Ero sivun ”Miina” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
p Botti lisäsi: ru:Наземная мина |
||
Rivi 99: | Rivi 99: | ||
[[pl:Mina lądowa]] |
[[pl:Mina lądowa]] |
||
[[pt:Mina terrestre]] |
[[pt:Mina terrestre]] |
||
[[ru:Наземная мина]] |
|||
[[sq:Mina]] |
[[sq:Mina]] |
||
[[simple:Land mine]] |
[[simple:Land mine]] |
Versio 16. helmikuuta 2009 kello 10.58
Miina on maahan tai veteen asennettava räjähtävä taisteluväline, jonka laukeamisen aiheuttaa kohde, käyttäjä tai aikautusmekanismi. Miinat on suunniteltu räjähtämään henkilön tai ajoneuvon läheisyydestä, läsnäolosta tai kosketuksesta. Miinat voidaan jakaa esimerkiksi kohteen tai käytön mukaan jalkaväki-, panssari- ja ajoneuvo-, sirote-, meri-, tähys- ja erikoismiinoihin, joihin luetaan esimerkiksi aika-, täry- ja radiomiinat.
Useimmat miinat perustuvat kemiallisen palamisreaktion aiheuttamaan räjähdykseen, jolloin tuhovaikutus perustuu räjähdysaineen painevaikutukseen, miinan sisältämiin tai räjähdyksen aiheuttamiin sirpaleisiin. Myös suunnattu räjähdysvaikutus on mahdollinen esimerkiksi panssaroituja ajoneuvoja vastaan tarkoitetuissa miinoissa. Teoriassa miinojen tuhovaikutus voi perustua myös kemialliseen tai biologiseen aseeseen tai ydinlataukseen.
Jalkaväkimiina
Jalkaväkimiinat, kuten polkumiinat (Suomessa käytössä sakaramiina) ja lankamiinat (Suomessa käytössä putkimiina), tappavat ja vammauttavat vihollisen taistelijoita sirpalevaikutuksella. Usein ihon rikkouduttua sirpaleiden vaikutuksesta joutuu haavasta verenkiertoon maa-ainesta ja muuta likaa aiheuttaen tulehduksen. Jalkaväkimiinat ovat rakenteeltaan yleensä yksinkertaisia, varmatoimisia ja edullisia valmistaa ja varastoida pitkiksi ajoiksi. Siksi puolustuksellisesti suuntautuneet, vähäisellä rahoituksella toimivat, yleensä suurta aluetta puolustavat asevelvollisuusarmeijat ovat käyttäneet niitä kaikkialla maailmassa. Ottawan sopimuksessa useimmat maat ovat kuitenkin sitoutuneet käytön lopettamiseen. Maille, jotka puolustautuvat ensisijaisesti laivastolla, ammattiarmeijalla ja rajallisella määrällä reserviläisiä, jalkaväkimiinoilla ei ole niin suurta merkitystä, vaikka mm. Yhdysvallat niitä käyttääkin.
Jalkaväkimiinojen käytön rajoittaminen
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. Tarkennus: osio on kirjoitettu selvästi jalkaväkimiinoja puolustelevaan sävyyn |
Jalkaväkimiinojen käyttöä on yritetty maailmanlaajuisesti kieltää, koska ne jäävät maastoon taistelujen jälkeen ja aiheuttavat vammoja sivullisille. Miinoitteet voidaan kuitenkin raivata. Raivaaminen on helpointa miinoitteissa joista on laadittu kartat (joista käytetään Suomen puolustusvoimissa nimeä "sulutteen seloste"), joihin merkitään miinat yksittäisen miinan tarkkuudella.
Hyökkäyksellistä sotilasdoktriinia ylläpitävät suurvallat ovat kannattaneet jalkaväkimiinojen kieltämistä ja korvaamista itsetuhomekanismilla varustetuilla, huomattavasti kalliimmilla miinoilla. Ottawan sopimuksessa kiellettävillä polkumiinoilla suojataan tulevaisuudessakin panssarimiinat, joiden käyttöarvo vähenee ilman suojamiinoitusta raivaamisen helpotuttua. Panssarimiina voidaan suojata purunestolaitteilla, joita suurvalloilla on tai ansoituksella.
Nykyaikaisen sodankuvan mukaisissa konflikteissa sivullisille aiheutuneista vammoista räjähtämättömät tykistöammukset aiheuttavat enemmän vammoja kuin miinat. Osa ampumatarvikkeista, kuten rypälepommien tytärammukset, voidaan myös tarkoituksellisesti jättää räjähtämättömiksi, jolloin ne aiheuttavat samankaltaisen vaaran kuin sirotemiinat.
Humanitaarisesti miinojen käyttö taistelualueen ulkopuolella siviilien seassa, ilman kartoituksia ja mielivaltaisesti ei ole sodan sääntöjen mukaista, koska miinat aiheuttavat siviilitappioita konfliktin päättymisen jälkeenkin. Käytännössä kuitenkin useissa pitkään jatkuneissa sodissa näin on usein tehty. Esimerkiksi Kambodžassa miinanvastaisen kampanjan mukaan on sattunut 35 000 amputaatioon johtanutta miinaonnettomuutta taisteluiden päättymisestä lukien. Miinojen satunnainen kylväminen tekee miinasta myös terroriaseen siviiliväestöä vastaan ja usein esimerkiksi estää tehokkaan maanviljelyn peltoalueiden ollessa täynnä miinoja. Miinaongelmia on esimerkiksi Afganistanissa, Kolumbiassa, Nicaraguassa, Angolassa, Namibiassa, Ugandassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Somaliassa, Bangladeshissa, Laosissa, Vietnamissa, Sri Lankassa ja lukuisissa muissa konflikteja kokeneissa maissa.
Jalkaväkimiinojen kannattajien mielestä miina on oikein käytettynä ja kartoitettuna passiivinen puolustusase. Alueelle tunkeutuja joutuu ottamaan huomioon miinavaikutuksen hyökkäystä suunnitellessaan tai alueella toimiessaan, ja tätä kautta voi sanoa jopa kynnyksen hyökkäykseen nousevan. Miinat ovat yhtenä osatekijänä puolustajan kokonaistulenkäytössä.
Tähysmiina
Tähysmiinan laukaisee aina vihollista tähystävä sotilas. Tähysmiinat sallitaan Ottawan sopimuksessa. Räjäytyssignaali tähystysmiinalle voidaan välittää langattomasti tai langallisesti tai jopa sytytyslankaa käyttäen. Suomessa putkimiina, kylkimiina ja viuhkapanos voidaan luokitella tähysmiinoiksi, sillä vihollista tähystävä sotilas voi räjäyttää ne sytysjärjestelmästä riippuen esimerkiksi laukaisulangasta vetämällä tai käyttämällä sytytyskojetta.
Sirotemiina
Sirotemiinat ovat tavallisiin miinoihin verrattuna korkeamman teknologian kaukolevitteisiä miinoja. Esimerkiksi Venäjällä on käytössä lukuisia erilaisia jalkaväkeä ja ajoneuvoja vastaan suunnattuja sirotemiinoja. Sirotemiinoja voidaan levittää tykistöllä, raketinheittimillä, helikoptereilla ja lentokoneilla.
Sirotemiina on nopeammin levitettävänä paremmin hyökkääjälle sopiva ase kuin käsin maastoon asetettava miina. Levitettäessä sirotemiinat jäävät maanpinnalle mutta pienikokoisina sekä muodoltaan että väriltään maastoon sulautuvina niitä ei ole helppo havaita. Sirotemiinojen sytyttimet voivat toimia useista erilaisista herätteistä, kuten tärinä ja magneettinen impulssi tai kosketus miinaan tai laukaisulankaan. Sirotemiinoissa voi olla myös itsetuholaite ja toisaalta myös erilaisia raivauksenestotoimintoja.
Jalkaväkimiinojen käyttöä rajoittava Ottawan miinakieltosopimus koskee myös sirotemiinojen käyttöä, sillä sopimuksessa kielletään kaikki jalkaväkimiinan tavoin toimivat taisteluvälineet. Jopa sellaiset ajoneuvo- ja panssarimiinat, joiden käsittelynestolaite voi laueta kohteen tahattomasta toiminnasta, kuuluu sopimuksessa kiellettäviin taisteluvälineisiin.
Sirotemiinoitteet ovat huomattavasti tavallisia miinoja vaikeampia paikantaa, koska niistä ei ole mahdollista tehdä tarkkaa karttaa. Sirotemiinojen raivaaminen voi kuitenkin olla tavanomaisten miinojen raivaamista helpompaa, sillä ne yleensä jäävät maan pinnalle. Itsetuholaitteet ja miinojen laukaisumekanismien herkkyys ovat kuitenkin suuri riskitekijä raivaajalle.
Sirotemiinoja ovat:
Sirpalemiina
- Räjähdysainetta 100- 2000 g
- Laukaisulangat
- Käsittelynesto- ja itsetuholaite
- Kohteena jalkaväki sekä ajoneuvot
Panssarimiina
- Räjähdysainetta 2 - 5 kg
- Paine, tärinä ja magneettiheräte
- Käsittelynesto- ja itsetuholaite
- Kohteena ajoneuvot sekä panssarivaunut
Painemiina
- Räjähdysainetta 30 - 100 g
- 2 - 10 kg kuormitus
- Itsetuholaite
- Kohteena jalkaväki
Helikopterimiina
Helikopterimiinat ovat nimensä mukaisesti tarkoitetut matalalla lentäviä pyöriväsiipisiä ilma-aluksia vastaan. Ajatus on, että näin helikopteri joutuu joko lentämään korkeammalla ja ilmatorjunnan piiriin, tai tuhoutuu miinan räjähdyksessä. Helikopterimiinoja on kehitelty 1980-luvulta alkaen, mutta sekä räjähdysvoiman suuntaus että luotettava sytytysmekanismi ovat osoittautuneet kehitysongelmiksi.
Katso myös
Aiheesta muualla
- Puolustusvoimat: Kalustoesittely: Miinat
- Sotatalousosasto: Sotatekninen arvio ja ennuste STAE 2020, osa 2, ss. 253–255.
- The International Campaign to Ban Landmines (englanniksi)
- Sotilaan käsikirja 2004 (Edita Prima Oy) Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskus / tuotanto-osasto s. 184