Bell P-39 Airacobra

Bell P-39 Airacobra oli yksi Yhdysvaltain pääasiallisista hävittäjäkoneista toisen maailmansodan alussa. 9 584 konetta rakennettiin, joista yli puolet lähetettiin Neuvostoliittoon Lend-Lease-ohjelman puitteissa.

Koneen erikoiseen muotoon oli syynä moottorin sijoitus keskelle runkoa, lentäjän taakse. Potkuria pyörittävä akseli kulki pilotin jalkojen välistä. Tämän tavoitteena oli jättää tilaa raskaalle aseistukselle, Browning 37 mm T9-tykille, joka ampui potkurin navan läpi. Sijoittelu edellytti nokkapyörän käyttöä laskutelineessä. Sisäänkäynti ohjaamoon tapahtui sivuovesta, eikä perinteisen siirtyvän ohjaamon kuvun kautta. Massan jakauma oli luultavasti syynä koneen taipumukseen joutua vaaralliseen syöksykierteeseen, jota valmistaja ei tunnustanut, mutta neuvostoliittolaiset osoittivat sen olemassa olon.

Allison V-1710 -moottorissa oli yksinopeuksinen, yksivaiheinen mekaaninen ahdin, joka oli tehottomampi kuin prototyypin pakokaasuturboahdin. Koneen suuren painon ja Allisonin huonon suorituskyvyn korkealla vuoksi koneen suorituskyky oli merkittävästi huonompi kuin vastaavien eurooppalaisten kilpailijoiden. Tästä johtuen ensimmäiset USAAF:n yksiköt Euroopassa varustettiin Spitfire V -koneilla.

Yli 5000 m korkeuksissa koneen suorituskyky heikkeni jyrkästi. Tämä rajoitti sen toimintamahdollisuuksia Länsi-Euroopassa ja Tyynellämerellä, jossa japanilaisten pommittajat saattoivat lentää P-39:n saavuttamattomissa.

Itärintamalla Airacobra kuitenkin suojasi pommittajia yläpuolelta. Taktinen tilanne ei vaatinut toimintaa korkealla. Toiseksi eniten pudotuksia kerännyt liittoutuneiden ässä, Aleksandr Pokryškin, kolminkertainen Neuvostoliiton sankari, lensi P-39:tä vuoden 1942 lopusta ja pudotti lähes 60 Luftwaffen konetta.