Ero sivun ”Sanoitus” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
p kielenhuoltoa |
||
| Rivi 12: | Rivi 12: | ||
Etenkin iskelmämusiikin parissa ollaan erityisen tarkkoja [[klassinen runous|klassisen runouden]] erityispiirteiden, kuten [[Helismaa]]nkin suosiman [[muoto-opin|muoto-oppi]] ja [[vokaalisoinnun|vokaalisointu]], säilymisestä. Rinnalle on kuitenkin noussut myös musiikkityylejä joissa laulutekstin sisältö on noussut riimittelyä ja idiomaattisuutta tärkeämmiksi tekijöiksi. Näin on esim. kantaaottavuuteen pyrkivien [[punk]]-sanoitusten kohdalla. Vastaavasti esim. [[Rap]]-lyriikassa on perinteisesti paljon riimejä, mutta riimien 'puhtaudessa' ja säkeistöjen tavurakenteissa ja painotuksissa otetaan usein hyvinkin paljon vapauksia. [[R&B]]-musiikissa taas melodiat saattavat vaihdella joskus runsaastikin toisiaan vastaavien säkeistöjen riveillä, jolloin idiomaattisuus ei sanoituksenkaan osalta toteudu - ainakaan samalla tavalla kuin mitä esim. edellä mainitussa iskelmälyriikassa. |
Etenkin iskelmämusiikin parissa ollaan erityisen tarkkoja [[klassinen runous|klassisen runouden]] erityispiirteiden, kuten [[Helismaa]]nkin suosiman [[muoto-opin|muoto-oppi]] ja [[vokaalisoinnun|vokaalisointu]], säilymisestä. Rinnalle on kuitenkin noussut myös musiikkityylejä joissa laulutekstin sisältö on noussut riimittelyä ja idiomaattisuutta tärkeämmiksi tekijöiksi. Näin on esim. kantaaottavuuteen pyrkivien [[punk]]-sanoitusten kohdalla. Vastaavasti esim. [[Rap]]-lyriikassa on perinteisesti paljon riimejä, mutta riimien 'puhtaudessa' ja säkeistöjen tavurakenteissa ja painotuksissa otetaan usein hyvinkin paljon vapauksia. [[R&B]]-musiikissa taas melodiat saattavat vaihdella joskus runsaastikin toisiaan vastaavien säkeistöjen riveillä, jolloin idiomaattisuus ei sanoituksenkaan osalta toteudu - ainakaan samalla tavalla kuin mitä esim. edellä mainitussa iskelmälyriikassa. |
||
Perintainen suomalainen laululyriikka ei alkuaan tuntenut riimejä vaan |
Perintainen suomalainen laululyriikka ei alkuaan tuntenut riimejä, vaan niiden käyttö yleistyi lauluissamme vasta 1600-luvulla uskonpuhdistuksen ja Ruotsin nousukauden myötä. Tuolloin [[kalevala|kalevalamittaista]] laulutapaa ja [[joiku]]a alettiin pitää pakanallisina. Tilalle tulivat virret, ja niissä yleisesti käytetty loppusoinnullinen muotokieli vakiintui myös maallisiin lauluihin.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suomimusa/runko.html|Nimeke=Kansanmusiikin perustietoa|Julkaisu=Oulun Lyseon lukio|Ajankohta=?|Viitattu=1.5.2009}}</ref> |
||
Versio 1. toukokuuta 2009 kello 23.55
Sanoitus on laulun sanat. Se voidaan kirjoittaa laulun säveltämisen aikana tai sen jälkeen. Sanoituksen tekijää kutsutaan sanoittajaksi. Joskus musiikki kuitenkin sävelletään jo olemassa oleviin runoihin tai tekstiin joka on laadittu jo valmiiksi sopivaan mittaan ja jonka painot ja metriikka on toteutettu siten että säveltäjän on helppo lähteä sitä säveltämään. Tätä on käytetty erityisesti taidemusiikissa mutta myös iskelmissä ja singer/songwriter -tyyppisessä musiikissa. Heikki Salon kirjoittaman laululyriikan käsikirjan; Kahlekuningaslajin ja Samuli Koivulahden kirjoittamien artikkelien mukaan laulun sanoituksen yleisimmät perusrakenteet ovat:
- aaa = ensimmäinen säkeistö, toinen säkeistö ja kolmas säkeistö.
- aaba = ensimmäinen säkeistö, toinen säkeistö, erilainen säkeistö ja kolmas säkeistö
- acacac = ensimmäinen säkeistö, kertosäkeistö, toinen säkeistö, kertosäkeistö, kolmas säkeistö ja kertosäkeistö.
- acacbc = (kahden ylemmän sekoitus) ensimmäinen säkeistö, kertosäkeistö, toinen säkeistö, kertosäkeistö, erilainen säkeistö ja lopuksi kertosäkeistö.
Näiden lisäksi on olemassa lukemattomia erilaisia variaatioita ja kokeiluja toisenlaisista rakenteellisista ratkaisuista ja esimerkiksi progressiivinen metalli suosii normaaleista rakenteista poikkeamista.
Yllä mainittujen lähteiden mukaan laulun sanoituksissa samaan ryhmään kuuluvilla säkeistöillä (esimerkiksi A1 ja A2) on yleensä samankaltaiseen metriikkaan perustuva muoto jossa tavujen painot ja kestot ovat toistensa kanssa idiomaattiset, joskin pari ylimääräistä tavua voidaan yleensä asettaa kohotahdille.
Etenkin iskelmämusiikin parissa ollaan erityisen tarkkoja klassisen runouden erityispiirteiden, kuten Helismaankin suosiman muoto-oppi ja vokaalisointu, säilymisestä. Rinnalle on kuitenkin noussut myös musiikkityylejä joissa laulutekstin sisältö on noussut riimittelyä ja idiomaattisuutta tärkeämmiksi tekijöiksi. Näin on esim. kantaaottavuuteen pyrkivien punk-sanoitusten kohdalla. Vastaavasti esim. Rap-lyriikassa on perinteisesti paljon riimejä, mutta riimien 'puhtaudessa' ja säkeistöjen tavurakenteissa ja painotuksissa otetaan usein hyvinkin paljon vapauksia. R&B-musiikissa taas melodiat saattavat vaihdella joskus runsaastikin toisiaan vastaavien säkeistöjen riveillä, jolloin idiomaattisuus ei sanoituksenkaan osalta toteudu - ainakaan samalla tavalla kuin mitä esim. edellä mainitussa iskelmälyriikassa.
Perintainen suomalainen laululyriikka ei alkuaan tuntenut riimejä, vaan niiden käyttö yleistyi lauluissamme vasta 1600-luvulla uskonpuhdistuksen ja Ruotsin nousukauden myötä. Tuolloin kalevalamittaista laulutapaa ja joikua alettiin pitää pakanallisina. Tilalle tulivat virret, ja niissä yleisesti käytetty loppusoinnullinen muotokieli vakiintui myös maallisiin lauluihin.[1]
Aiheesta muualla
Lähteet
- ↑ Kansanmusiikin perustietoa Oulun Lyseon lukio. ?. Viitattu 1.5.2009.