Méduse (1810)

Théodore Géricault,
Medusan lautta, 1818–1819

Maalaus Medusan lautta
Fregatti Medusan haaksirikko 1816
Théodore Géricault

Méduse oli 40-tykkinen Ranskan laivaston Ariane-luokan fregatti, joka tuli kuuluisaksi haaksirikkouduttuaan heinäkuussa 1816 Länsi-Afrikassa Mauretaniassa sijaitsevan Arguinin saaren rannikolle.

Haaksirikko

Méduse lähti 17. kesäkuuta 1816 Aixin saarelta Teneriffalta kohti Senegalia. Medusa oli osa laivasaattuetta, joka kuljetti Ranskan siirtomaahan sotilaita, siviilejä ja tarvikkeita. Miehistöä ja matkustajia oli yhteensä 356.

Matkan aikana kapteenin ja hänen miehistönsä sekä matkustajien välillä puhkesi riitoja. Kapteeni oli kuningasmielinen Hugues Duroy de Chaumareys, erään aristokraatin lakeija. Tällä oli ystäviä vahvasti kuningasmielisessä merenkulkuministeriössä, ja hänen nimityksensä sanottiin olevan takeeton virkaylennys. Matkustajien joukossa oli myös sotilaita, jotka olivat vielä uskollisia kukistetulle keisari Napoleonille.

Medusa ylitti päiväntasaajan heinäkuun ensimmäisenä päivänä, ja tapauksen kunniaksi kapteeni järjesti naamiaiset. Juhlinnan aikana laiva joutui väärälle reitille. Suunnistusvirheen takia se törmäsi karille Länsi-Afrikan matalavetisellä rannikolla. Laivan irrottaminen epäonnistui, pääasiassa siksi, että kapteeni kieltäytyi heittämästä tykkejä yli laidan. Useiden päivien kuluttua laiva alkoi hajota, jolloin kapteeni määräsi sen hylättäväksi.

Kuusi pelastusvenettä osoittautuivat riittämättömiksi kaikkien matkustajien ja miehistön kuljettamiseen, joten rakennettiin lautta köysillä yhteen kiinnitetyistä lankuista. Pakokauhun vallitessa kapteeni ja vanhemmat upseerit pakenivat vahvimpiin veneisiin, luvaten hinata lauttaa, mutta hinauskaapelit hukattiin ja lautta jäi ajelehtimaan ankaraan merenkäyntiin.

Medusan lautalla

Sataviisikymmentä ihmistä, mukaan lukien yksi nainen ajelehti lautalla, jonka mitat olivat vain 20 x 7 metriä. Ketään ei nimitetty johtajaksi eikä merikarttaa annettu mukaan. Airoja tai peräsintä ei ollut. Masto ja purjeet oli improvisoitu, mutta niillä oli vain vähän vaikutusta. Lastinsa alla alus ei kellunut kunnolla – puuosat upposivat toistuvasti metrin pinnan alle – ja pieni annos kosteita laivakorppuja liukeni veteen muutamassa tunnissa. Lautalla oli vaikea liikkua ja mahdotonta nukkua.

Ensimmäisenä yönä lautan ajelehtiessa aallokossa, katosi kaksikymmentä niistä jotka oli pakotettu lautan reunoille. Toisena yönä oli kaksi humalaisten kapinaa niitä upseereita kohtaan, jotka yrittivät ohjata lauttaa sen keskelle asennetulta korokkeelta ja säännöstellä ruoka-annoksia. Taistelut johtivat 65 hengen kuolemaan. Kolmantena päivänä, hallusinaatioiden ja houretilojen vallitessa alkoi ihmissyönti: niille jotka saattoivat vastustaa kiusausta syödä tovereitaan lahjoitettiin ylimääräinen annos viiniä.

Seitsemännen päivän tullessa vain 27 oli elossa, joista 13 oli täysin mielisairaassa tilassa, vaikeasti haavoittuneita tai sairaita. Ainoa tavanomainen ruoka oli pieni saalis lentokaloja. Tätä ei pystytty jakamaan järkevästi, joten päätettiin että etusija annettaisiin niille joilla olisi selvä mahdollisuus selviytyä. Koska ruokaa ei voitu tuhlata niille jotka kuitenkin lopulta kuolisivat, toimintakyvyttömät tapettiin – eräs heistä nainen jonka reisi oli murtunut.

Myöhemmin kaikki aseet, heitettiin mereen ruumiiden perään, lukuun ottamatta yhtä sapelia kärsimysten lopettamista varten.

Kuuden päivän jälkeen jäljellä olevat viisitoista onnistuivat pysyttelemään elossa ja suhteellisen rauhallisina, pysytellen päivisin kankaan suojassa kuumuudelta ravintonaan viiniä, ulosteita, merivettä, ihmislihaa, yksi sitruuna ja kolmekymmentä valkosipulinippua.

Valkoisen perhosen vierailu lautalla herätti toivoa lähellä olevasta maasta, jota ei kuitenkaan ollut näkyvissä. Lopulta heinäkuun 17. päivän aamuna laiva ilmestyi horisonttiin.

»Laivan näkeminen levitti meissä ilon, jota on vaikea kuvata. Kuitenkin pelot sekoittuivat pian toiveisiimme, aloimme havaita että lauttaamme joka oli vain vähän veden yläpuolella oli vaikea erottaa sellaiselta etäisyydeltä. Yritimme kaikkemme että meidät huomattaisiin, kasasimme korimme pinoon, jonka päälle asensimme erivärisiä nenäliinoja. Valitettavasti, kaikista näistä merkinannoista huolimatta, priki katosi. Ilon houretilasta siirryimme masennukseen ja suruun.»

Myöhemmin samana päivänä, sama alus – Argus, osa laivasaattuetta, jossa Medusa oli alun perin purjehtinut – äkkiä palasi takaisin. Se oli lähetetty etsimään lauttaa ja löysi viisitoista eloonjäänyttä, joista viisi kuoli lähes välittömästi.

Lähteet

• Bachmann, Dieter: ”The Results of Sinking”, teoksessa Memento Metropolis, Kulturfabriken Liljeholmen Stockholm, 1998.