Ero sivun ”Purukumipop” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ism (keskustelu | muokkaukset)
p k-en
Ism (keskustelu | muokkaukset)
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
'''Purukumipop''' {({k-en|Bubblegum pop}}) on Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälin jälkeen syntynyt pop-musiikin tyylisuuntaus.
'''Purukumipop''' ({{k-en|Bubblegum pop}}) on Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälin jälkeen syntynyt pop-musiikin tyylisuuntaus.


Pop- ja rock musiikki alkoi 1960- luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä [[single]]- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta
Pop- ja rock musiikki alkoi 1960- luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä [[single]]- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta

Versio 28. maaliskuuta 2009 kello 04.27

Purukumipop (engl. Bubblegum pop) on Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälin jälkeen syntynyt pop-musiikin tyylisuuntaus.

Pop- ja rock musiikki alkoi 1960- luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä single- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta single -kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten The Beatles, The Beach Boys ja The Rolling Stones siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä.

Samanaikaisesti oli huomattu, että on lemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (bubblegum pop). Tyylille on tunnusomaista lyhyt, iskevä rakenne, tarttuva kertosäe sekä yksinkertainen sanoitus. Jotkin yhtyeistä eivät olleet oikeita vaan kappaleen esittivät studiomuusikot ja -laulajat.

Tyylin edustajia 1960 - luvulla olivat esimerkiksi Ohio Express ("Yummu, Yummu, Yummu"), 1910 Fruitgum Company ("Simon Says") ja Archies ("Sugar Sugar"). Myöhempiä yhtyeitä olivat esimerkiksi alkuaikojen The Sweet, Middle of the Road ja Mud. On huomattava, että nämä yhtyeet koostuivat ammattitaitoisista muusikoista eikä heidän soittamistaan levyillä epäilty, kuten myöhemmin Bay City Rollers - tai The Rubettes yhtyeitä.


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.