Ero sivun ”Suomenruotsalaiset” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
→Suomenruotsalaisten alkuperä: ei siinä kaikkia ruotsinkielisiä verrattu |
|||
| Rivi 24: | Rivi 24: | ||
===Suomenruotsalaisten genetiikka=== |
===Suomenruotsalaisten genetiikka=== |
||
Vuonna 2008 julkaistun ensimmäisen genomin seulontaan perustuvan vertailututkimuksen mukaan [[Pohjanmaa]]n suomenruotsalaisväestö poikkeaa suomenkielisestä väestöstä ja muodostaa oman geneettisen klusterin ruotsalaisten kanssa.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Population Genetic, Association and Zygosity Testing on Preamplified DNA | Tekijä = Hannelius, Ulf | www = http://diss.kib.ki.se/2008/978-91-7409-062-8/thesis.pdf | Julkaisija = Karoliininen instituutti | Vuosi = 2008 | Tunniste = ISBN 978-91-7409-062-8 | Kieli = {{en}} | Tiedostomuoto = PDF | Viitattu = 15.7.2008}}</ref> |
Vuonna 2008 julkaistun ensimmäisen genomin seulontaan perustuvan vertailututkimuksen mukaan [[Pohjanmaa]]n suomenruotsalaisväestö poikkeaa suomenkielisestä väestöstä ja muodostaa oman geneettisen klusterin ruotsalaisten kanssa.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Population Genetic, Association and Zygosity Testing on Preamplified DNA | Tekijä = Hannelius, Ulf | www = http://diss.kib.ki.se/2008/978-91-7409-062-8/thesis.pdf | Julkaisija = Karoliininen instituutti | Vuosi = 2008 | Tunniste = ISBN 978-91-7409-062-8 | Kieli = {{en}} | Tiedostomuoto = PDF | Viitattu = 15.7.2008}}</ref> Tuoreessa Y-DNA-tutkimuksessa (2008) [[Larsmo]]n suomenruotsalaispopulaation havaittiin poikkeavan suomenkielisistä huomattavasti ja muodostavan niin ikään suomenkielisistä erillisen klusterin.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = The effect of number of loci on geographical structuring and forensic applicability of Y-STR data in Finland. | Tekijä = Jukka U. Palo et al. | Julkaisija = Int J Legal Med (2008)122:449-456| Vuosi = 2008 | "The subpopulation LMO (Larsmo, Swedish-speaking) differed significantly from all the other populations". "The geographical substructure among the Finnish males was notable when measured with the ΦST values, reaching values as high as ΦST=0.227 in the Yfiler data. This is rather extreme, given that, e.g., subpopulations Larsmo and Kymi are separated by mere 400 km, with no apparent physical dispersal barriers between them". |
||
}}</ref> |
}}</ref> |
||
Versio 9. lokakuuta 2008 kello 17.23
Suomenruotsalaiset ovat Suomessa asuva ruotsinkielinen kielivähemmistö. Suomenruotsalaisuuteen yhdistetään mielikuva Suomessa syntymisestä ja kasvamisesta, joten Suomeen siirtyneitä ruotsalaisia maahanmuuttajia ei pidetä suomenruotsalaisina. Suomessa syntyneistä Suomen asukkaista ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä oli vuoden 2007 lopussa 287 339 henkilöä.[1] Koko Suomen väestöstä oli vuoden 2007 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 289 596 henkeä (5,46 %).[1]
Suomenruotsalaisten puhumaa ruotsin kielen muunnosta kutsutaan suomenruotsiksi. Ruotsinkielistä väestöä on asunut nykyisen Suomen alueella viimeistään 1100- tai 1200-luvuilta lähtien.
Suomenruotsalaiset kutsuvat kaikkia suomalaisia sanalla finländare, kun taas suomenkielisistä he käyttävät sanaa finne.[2]
Suomenruotsalaisten alkuperä
Ruotsalaista väestöä siirtyi nykyisen Suomen alueelle viimeistään 1200-luvulta lähtien. Ruotsalaista asutusta levisi keskiajan kuluessa varsinkin Ahvenanmaan ja Turun saaristoihin sekä Pohjanmaan, Uudenmaan, Satakunnan ja Etelä-Karjalan rannikoille.
Ruotsin kieli oli keskiajalta lähtien aatelin, papiston ja vauraimman porvariston kieli, ja sittemmin se yleistyi myös kaupunkien pienporvariston keskuudessa. Ruotsin vallan aikana monet suomenkieliset ihmiset etenkin kaupungeissa tai ruotsinkielisen maaseudun tuntumassa vaihtoivat kielensä ruotsiin. Usein tämä tapahtui siksi, että ruotsiin siirtymisen katsottiin nostavan yhteiskunnallista asemaa. Yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä ruotsin kielen omaksuminen menetti tarpeellisuuttaan 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien, kun Suomeen alkoivat muodostua suomenkielinen sivistyneistö ja liikemieskunta. Fennomanian ja 1900-luvun alkupuolen suomenkielisyysliikkeen ("aitosuomalaisuus") myötä useat ruotsalaistaustaiset tai ruotsinkielistyneet perheet siirtyivät suomen kieleen.[3]
Rannikolla, jossa asuu paljon ruotsia puhuvia kalastajia ja maanviljelijöitä (mistä johtuu puolileikillinen ilmaisu ”rantaruotsalaiset”), kieliraja on liikkunut historian aikana edestakaisin. Täysin suomenkielisiltä alueilta löytyy ruotsalaisperäisiä paikannimiä (esimerkiksi Noormarkku eli Norrmark). Vastaavasti ruotsinkielisillä alueilla on paikannimiä, jotka ovat selvästi suomenkielistä alkuperää (esimerkiksi Maalahti eli Malax ja Teerijärvi eli Terjärv).
Ruotsinkielisen väestön osuus Suomen asukasluvusta on menneinä vuosisatoina ollut huomattavasti korkeampi kuin nykyisin. Ruotsinkielisen väestön suhteellinen osuus alkoi myöhemmin supistua muun muassa suomenkielisen sisämaan voimakkaan väestönkasvun johdosta sekä siitä syystä, että rannikkoseutujen kaupungit ottivat kasvaessaan vastaan yhä enemmän suomenkielistä väestöä.
Suomenruotsalaisten genetiikka
Vuonna 2008 julkaistun ensimmäisen genomin seulontaan perustuvan vertailututkimuksen mukaan Pohjanmaan suomenruotsalaisväestö poikkeaa suomenkielisestä väestöstä ja muodostaa oman geneettisen klusterin ruotsalaisten kanssa.[4] Tuoreessa Y-DNA-tutkimuksessa (2008) Larsmon suomenruotsalaispopulaation havaittiin poikkeavan suomenkielisistä huomattavasti ja muodostavan niin ikään suomenkielisistä erillisen klusterin.[5]
Suomenruotsalainen identiteetti
Suomen ruotsinkieliset alkoivat varsinaisesti korostaa omaa, suomenkielisistä eroavaa identiteettiään 1800-luvun jälkipuolella. Tämä oli reaktiota sille, että suomalaista kansallisuustunnetta oli alettu rakentaa suomen kielen varaan (fennomania). Vastapainona tälle syntyi svekomania, ruotsinmielisyys. Svekomaanit korostivat, että Suomen ruotsinkieliset ovat kansallisuudeltaan ruotsalaisia. Joskus käytettiin termiä östsvenskar, itäruotsalaiset. 1900-luvun kuluessa suomenruotsalaisuus alettiin yleisesti mieltää riikinruotsalaisuudesta eroavaksi ilmiöksi.
Suomenruotsalaiset ovat nykyisin identiteetiltään suomalaisia, vaikkakin ruotsinkielisiä sellaisia. Ruotsin kieli tai suomenruotsalaisuus osana identiteettiä on joillekin hyvin keskeinen, toisille täysin toissijainen. Osa Suomen ruotsinkielisistä käsittää itsensä pikemminkin ruotsinkielisiksi suomalaisiksi kuin suomenruotsalaisiksi.[6] Myös ruotsalaisuutta korostavia näkökulmia suomenruotsalaisuuteen on olemassa. Suomenruotsalainen kielitieteilijä Leif Höckerstedt katsoo, että suomenruotsalaisuutta on mahdotonta tarkastella Ruotsista irrallaan olevana ilmiönä. Hänen mukaansa Suomen suomenkieliset ja ruotsinkieliset ovat sitoutuneet yhteisiin poliittisiin tavoitteisiin, mutta eivät jaa samaa etnistä identiteettiä.[7] Ahvenanmaalaiset eivät useinkaan koe itseään suomenruotsalaisiksi, vaan nimenomaan ahvenanmaalaisiksi. Suomenruotsalaisesta identiteetistä on keskusteltu ja kirjoitettu paljon, mutta koska erot suomenruotsalaisen väestön keskuudessa ovat hyvin isoja, yhtenäisen identiteetin löytäminen on vaikeaa. Identititeetti myös vaihtelee tilanteesta toiseen: henkilö, joka on suomenruotsalainen ruotsinkielistä järjestöä edustaessaan saattaa hyvinkin tuntea itsensä suomalaiseksi kohdatessaan maanmiehensä kaukomailla.
Suomenruotsalainen väestönkehitys
| Ruotsinkielisten osuus Suomen väestöstä [8][9] | |
|---|---|
| Vuosi | Osuus |
| 1610 | 17,5 % |
| 1749 | 16,3 % |
| 1815 | 14,6 % |
| 1880 | 14,3 % |
| 1900 | 12,9 % |
| 1920 | 11,0 % |
| 1940 | 9,5 % |
| 1960 | 7,4 % |
| 1980 | 6,3 % |
| 2003 | 5,6 % |
| 2005 | 5,5 % |
On arvioitu, että vuonna 1610 ruotsinkielisiä oli Suomessa noin 70 000, mikä oli noin 17,5 % koko maan väestöstä. Tämä on varhaisin ajankohta, jonka suhteen ruotsinkielisten määrästä on esitetty arvio. Vuonna 1880 osuus oli noin 14,3 %. 1970-luvun alkupuolella ruotsinkielisiä oli 302 000 henkeä, joka oli silloin noin 6,5 % väestöstä. Suomenruotsalaisten osuus Suomen väestöstä on ollut ainakin 1880-luvulta lähtien laskussa.[10] Myös absoluuttinen määrä on laskenut 1970-luvulta lähtien hitaasti (302 000–289 596, vuonna 2030 arviolta 284 138).[1][11] Tulevaisuuden kehityksen arvioiminen on vaikeaa, koska syntyvyys, muuttoliikkeet ja kielivalinnat kaksikielisissä perheissä vaikuttavat oleellisesti kehitykseen.
Suomenruotsalaisten asema ja suhde valtaväestöön
Ruotsi on Suomessa virallinen kieli suomen ohella ja kieliryhmät virallisesti tasa-arvoisia, vaikka suomenruotsalaiset ovatkin vähemmistöryhmä. Suomenruotsalaisten oikeudet on turvattu laajasti muun muassa kielilainsäädännöllä, joka esimerkiksi velvoittaa valtion laitoksia ja viranomaistehtäviä hoitavia yksityisiä palvelemaan ruotsinkielisiä ruotsiksi. Paikkakunnilla joissa ruotsi on vähemmistökielenä voi kuitenkin käytännössä olla vaikea tulla toimeen ilman suomen kielen taitoa.
Ruotsalaisuuden päivää vietetään Suomessa 6. marraskuuta Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä. Eräänlaisia suomenruotsalaisten eturyhmiä ovat Svenska Finlands folkting ja Ruotsalainen kansanpuolue (Svenska Folkpartiet i Finland). Ruotsalaisen kansanpuolueen edeltäjä oli 1800-luvun Ruotsalainen puolue.
Suomenruotsalaisten maantieteellinen sijoittuminen
Vuoden 2007 lopussa Suomen väestöstä oli äidinkielenään ruotsia puhuvia 5,46 prosenttia. Yksikielisiä ruotsinkielisiä kuntia oli 19 eli kaikki Ahvenanmaan 16 kuntaa (Ahvenanmaan itsehalintolain perusteella riippumatta kielisuhteista) ja Manner-Suomesta Korsnäs, Närpiö ja Luoto. Asukasluvultaan näistä on suurin Maarianhamina. Kaiken kaikkiaan yksikieliset ruotsinkieliset kunnat Suomessa ovat kuitenkin pieniä.
Kaksikielisiä kuntia, joissa ruotsinkieliset ovat enemmistönä oli 23. Ruotsinkielisten lukumäärä on suurin näistä kunnista Mustasaaressa, Tammisaaressa ja Pietarsaaressa. Kaksikielisiä kuntia, joissa enemmistön kieli on suomi oli 21. Näistä kunnista eniten ruotsinkielisiä on Helsingissä, Espoossa ja Porvoossa.
Suomenruotsalaiset eivät kuitenkaan ole pelkästään rannikolle eristäytynyt ryhmä, vaan myös sisämaan suurissa kaupungeissa on ruotsinkielisiä. Vuodenvaihteen 2005–2006 väestötietojen mukaan yksikielisistä suomenkielisistä kunnista lukumääräisesti eniten ruotsinkielisiä on Tampereella. Heitä on kaikkiaan 1 033 eli 0,51 prosenttia kunnan koko väestöstä. Lukuun on sisällytetty myös ruotsinkieliset maahanmuuttajat. Suhteellisesti eniten yksikielisistä suomenkielisistä kunnista ruotsinkielisiä on Kaarinassa (4,1 %).
Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä
Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä selittyy osin ruotsinkielisen hallinnon ajalta, osin nimekkäiden omistajasukujen näkyvyydellä julkisuudessa. Tutkimusten mukaan suomenruotsalaisten ja muiden suomalaisten elinkeinorakenteessa ei itse asiassa ole juurikaan eroa. Ruotsinkielisistä suurempi osuus saa toimeentulonsa maataloudesta. Tilastollisesti kaikkein ruotsinkielisin ammatti on kalastaja.[10]
Lakimiehinä, lääkäreinä ja yritysjohtajina suomenruotsalaisia on väestösuhdetta (5,46 %) suurempi osuus. Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset. Suomessa asuvilla ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä. Varallisuus korreloi Jan Saarelan tutkimuksen mukaan voimakkaasti sen kanssa oliko henkilö syntynyt sillä alueella jossa asui, mikä oli yleisempää ruotsinkielisten kuin suomenkielisten parissa.[12]
Joillakin alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 % enemmän kuin suomenkieliset miehet, mutta ero kieliryhmien naisten välillä on pienempi. Miesten tuloeroista kaksi kolmasosaa voidaan selittää taustamuuttujilla, etenkin ikä- ja koulutusrakenteella.[13] Työttömyys on ruotsinkielisten keskuudessa ollut huomattavasti alhaisempaa.
Suomenruotsalaiset ovat kuitenkin pärjänneet kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa suomenkielisiä huonommin. [14]
Suomenruotsalainen kulttuuri
Kansankulttuuri ja -perinne
1900-luvulle asti pitkälti ruotsinkielisen yläluokan ja hienoston suosima niin kutsuttu korkeakulttuuri poikkesi tavallisen rahvaan kulttuurista huomattavasti. Ruotsinkielisen maaseudun rahvaan kansankulttuuri ei kuitenkaan monissa suhteissa juurikaan eronnut läntisten suomenkielisten talonpoikaiskulttuurista. Ruotsinkieliset esimerkiksi ovat omaksuneet suomenkielisen kansankulttuurin erään kulmakiven, suomalaisen saunakulttuurin. Erojakin silti oli, ja joitain eroja on yhä. Esimerkiksi siinä missä suomenkieliset polttavat juhannuskokkoja, on joillakin ruotsinkielisillä alueilla tapana pystyttää juhannussalko.
Esimerkiksi kansanmusiikissa, mytologiassa, kansanviisauksissa, tarinoissa ja kaskuissa on kieliryhmien välillä ollut eroja. Ruotsinkieliset ovat usein nopeammin omaksuneet uudempia kansainvälisiä perinteitä, kun taas suomenkielisten perinteet ovat olleet vanhakantaisempia. Suomen ruotsinkielisten kansanuskomuksissa ja mytologiassa oli monia samoja aiheita kuin länsisuomalaisilla. Usein nämä yhteneväisyydet olivat varsinkin uusimpien kerrostumien joukossa. Jotkin taruolennot jopa tunnettiin samalla nimellä, kuten Näkki-vedenhaltija, tonttu-talonhaltija ja para-apuolento. Näissä olennoissa oli piirteitä sekä suomalaisista (ehkä jo pyyntikulttuurin shamanistiseen maailmankuvaan pohjautuvista) haltija-olennoista että skandinaavisista taruolennoista.
Joitakin perinteitä, joiden katsotaan ilmaantuneen Suomen rahvaan keskuudessa ensin ruotsinkielisille:
- Keskieurooppalaisperäiset käsitykset noidista kristinuskon paholaisen palvelijoina ja kunnon ihmisten vihollisina, joihin kuuluivat myös pääsiäisnoitiin liittyvät uskomukset ja noitavainot. Nämä perinteet levisivät lähinnä ruotsinkielisiltä alueilta muualle Länsi-Suomeen.
- Nuorisoporukoiden organisoima yöjalassa käynti eli yöstely on osa keskieurooppalaista kyläkulttuuria. Se levisi Matti Sarmelan mukaan Ruotsista 1700-luvulla Suomen ruotsinkielisille alueille ja sieltä joillekin suomenkielisille alueille. Muualla Suomessa nuorukaiset lähtivät yksin yöjalkaan. Yleensäkin keskieurooppalainen kyläkulttuuri vaikutti ruotsinkielisiin seutuihin enemmän kuin suomenkielisiin seutuihin.
- Pelimannimusiikki uusine soittimineen ja laulutyyppeineen omaksuttiin Suomessa ensin ruotsinkielisten parissa, siinä missä suomenkieliset säestivät pitempään kanteleella.
- Jotkin uudemmat kansantanssit, joita säestettiin pelimannimusiikilla, ja jotkin kansantansseihin liittyvät perinteet.
Ruotsinkielinen rahvas ei tuntenut kalevalamittaa, mutta tunsi joitakin kertomuksia, jotka kuuluivat myös (itämeren)suomalaiseen kalevalaiseen tarustoon. Tällaisia olivat varsinkin keskiaikaiset balladit, kuten Inkerin virsi, ja useat kristilliset legendat. Monissa tapauksissa samoja aiheita tunnettiin laajalti muuallakin Euroopassa. Kalevalaisessa mytologiassa on useita samoja ja samankaltaisia aiheita kuin muinaiskandinaavisessa mytologiassa. Kuitenkaan kielellisesti muinaisskandinaaveista polveutuvien Suomen ruotsinkielisten keskuudessa muinaisskandinaavinen mytologia oli jo pitkälti unohtunut, ehkä jo kauan sitten. Ruotsinkieliset olivat ilmeisesti kristillistyneet jo ennen asettumistaan Suomeen, kun taas suomenkielisten uskonnollisuus ja mytologia ovat olleet pitempään sekoitus kristillisiä ja pakanallisia aiheita.
Kirjallisuutta
Ennen Aleksis Kiven aikoja jokseenkin kaikki Suomessa kirjoitettu kaunokirjallisuus oli ruotsin- tai latinankielistä, joten on hieman vaikea sanoa, pitääkö Johan Ludvig Runebergiä tai Zacharias Topeliusta pitää ensisijaisesti juuri suomenruotsalaisina kirjailijoina, vaikka heidän äidinkielensä olikin ruotsi.
Suomenruotsalaisella kirjallisuudella on aina ollut merkitystä koko ruotsinkielisen kirjallisuuden kehitykselle, ennen muuta 1900-luvun alun suomenruotsalaisia modernistikirjailijoita ja -runoilijoita (Edith Södergran, Hagar Olsson, Rabbe Enckell, Elmer Diktonius) on arvostettu paljon. Eräs 1900-luvun tunnettu suomenruotsalainen romaanikirjailija on ahvenanmaalainen Valdemar Nyman, jonka historialliset romaanit muistuttavat Mika Waltarin tuotannon vakavimpia teoksia. Talvisodan kuvaajana kunnostautui jatkosodassa kaatunut tiedotusupseeri, Olavi Paavolaisen ystävä ja työtoveri Gunnar Johansson teoksellaan Vi ville inte dö. Ruotsiin siirtyneitä merkittäviä kirjailijoita ja intellektuelleja ovat muun muassa Willy Kyrklund (mm. Solange-romaanin kirjoittaja), Yrsa Stenius ja Harry Järv. Elokuvaohjaajana ja -tuottajana menestynyt Jörn Donner, joka teki varsin suuren osan elämäntyöstään Ruotsissa, on myös kirjailija: hänen proosateoksensa keskittyvät kuvaamaan helsinkiläistä, yläluokkaista suomenruotsalaismiljöötä. Oikeistolaiseksi luokiteltavista suomenruotsalaisista kirjailijoista on tunnetuin sotaveteraani Benedict Zilliacus. Tunnustukselliseen, Hannu Salamaa muistuttavaan viina- ja seksirealismiin taas on keskittynyt Christer Kihlman, joka on hätkähdyttänyt muun muassa homoseksuaalisuuskuvauksillaan (ennen muuta teokset Alla mina söner, suom. Kaikki minun lapseni, ja Människan som skalv, suom. Ihminen joka järkkyi). Kansainväliseksi bestselleriksi nousi aikoinaan Gunnar Mattssonin romanttinen romaani Prinsessan, suom. Prinsessa. Viime aikoina huomattavia teoksia ovat kirjoittaneet muun muassa Oscar Parland, Lars Sund, Nalle Valtiala, Pirkko Lindberg, Kjell Westö, ahvenanmaalainen esseisti Johannes Salminen ja ainoana kaksi Finlandia-palkintoa saanut Bo Carpelan. Lasten- ja nuortenkirjailijoista merkittävimmät ovat Tove Jansson ja Irmelin Sandman Lilius, nykyrunoilijoista Gösta Ågren, Lars Huldén, Wava Stürmer ja Eva-Stina Byggmästar.
Populaarimusiikki
Tunnettuja suomenruotsalaisia popmuusikoita ovat esimerkiksi Dave ”Isokynä” Lindholm, Nasty Suicide (Hanoi Rocks), Christer Hugo ”Cisse” Häkkinen (Hurriganes), Riki Sorsa ja Redrama. Ruotsinkieliset suomenruotsalaisyhtyeet ovat vain harvoin löytäneet suomenkielisen yleisön (vaikkakin Ragnar Hare -yhtye Pietarsaaresta lauloi ruotsiksi ja voitti rockin SM-kisat 1980-luvulla). Suomen rockmusiikin historian alkuvaiheissa, 1960-luvun alussa, suuri osa rockmuusikoista oli ruotsinkielisiä, varsinkin Helsingissä. Muun muassa sellaisissa varhaisissa menestysyhtyeissä kuin Blues Section ja Wigwam soitti monia suomenruotsalaisia muusikoita.
1980-luvun alussa Suomen suosituin popyhtye oli Paul Oxley's Unit, joka koostui sekä suomenruotsalaisista että brittiläisistä muusikoista Tammisaaresta. Yhtye lauloi englannin kielellä. Samaa reseptiä käytti myös Good Evening Manchester -yhtye Ahvenanmaalta 1980-luvulla. Brittityylisen kitarayhtyeen ensimmäinen EP tehtiin ruotsiksi, mutta sen jälkeen levyt tehtiin englannin kielellä, ensin itse laulettuna ja myöhemmin brittiläisen laulajan Ciaran O'Reillyn kanssa. Englannin kielellä lauloi myös Ben Marlene Tammisaaresta, joka 1980-luvulla muutti Ruotsiin ja sai muutaman suurhitin Trance Dance -yhtyeensä kanssa. Marlene toimii nykyään musiikkiteollisuudessa Per Gesslen yhtiössä. Ennen muuttoa Ruotsiin Merlene teki musiikkia ruotsiksi. Esimerkiksi RixRock-levyllä on sekä Good Evening Manchesterin, Marlenen ja myöhemmin mainitun Johan Beckerin musiikkia ruotsin kielellä. 1980-luvulla Dreadline-yhtye teki Pietarsaaresta Suomen reggae-pääkaupungin. Yhtye kiersi soittamassa ympäri Suomea ja Eurooppaa. 1990-luvun alussa samasta kaupungista nousi myös Plum-yhtye.
Suomenruotsalainen ruotsinkielinen rockmusiikki on tyypillisesti Victor Hurmion kaltaisten artistien maalaismurteilla esittämää parodiaa. Rockia merkittävämpää lienee Amerikan-siirtolaisuuden tuomien vaikutteiden myötä ruotsinkieliselle Pohjanmaalle kotiutunut kantri sekä riikinruotsalaisen yleispopin, esimerkiksi Abban, vaikutuksesta syntynyt ns. svensktoppen. Kenties menestynein suomalaisartisti Ruotsissa 1990- ja 2000-luvulla on ollut vaasalainen Hans Martin, joka on sekä Tommys-yhtyeensä kanssa että sooloartistina myynyt satoja tuhansia levyjä Ruotsissa.
Menestystä Ruotsissa on 2000-luvulla saavuttanut esimerkiksi Närpiöstä kotoisin oleva Johan Becker, joka vuonna 2004 voitti Fame Factory -kilpailun Ruotsin televisiossa. Becker ja monet muut suomenruotsalaiset muusikot Pohjanmaalta ovat 2000-luvulla myös kirjoittaneet lauluja riikinruotsalaisille artisteille. Suomen euroviisukarsinnoissa 2004 lähes puolet finalisteista lauloivat kappaleita, jotka olivat ruotsinkielisten pohjalaisten käsialaa. Suomenruotsalaiseen kevyeen musiikkiin ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös gospel ja angloamerikkalainen uskonnollinen musiikkiperinne: ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toimii monenlaisia pieniä anglosaksisperäisiä vapaiden suuntien kirkkokuntia, joiden perinteessä laululla ja musiikilla on keskeinen osuus.
Hurri-nimitys
Hurri on nykysuomessa sekä ruotsalaisten että Suomen ruotsinkielisten haukkumanimi. Sana on alun perin merkinnyt Suomen ruotsinkielisiä, ehkä aivan aluksi kalakauppaa harjoittavaa kiertelevää ruotsinkielistä. Ruotsin vallan aikaan suomenkielisiäkin saatettiin, esimerkiksi Karjalan ortodoksien toimesta, nimittää ”ruotseiksi”, joten ruotsinkielisille keksittiin oma termi. Hurri lieneekin ensimmäinen nimenomaan Suomen ruotsinkieliset eritellyt termi.[15]
Sana hurri on ilmeisesti onomatopoeettinen, se kuvailee ruotsinkielisen puhetta silloin, kun hän ei ymmärrä suomenkielistä tai kun suomenkielinen ei ymmärrä häntä. Sanaan ovat varmaankin vaikuttaneet ilmaukset hur, huru (”kuinka”, ”miten”) ja hör du, murteellisesti hörru (”kuules”, ”kuuletko”). Hurrikas tarkoittaakin ensikertalaista tai outoa, myös kiertelevää kauppiasta ja avioon lupautunutta tyttöä. Vanhat etymologiat, joissa sana hurri johdetaan hurraa-huudosta tai karvaista eläintä tai muuta karvaista asiaa (kuten emätintä) tarkoittavasta sanasta hurri on hylätty.[15]
Katso myös
Aiheesta muualla
- Opetusministeriö: Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja sosiologinen tausta (PDF)
- Suomenruotsalainen kirjallisuus 1900-luvun alussa
- Finlandsvenskarna 2002 – En statistisk rapport (ruotsiksi)
- Helsingin kaupunginkirjaston aihepaketti suomenruotsalaisuudesta
- "Siinä on ideaa"-otsikolla Pirkka-lehdessä julkaistu suomenruotsalaisuutta käsittelevä liite
Lähteet
- Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas (2007).
Viitteet
- ↑ a b c Suomen väestö 2007 28.3.2008. Tilastokeskus. Viitattu 15.7.2008.
- ↑ Reuter, Mikael: Är jag svensk eller finne? – Finländare och finne 7.3.2008. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 15.7.2008. (ruotsiksi)
- ↑ Swedish in Finland – La Finlande suédophone (PDF) (Sivu 5) Folktinget. Viitattu 15.7.2008. (englanniksi)(ranskaksi) ”Under Swedish rule, many ethnic Finns changed their language and started speaking Swedish, but most of them reverted to Finnish in the late 1800s”, ”Sous le régime suédois, de nombreux Finnois changèrent de langue pour parler le suédois, mais revinrent pour la plupart au finnois à la fin du XIXe siècle”.
- ↑ Hannelius, Ulf: Population Genetic, Association and Zygosity Testing on Preamplified DNA. Karoliininen instituutti, 2008. ISBN 978-91-7409-062-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 15.7.2008). (englanniksi)
- ↑ Jukka U. Palo et al.: The effect of number of loci on geographical structuring and forensic applicability of Y-STR data in Finland.. Int J Legal Med (2008)122:449-456, 2008.
- ↑ Branch, Michael (toim.): National History and Identity. Approaches to the Writing of National History in the North-East Baltic Region Nineteenth and Twentieth Centuries. Max Engmanin artikkeli. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-717-937-5.
- ↑ Höckerstedt, Leif: Fuskfinnar eller östsvenskar? Debattbok om finlandssvenskhet. "Det är naturligt att betona Sverige-kontakten då man gör en analys av finlandssvenskarnas språk, kommunikation och historia. Ideologiskt kommer det att närma sig Axel OLof Freudenthals bygdessvenskhet och Sverige närheten kring sekelsskiftet. Finlandssvenskarna är ju helt enkelt svenskar, närmare bestämt östsvenskar".""Med finnarna har finlandssvenskarna åter en viktigt politisk gemenskap, men detta innebär inte en etnisk gemensam grupptillhörighet".. Söderströms, 2000. ISBN 951-52-1825-x.
- ↑ Jungner, Anna: Swedish in Finland Virtual Finland. Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 17.7.2008. (englanniksi)
- ↑ Väestö Tilastokeskus.
- ↑ a b Finnäs, Fjalar: Finlandssvenskarna 2002 – En statistisk rapport. Folktinget, 2004. ISBN 952-9700-42-3. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 15.7.2008). (ruotsiksi)
- ↑ Finnäs, Fjalar: Finlandssvenskarna 2005 – En statistisk rapport. Folktinget, 2007. ISBN 978-952-9700-47-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.9.2008). (ruotsiksi)
- ↑ Saarela, Jan (2006). Wealth in Two Ethnic Groups: The Role of Internal Migration Background. Yearbook of Population Research in Finland, 42, förestående.
- ↑ Saarela, Jan & Finnäs, Fjalar (2004). Interethnic Wage Variation in the Helsinki Area. Finnish Economic Papers, 17(1), 35–48.
- ↑ Kyllönen, Teija: Suomen kielikoulutuspoliittinen tilanne suomenruotsalaisten näkökulmasta keväällä 2006 (PDF) Jyväskylän yliopisto. Viitattu 15.7.2008.
- ↑ a b Itkonen, Erkki (toim.): Suomen sanojen alkuperä A–K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-692-9.