Einari Ketola

Otto Einari Ketola (oik. Frestadius, 23. huhtikuuta 1904 Impilahti - 11. heinäkuuta 1980) oli suomalainen näyttelijä. Ketola esitti usein hyvin puheliasta suomalaismiestä.

Ketola esiintyi mm. Pekka ja Pätkä-elokuvissa. Hän esiintyi 37 elokuvassa. Hänen suosituin hahmonsa oli korpraali Möttönen, joka esiintyi elokuvassa Niin se on, poijaat! (1942). Möttösen nimen keksi kirjailija Reino Hirviseppä eli R. W. Palmroth, mutta hahmon kehitti Ketola itse. Ketola esiintyi puujalkavitsejä kertovana kansanomaisena korpraali Möttösenä sotasairaaloissa ja rintamalla pidetyissä viihdytystilaisuuksissa ja asemiesilloissa. Sodan jälkeen Ketola esiintyi vielä Möttösenä 1944-1947 Iloisessa Teatterissa ja myöhemmin Punaisessa Myllyssä.

Möttösen hahmo leimasi kuitenkin Ketolan niin että hän ei sodan jälkeen enää saanut rooleja laatuteattereista. Tämän takana oli useitakin suomalaisia äärilaidan kommunisteja; he onnistuivat pelottelemaan mm. Kansallisteatterin johdon eli Arvi Kivimaan ja Arvi Tuomen niin pahoin, ettei kumpikaan uskaltanut antaa Ketolalle töitä:

»Sinä olet kuulemma Neuvostoliiton mielestä fasisti ja jos sinut otetaan tänne töihin niin Puna-Armeija tulee ja miehittää Suomen!»

- mutta Iloisen teatterin johtaja Hirviseppä vähät välitti moisista uhkailuista - ja antoi töitä vanhalle ystävälle ja yhteistyökumppanille; ja kun teatteri lakkautettiin vielä välirauhan aikana erään byrokraatit säikyttäneen riimittelyn (Loppulaukaus) takia, niin näyttelijä Ossi Elstelä osti kaiken ja perusti revyyteatteri Punaisen Myllyn, josta aikanaan tuli Vallilan kesäteatteri. Ketola palvelikin Elstelää tämän uran loppuun asti eli vuoteen 1969. Silloin hän itsekin täytti 65 vuotta eli kansaneläkeiän.

Ketola oli pitkään eläkkeelle jäätyään sukulaisten ja ystävien tuen varassa; hänet oli erotettu sodan jälkeen Näyttelijäliitosta häntä etupäässä Möttösen hahmon ja yleensäkin toimineen propagandan vuoksi syvästi vihanneen, tuolloin Valpon apulaispäällikkönä toimineen Aimo Aaltosen pelottelujen johdosta -

»Se on Neuvostoliiton tahto !»

- sillä tekosyyllä ettei hänen alansa kuulu näyttämötaiteeseen; ja liittoon kuulumattomuus oli tekosyy evätä muutkin eläkkeet - ja kansaneläkettä koskevat paperit makasivat unohtuneina jonkun SKP-läisen Kansaneläkelaitoksen byrokraatin paperipinoissa.

Lopulta Ketolan vanha ystävä toimituspäällikkö Risto Karlsson kirjoitti vuonna 1976 artikkelin Ketolan kohtaloista Seura-lehteen. Lehti kulkeutui myös presidentti Kekkosen käsiin ja presidentti julmistui lukiessaan vääryyksistä jotka näyttelijää olivat kohdanneet; hän otti asioista selvää ja muutama byrokraatti saikin saman tien potkut - jouduttuaan ensin vahvistamaan paperit, joilla Ketolalle vahvistettiin taannehtivasti vuodesta 1969 valtion erityistaiteilijaeläke. Koko vainon takana ollut Aimo Aaltonen ei uskaltanut hiiskahtaakaan julkisesti - päiväkirjalleen kyllä raivosi senkin edestä!

Itsevaltiaan presidentin otettua kaltoin kohdellun näyttelijän tällä tavoin suojelukseensa Ketolan viimeiset elinvuodet olivatkin ansaitun huolettomia.

Valikoitu filmografia

• Vihtori ja Klaara (1939)
• Kuollut mies rakastuu (1942)
• Niin se on, poijaat! (1942)
• Niskavuoren Heta (1952)
• Laivan kannella (1954)
• Minä soitan sinulle illalla (1954)
• Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955)
• Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (1955)
• Kiinni on ja pysyy (1955)
• Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957)
• Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1959)
• Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (1959)
• Pekka ja Pätkä neekereinä (1960)
• Kankkulan kaivolla (1960)
• Asfalttilampaat (1968)
• Aika hyvä ihmiseksi (1977)
• Ihmemies (1979)

Aiheesta muualla

• Einari Ketolan esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Einari Ketolan sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Einari Ketolan sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Einari Ketola Elonetissä.
• Pomus.net: Einari Ketola
• Korpela, Viljo: Niin se on poijaat : viihdetaiteilijat sodissamme 1939-1945 / Porvoo : Helsinki : Juva : WSOY, 1991