Ero sivun ”Astevaihtelu” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
421 merkkiä lisätty ,  11 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
* k → γ (”vuotavan” g:n tapainen hankausäänne)
 
[[Suomen kieli|Suomen kielessä]] lyhytalkuiset [[geminaatta|geminaatat]] ovat lyhentyneet aivan alkuperäisten yksinäisklusiilien kaltaisiksi. P:n heikkoasteisesta vastineesta on yleensä kehittynyt v, ja k:n heikkoasteinen vastine (jonka vielä esimerkiksi [[Mikael Agricola|Agricola]] saattoi kirjoittaa gh:lla: ''lughun'' 'luvun') on useimmissa tapausissa kadonnut kokonaan, joskus sen paikalla on v tai j. T:n heikkoasteisena vastineena esiintyi δ laajalti vielä kirjakielen syntyaikoina, mutta myöhemmin se on Länsi-Suomen [[murre|murteissa]] muuttunut rl:ksi (tai lr:ksi), itämurteissa taas kadonnut kokonaan. Suomen [[kirjakieli|kirjakielen]] syntyessä tätä äännettä ryhdyttiin merkitsemään dh:lla tai d-kirjaimella:llä, myöhemmin vain d:llä ja myöhemmin, kun alkuperäinen hankausäänne oli jo useimmille suomen puhujille käynyt oudoksi, tämä d alettiin yleiskielisessä puheessa ääntää samoin kuin esimerkiksi ruotsissa tai muissa suomalaisten yleisimmin tuntemissa vieraissa kielissä. Tähän vaikutti sekin, että 1800-luvulla, kun monet suomenruotsalaiset tai ruotsinkielistyneisiin suomalaissukuihin kuuluvat henkilöt opiskelivat suomea, he luonnollisesti alkoivat lukea suomen d:n samoin kuin ruotsissa. Suomen nykyinen d muistuttaakin nimenomaan ruotsin d:tä, joka eroaa t:stä soinnillisuuden lisäksi siten, että äännettäessä kieli on kauempana hampaista. [[D]] on siis suomen kirjakielessä tavallaan keinotekoinen tulokas, joka puuttuu lähes kaikista alkuperäisistä kansanmurteista.
 
Lisäksi heikkoasteiset klusiilien vastineet ovat voineet [[Assimilaatio (fonetiikka)|assimiloitua]] viereisten konsonanttien kanssa, mikä entisestään mutkistaa astevaihtelua:
4 320

muokkausta

Navigointivalikko