Ero sivun ”Käyttäjä:Theodor Herzl/K.J.Ståhlbergin kyyditys” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
Kyydittäjät olivat nähneet Ståhlbergit Itäisellä Rantatiellä ja autosta oli noussut ensin yksi mies, joka oli kysynyt ruotsiksi Lindgrenin huvilaa jonka jälkeen hän oli komentanut presidentin autoon "keskustelemaan". Kun Ståhlberg ei ollut suostunut autosta tuli apuvoimia jotka työnsivät hänet sisään väkisin. Ester Ståhlberin ihmeteltyä mistä oli kyse miehet vastasivat "On määräys ja me tottelemme". Vastauksen kuultua rouva Ståhlberg ilmoitti että hän myös tulee mukaan.
 
Kulosaaresta ajettiin ensin Herttoniemen kautta Malmille josta matka jatkui Järvenpäähän, Mäntsälään,Lahden ja Heinolan kautta Mikkeliin. Välillä otetiin lisää bensiiniä ja pari kertaa pysähdyttiin maataloissa hakemassa maitoa ja leipää eväiksi.
 
Aina kun auto ajoi asutuskeskusten läpi takapenkillä istunut mies otti revolverinsä esille ja kuljetta sanoi "Katsokaa ettei tule välikohtauksia, niistä minä en tykkää".
 
Kyydittäjät esittelivät itsensä "vannoutuneiksi rintamamiehiksi". Ståhlberg sai moitteita siitä että hän oli presidenttinä päästänyt kansalaissodan jälkeen pakkotyöhön tuomittuja kommunisteja ennen aikojaan vapauteen. Miehet eivät myöskään salailleet käsitystään liberalismista yleensä.
 
Vaikka kyydittäjät eivät olleet suoraan paljastaneet määränpäätään, Ståhlberg oli ymmärtänyt heidän puheestaan auton suuntavan kohti itärajaa. Käsitys vahvistui kun Mikkelistä jatkettiin Varkauteen ja siellä käännyttiin Joensuuhun vievälle tielle. Perillä Joensuussa oltiin hieman puolenyön jälkeen
 
Siellä Ståhlbergia piti olla odottamassa toinen auto jolla matkan oli määrä jatkua eteenpäin. Aika kuitenkin kului eikä autoa vain kuulunut. Hermostuksissan kyyditysauton kuljettaja ajoi yhtä ja samaa katua edestakaisin ja antoi vastaantulijoille valomerkkejä.
 
Lopulta koplan johtaja ilmoitti Ståhlbergeille että he saisivat valita: joko he jäisivät Joensuuhun tai heidät vietäisiin takaisin Helsinkiin. Ensimmäinen vaihtoehto tuntui kummastakin houkuttelevammalta.
 
Vapauduttuaan Ståhlbergit lähtivät pyrkimään presidentin hyvän ystävän, kunnallisneuvos Laineen asunnolle.
 
Matkalla heitä vastaan tuli kuitenkin joukko poliiseja jotka opastivat heidät paikalliselle suojeluskuntatalolle. Kolmen aikaan yöllä myös presidenttiparin kotiväki Kulosaaressa sai rauhoittavan tiedon että vanhemmat olivat Joensuussa eikä kummallakaan ollut mitään hätää.
 
Heti aamulla pääministeri Vennola soitti Ståhlbergille ja tarjosi tälle ylimääräistä junaa paluumatkaa varten. Ståhlbergi ilmoitti kuitenkin matkustavansa mieluummin tavallisella junalla, Paluumatkakin oli kaikenlaista edustamista vierastaneelle omalla tavallaan kova koettelemus.
 
Kaikkialla reitin varrella väki oli asemilla häntä vastassa esittämässsä terveyhdyksiään.
 
Sortavalassa myös Lapuanliikkeen paikallisosaston edustajat kävivät pahoittelemassa tapahtunutta.
 
Helsingin rautatieasemlle Ståhlbergin paluuta kerääntyi julistamaan varovastikin arvioiden 10 000 henkeä.
 
==Kyydityksen idea==
 
Ståhlbergin kyyditystä selviteltiin vielä pitkään jälkeenpäin. Kyydittäjät yhteensä neljä miestö saatiin nopeasti kiinni ja autonkuljettajana toiminut Jukka Janné tunnusti kuuluisteluissa saaneensö toimeksiannon lapuanliikkeen johdon ja armeijan yleisesikunnan yhdysmieheltä Mikko Jaskarilta. Tämä yritti aluksi teeskennellä olevansa kommunistien agentti mutta harhautus epäonnistui ja varsin pian tutkijoille selvisi että kyydityksen taustavoimiin kuului itse yleisesikunnan päällikkö kenraalimajuri Kurt Martti Wallenius.
 
Wallennius oli ollut 11. 10 istumassa iltaa Sortavalan seurahuoneella yhdessä everstiluutnantti Eero Kuussaaren kanssa. Ilta oli ollut melko kostea ja vauhtiin päädytään Kuussari oli ottanut puheeksi "Plootuvuoren muilutuksen". Keskustelun päätteeksi everstiluutnantti soitti Jaskarille Helsinkiin.
 
Puhelun sisällöstä ei ole tarkaa tieto. Yhden version mukaan Kuussaari käski Jaskaria "kenraalin nimissä" kyyditsemään Ståhlbergin Joensuuhun. Toisen selvityksen mukaan yhteydenotto oli ollut paljon epämääräisempi ja Kuussari oli vain maininnut että kyyditsemestäkin oli ollut puhetta. Jaskari pyysiksin lisäohjeita mutta ei jäännyt odottamaan vastausta vaan antoi pari päivää mietittyään Jannélle kyydityskäskyn.
 
Sekä Wallenius että Kuussari yrittivät kuulusteluissa tekeytyä syyttömiksi. Vetoaminen Sortvalan puheiden leikkimielisyyteen ei kuintenkaan auttanut.
 
Korkein oikeus vapautti myöhemmin Walleniuksen mutta epäilty kenraalin osuudesta kyyditykseen jäivät elämään tämänkin jälkeen.
14 969

muokkausta

Navigointivalikko