Ero sivun ”Kiertoilmaus” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 4: Rivi 4:
Vanhastaan kiertoilmauksia on käytetty voimakkaista ja suurista olennoista, kuten petoeläimistä, jumalista tai pahoista hengistä, sekä puhuttaessa kielletyistä aiheista tai asioista, jotka olivat [[tabu]]ja, kuten sukupuolisuudesta. Pyhän henkiolennon nimen asiattoman lausumisen ajateltiin herjaavan olentoa. Pahan tai pelottavan hengen tai petoeläimen nimen lausumisen taas ajateltiin kutsuvan olennon paikalle. Esimerkiksi suomalaisten pakanallisen taivaan- ja ukkosenjumalan nimitys [[ukko|Ukko]] lienee alkujaan kiertoilmaus, joka viittaa vanhaan mieheen. Sittemmin Ukko on vakiintunut tämän jumalan nimeksi, eikä nykyisin olla edes varmoja, mikä alkuperäinen nimi oli. [[Kristinusko]]n [[paholainen|paholaisesta]] on käytetty monia kiertoilmauksia, kuten vanha vainooja, sielunvihollinen ja vihtahousu. Pedoista, kuten [[karhu]]sta ja sudesta on käytetty useita kiertoilmauksia, ja myös sana "karhu" on alun perin kiertoilmaus, joka viittasi karheaan turkkiin.
Vanhastaan kiertoilmauksia on käytetty voimakkaista ja suurista olennoista, kuten petoeläimistä, jumalista tai pahoista hengistä, sekä puhuttaessa kielletyistä aiheista tai asioista, jotka olivat [[tabu]]ja, kuten sukupuolisuudesta. Pyhän henkiolennon nimen asiattoman lausumisen ajateltiin herjaavan olentoa. Pahan tai pelottavan hengen tai petoeläimen nimen lausumisen taas ajateltiin kutsuvan olennon paikalle. Esimerkiksi suomalaisten pakanallisen taivaan- ja ukkosenjumalan nimitys [[ukko|Ukko]] lienee alkujaan kiertoilmaus, joka viittaa vanhaan mieheen. Sittemmin Ukko on vakiintunut tämän jumalan nimeksi, eikä nykyisin olla edes varmoja, mikä alkuperäinen nimi oli. [[Kristinusko]]n [[paholainen|paholaisesta]] on käytetty monia kiertoilmauksia, kuten vanha vainooja, sielunvihollinen ja vihtahousu. Pedoista, kuten [[karhu]]sta ja sudesta on käytetty useita kiertoilmauksia, ja myös sana "karhu" on alun perin kiertoilmaus, joka viittasi karheaan turkkiin.


Monilla tärkeillä [[riistaeläimet|riistaeläimillä]] oli suomen kielessä kiertoilmauksia. Niitä käytettiin aikanaan varsinaisen nimen asemesta, koska siten uskottiin vältettävän huono metsästysonni. ''[[Kettu]]'' on tarkoittanut alun perin vain nahkaa, jonka hankkimiseksi ''repoa'' pyydettiin.
Monilla tärkeillä [[riistaeläimet|riistaeläimillä]] oli suomen kielessä kiertoilmauksia. Niitä käytettiin aikanaan varsinaisen nimen asemesta, koska siten uskottiin vältettävän huono metsästysonni. ''[[Kettu]]'' tunnettiin alun perin nimellä ''repo'', sana ''kettu'' on partisiippimuoto nahkaa tarkoittavasta ''kesi''-sanasta.


Ikivanhan ja "primitiivisen", edelleen joissain kulttuureissa elävän käsityksen mukaan asioilla on ''oikeat'' nimet, jotka eivät pelkästään viittaa kohteeseensa, vaan ovat olennainen osa kohdettaan. Esimerkiksi ihmisen nimi oli osa ihmistä, ja joissain uskomuksissa nimi saattoi olla jopa ihmisen sielu. Monissa kulttuureissa uskottiinkin, että ihminen sai sielunsa vasta nimenannon yhteydessä. Kotieläintenkin ajateltiin tottelevan nimeään pikemminkin nimen yliluonnollisen vaikutuksen vuoksi, kuin siksi, että eläin tunnistaisi nimensä tai olisi oppinut reagoimaan siihen. Sama koski myös muita olentoja. Petoeläimiä tai pahoja henkiä ei haluttu paikalle, joten niiden oikeaa nimeä ei haluttu lausua. Riistaeläimet taas pelkäsivät nimeään, ja uskottiin, että ne lähtivät karkuun, jos niiden nimi sanottiin. Kiertoilmaukset eivät olleet olennon "oikeita" nimiä, eivätkä siten yhtä vaarallisia. Usein kävi kuitenkin niin, että kiertoilmaus vakiintui "oikeaksi" nimeksi, ja saatettiin joutua etsimään uutta kiertoilmausta.
Ikivanhan ja "primitiivisen", edelleen joissain kulttuureissa elävän käsityksen mukaan asioilla on ''oikeat'' nimet, jotka eivät pelkästään viittaa kohteeseensa, vaan ovat olennainen osa kohdettaan. Esimerkiksi ihmisen nimi oli osa ihmistä, ja joissain uskomuksissa nimi saattoi olla jopa ihmisen sielu. Monissa kulttuureissa uskottiinkin, että ihminen sai sielunsa vasta nimenannon yhteydessä. Kotieläintenkin ajateltiin tottelevan nimeään pikemminkin nimen yliluonnollisen vaikutuksen vuoksi, kuin siksi, että eläin tunnistaisi nimensä tai olisi oppinut reagoimaan siihen. Sama koski myös muita olentoja. Petoeläimiä tai pahoja henkiä ei haluttu paikalle, joten niiden oikeaa nimeä ei haluttu lausua. Riistaeläimet taas pelkäsivät nimeään, ja uskottiin, että ne lähtivät karkuun, jos niiden nimi sanottiin. Kiertoilmaukset eivät olleet olennon "oikeita" nimiä, eivätkä siten yhtä vaarallisia. Usein kävi kuitenkin niin, että kiertoilmaus vakiintui "oikeaksi" nimeksi, ja saatettiin joutua etsimään uutta kiertoilmausta.

Versio 28. huhtikuuta 2009 kello 15.04

Kiertoilmaus eli eufemismi on korvaava ilmaisu. Eufemismi voi olla lieventävä ilmaisu tiukasta tai epämiellyttävästä asiasta. Se on vaihtoehtoinen nimitys jollekin asialle tai olennolle, jonka nimeä ei jostain syystä saa sanoa. Syitä kiertoilmausten käyttöön on monia; sana voi olla tabu, sen käyttö voi olla kielletty, tai voidaan uskoa sanalla olevan yliluonnollisia vaikutuksia. Sen avulla voidaan myös peittää totuutta käyttämällä epäsuoraa sanontaa tiukan totuuden asemesta.

Vanhastaan kiertoilmauksia on käytetty voimakkaista ja suurista olennoista, kuten petoeläimistä, jumalista tai pahoista hengistä, sekä puhuttaessa kielletyistä aiheista tai asioista, jotka olivat tabuja, kuten sukupuolisuudesta. Pyhän henkiolennon nimen asiattoman lausumisen ajateltiin herjaavan olentoa. Pahan tai pelottavan hengen tai petoeläimen nimen lausumisen taas ajateltiin kutsuvan olennon paikalle. Esimerkiksi suomalaisten pakanallisen taivaan- ja ukkosenjumalan nimitys Ukko lienee alkujaan kiertoilmaus, joka viittaa vanhaan mieheen. Sittemmin Ukko on vakiintunut tämän jumalan nimeksi, eikä nykyisin olla edes varmoja, mikä alkuperäinen nimi oli. Kristinuskon paholaisesta on käytetty monia kiertoilmauksia, kuten vanha vainooja, sielunvihollinen ja vihtahousu. Pedoista, kuten karhusta ja sudesta on käytetty useita kiertoilmauksia, ja myös sana "karhu" on alun perin kiertoilmaus, joka viittasi karheaan turkkiin.

Monilla tärkeillä riistaeläimillä oli suomen kielessä kiertoilmauksia. Niitä käytettiin aikanaan varsinaisen nimen asemesta, koska siten uskottiin vältettävän huono metsästysonni. Kettu tunnettiin alun perin nimellä repo, sana kettu on partisiippimuoto nahkaa tarkoittavasta kesi-sanasta.

Ikivanhan ja "primitiivisen", edelleen joissain kulttuureissa elävän käsityksen mukaan asioilla on oikeat nimet, jotka eivät pelkästään viittaa kohteeseensa, vaan ovat olennainen osa kohdettaan. Esimerkiksi ihmisen nimi oli osa ihmistä, ja joissain uskomuksissa nimi saattoi olla jopa ihmisen sielu. Monissa kulttuureissa uskottiinkin, että ihminen sai sielunsa vasta nimenannon yhteydessä. Kotieläintenkin ajateltiin tottelevan nimeään pikemminkin nimen yliluonnollisen vaikutuksen vuoksi, kuin siksi, että eläin tunnistaisi nimensä tai olisi oppinut reagoimaan siihen. Sama koski myös muita olentoja. Petoeläimiä tai pahoja henkiä ei haluttu paikalle, joten niiden oikeaa nimeä ei haluttu lausua. Riistaeläimet taas pelkäsivät nimeään, ja uskottiin, että ne lähtivät karkuun, jos niiden nimi sanottiin. Kiertoilmaukset eivät olleet olennon "oikeita" nimiä, eivätkä siten yhtä vaarallisia. Usein kävi kuitenkin niin, että kiertoilmaus vakiintui "oikeaksi" nimeksi, ja saatettiin joutua etsimään uutta kiertoilmausta.

Kiertoilmauksia on kehitetty myös asioille, joita ei ole yhteisöllisistä tai yhteiskunnallisista syistä voinut sanoa. Vallanpitäjät ovat toisinaan rajoittaneet poliittisesti arkojen sanojen käyttöä, jolloin on keksitty vaihtoehtoisia ilmauksia. Kiertoilmauksia syntyy runsaasti myös länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa, sillä jotkut sanat ja ilmaukset ovat poliittisesti epäkorrekteja tai jopa juridisesti kiellettyjä. Tällaisia ovat varsinkin eri etniset nimitykset ja ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten vammaisuuteen liittyvät nimitykset. Esimerkiksi sana neekeri on poliittisesti epäkorrekti, ja sen käyttöä rajoitetaan jopa juridisesti, joten tilalle on otettu käyttöön monia vaihtoehtoisia nimityksiä, kuten tummaihoinen, musta, negridi ja afrikkalaisperäinen. Myös nyky-yhteiskunnassa käy toisinaan siten, että kiertoilmaus vakiintuu asian varsinaiseksi nimeksi, jolloin täytyy keksiä uusia kiertoilmauksia.

Esimerkiksi "kuolema" on hyvin tunnelatautunut sana, ja siitä käytetäänkin termejä "nukkua pois", "poistua joukostamme", "kaatua", "heittää veivi", "heittää pyyhe kehään", "heittää lusikka nurkkaan" ja "potkaista tyhjää". Toisinaan varsinkin poliittiset eufemismit päätyvät viralliseen käyttöön. Sanalle kertynyt huono leima edesauttaa tätä muutosta. Esimerkiksi "neekeriä" monet pitävät epäkorrektina sanana.

Eufemismin vastakohta on dysfemismi, jolla pyritään saattamaan jokin asia huonoon valoon. Poliittisessa retoriikassa käytetään paljon dysfemismejä, kuten lahtari valkokaartilaiselle tai kulakki suurviljelijälle. Espanjan sisällissodassa "tasavaltalainen" ja "kansallismielinen" olivat osapuolten eufemismeja, ja "kommunisti" sekä "fasisti" niiden dysfemismejä.

Tyyppejä

Monet kiertoilmaisut kuuluvat yhteen tai useampaan seuraavista tyypeistä.

  • Tekniset tai vierasperäiset ilmaisut
  • Lyhenteet ("päin P:tä", "Hoovee" sanoista haista vittu)
  • Abstraktiot ("poistua keskuudestamme" kuolemasta)
  • Epätäsmällisyydet ("takamus")
  • Väärinääntämiset
  • Käänteiset poissulkemiset ("ei kovin laiha" lihavuudesta)
  • Substantiivien muuttamiset ilmaisuiksi

Katso myös

Malline:Link FA