Aleksanteri III (Venäjä)

Aleksanteri III
[[Tiedosto:|250px|]]
Venäjän keisari
1881–1894
Edeltäjä	Aleksanteri II
Seuraaja	Nikolai II
Henkilötiedot
Syntynyt	10. maaliskuuta 1845 Tsarskoje Selo
Kuollut	1. marraskuuta 1894 Jalta
Puoliso	Maria Fjodorovna
Tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna Tanskassa 1893

Aleksanteri III (s. 10. maaliskuuta 1845, Tsarskoje Selo – k. 1. marraskuuta 1894, Jalta) oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894.

Aleksanteri syntyi 10. maaliskuuta (26.2. vanhaa lukua) 1845 Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan (Hessen-Darmstadtin prinsessa Marie) toisena poikana. Aleksanteri III ei ollut kruununperijä ensimmäisen 20 ikävuotensa aikana. Kun hänen vanhempi veljensä Nikolai kuoli 1865, hän alkoi opiskella lakia ja poliittista filosofiaa. Hänen opettajanaan toimi pääasiassa Konstantin Pobedonestsev, Pyhän synodin prokuraattori, joka oli yksinvaltiuden vannoutunut tukija.

Kuolinvuoteellaan tsarevitš Nikolai toivoi, että hänen morsiamensa, Tanskan Kristian IX:n tytär, prinsessa Dagmar naisi hänen seuraajansa. Aleksanterin ja nimen Maria Fjodorovna (1847–1928) ottaneen prinsessan avioliitosta tuli onnellinen.

Aleksanteri III ei ollut yhtä vapaamielinen kuin isänsä. Hän oli venäläisen nationalismin ja ortodoksisuuden tukija. Hän oli ulkomaisia, erityisesti saksalaisia, vaikutteita vastaan. Preussin-Ranskan sodan aikana hän oli julkisesti isäänsä vastaan, joka oli Preussin puolella. Turkin sodassa 1877–1878 Aleksanteri komensi hyökkäävän armeijan vasenta sivustaa. Aleksanteri oli pikkutarkka komentaja, ja pettynyt kuten muutkin, kun Berliinin konferenssi vei suuren osa Venäjän voitoista.

Aleksanteri III nousi valtaistuimelle 1881, kun hänen isänsä murhattiin. Hän peruutti isänsä valmisteleman itsevaltiaan valtaa rajoittavan perustuslain ja ilmoitti, ettei aikonut rajoittaa valtaansa. Nationalistien mukaan löyhä kuri ja vapaamielisyys johtivat hajanaisuuteen ja vähemmistökansojen omavaltaisuuteen. Aleksanteri II:n vapaamieliset uudistukset taas olivat johtaneet vallankumoukselliseen toimintaan ja hänen surmaansa. Keisarin murhasta järkyttynyt kansa suhtautuikin aluksi myönteisesti kurinpalautukseen. Entinen keisarin kanslian III osasto järjestettiin ohranaksi. Maalaisia tulivat valvomaan aatelistosta valitut poliisiviranomaiset, maapäälliköt. Zemstvojen valtaa vähennettiin ja talonpoikien edustusta niissä. Vallankumousliike saatiin kukistettua puoleksitoista vuosikymmeneksi.

Toukokuussa 1887 Aleksandr Uljanov, Leninin vanhin veli, joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen.

Aleksanteri III:n valtakaudella kansallisia vähemmistöjä alettiin venäläistää. Valtakunnan asukkaista noin puolet oli venäläisiä, 2/3 kun "vähävenäläiset" ja valkovenäläiset laskettiin mukaan. Näiden seutujen paikallisia "murteita" ei saanut julkisesti käyttää. Veikselin kuvermenttien (ts. Puolan) hallinto ja koulut muutettiin venäjänkielisiksi ja katolisen kirkon toimintaa vaikeutettiin. Kapinoihin osallistuneita liettualaisia pidettiin samalla tavalla ahtaalla. Itämeren maakunnista peruutettiin saksankielisen aatelin keskiajalta periytyvä itsehallinto. Virolaiset ja lättiläiset vapautuivat näin tilanherrojen sorrosta ja hallinto oli tavanomaista kuvermenttihallintoa. Valtiolliset määräykset juutalaisten syrjimiseksi tulivat jälleen voimaan.

Aleksanteri III:n valtakauden lopussa teollistuminen alkoi toden teolla. Katovuodet näännyttivät kuitenkin joukoittain ihmisiä vielä 1891–1892. Maan talous saatiin lopulta tasapainoon kun sotia ei käyty. Panssarilaivoja rakennettiin kuitenkin määrätietoisesti. Mustallamerellä oli oltava voimakkaampi kuin Turkki ja Itämerellä tavoitteena oli lyödä Ruotsin ja Saksan yhdistyneet laivastot. Nopeasti kehittyvän tekniikan myötä vanhentunutta laivastoa siirrettiin Tyynenmeren laivastoksi.

Saksan ja Venäjän välit katkesivat 1887 Saksan tuettua Itävaltaa Balkanilla. Pietari lähestyi Pariisia ja molempien maiden nationalistit innostuivat liittoajatuksesta. Innostusta ei vähentänyt edes Ranskan jumalaton tasavaltalaisuus ja se, että Venäjän alamainen saisi Marseljeesin esittämisestä karkotuksen Siperiaan. Puolustussopimus maiden välillä solmittiin 1894.

Aleksanteri III kuoli 1. marraskuuta (20.10.) 1894 palatsissaan Krimillä, luultavasti vammaan jonka hän oli saanut junaonnettomuudessa Borkissa ja joka oli kehittynyt munuaissairaudeksi.

Aleksanteri III:n lapset

• keisari Nikolai II, Venäjän viimeinen tsaari (6. toukokuuta 1868–17. heinäkuuta 1918)
• suuriruhtinas Aleksanteri Alekandrovitš Romanov (7. kesäkuuta 1869–2. toukokuuta 1870)
• suuriruhtinas Georgi Aleksandrovitš Romanov (6. toukokuuta 1871–9. elokuuta 1899)
• suuriruhtinatar Ksenia Alexandrovna Romanova (6. huhtikuuta 1875–20. huhtikuuta 1960)
• suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitš Romanov (22. marraskuuta 1878–12. kesäkuuta 1918)
• suuriruhtinatar Olga Aleksandrovna Romanova (13. kesäkuuta 1882–24. marraskuuta1960).

Edeltäjä: Aleksanteri II

Venäjän keisari 1881-1894

Seuraaja: Nikolai II