Intianlentäväkoira

Intianlenkko (ent. Intianlentäväkoira)
Tieteellinen luokittelu
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka:	Theria
Osaluokka:	Eutheria
Lahko:	Lepakot Chiroptera
Alalahko:	Suurlepakot Megachiroptera
Heimo:	Hedelmälepakot Pteropodidae
Alaheimo:	Pteropodina
Suku:	Pteropus
Laji:	giganteus Brünnich, 1782
Katso myös
Intianlentäväkoira Commonsissa
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Intianlenkko (Pteropus giganteus) on suurimpia lepakoita: sen siipien kärkiväli on yli metrin. Se on yksi n. 170:stä hedelmälepakkolajista. Tämä koiranpäinen otus on harmiton kasvinsyöjä, joka herkuttelee monenlaisilla hedelmämehuilla.

Elinympäristö

Intianlenkko on trooppisten soiden ja metsien asukas, joka suosii erityisesti rannikkoseutuja. Sisämaassa sitä tavataan suurten järvien liepeiltä. Sillä on laaja levinneisyys mm. Intiassa. Se elää myös Intian valtameren pienellä Malediivien saariryhmällä.

Kaikki kookkaat lentäväkoiralajit ovat vahvoja lentäjiä, ja ne ovat asuttaneet monia Intian ja Tyynen valtameren saaria. Muuan intianlenkko lysähti kerran nääntyneenä yli 300 kilometrin päässä maista.

Intianlenkkojen suuri lajimäärä perustuukin siihen, että monet niistä ovat yksittäisten saarten ja saariryhmien kotoperäisiä lajeja, joiden kantamuodot ovat tulleet mantereelta myrskyn heittäminä tai saarelta saarelle lentäen. Intianlenkot lepäävät päivisin suurina parvina roikkuen pää alaspäin puista. Lepopaikat ovat pysyviä, ja vuosien mittaan puut menettävät kuorensa lepakoiden terävissä kynsissä. Paikoilla tuntuu vahvana otuksille ominainen myskintuoksu. Uni ei ole kovinkaan rauhallista, vaan lepakot hyppivät oksalta toiselle ja kinastelevat keskenään parhaista nukkumapaikoista. Näissä parvissa voi olla satoja yksilöitä; luolissa lepäävät sukulaislajit kerääntyvät monituhantisiksikin parviksi. Lepopaikassa vallitsee tiukka arvojärjestys, jonka mukaisesti vanhimmat koiraat valtaavat itselleen keskeiset, parhaat paikat.

Ravinto

Luuranko

Iltataivaan tummetessa puissa roikkuvat lentävätkoirat käyvät silmin nähden levottomiksi, kunnes näkymättömästä merkistä kaikki heittäytyvät yhtaikaa lentoon. Niiden ruokapaikalle voi olla matkaa yli 50 km. Lentävätkoirat eivät suunnista kaikuluotaamalla hyönteissyöjälepakoiden tavoin, vaan näkö- ja hajuaistin avulla. Niiden silmät ovat paljon suuremmat, ja ne muistuttavat yöaktiivisten puoliapinoiden silmiä.

Näillä lepakoilla on isot, litteät poskihampaat, joilla ne jauhavat monenlajista hedelmälihaa ja imevät mehut suihinsa. Ne sylkevät pois kiinteän aineksen, ellei se ole pehmeää, kuten banaaneissa.

Lentäväkoira maistelee myös lukuisten kukkivien puiden mettä ja siitepölyä. Trooppisessa metsässä puut ovat kukassa eri aikoina. Hajuaistinsa avulla lentävätkoirat suunnistavat suoraan kypsyneiden hedelmien luokse. Mikäli hedelmiä on niukasti, ne hajaantuvat kauas toisistaan. Useammin iso joukkio lepakoita puhdistaa muutaman runsassatoisen puun yhdessä yössä.

Syötyään itsensä kylläiseksi lentäväkoira sulattelee ruokaansa hetken aikaa, ennen kuin palaa lepopaikalle. Paluumatkalla se voi koukata juomaan järven tai joen vettä.

Lisääntyminen

Intianlenkon pariutumisaika on heinäkuusta lokakuuhun. Lepakot parittelevat yhdyskunnan lepopaikalla. Sitä edeltää koiraan lyhyt ja yksinkertainen kosiskelu. Parisiteet ovat löyhiä, ja koiraat pyrkivät parittelemaan useiden naaraiden kanssa. Noin viiden kuukauden kuluttua, mikä on pitkä kantoaika pienelle nisäkkäälle, naaras synnyttää yhden poikasen. Se syntyy päiväsaikaan jalat edellä. Lentäväkoira on syntyessään paljon kehittyneempi kuin useimmat lepakot. Sen silmät ovat valppaasti auki, sen turkki on tiheä ja paino jopa 250 g, miltei kolmannes emon painosta. Naaras huolehtii siitä yksin, koiras ei mitenkään osallistu poikasensa hoitoon.

Pari ensimmäistä viikkoa poikanen roikkuu emon rinnalla sen lentäessäkin, mutta käy sitten liian painavaksi, joten emo jättää sen lepopaikkaan lähtiessään syömään. Poikasta hoidetaan viitisen kuukautta, ja se pysyy emonsa seurassa 8 kk:n ikään. Se on täysikasvuinen vuoden vanhana mutta sukukypsä vasta kaksivuotiaana.

Lentäväkoira ja ihminen

Suuresta koostaan huolimatta lentäväkoira on vähiten pelättyjä lepakkolajeja. Sen miellyttävä koirannaama ja soma ruokavalio on säästänyt sen siltä kauhunsekaiselta taikauskolta, joka liittyy monesti irvokkaan näköisiin lepakkolajeihin. Luonnonvaraisista hedelmistä laji on paikoin siirtynyt tuholaisiksi viljelmille, mikä on johtanut torjuntatoimiin. Joillakin seuduilla lentäviäkoiria on voimaperäisesti myrkytetty.

Pakistanissa intianlenkkoa ammutaan sen rasvan vuoksi, jolla on paikallista lääkekäyttöä. Kuitenkin lähinnä Pteropus-suvun pienillä saarilla elävät lajit ovat uhanalaisia. Viimeisen 50 vuoden aikana monet valtamerten pikkusaaret on jokseenkin kokonaan raivattu viljelykseen, minkä seurauksena hedelmiä syövien lepakoiden kannat ovat romahtaneet.

Lähteet

• tieteellinen luokitus: Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Pteropus giganteus (TSN 631629) itis.gov. Viitattu 3.9.2006. (englanniksi)