Erämaa

Erämaa on nykykielessä asumaton alue, esimerkiksi autiomaa tai metsä. Eränkäynti on tällaisen alueen virkistyskäyttöä. Suomessa erämaalla tarkoitetaan nykyisin vähintään kahdeksan kilometrin päässä tiestä olevaa aluetta, jolla ei ole pysyvää asutusta.

Vanhassa merkityksessä erämaa oli sama kuin nautinta-alue, eli alue, johon jollain yhteisöllä oli vakiintunut eränkäyntioikeus eli nautintaoikeus. Eränkäyntioikeus tarkoitti oikeutta metsästää, kalastaa, ja kasketa aluetta; toisin sanoen oikeutta alueen luonnonvaroihin. Eränkäyntioikeus tarkoitti myös oikeutta verottaa alueen mahdollista metsästäjä- ja kalastajaväestöä, joita usein kutsuttiin lappalaisiksi. Eränkäyntioikeudet oli jaettu eri yhteisöjen kesken, jotka usein harjoittivat maanviljelystä. Mitä lähempänä yhteisön omaa asuinaluetta eli rintamaata erämaan osa sijaitsi, sitä vakiintuneemmat sen rajat ilmeisesti olivat. Pohjoisessa Lapissa erämaat olivat usein vain epämääräisesti rajautuneet, ja useat eri ryhmät saattoivat verottaa samoja lapinkyliä. Joskus on arveltu lapinraunioiden olevan erämaiden merkkejä tai eränkävijöiden hautoja, tosin nykyisin niitä pidetään pikemminkin paikallisen väen hautoina.

Sana "erämaa" viittaa myös alueiden nautinnan vakiintuneeseen jakoon. Erämaa tulee sanasta erä ("erillinen osa, pala, pyyntiosuus, määrä" (Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja A-K, 1992)). Sana erä taas on sukua sanalle "ero". Yhteisölle kuului siis tietty osuus eli erä maista.

Katso: 12 Lapin erämaa-aluetta