Aarne Saarinen

Aarne Armas Saarinen (5. joulukuuta 1913 Degerby – 13. huhtikuuta 2004 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja ammattiyhdistysaktivisti. Hän oli Suomen kommunistisen puolueen (SKP) puheenjohtaja (1966–1982).

Aarne Saarinen syntyi Degerbyn pitäjässä (nyk. Inkoo) ruotsinkielisellä Uudellamaalla 1913. Hänen isänsä oli kivenhakkaaja Armas Saarinen, joka taisteli sisällissodassa 1918 punaisten puolella ja istui sodan jälkeen vankileirillä. Aarne Saarinen ryhtyi isänsä jalanjäljissä kivityömieheksi. Saarisen perhe muutti Helsinkiin 1927 isä Saarisen saadessa töitä eduskuntatalon rakennushankkeesta. Aarne avioitui Helmi Aron kanssa 1933 ja perheeseen syntyi myöhemmin kolme lasta. Saarinen liittyi Rakennustyöläisten liittoon 1934 edeten neljä vuotta myöhemmin Helsingin kivityöntekijäin ammattiosaston sihteeriksi. Saarinen kuului tuolloin Sosialidemokraattiseen puolueeseen (SDP).

Sodassa Saarinen taisteli kuulussa helsinkiläisessä Ässärykmentissä; hän kohosi kersantiksi ja sai useita korkeita kunniamerkkejä.

Sotien jälkeen molemmissa sodissa taistellut Saarinen liittyi poliittisesta pannasta päässeeseen SKP:hen ja kohosi nopeasti ammattiyhdistysliikkeessä. Vuodet 1945–1947 sujuivat Rakennusliiton järjestäjänä ja 1947–1951 valistussihteerinä. Hän kävi kommunistisen Sirola-opiston (1951–1952) ja toimi lyhyen aikaa Rakennus- ja puutyöläisten kansainvälisen liiton pääsihteerinä (1952–1954). Saarinen valittiin Suomen suurimman kommunistijohtoisen ammattiliiton, Suomen rakennustyöläisten liiton, puheenjohtajaksi 1954, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1966. Lakkoherkällä alalla Saarinen sai ihaillun kovanaaman maineen. Saarinen vaikutti huomattavasti rakennustyöläisten palkallisen kesälomaoikeuden ja alan ansiohyvitetyn työajan lyhennyksen eli viisipäiväisen työviikon toteutumiseen. Hänet valittiin SKP:n keskuskomiteaan 1957 ja poliittiseen toimikuntaan 1964.

Saarinen oli eduskunnan jäsen (1962–1970 ja 1972–1983) Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) listoilta. 1966 hänet valittiin uudistajana SKP:n puheenjohtajaksi syrjäytetyn Aimo Aaltosen tilalle. Saarinen suostui puolueen johtoon vasta monien kieltäytymisten jälkeen. Hän johti SKP:tä vuoteen 1982 ja toimi myös SKDL:n varapuheenjohtajana 1976–1985. Saarinen ei koskaan suostunut ministeriksi, vaikka kommunistit olivat hänen puheenjohtajakaudellaan mukana useissa hallituksissa.

Koko Saarisen puheenjohtajakautta leimasivat SKP:n enemmistön ja vähemmistön väliset riidat. Saarinen pyrki pitämään puolueensa irrallaan NKP:n käskyvallasta ja ajamaan riippumatonta, kansallista ja rauhanomaista kommunismia. Varsovan liiton suorittama Tšekkoslovakian miehitys (1968) sai Saarisen SKP:lta julkisen tuomion ja puolueen maltillinen enemmistö asettui puheenjohtajansa taakse. Taisto Sinisalon johtama puolueen oppositio sen sijaan tuki miehitystä varauksetta. Vuonna 1969 SKP oli lähellä hajoamista, kunnes Saarinen taipui sopimukseen opposition kanssa Neuvostoliiton uhattua puolue- ja valtiosuhteiden katkaisemisella. Ylimääräisessä edustajakokouksessa 1970 tehdyssä ns. osapuolisopimuksessa oppositio sai kiintiöpaikat SKP:n johtoon ja puolue pysyi muodollisesti yhtenäisenä. Saarisen puheenjohtajakautta luonnehti yritys tasoitella enemmistön ja taistolaisiksi 1970-luvun alussa nimetyn vähemmistön mielipide-eroja, mitä hän myöhemmin luonnehti taisteluksi tuulimyllyjä vastaan.

Vuoden 1981 lopussa, kun presidentti Kekkosen pitkä kausi oli selkeästi jo loppumassa, Saarista ehdotettiin vasemmiston presidenttiehdokkaaksi; hän kieltäytyi jyrkästi ja antoi tukensa aluksi Kalevi Kivistölle; kun tuli jo valitsijamiesvaalien tuloksen perusteella selväksi, että Mauno Koivisto voittaisi, Saarinen käski väkensä äänestää tätä; Taisto Sinisalon johtama vähemmistö kieltäytyi ja äänesti itsepäisesti Kivistöä - turhaan.

Kari Suomalainen laati tästä tapauksesta humoristisen kommenttinsa eli pilakuvan Helsingin Sanomiin: Sinisalo juoksee pää kumarassa päin Kivistöä niin että silmälasien pirstaleet lentelevät ja toiseen suuntaan kääntynyt Saarinen vilkaisee tätä sanoen: "Vikaa kompassissa?" -Kuvan alla oli suluissa huomautus samoihin aikoihin sattuneesta sukellusveneselkkauksesta jonka väitettiin aiheutuneen kompassiviasta.

Kysyttäessä Saarinen nauroi, että Suomalaiseen voi luottaa kun on möhlinnän kommentista kysymys!

Puheenjohtajakautensa jälkeen Saarinen asettui avoimesti tukemaan Arvo Aallon poliittista linjaa ja varoitti 1984 Helsingin Sanomien haastattelussa puoluettaan uusista "paskakompromisseista". 1990-luvulla Saarinen kannatti Suomen liittämistä Euroopan yhteisöön ja piti taloudellisen integraation torjumista "kansallisena rajoittuneisuutena". Hän kirjoitti poliittisesta urastaan kaksi muistelmateosta: Suomalaisen kommunistin kokemuksia (1984) ja Kivimies (1995). Saarinen vietti viimeiset elinvuotensa palvelutalossa Helsingin Maunulassa ja hän kuoli huhtikuussa 2004. Saarinen on haudattu Malmin hautausmaalle kortteliin 48-8-447.

Tunnettu piippumies "Arska" oli hetken aikaa myös Huomaavaiset tupakoitsijat -yhdistyksen puheenjohtajana.

Taistolaisten vastapainona puolueen enemmistöstä käytettiin joskus nimitystä saarislaiset.

Julkaisuja

• Aarne Saarinen: Suomalaisen kommunistin kokemuksia. Tammi, 1984. ISBN 951-30-5931-6.
• Aarne Saarinen (toim. Pentti Peltoniemi): Kivimies. Otava, 1995. ISBN 951-1-13926-6.

Aiheesta muualla

• From stone-cutter to influential political figure: FCP Chairman and MP Aarne Saarinen (1913–2004) (Helsingin sanomat 20.4.2004/Veli-Pekka Leppänen)
• Mikä mies Saarinen oli? (Murros 5/2004)
• Aarne Saarisen kyseenalainen perintö (Kansan ääni 2/2004 Reijo Katajaranta)
• Aarne Saarinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Edeltäjä: Aimo Aaltonen

Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja 1966–1982

Seuraaja: Jouko Kajanoja