Ero sivun ”Turve” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p Käyttäjän 143.51.138.132 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän BuffyTheTypoSlayerBOT tekemään versioon
Rivi 8: Rivi 8:
Turvemaat ovat avainasemassa maailman vedensäätelyssä. Ne sitovat merkittävän osan maailman makeanveden varannoista. Vuorilla turvemaiden hajoaminen uhkaa maaseutu- ja kaupunkiväestön vesi- ja ravintovaroja Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Turvemaiden hävitys muuttaa vesivaroja ja heikentää tulvaveden säätelyä.<ref name="UNEPBali">[http://www.unep.org/Documents.Multilingual/Default.asp?DocumentID=523&ArticleID=5723&l=en Peatlands are Quick and Cost-Effective Measure to reduce 10% of greenhouse emissions,] UNEP 11.12.2007</ref>
Turvemaat ovat avainasemassa maailman vedensäätelyssä. Ne sitovat merkittävän osan maailman makeanveden varannoista. Vuorilla turvemaiden hajoaminen uhkaa maaseutu- ja kaupunkiväestön vesi- ja ravintovaroja Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Turvemaiden hävitys muuttaa vesivaroja ja heikentää tulvaveden säätelyä.<ref name="UNEPBali">[http://www.unep.org/Documents.Multilingual/Default.asp?DocumentID=523&ArticleID=5723&l=en Peatlands are Quick and Cost-Effective Measure to reduce 10% of greenhouse emissions,] UNEP 11.12.2007</ref>


==Turpeen synty==
JA PASKAT

Turpeen syntyprosessi eli [[humifikaatio]] (maatuminen), on prosessi, jossa kuolleet kasvisolukot hajoavat mikrobiologisen toiminnan seurauksena ja niiden sisältämät orgaaniset yhdisteet pilkkoutuvat ja muuntuvat muodostaen humusaineita. Turve koostuu siis kasvien alkuperäisistä sekä humifikaatioprosessissa syntyneistä yhdisteistä. Humifikaatio on nopeinta kerroksessa, joka on veden pinnan yläpuolella ja jossa noin 80–95 prosenttia biomassasta poistuu mineralisaatiossa kaasuina ilmaan. Noin 5–20 prosenttia kasvillisuuden tuottamasta biomassasta varastoituu turpeeksi. Maatumisnopeus alenee huomattavasti syvemmälle mentäessä, koska hajottajaeliöstön tarvitseman hapen diffuusio tapahtuu hitaasti tiiviiseen ja veden kyllästämään maa-ainekseen. Hapettomissa oloissa toimiva [[mikrofloora]] pystyy huomattavasti hitaampaan hajotukseen kuin hapellisissa oloissa toimiva eliöstö. Turpeen koostumus ja maatumisaste säilyykin lähes muuttumattomana sen jälkeen kun kerros on joutunut pysyvästi vedenpinnan alapuolelle.


==Turpeen luokittelu==
==Turpeen luokittelu==
Rivi 132: Rivi 134:
* [[Turvehoidot]]
* [[Turvehoidot]]


== Lähteet ==
SIVUT EIVÄT TOIMI!!
{{Viitteet}}


== Aiheesta muualla ==
== Aiheesta muualla ==

Versio 31. lokakuuta 2008 kello 13.31

Pino maasta irrotettua turvetta Skotlannissa.
Turpeesta rakennettu talo Saksan Dortmundissa.
Turvekattoja Islannissa

Turve on eloperäinen (organogeeninen) maalaji. Se syntyy kosteissa hapettomissa olosuhteissa, joissa kasvimateriaali hajoaa epätäydellisesti. Turpeen rakenne on heterogeeninen ja voi vaihdella vähemmän maatuneista kasvinosista hienojakoiseen pitkälle maatuneeseen amorfiseen massaan. Turpeeksi luokiteltavan maalajin tulee sisältää 75 % orgaanista ainesta. Turpeen syntynopeus on suurinta alueilla, joilla lämpötila on vuoroittain tarpeeksi korkea kasvimateriaalin nopeaan syntymiseen, vuoroittain taas riittävän alhainen, jotta kasvimateriaalin mikrobiologinen hajoaminen tapahtuu kyllin hitaasti. Turpeen esiintymisalueiden nimitys on suo.

Turvemaan sitoma hiilimäärä on kaksinkertainen verrattuna kaikkiin maailman metsien biomassaan. Turvemaa sitoo hiiltä keskimäärin 10 kertaa enemmän hehtaaria kohti kuin mikään muu ekosysteemi.[1] Ilmastonmuutoksen säätelyn lisäksi turvemaiden suojelu on kriittistä kasvi- ja eläinlajien monimuotoisuuden säilyttämisessä. Ne ovat merkittäviä monille erikoislajeille ja ainutlaatuisille ekosysteemeille. Esimerkkejä turvemaiden lajeista ovat oranki ja monet kurkilajit.[1]

Turvemaat ovat avainasemassa maailman vedensäätelyssä. Ne sitovat merkittävän osan maailman makeanveden varannoista. Vuorilla turvemaiden hajoaminen uhkaa maaseutu- ja kaupunkiväestön vesi- ja ravintovaroja Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Turvemaiden hävitys muuttaa vesivaroja ja heikentää tulvaveden säätelyä.[1]

Turpeen synty

Turpeen syntyprosessi eli humifikaatio (maatuminen), on prosessi, jossa kuolleet kasvisolukot hajoavat mikrobiologisen toiminnan seurauksena ja niiden sisältämät orgaaniset yhdisteet pilkkoutuvat ja muuntuvat muodostaen humusaineita. Turve koostuu siis kasvien alkuperäisistä sekä humifikaatioprosessissa syntyneistä yhdisteistä. Humifikaatio on nopeinta kerroksessa, joka on veden pinnan yläpuolella ja jossa noin 80–95 prosenttia biomassasta poistuu mineralisaatiossa kaasuina ilmaan. Noin 5–20 prosenttia kasvillisuuden tuottamasta biomassasta varastoituu turpeeksi. Maatumisnopeus alenee huomattavasti syvemmälle mentäessä, koska hajottajaeliöstön tarvitseman hapen diffuusio tapahtuu hitaasti tiiviiseen ja veden kyllästämään maa-ainekseen. Hapettomissa oloissa toimiva mikrofloora pystyy huomattavasti hitaampaan hajotukseen kuin hapellisissa oloissa toimiva eliöstö. Turpeen koostumus ja maatumisaste säilyykin lähes muuttumattomana sen jälkeen kun kerros on joutunut pysyvästi vedenpinnan alapuolelle.

Turpeen luokittelu

Turpeen maatuneisuutta kuvataan von Postin kymmenluokituksella maatumattomasta (1) täysin maatuneeseen (10). Luokkien 1–3 turpeet ovat vaaleita rahkasammalturpeita, luokkien 4–6 tummia rahkasammalturpeita ja luokkien 7–10 mustia turpeita eli turvehumusta. Järjestelmässä numeroluokat jakautuvat edelleen kolmeen karkeusluokkaan: A-luokan turve on karkeaa, B keskikarkeaa ja C hienoa turvetta.[2]

Turpeen maatuneisuus määritellään puristamalla turvenäytettä kädessä ja tarkkailemalla turpeesta erkanevan nesteen väriä ja sameutta, sormien lomitse puristuvan amorfisen massan määrää, puristejäännöksen kimmoisuutta ja kasvinjäännösten tunnistettavuutta. Vaikka määritysmenetelmä on varsin epätarkka, antaa se riittävän tarkan kuvan turpeen hajoamiskehityksen tilasta.

H1
Täysin maatumaton. Turvetta kädessä puristettaessa lähtee sormien välistä väritöntä, kirkasta vettä. Kasvinosat täysin tunnettavissa, sitkeitä ja kimmoisia.
H2
Melkein maatumaton. Puristettaessa lähtee melkein kirkasta, kellanruskeata vettä. Kasvinosat miltei muuttumattomia.
H3
Hyvin heikosti maatunut. Puristettaessa lähtee selvästi sameaa vettä, muttei turveainetta. Puristeneste ei ole puuromaista. Jäännökset osittain tummuneita, mutta edelleen tunnettavissa.
H4
Heikosti maatunut. Puristettaessa lähtee hyvin sameaa vettä. Osa jäännöksistä hajaantuu amorfiseksi massaksi, minkä vuoksi puriste on jo jonkin verran puuromaista. Käteen jäävä puristejäännös kimmoaa hieman takaisin.
H5
Jonkin verran maatunut. Kasvirakenne on pääosiltaan tunnettavissa. Puristettaessa turve hajoaa osittain puuromaiseksi massaksi. Puristeneste on hyvin sameata, siinä on selvästi havaittavissa amorfista massaa. Puristejäte jää sormien avaamisen jälkeen entiselleen, ei kimmoa takaisin.
H6
Kohtalaisesti maatunut. Kasvirakenne epäselvä. Puristettaessa menee noin 1/3 turveaineesta sormien välistä, jäännös vahvasti puuromaista. Jäännöksen kasvirakenne selvempi kuin puristamattoman turpeen.
H7
Vahvanlaisesti maatunut. Kasvirakennetta voi erottaa vielä jonkin verran. Puristettaessa menee n. 1/2 turveaineesta sormien välistä. Jos vettä erottuu, se on vellimäistä ja hyvin tummaa.
H8
Vahvasti maatunut. Kasvirakenne hyvin epäselvästi näkyvää. Pääosa on amorfista massaa. Puristettaessa noin 2/3 turveaineesta menee sormien välistä. Vellimäistä vettä voi erkaantua. Jäännöksen muodostavat juuret ja muut hyvin säilyvät kasvinosat.
H9
Melkein maatunut. Tuskin mitään kasvirakennetta voi erottaa. Puristettaessa melkein koko turvemäärä menee samankaltaisena puurona sormien välistä.
H10
Täysin maatunut. Mitään kasvirakennetta ei voi erottaa. Puristettaessa menee koko turvemäärä sormien välitse eikä vapaata vettä erkane ollenkaan.

Esiintyminen

  Turvemaita esiintyy 180 maassa. Ne kattavat 400 miljoonaa hehtaaria eli 3 % maailman pinta-alasta. Turvekerros voi olla yli 20 metriä paksu.[1] 50–70 % maailman soista ja kosteikoista on turvemaita. Laajoihin turve-alueisiin sisältyy Kanada ja Alaska, Pohjois-Eurooppa ja Länsi-Siperia, Kaakkois-Aasia ja osa Amazonia.[3] Suomen pinta-alasta noin 30 prosenttia on turvesuota. lähde? Turpeesta 44 % on Venäjällä, 36 % Amerikoissa, 7 % Euroopassa, 6 % Kaakkois-Aasiassa ja 3 % muualla Aasiassa. Jäistä turve on yhä Venäjällä, Kanadassa, Andien ylängöillä ja Himalajalla.[4] Vuodesta 1800 turpeen määrä on merkittävästi vähentynyt, noin 10–20 %, ilmastonmuutoksen ja ihmisen toiminnan vuoksi. Maailmanlaajuisesti turpeen merkittävin uhka on kuivaus maanviljelyyn ja metsiksi.[3]

Tällä hetkellä turvemaat katoavat nopeammin kuin koskaan aiemmin. Laajoilla kuivauksilla on pyritty keräämään entisten sademetsien puita kuivauskanaaleja pitkin. Sen jälkeen kuivausta on jatkettu, palmuöljy- ja sellupuuviljelmiä varten. Kuiva turve hapettuu ja vapauttaa hiilidioksidia toisin kuin luonnontilassa. Se myös syttyy helposti palamaan ja palaa viikkoja aiheuttaen laajoja savupilviä. Lisäksi turpeen palaessa vapautuu suuria määriä hiilidioksidia. [4]

Suomen pinta-alasta noin 30 prosenttia on turvesuota. Soilla elää useita alueellisesti uhanalaisia lajeja, ja ne ovat tärkeitä muun muassa hirvieläimille ja linnuille. Luonnontilaisia turvesoita on kuitenkin jäljellä enää hyvin vähän. Ympäristöjärjestöt ja Kansainvälinen soidensuojelujärjestö IMCG ovatkin ympäristösyistä vedonneet Suomen turvesoiden rauhoittamisen puolesta.[5]

Ilmastonmuutos

Indonesiassa oli laajat turvepalot vuonna 1997.

Turvemaan sitoma hiilimäärä on kaksinkertainen verrattuna kaikkiin maailman metsien biomassaan. Turvemaa sitoo hiiltä keskimäärin 10 kertaa enemmän hehtaaria kohti kuin mikään muu ekosysteemi.[1] Aasian trooppisissa metsissä turvemaat voivat sitoa 30-kertaisesti hiiltä verrattuna tavallisen sademetsän kasvuston hiilimäärään.[4] Turvemaiden raivaus, kuivaus ja metsäpalot vapauttavat yli 3 000 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain. Se vastaa 10 % maailman fossiilisten polttoaineiden päästöistä.[1] Turve sisältää 65 prosenttia maailman eloperäisestä hiilestä.[6] Soissa ja kosteikoissa on 450 miljardia tonnia hiiltä.[7] YK:n ympäristöohjelma UNEP:n mukaan turvemaat ovat maailman tärkein hiilivarasto ja niiden suojelu ja muokattujen turvemaiden palauttaminen ovat kiireellisiä polttavia kysymyksiä. Ojitettuna ja kuivauksessa tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Ojitetussa tai kuivattavassa suossa hiilidioksidi vapautuu. Maailman kuivattavien (ojitettujen) turvemaiden hiilidioksidipäästöt ovat 800 miljoonaa tonnia vuodessa, josta 9 % Euroopassa ja 66 % Aasiassa. Ennusteiden mukaan Kaakkois-Aasian osuus kasvaa 500 miljoonasta tonnista (2007) 900 miljoonaan tonniin vuonna 2030. Tonni palmuöljyä voi vapauttaa 20 tonnia CO2:a turpeen hajoamisen kautta. Lisäksi on huomioitava öljyn tuotannosta ja turpeen tulipaloista syntyvät CO2-päästöt. Hollannin palmuöljyn tuonti vuonna 2005 oli 400 000 tonnia, mikä todellisuudessa lisäsi Hollannin kasvihuonepäästöjä toisin kuin maan tavoitteena oli. Uuden tutkimuksen mukaan turvemaan keskimääräinen vuosiemissio on 2 000 miljoonaa tonnia CO2 (600 Mt hajoaminen ja 1 400 Mt turvepalot). Tämä päästö ylittää Venäjän tai Intian hiilidioksidipäästöt ja on kolminkertainen Saksan päästöihin verrattuna. Indonesia on maailman kolmanneksi suurin hiilidioksidin tuottaja. Indonesian turvesoista vapautuu 6,5-kertainen CO2–määrä verrattuna fossiilisten polttoaineiden vapauttamaan määrään.[4]

Roudassa olevat turvesuot ovat toistaiseksi olleet hiilinielu. Siperiassa on 600 000 km2 ikiroutaiset turvesuot. Länsi-Siperia on lämmennyt noin 3 °C sadassa vuodessa ja se on siten yksi maailman nopeiten lämpenevistä seuduistaa. Jos turvesuot sulavat, niistä vapautuu merkittäviä määriä metaania ja hiilidioksidia.[7]

Kioton sopimus ei huomioi turvemaista vapautuvaa hiilidioksidia ja metaania, vaikka ne ovat valtava ilmastonlämpenemisen aiheuttaja.[4]

Asiantuntijakokouksen mukaan turvemaiden suojelu ja muokattujen soiden palauttaminen voi olla sata kertaa taloudellisesti tehokkaampaa kuin muut hiilipäästöjen vähennystoimenpiteet.[1] UNEP ja Kansainvälinen soidensuojelujärjestö IMCG ovatkin vedonneet maailman kansoihin, hallituksiin ja yksilöihin turvesoiden suojelun puolesta. UNEPin mukaan turvesoiden palot, kuivatus ja hyväksikäyttö ovat aikapommi, joissa massiivinen määrä maahan sitoutunutta hiiltä vapautuu ilmakehään. Turvesoiden muutokset voivat mitätöidä ehkäisytoimet. Erityisesti turvesuot ovat vaarassa Kaakkois-Aasiassa. Muita merkittäviä vaara-alueita ovat Pohjois-Eurooppa, Venäjä ja Pohjois-Amerikka.[1]

Turpeen käyttö

Toppilan turvevoimala Oulussa (2006).
Polttoaineiden ominaishiilidioksidipäästöt[8]
Polttoaine (g CO2 / kWh)
Maakaasu 15,3
Nestekaasut 18,1
Lentopetroli 20,3
Moottoribensiinit 20,3
Dieselöljy 20,4
Kevyt polttoöljy 20,6
Raskas polttoöljy 21,9
Kivihiili 26,3
Jyrsinturve 29,4
Koksi 30,0
Puutähde 30,4
Mustalipeä 30,4

Turpeella on monia käyttötapoja. Suurimpia käyttökohteita ovat energiantuotanto ja maatalous, missä turvetta käytetään eläinten kuivikkeena. Lisäksi sitä käytetään perinteisissä turvehoidoissa. Turvemailla on keskeinen merkitys virkistyskäytössä ulkoilussa, retkeilyssä, marjastuksessa ja metsästyksessä.

Turve polttoaineena

Turvetta käytetään polttoaineena voimalaitoksissa ja kiinteistöjen lämmityskattiloissa. Turvelaatu luokitellaan tuotantotavan perusteella joko jyrsin- tai palaturpeeksi. Jyrsinturvetta käytetään pääasiassa vain suurissa turvevoimalaitoksissa, ja palaturve on kiinteistöjen sekä pienten voimalaitosten polttoaine. Ennen voimalaitokseen kuljettamista turvetta varastoidaan turvetuotantoalueilla suurissa kasoissa eli aumoissa. Maailman suurin yksinomaan lauhdesähköä tuottava turvevoimalaitos sijaitsee Haapavedellä. Muita isoja voimalaitoksia on muun muassa Oulussa ja Pietarsaaressa. Suomen ensimmäinen jyrsinturvetta käyttävä lämmitysvoimalaitos on 1972 Kuopioon perustettu Haapaniemi I. Turpeesta käytetään Suomessa 98–99 % teollisuudessa mukaan lukien energiantuotanto.[9]

Turvetta käytetään pääasiassa CHP-voimaloissa eli sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Suomessa turpeen osuus energiantuotannosta on noin 6–7 prosenttia[10] eli maailman toiseksi korkein Irlannin noin 10 prosentin jälkeen. Turpeen kansainvälinen kauppa ei ole merkittävää, sillä turpeen käyttö energiantuotantoon on kannattavaa vain paikallisesti.[11]

Luokittelu

Turpeen polttoainekäytöstä ja sen luokittelusta on erimielisyyttä. Euroopan unioni ja Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC luokittelevat turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi.[12] EU-parlamentin ympäristövaliokunta torjui Suomen yritykset sisällyttää turve uusiutuvien energialähteiden listalle heinäkuun 2008 alussa.[13] Suomen poliitikot luokittelevat turpeen hitaasti uusiutuvaksi biomassapolttoaineeksi.[10][14] Määritelmään päätyi Kauppa- ja teollisuusministeriön tilaama selvitys Turpeen asema Suomen kasvihuonekaasutaseissa. [15] KTM:n julkaisun ovat laatineet KTM:n tilauksesta Patrick Crill (USA), Ken Hargreaves (UK) ja Atte Korhola (Helsingin yliopisto). Selvityksen johtopäätös oli, että turve tulisi luokitella hitaasti uusiutuvaksi biopolttoaineeksi.

Raportti on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä sekä kotimaisilta että ulkomaisilta tutkijoilta. [16][17] [18] Myös ympäristöjärjestöt vastustavat tiukasti turpeen käyttöä ja KTM:n ehdottamaa luokittelua. Järjestöt pitävät turpeen polttoainekäytöstä luopumista yhtenä Suomen ilmastopolitiikan suurimmista kysymyksistä. [19]

Suomessa Vanhasen II hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa toimivansa turpeen määrittelemiseksi hitaasti uusiutuvaksi energiaraaka-aineeksi noudattaen kuitenkin IPCC:n kantaa.[20] Puolueista Suomen Keskusta ja Kristillisdemokraatit ovat ottaneet turpeen uusiutuvuusluokituksen saavuttamisen poliittisiksi tavoitteikseen. [21]

Turpeen ulkoiset kustannukset energiana ovat Suomessa korkeammat kuin hiilen ja suurimmat kaikista energiamuodoista eli 2,3–5,1 senttiä/kWh. Ulkoiset kustannukset ovat ympäristöön ja ihmisten terveyteen aiheutuvat kustannukset[22]

Turvetuotanto

Puutiosuon turvealue Yli-Iissä kesällä 2007. Takavasemmalla näkyy yksi turveaumoista.
Pääartikkeli: Turvetuotanto

Turvetuotannolla tarkoitetaan turpeen ottamista maasta käyttöä varten. Tuotannossa suo raivataan kasvillisuudesta, ojitetaan ja muokataan tasaiseksi kentäksi kuivattamista varten. Säät ovat turvetuotannolle erittäin ratkaiseva tekijä. Onnistuakseen turpeen tuotanto vaatii riittävän pitkiä poutajaksoja, sillä turve kuivataan auringonpaisteen avulla. Kuivatuksen jälkeen turvetta voidaan kuoria turvekentän pinnasta. Suomessa turvetuotantoala eli turvetuotantoon käytetty pinta-ala oli vuonna 2005 noin 65 000 hehtaaria.[23] Valtaosa tästä on energiaturpeen korjuuta.[15]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h Peatlands are Quick and Cost-Effective Measure to reduce 10% of greenhouse emissions, UNEP 11.12.2007
  2. ↑ Mansikan viljelytarvikkeet Marjaosaamiskeskus. Viitattu 6. helmikuuta 2007.
  3. ↑ a b What is Peat?Peat-Portal
  4. ↑ a b c d e [ http://www.peat-portal.net/view_file.cfm?fileid=124 Peatland degradation fuels climate change]Wetlands International 17.11.2006 (Government representatives from almost all countries of the world gather at the UN-FCCC 2006 summit in Nairobi to discuss actions regarding climate change and the use of fossil fuels) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Nairobi” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  5. ↑ IMCG Resolutions in Finland 27. elokuuta 2006. International Mire Conservation Group. Viitattu 12. helmikuuta 2007. (englanniksi)
  6. ↑ A Carbon Timebomb 28.11.2007
  7. ↑ a b Pasi Toiviainen, Ilmastonmuutos. Nyt. Muistiinpanoja maailmanlopusta, Otava 9/2007
  8. ↑ Energiatilasto, Vuosikirja 2006, Tilastokeskus, Helsinki 2006
  9. ↑ Energia 2006, Tilastokeskus
  10. ↑ a b Uusiutuvat energialähteet ja turve 10. maaliskuuta 2006. Kauppa- ja teollisuusministeriö. Viitattu 24. heinäkuuta 2007.
  11. ↑ Fuel Peat Industry in EU, Country reports – Finland, Ireland, Sweden, Estonia, Latvia, Lithuania 30. joulukuuta 2005. VTT. Viitattu 12. helmikuuta 2007. (englanniksi)
  12. ↑ 2006 IPCC Guidelines for National Greenhouse Gas Inventories Intergovernmental Panel on Climate Change. Viitattu 12. helmikuuta 2007. (englanniksi)
  13. ↑ Ilmastonmuutosta ei saa torjua luonnonsuojelua murentamalla, Pääkirjoitus Helsingin Sanomat 14.7.2008 A2
  14. ↑ Muut biomassaenergian lähteet: Turve 12. syyskuuta 2007. Motiva. Viitattu 14.9.2007.
  15. ↑ a b Patrick Crill, Ken Hargreaves, Atte Korhola: Turpeen asema Suomen kasvihuonekaasutaseissa. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 20/2000. Kauppa- ja teollisuusministeriö, 2000.
  16. ↑ Heikkilä, R.; Lindholm, T.; & Simola, H. (2007) Keskustelua: Turvetta suosiva energiapolitiikka perustuu kyseenalaiseen tutkimusraporttiin Tieteessä tapahtuu 3/2007. Viitattu 24. heinäkuuta 2007.
  17. ↑ A.J.Schilstran, Ecol. Econ. 39, s. 285–293 (2001)
  18. ↑ Turvetta suosiva energiapolitiikka perustuu kyseenalaiseen tutkimusraporttiin, Tieteessä tapahtuu3/2007 31–32, Kirjoittajat: Luonnonmaantieteen dosentti Raimo Heikkilä (Oulun yliopisto), Kasvitieteen dosentti Tapio Lindholm (Helsingin yliopisto) ja Ympäristötieteen dosentti Heikki Simola (Joensuun yliopisto)
  19. ↑ Seuraavan hallituksen sitouduttava tiukkoihin ilmastotavoitteisiin Greenpeace. Viitattu 12. helmikuuta 2007.
  20. ↑ Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (pdf) 2007. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 31.3.2008.
  21. ↑ Puolueiden ilmasto- ja energiapoliittisten tavoitteiden vertailu 2007. Greenpeace. Viitattu 31.3.2008.
  22. ↑ Support Schemes for Renewable Energy, A Comparative Analysis of Payment Mechanisms in the EU The European Wind Energy Association EWEA 5/2005
  23. ↑ Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 2020 mennessä 28. joulukuuta 2005. VTT. Viitattu 19. huhtikuuta 2007.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta turve.
Energiantuotanto
Käsitteitä:

energiansäästö · hajautettu tuotanto · kaukolämpö · lämmöntuotanto · sähköntuotanto · säätövoima · varavoima · lämpöenergian varastointi · energian varastointi

Uusiutumaton energia:
Fossiilinen: hiilivoima · maakaasuvoima · maaöljy
Muut: turvevoima · ydinvoima
Uusiutuva energia:

aaltovoima · aurinkoenergia · biomassa · geoterminen energia · tuulivoima · vesivoima

Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Turve&oldid=5741006”