Saksan kommunistinen puolue

Saksan kommunistinen puolue (saks. Kommunistische Partei Deutschlands  kuuntele ääntämys ^(ohje), lyh. KPD) muodostui Spartakistiliiton muutettua nimensä ensimmäisen maailmansodan ja Saksan marraskuun neuvostokaappausyrityksen jälkeen 31. joulukuuta 1918.

Alkujaan KPD toimi vallankumouksellisena vaihtoehtona sosiaalidemokraateille ja pyrki proletariaatin diktatuurin perustamiseen. Puolueen suhde parlamentarismiin oli jakautunut, sillä se halusi korvata itse kutsumansa "porvarillisen" demokratian sosialistisella neuvostotasavallalla. Vuodesta 1919 puolue oli Kommunistisen internationaalin jäsen.

KPD:n vahvamies oli kuljetustyöläinen Ernst Fritz Johannes Thälmann Hampurista, joka valittiin 1925 puolueenpuheenjohtajaksi. Hän oli ehdolla vuoden 1925 ja 1932 presidentinvaaleissa saaden 1932 toisella kierroksella 3 706 759 (10,2%) ääntä, Hitler sai 13 418 547 (36,8%) ääntä, Hindenburg 19 359 983 (53%). Hän oli myöskin valtiopäivien (Reichstag) edustaja 1924-1932 välisen ajan. Hänet pidätettiin 3.3.1933 ja pidettiin vankeudessa, kunnes hänet teloitettiin Buchenwaldin keskitysleirillä 18.08.1944. Veb Geräte und Jagdwaffenwerk Ernst Thälmann nimettiin Itä-Saksassa hänen mukaansa.

Puolueen toiminta nujerrettiin kansallissosialistisella kaudella. Toisen maailmansodan jälkeen miehittäjävallat sallivat puolueen toiminnan. Neuvostoliiton miehittämällä alueella Itä-Berliiniä lukuun ottamatta sosiaalidemokraattiset puoluejärjestöt pakkoyhdistettiin kommunistisiin vuoden 1946 huhtikuussa nimellä Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue, josta tuli Itä-Saksaa yksinvaltaisesti hallinnut puolue.

Läntisessä Saksassa KPD:n toiminta kiellettiin vuonna 1956. Muiden liittopäiväpuolueiden mukaan KPD oli osasyyllinen Weimarin tasavallan romahtamiseen, Neuvostoliitolle kuuliainen ja perustuslain vastainen.

Vuonna 1968 pääosin KPD:n entiset jäsenet perustivat uuden saksalaisen kommunistipuolueen, Saksalaisen kommunistisen puolueen (DKP).