Ero sivun ”Keidassuo” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p Täsmennyksiä |
Täsmennyksiä kirjallisuuden perusteella |
||
| Rivi 3: | Rivi 3: | ||
==Keidassuon tyypit ja suon rakenne== |
==Keidassuon tyypit ja suon rakenne== |
||
Keidassuot jaetaan pinnanmuotojensa perusteella |
Keidassuot jaetaan pinnanmuotojensa perusteella eri tyyppeihin. Laakiokeitaittein keskiosa on tasainen ja reunaluisu jyrkempi kuin kilpikeitailla, jotka ovat enemmän kuperia. Viettokeitaat ova yhteen suuntaan kaltevia. Keidassuon keskusta voi olla pari kolmekin metriä laiteita korkeammalla, viettokeitaissa suon ylälaita korkein kohta. |
||
Keidassuon keskusta eli tasanne on pääasiassa [[neva (suotyyppi)|nevaa]]. Keskustaa ympäröi reunaluisu, joka on kuivahkoa [[räme]]ttä. Keidassuon laiteilla on yleensä reheviä rämeitä ja [[korpi]]a. Keidassuon märkiä painanteita nimitetään ''kuljuiksi'' ja niihin saattaa muodostua pieniä [[lampi]]a. Rämemättäät eli ''kermit'' erottavat kuljut toisistaan. Kermit ja kuljut esiintyvät kohtisuoraan veden virtaussuuntaa vastaan. Kilpikeitaissa ne ovat siksi yleensä kosentrisesti eli suon korkeimman kohdan ympärillä. Eksentrisessä eli maastonmyötäisessä keidassuossa ne taas ovat yhdensuuntaisia. ''Allikko'' on kohosuolla oleva avovetinen vesiallas, kooltaan muutamasta metristä aina sataan metriin. Keidassuon keskusta saa vettä ja ravinteita vain [[sade|sateesta]], mutta laiteet myös kivennäismaalta. Keidassuo on siksi olemukseltaan [[ombrotrofinen]]. Viljavammat suotyypit, esimerkiksi [[letto|letot]] ja korvet, ovat taas [[minerotrofinen suo| minerotrofisia]] eli saavat vetensä suota ympäröiviltä alueilta. |
Keidassuon keskusta eli tasanne on pääasiassa [[neva (suotyyppi)|nevaa]]. Keskustaa ympäröi reunaluisu, joka on kuivahkoa [[räme]]ttä. Keidassuon laiteilla on yleensä reheviä rämeitä ja [[korpi]]a. Keidassuon märkiä painanteita nimitetään ''kuljuiksi'' ja niihin saattaa muodostua pieniä [[lampi]]a. Rämemättäät eli ''kermit'' erottavat kuljut toisistaan. Kermit ja kuljut esiintyvät kohtisuoraan veden virtaussuuntaa vastaan. Kilpikeitaissa ne ovat siksi yleensä kosentrisesti eli suon korkeimman kohdan ympärillä. Eksentrisessä eli maastonmyötäisessä keidassuossa ne taas ovat yhdensuuntaisia. ''Allikko'' on kohosuolla oleva avovetinen vesiallas, kooltaan muutamasta metristä aina sataan metriin. Keidassuon keskusta saa vettä ja ravinteita vain [[sade|sateesta]], mutta laiteet myös kivennäismaalta. Keidassuo on siksi olemukseltaan [[ombrotrofinen]]. Viljavammat suotyypit, esimerkiksi [[letto|letot]] ja korvet, ovat taas [[minerotrofinen suo| minerotrofisia]] eli saavat vetensä suota ympäröiviltä alueilta. |
||
| Rivi 10: | Rivi 10: | ||
Keidassuon ombrotrofisuus näkyy paljon elektrolyyttejä tarvitsevien kasvien vähäisyytenä, vaatimattomampia lajeja on sen sijaan runsaasti. Niihin kuuluvat muun muassa erilaiset varvut, jotkut [[sarat]], [[suopursu]] sekä [[rahkasammal]]. Keidassoiden mättäillä saattaa kasvaa [[jäkälä]]ä. Kermeillä voi kasvaa puita ja muuta rämekasvillisuutta, kuljuissa on rahkasammalta ja usein myös saroja. Ns. ruoppakuljuissa ei ole kasvillisuutta, vaan niitä peittää lahonnut rahkaturve eli ruoppa. |
Keidassuon ombrotrofisuus näkyy paljon elektrolyyttejä tarvitsevien kasvien vähäisyytenä, vaatimattomampia lajeja on sen sijaan runsaasti. Niihin kuuluvat muun muassa erilaiset varvut, jotkut [[sarat]], [[suopursu]] sekä [[rahkasammal]]. Keidassoiden mättäillä saattaa kasvaa [[jäkälä]]ä. Kermeillä voi kasvaa puita ja muuta rämekasvillisuutta, kuljuissa on rahkasammalta ja usein myös saroja. Ns. ruoppakuljuissa ei ole kasvillisuutta, vaan niitä peittää lahonnut rahkaturve eli ruoppa. |
||
Keidassuon [[linnut|pesimälinnusto]] on tavallisesti niukka. Tavallisimmat lajit ovat [[niittykirvinen]], [[keltavästäräkki]], [[kiuru]], [[metsäkirvinen]], [[liro]], [[kapustarinta]] ja [[kurki]]. Tyypillisiä mutta harvalukuisia ovat muun muassa [[isolepinkäinen]], [[riekko]] |
Keidassuon [[linnut|pesimälinnusto]] on tavallisesti niukka, korkeintaan 150 paria neliökilometrillä, kun se kangasmailla on alimmillaankin noin 200 paria. Tavallisimmat lajit ovat [[niittykirvinen]], [[keltavästäräkki]], [[kiuru]], [[metsäkirvinen]], [[liro]], [[töyhtöhyyppä]], [[kapustarinta]] ja [[kurki]]. Tyypillisiä mutta harvalukuisia ovat muun muassa [[isolepinkäinen]], [[riekko]] ja [[tavi]]. Joillakin soilla pesivät yhdyskunnissa [[lokit]]. Petolinnuista keidassuolla voi tavata [[kalasääski|kalasääsken]], kuten myös [[suopöllö]]n, joka on sopeutunut pesimään avosoilla. Suurista nisäkkäistä suolla viihtyy [[hirvi]], pienemmistä nisäkkäistä siellä tavataan [[kettu]]ja, [[supikoira|supikoiria]] sekä myyriä, kuten [[metsämyyrä]], [[peltomyyrä]] ja [[vesimyyrä]]. Runsaslajisimpia keidassuolla ovat kuitenkin monet erilaiset [[hyönteinen|hyönteiset]], hämähäkeistä muurahaisiin ja perhosiin. |
||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
| Rivi 22: | Rivi 22: | ||
== Kirjallisuutta == |
== Kirjallisuutta == |
||
* Ojala, P. 1986. Elämää keidassuolla. Julkaisija: Weilin+Göös. ISBN 951-35-3702-1. |
* Ojala, P. (kuvat), Kallinainen, P., Koponen, S., Ruuhijärvi, R. (tekstit) 1986. Elämää keidassuolla. Julkaisija: Weilin+Göös, Helsinki. 120 s. ISBN 951-35-3702-1. |
||
* Miettinen M., Huhta V., Mikkola K., Häyrinen U., Kuronen I., Rapeli M. 1978. Suoaapinen. Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto, ss. 30-36. |
* Miettinen M., Huhta V., Mikkola K., Häyrinen U., Kuronen I., Rapeli M. 1978. Suoaapinen. Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto, ss. 30-36. |
||
Versio 9. toukokuuta 2009 kello 20.01
| Suomen metsien kasvupaikkatyypit |
| lehtometsätyypit |
| kangasmetsätyypit |
| lehtomainen kangasmetsä |
| tuore kangasmetsä |
| kuivahko kangasmetsä |
| kuiva kangasmetsä |
| karukkokangasmetsä |
| Suomen suotyypit |
| suometsät: korpi, räme |
| avosuot: neva, letto |
| Suomen suoyhdistymätyypit |
| keidassuo |
| aapasuo |
| palsasuo |
Keidassuo eli kohosuo on suoyhdistymätyyppi, jossa suon keskusta on sen reunaosia (laiteita) ja ympäröivää kivennäismaata korkeammalla. Suomessa keidassoita on pääasiassa Etelä-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla.
Keidassuon tyypit ja suon rakenne
Keidassuot jaetaan pinnanmuotojensa perusteella eri tyyppeihin. Laakiokeitaittein keskiosa on tasainen ja reunaluisu jyrkempi kuin kilpikeitailla, jotka ovat enemmän kuperia. Viettokeitaat ova yhteen suuntaan kaltevia. Keidassuon keskusta voi olla pari kolmekin metriä laiteita korkeammalla, viettokeitaissa suon ylälaita korkein kohta.
Keidassuon keskusta eli tasanne on pääasiassa nevaa. Keskustaa ympäröi reunaluisu, joka on kuivahkoa rämettä. Keidassuon laiteilla on yleensä reheviä rämeitä ja korpia. Keidassuon märkiä painanteita nimitetään kuljuiksi ja niihin saattaa muodostua pieniä lampia. Rämemättäät eli kermit erottavat kuljut toisistaan. Kermit ja kuljut esiintyvät kohtisuoraan veden virtaussuuntaa vastaan. Kilpikeitaissa ne ovat siksi yleensä kosentrisesti eli suon korkeimman kohdan ympärillä. Eksentrisessä eli maastonmyötäisessä keidassuossa ne taas ovat yhdensuuntaisia. Allikko on kohosuolla oleva avovetinen vesiallas, kooltaan muutamasta metristä aina sataan metriin. Keidassuon keskusta saa vettä ja ravinteita vain sateesta, mutta laiteet myös kivennäismaalta. Keidassuo on siksi olemukseltaan ombrotrofinen. Viljavammat suotyypit, esimerkiksi letot ja korvet, ovat taas minerotrofisia eli saavat vetensä suota ympäröiviltä alueilta.
Kasvit ja eläimet
Keidassuon ombrotrofisuus näkyy paljon elektrolyyttejä tarvitsevien kasvien vähäisyytenä, vaatimattomampia lajeja on sen sijaan runsaasti. Niihin kuuluvat muun muassa erilaiset varvut, jotkut sarat, suopursu sekä rahkasammal. Keidassoiden mättäillä saattaa kasvaa jäkälää. Kermeillä voi kasvaa puita ja muuta rämekasvillisuutta, kuljuissa on rahkasammalta ja usein myös saroja. Ns. ruoppakuljuissa ei ole kasvillisuutta, vaan niitä peittää lahonnut rahkaturve eli ruoppa.
Keidassuon pesimälinnusto on tavallisesti niukka, korkeintaan 150 paria neliökilometrillä, kun se kangasmailla on alimmillaankin noin 200 paria. Tavallisimmat lajit ovat niittykirvinen, keltavästäräkki, kiuru, metsäkirvinen, liro, töyhtöhyyppä, kapustarinta ja kurki. Tyypillisiä mutta harvalukuisia ovat muun muassa isolepinkäinen, riekko ja tavi. Joillakin soilla pesivät yhdyskunnissa lokit. Petolinnuista keidassuolla voi tavata kalasääsken, kuten myös suopöllön, joka on sopeutunut pesimään avosoilla. Suurista nisäkkäistä suolla viihtyy hirvi, pienemmistä nisäkkäistä siellä tavataan kettuja, supikoiria sekä myyriä, kuten metsämyyrä, peltomyyrä ja vesimyyrä. Runsaslajisimpia keidassuolla ovat kuitenkin monet erilaiset hyönteiset, hämähäkeistä muurahaisiin ja perhosiin.
Lähteet
- Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X.
Katso myös
Kirjallisuutta
- Ojala, P. (kuvat), Kallinainen, P., Koponen, S., Ruuhijärvi, R. (tekstit) 1986. Elämää keidassuolla. Julkaisija: Weilin+Göös, Helsinki. 120 s. ISBN 951-35-3702-1.
- Miettinen M., Huhta V., Mikkola K., Häyrinen U., Kuronen I., Rapeli M. 1978. Suoaapinen. Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto, ss. 30-36.
| Suometsät: korvet: lehtokorpi (LhK) | ruoho- ja heinäkorpi (RhK) | kangaskorpi (KgK) | varsinainen korpi (VK) alatyyppeineen: mustikkakorpi (MK), metsäkortekorpi (MkK), puolukkakorpi (PK) ja muurainkorpi, rämeet: kangasräme (KgR), isovarpuinen räme (IR), korpiräme (KR), sararäme (SR) alatyyppeineen varsinainen sararäme (VSR) ja lyhytkortinen räme (LkR), tupasvillaräme (TR), lettoräme (LR), rahkaräme (RR) |
| Avosuot: nevat: ruohoneva, varsinainen saraneva, lyhytkortinen neva ja rahkaneva | letto |
| Suoyhdistymätyypit: aapasuo | keidassuo | palsasuo |
| Ojitetut suot: ojikot, muuttumat, turvekankaat: ruohoturvekangas (Rhtkg) | mustikkaturvekangas (Mtkg) | puolukkaturvekangas (Ptkg) |