Lev Gumiljov

Nuori Lev Gumiljov vanhempiensa Nikolai Gumiljovin ja Anna Ahmatovan kanssa vuonna 1913.

Lev Nikolajevitš Gumiljov (ven. Лев Николаевич Гумилёв, s. 1. lokakuuta 1912, Pietari – k. 15. kesäkuuta 1992, Pietari) oli venäläinen historiantutkija. Hänen epäortodoksiset ajatuksensa etnisten ryhmien syntymästä ja häviämisestä ovat synnyttäneet poliittisen ja kulttuurisen liikkeen uus-euraasialaisuuden.

Lev Gumiljovin vanhemmat olivat kuuluisia runoilijoita: Nikolai Gumiljov ja Anna Ahmatova. Vanhemmat erosivat, kun hän oli lapsi. Äitinsä Anna Ahmatovan poliittisen epäsuosion aikana hänet erotettiin Leningradin yliopistosta ja vietiin vankileirille, jossa hän vietti suurimman osan ajasta vuosina 1938–1956. Hän liittyi puna-armeijaan toisen maailmansodan aikana ja osallistui Berliinin taisteluun.

Josif Stalinin kuoleman jälkeen Gumiljov meni töihin Eremitaaši-museoon, jonka johtajasta Mihail Artamonovista tuli hänen opettajansa. Artamonov sai hänet kiinnostumaan tataareista. Gumilov aloitti opinnot Leningradin yliopistossa 1960. Kaksi vuotta myöhemmin hän väitteli tohtoriksi antiikin turkkilaisista. 1960-luvulta lähtien Gumiljov työskenteli Maantieteen instituutissa ja laati toisen väitöskirjan, tällä kertaa maantieteestä. Vaikka neuvostoviranomaiset olivat torjuneet Gumiljovin ajatukset ja useimmat hänen teoksistaan olivat julkaisukiellossa, hänestä tuli yleisesti tunnettu, erityisesti perestroikan vuosina. Osoitukseksi hänen suosiostaan Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev rakennutti Lev Gumiljovin Euraasialaisen yliopiston vastapäätä omaa palatsiaan Kazakstanin uuteen pääkaupunkiin Astanassa.