Ero sivun ”Breisachin piiritys” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
weimarin kohdalla noi on kyllä ihan yleisiä näkemyksiä... muista kohdista kannattaa aloittaa keskustelu vertaisarvioinnissa.
p fix
Rivi 42: Rivi 42:
[[Bernhard Weimar]] oli Ruotsin palveluksessa vuodesta 1630 aina hävittyyn [[Nördlingenin taistelu]]un asti, jonka jälkeen hän johti armeijansa rippeet Ranskan puolelle. Ranska sitoutui maksamaan osan armeijan ylläpidosta, jos Weimar taistelisi sen puolesta. Tästä huolimatta Weimar johti palkkasoturiarmeijaansa itsenäisesti.<ref name=Guthrie81>Guthrie s. 81 </ref>
[[Bernhard Weimar]] oli Ruotsin palveluksessa vuodesta 1630 aina hävittyyn [[Nördlingenin taistelu]]un asti, jonka jälkeen hän johti armeijansa rippeet Ranskan puolelle. Ranska sitoutui maksamaan osan armeijan ylläpidosta, jos Weimar taistelisi sen puolesta. Tästä huolimatta Weimar johti palkkasoturiarmeijaansa itsenäisesti.<ref name=Guthrie81>Guthrie s. 81 </ref>


Sotilaana Weimar oli ylihyökkäävä ja harkitsematon.<ref name=Guthrie81> (kuten hän osoitti [[Lützenin taistelu|Lützenissä]], Nördlingenissä ja Rheinfeldenissä) Hän ei ollut kuitenkaan pelkästään tätä, sillä sotiessaan Reinillä Weimar vetäytyi onnistuneesti useista hankalista tilanteista. Weimar myös kehittyi komentajana: yli-innokkaat hyökkäykset Lützenissä ja Nördlingenissä vaihtuivat Breisachin lähes tieteelliseen piiritykseen. Hän säilytti karismaattisen edestäjohtamistapansa, vaikka hänen terveytensä heikkenikin. Hän halusi välttämättä itse henkilökohtaisesti johtaa ratsuväkeä taisteluissa, mikä innosti joukkoja, mutta haittasi reservien oikeanlaista käyttöä.<ref name=Guthrie>
Sotilaana Weimar oli ylihyökkäävä ja harkitsematon.<ref name=Guthrie81 /> (kuten hän osoitti [[Lützenin taistelu|Lützenissä]], Nördlingenissä ja Rheinfeldenissä) Hän ei ollut kuitenkaan pelkästään tätä, sillä sotiessaan Reinillä Weimar vetäytyi onnistuneesti useista hankalista tilanteista. Weimar myös kehittyi komentajana: yli-innokkaat hyökkäykset Lützenissä ja Nördlingenissä vaihtuivat Breisachin lähes tieteelliseen piiritykseen. Hän säilytti karismaattisen edestäjohtamistapansa, vaikka hänen terveytensä heikkenikin. Hän halusi välttämättä itse henkilökohtaisesti johtaa ratsuväkeä taisteluissa, mikä innosti joukkoja, mutta haittasi reservien oikeanlaista käyttöä.<ref name=Guthrie81 />


[[Federigo Savelli]] oli täysin epäpätevä sotilaana ja olikin noussut keisarillisen armeijan johtoon pelkästään vaikutusvaltansa ja taustansa takia (hän oli korkeaa italialaista aatelia).<ref>Guthrie s. 82 </ref> Hän hävisi Rheinfeldenissä ja Wittenweierissa ja vain hänen taustansa säästi hänet [[sotaoikeus|sotaoikeudelta]]. Breisachin piirityksen jälkeen keisari siirsi hänet diplomaattisiin tehtäviin. Sotilaallisen epäpätevyyden lisäksi Savelli oli myös pelkuri.<ref>Guthrie s. 82 </ref>
[[Federigo Savelli]] oli täysin epäpätevä sotilaana ja olikin noussut keisarillisen armeijan johtoon pelkästään vaikutusvaltansa ja taustansa takia (hän oli korkeaa italialaista aatelia).<ref>Guthrie s. 82 </ref> Hän hävisi Rheinfeldenissä ja Wittenweierissa ja vain hänen taustansa säästi hänet [[sotaoikeus|sotaoikeudelta]]. Breisachin piirityksen jälkeen keisari siirsi hänet diplomaattisiin tehtäviin. Sotilaallisen epäpätevyyden lisäksi Savelli oli myös pelkuri.<ref>Guthrie s. 82 </ref>
Rivi 59: Rivi 59:
Weimar taisteli kesällä 1637 menestyksekkäästi [[Franche-Comté]]ssa. Sotaretken jälkeen hän ylitti Reinin elokuun alussa [[Rheinau (Baden)|Rheinaussa]] ja kohtasi [[Johann von Werth]]in johtamat keisarilliset taistelussa, jonka Weimar voitti. Syyskuussa Weimar oli kuitenkin pakotettu vetäytymään takaisin Reinin länsirannalle, minkä jälkeen hän siirtyi talvimajoitukseen [[Baselin arkkihiippakunta]]an. Weimar ei ollut saanut Ranskan lupaamaa rahallista tukea, minkä vuoksi hänen armeijansa oli kutistunut alle 4&nbsp;000 mieheen.<ref name=Ward>Ward</ref>
Weimar taisteli kesällä 1637 menestyksekkäästi [[Franche-Comté]]ssa. Sotaretken jälkeen hän ylitti Reinin elokuun alussa [[Rheinau (Baden)|Rheinaussa]] ja kohtasi [[Johann von Werth]]in johtamat keisarilliset taistelussa, jonka Weimar voitti. Syyskuussa Weimar oli kuitenkin pakotettu vetäytymään takaisin Reinin länsirannalle, minkä jälkeen hän siirtyi talvimajoitukseen [[Baselin arkkihiippakunta]]an. Weimar ei ollut saanut Ranskan lupaamaa rahallista tukea, minkä vuoksi hänen armeijansa oli kutistunut alle 4&nbsp;000 mieheen.<ref name=Ward>Ward</ref>


Talvella 1637–1638 Weimar teki onnistuneen sotaretken Ylä-Reinillä. Ensimmäinen menestys tuli, kun Hohentwielin linnoituksen komentaja loikkasi varuskuntansa kanssa Württembergin herttua Eberhardin puolelta Weimarin puolelle. Tämän jälkeen Weimar otti haltuunsa Itävallan [[Waldstädte]]n valtaamalla Reinin varrella olevat [[Bad Säckingen|Säckingenin]], [[Laufenburg]]in, [[Waldshut-Tiengen|Waldshutin]], ja Rheinfeldenin.<ref name=Ward>Ward</ref>
Talvella 1637–1638 Weimar teki onnistuneen sotaretken Ylä-Reinillä. Ensimmäinen menestys tuli, kun Hohentwielin linnoituksen komentaja loikkasi varuskuntansa kanssa Württembergin herttua Eberhardin puolelta Weimarin puolelle. Tämän jälkeen Weimar otti haltuunsa Itävallan [[Waldstädte]]n valtaamalla Reinin varrella olevat [[Bad Säckingen|Säckingenin]], [[Laufenburg]]in, [[Waldshut-Tiengen|Waldshutin]], ja Rheinfeldenin.<ref name=Ward />


===Rheinfeldenin valtaaminen===
===Rheinfeldenin valtaaminen===
Rivi 77: Rivi 77:
Götz yritti auttaa piiritettyä Breisachia ja eteni 26. kesäkuuta 20 kilometrin päähän linnoituksen koillispuolelle. Täältä hänen onnistui täydentää hieman Breisachin varastoja. Sitten hän päätteli, että paras tapa häiritä piiritystä olisi katkaista Weimarin armeijan huolto. Götz ylitti Reinin Elsassiin tavoitteenaan varmistaa itselleen alueen sadonkorjuu, jonka Weimar oli varannut oman armeijansa huoltamiseen.<ref name= Guthrie 87-90 />
Götz yritti auttaa piiritettyä Breisachia ja eteni 26. kesäkuuta 20 kilometrin päähän linnoituksen koillispuolelle. Täältä hänen onnistui täydentää hieman Breisachin varastoja. Sitten hän päätteli, että paras tapa häiritä piiritystä olisi katkaista Weimarin armeijan huolto. Götz ylitti Reinin Elsassiin tavoitteenaan varmistaa itselleen alueen sadonkorjuu, jonka Weimar oli varannut oman armeijansa huoltamiseen.<ref name= Guthrie 87-90 />


Suunnitelma epäonnistui, koska myös eversti ''George Christoph von Taupadell'' ylitti Reinin ja siirtyi pienin osaston kanssa Elsassiin. Hän häiritsi Götziä estäen tämän liikkeitä ja katkoen erotettujen osastojen yhteyksiä pääarmeijaan. Götz ei onnistunut häiritsemään lainkaan Weimarin varuskuntia Elsassissa, sen sijaan Taupadell hankki alueella yliotteen useissa pienemmissä yhteenotoissa. Lopulta 12. heinäkuuta Götzin täytyi ylittää Rein uudestaan ja vetäytyä [[Offenburg]]iin, koska Taupadel uhkasi katkaista keisarillisten huoltoyhteydet.<ref name= Guthrie 87-90 />
Suunnitelma epäonnistui, koska myös kenraalimajuri ''George Christoph von Taupadell'' ylitti Reinin ja siirtyi pienin osaston kanssa Elsassiin. Hän häiritsi Götziä estäen tämän liikkeitä ja katkoen erotettujen osastojen yhteyksiä pääarmeijaan. Götz ei onnistunut häiritsemään lainkaan Weimarin varuskuntia Elsassissa, sen sijaan Taupadell hankki alueella yliotteen useissa pienemmissä yhteenotoissa. Lopulta 12. heinäkuuta Götzin täytyi ylittää Rein uudestaan ja vetäytyä [[Offenburg]]iin, koska Taupadell uhkasi katkaista keisarillisten huoltoyhteydet.<ref name= Guthrie 87-90 />


==Wittenweierin taistelu==
==Wittenweierin taistelu==
Rivi 94: Rivi 94:
Nyt kun vihollisen joukot oli lyöty Reinin itärannalla, Weimar sai mahdollisuuden keskittyä Breisachin valtaamiseen. 18. elokuuta hänen armeijansa saapui Breisachin edustalle ja aloitti piirityksen. Weimarin ainoa toivo oli Breisachin varastojen loppuminen ja linnoituksen nääntyminen nälkään. Piiritetyt puolestaan toivoivat, että piirittäjien ruokavarat loppuisivat ensin. Weimar tiesi, että vaikka linnoitus oli vahva, siellä oli muonavaroja vain kahdeksi kuukaudeksi. Lisäksi kaupunki ja linnoitus tukeutuivat ruokahuollossaan pääasiassa myllyyn, jonka saattoi erottaa kaupungista rakentamalla Reinin itärannalle [[piiritysvalli]]n. Valli tuli valmiiksi lokakuussa, ja kun vielä länsirannan sillanpään varustus vallattiin, oli piiritys täydellinen.<ref name= Ward />
Nyt kun vihollisen joukot oli lyöty Reinin itärannalla, Weimar sai mahdollisuuden keskittyä Breisachin valtaamiseen. 18. elokuuta hänen armeijansa saapui Breisachin edustalle ja aloitti piirityksen. Weimarin ainoa toivo oli Breisachin varastojen loppuminen ja linnoituksen nääntyminen nälkään. Piiritetyt puolestaan toivoivat, että piirittäjien ruokavarat loppuisivat ensin. Weimar tiesi, että vaikka linnoitus oli vahva, siellä oli muonavaroja vain kahdeksi kuukaudeksi. Lisäksi kaupunki ja linnoitus tukeutuivat ruokahuollossaan pääasiassa myllyyn, jonka saattoi erottaa kaupungista rakentamalla Reinin itärannalle [[piiritysvalli]]n. Valli tuli valmiiksi lokakuussa, ja kun vielä länsirannan sillanpään varustus vallattiin, oli piiritys täydellinen.<ref name= Ward />


Läpi syksyn 1638 linnoitus näki nälkää. Marraskuun lopussa kaikki nälän kauhut olivat jo kaupungissa ja linnoituksen komentaja ''Johann Heinrich von Reinach'' neuvotteli piirittäjien kanssa antautumisesta. Marraskuussa porvarisrouvat vaihtoivat torilla korujaan vähäiseen määrään jauhoja, hevosenlihaan, taikka koiriin ja kissoihin. Jotkut joutuivat keittämään naudan ja lampaanvuotia saadakseen syötävää. Breisachin linnassa kuoli 24. marraskuuta vanki, mutta ennenkuin hänet ehdittiin haudata, olivat vankitoverit repineet hänet osiin ja syöneet. Vielä kuusi vankia lisää joutui [[kannibalismi]]n uhriksi.<ref name= Weimar />
Läpi syksyn 1638 linnoitus näki nälkää. Marraskuun lopussa kaikki nälän kauhut olivat jo kaupungissa ja linnoituksen komentaja ''Johann Heinrich von Reinach'' neuvotteli piirittäjien kanssa antautumisesta. Marraskuussa porvarisrouvat vaihtoivat torilla korujaan vähäiseen määrään jauhoja, hevosenlihaan, taikka koiriin ja kissoihin. Jotkut joutuivat keittämään naudan ja lampaanvuotia saadakseen syötävää. Breisachin linnassa kuoli 24. marraskuuta vanki, mutta ennen kuin hänet ehdittiin haudata, olivat vankitoverit repineet hänet osiin ja syöneet. Vielä kuusi vankia lisää joutui [[kannibalismi]]n uhriksi.<ref name= Weimar />


Keisarilliset koettivat useilla yrityksillä epätoivoisesti murtaa piirityksen, mutta Weimarin oli helppo torjua nämä huonosti koordinoidut hyökkäykset. Lopulta 17. joulukuuta Reinach allekirjoitti antautumissopimuksen. Ajalle tavallisten antautumisehtojen mukaan puolustajat saivat poistua rauhassa linnoituksesta. Tämä kuitenkin lähes keskeytyi, kun havaittiin, että linnoituksessa vankina olleet Weimarin miehet olivat joutuneet syömään kuolleita tovereitaan.<ref>Atkinson</ref> Breisach – ”Avain Reiniin ja Portti Saksaan” – oli kaatunut. Kaupungin 4000:sta asukkaasta vain 150 selviytyi piirityksestä hengissä.<ref name= Zita />
Keisarilliset koettivat useilla yrityksillä epätoivoisesti murtaa piirityksen, mutta Weimarin oli helppo torjua nämä huonosti koordinoidut hyökkäykset. Lopulta 17. joulukuuta Reinach allekirjoitti antautumissopimuksen. Ajalle tavallisten antautumisehtojen mukaan puolustajat saivat poistua rauhassa linnoituksesta. Tämä kuitenkin lähes keskeytyi, kun havaittiin, että linnoituksessa vankina olleet Weimarin miehet olivat joutuneet syömään kuolleita tovereitaan.<ref>Atkinson</ref> Breisach – ”Avain Reiniin ja Portti Saksaan” – oli kaatunut. Kaupungin 4000:sta asukkaasta vain 150 selviytyi piirityksestä hengissä.<ref name= Zita />

Versio 2. heinäkuuta 2008 kello 12.45

Breisachin piiritys
Osa kolmikymmenvuotista sotaa
Bernhard Weimar lähestymässä Breisachia
Päivämäärä:

18. elokuuta–17. joulukuuta 1638

Paikka:

Breisach, Baden-Württemberg

Lopputulos:

Breisach vallattiin

Osapuolet

Ranska

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Baijeri

Komentajat

Bernhard Weimar
Henri Turenne

Johann Götz
Federigo Savelli

Kolmikymmenvuotisen sodan taistelut
Valkeavuori – Fleurus – Stadtlohn – Dessau – Lutter – Wolgast – Frankfurt – Magdeburg – 1. Breitenfeld – Rain – Alte Veste – Lützen – Nördlingen – Wittstock – Rheinfelden – Breisach – 2. Breitenfeld – Rocroi – Freiburg – Jankov – Zusmarshausen – Praha – Lens

Breisachin piiritys oli osa kolmikymmenvuotista sotaa. Piiritys kesti 18. elokuuta – 17. joulukuuta vuonna 1638 ja päättyi keisarillisen varuskunnan antautumiseen Bernhard Weimarille. Piiritys onnistui, vaikka keisarilliset tekivät useita yrityksiä vapauttaakseen Breisachin. Linnoituksen valtaus oli tärkeää protestanteille ja Ranskalle, koska näin espanjalainen tie katkaistiin, ja Ranskalle avautui oma itä-länsi-suuntainen reitti Reinin yli Etelä-Saksaan.

Taustaa

Linnoitus

Breisachin linnoitus rakennettiin juuri ennen kolmikymmenvuotisen sodan puhkeamista Euroopan varautuessa tulevaan suursotaan.[1] Linnoitus sijoitettiin poikkeuksellisen hyvälle paikalle; Reinin itärannalla olevalle jyrkälle luonnonmuovaamalle kalliolle. Silta yhdisti Breisachin Reinin länsirannalle kahden saaren kautta.[2] Linnoitus on edelleen jäljellä, vaikka suurin osa näkyvissä olevista puolustuslaitteista onkin kolmikymmenvuotisen sodan jälkeiseltä ajalta 1600-luvulta, jolloin linnoitus kuului Ranskalle.[3]

Nykyajan ilmakuva Breisachista. Vanha kaupunki erottuu selvästi ympäröivää maastoa korkeampana.

Linnoitus oli tärkeä tukikohta[4] espanjalaisen tien varrella. Tie oli espanjalaisten ja keisarillisten päähuoltoväylä, joka kulki Alppien yli Pohjois-Italiasta Espanjan Alankomaihin. Se oli ainoa mahdollisuus huoltaa ja täydentää kahdeksankymmenvuotisessa sodassa taistelleita espanjalaisjoukkoja, koska meritiet olivat hollantilaisten ja englantilaisten valvonnassa.[5]

Breisach oli yksi neljästä Saksan modernista, ensiluokkaisesta ja suuresta linnoituksesta. Siellä oli 3 000 miestä ja 150 tykkiä.[6]

Aikaisemmat vaiheet sodan aikana

Espanjalainen tie katkaistiin vuosina 1631–1633, kun kuningas Kustaa II Aadolfin johtama Ruotsin armeija eteni Etelä-Saksaan. Bregenzin ja Rheinfeldenin linnoitukset vallattiin ja Konstanzin ja Breisachin linnoituksia alettiin piirittää. Espanjalaisten vastahyökkäys tuli kuitenkin pian. Gaspar de Guzmán Olivárezin alkuperäinen aikomus oli lähettää Alankomaista armeija Reiniä ylös, mutta se ei päässyt keväällä 1632 kuin Speyeriin asti, kun hollantilaisten yllättävä menestys Alankomaissa pakotti sen kääntymään takaisin.[7]

Gomes Suárez Ferian johtamat espanjalaiset valtaavat Rheinfeldenin vuonna 1633. (Vicente Carducho (1578–1638))

Kesällä 1633 espanjalaiset lähettivät uuden armeijan Pohjois-Italiasta avatakseen espanjalaisen tien. Armeijaan kuului 20 000 miestä ja sitä komensi herttua Gomes Suárez Feria, Lombardian espanjalainen kuvernööri. Armeija marssi Etelä-Saksaan Valtellinan läpi, ja valloitti takaisin Rheinfeldenin ja Bregenzin, sekä vapautti Konstanzin ja Breisachin linnoitukset piirityksistä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt espanjalaisen tien avaamiseksi, sillä ranskalaiset valtasivat Lothringenin herttuakunnan tärkeimmät linnoitukset, ja katkaisivat siten tien hieman pohjoisempana. Espanjan hallitus antoi Ferialle tehtäväksi jatkaa hyökkäystä Lothringeniin, mutta hän sairastui ja kuoli keväällä 1634, ennen kuin ehti toteuttaa käskyn. Samoin kävi suurimmalle osalle hänen armeijastaan.[8]

Komentajat

Bernhard Weimar oli Ruotsin palveluksessa vuodesta 1630 aina hävittyyn Nördlingenin taisteluun asti, jonka jälkeen hän johti armeijansa rippeet Ranskan puolelle. Ranska sitoutui maksamaan osan armeijan ylläpidosta, jos Weimar taistelisi sen puolesta. Tästä huolimatta Weimar johti palkkasoturiarmeijaansa itsenäisesti.[9]

Sotilaana Weimar oli ylihyökkäävä ja harkitsematon.[9] (kuten hän osoitti Lützenissä, Nördlingenissä ja Rheinfeldenissä) Hän ei ollut kuitenkaan pelkästään tätä, sillä sotiessaan Reinillä Weimar vetäytyi onnistuneesti useista hankalista tilanteista. Weimar myös kehittyi komentajana: yli-innokkaat hyökkäykset Lützenissä ja Nördlingenissä vaihtuivat Breisachin lähes tieteelliseen piiritykseen. Hän säilytti karismaattisen edestäjohtamistapansa, vaikka hänen terveytensä heikkenikin. Hän halusi välttämättä itse henkilökohtaisesti johtaa ratsuväkeä taisteluissa, mikä innosti joukkoja, mutta haittasi reservien oikeanlaista käyttöä.[9]

Federigo Savelli oli täysin epäpätevä sotilaana ja olikin noussut keisarillisen armeijan johtoon pelkästään vaikutusvaltansa ja taustansa takia (hän oli korkeaa italialaista aatelia).[10] Hän hävisi Rheinfeldenissä ja Wittenweierissa ja vain hänen taustansa säästi hänet sotaoikeudelta. Breisachin piirityksen jälkeen keisari siirsi hänet diplomaattisiin tehtäviin. Sotilaallisen epäpätevyyden lisäksi Savelli oli myös pelkuri.[11]

Johann Götz vaihtoi keisarin palveluksesta Baijerin palvelukseen 1636 ja hänet nimitettiin marsalkaksi. Hän joutui kahdesti sotaoikeuteen: toisen kerran epäonnistumisesta Breisachin piirityksessä. Luonteeltaan Götz oli hyökkäävä, ylimielinen ja uppiniskainen sekä karkea käytöstavoiltaan.[12] Hän ei kyennyt yhteistyöhön vertaistensa tai ylempiensä kanssa, mutta alaistensa kanssa hän tuli hyvin toimeen. Götz luuli liikaa omista kyvyistään, ja ajatteli, että kaikki keisarillisen ja Baijerin armeijan kenraalit olivat häntä huonompia. Kenraalina Götz oli varomattoman rohkea, mutta hänellä oli kohtalaiset johtamiskyvyt ja karisma.[13]

Tavoitteet

Nördlingenin taisteluun asti Ranskan tavoitteena alueella oli turvata pääsy Reinille. Taistelun jälkeen tavoitteeksi tuli keisarillisten pitäminen joen itäpuolella.[14] Nördlingenin taistelun jälkeen Bernhard Weimar siirtyi palkkasoturiarmeijoineen Ranskan palvelukseen. Ranskalaiset ylläpitivät armeijan, mutta se operoi itsenäisenä Weimarin alaisuudessa Itä-Ranskassa ja Etelä-Saksassa. Tämän lisäksi ranskalaisilla oli alueella oma erillinen armeijansa.[15]

Bernhard Weimarin henkilökohtaisena tavoitteena oli luoda oma herttuakunta Elsassissa ja Ylä-Reinillä valtaamistaan alueista. Aluetta tuli kohdella tämän vuoksi kohtuullisella hellyydellä, ja sen hallinta piti varmistaa valtaamalla strategisesti tärkeät Rheinfeldenin, Röttelnin ja Neuenburgin linnoitukset. Avain Etelä-Saksaan ja Ylä-Reinin varmistamiseen oli tuolloisen näkemyksen mukaan Breisach.[16]

Talvisotaretki

Bernhard Weimar (1604–1639)

Matthias Gallasin johtama keisarillinen pääarmeija keskittyi Johan Banérin johtamien ruotsalaisten ahdisteluun Pohjois-Saksassa vuosina 1637–1638. Tämä antoi Bernhard Weimarille mahdollisuuden toimia suhteellisen vapaasti Etelä-Saksassa.[17]

Weimar taisteli kesällä 1637 menestyksekkäästi Franche-Comtéssa. Sotaretken jälkeen hän ylitti Reinin elokuun alussa Rheinaussa ja kohtasi Johann von Werthin johtamat keisarilliset taistelussa, jonka Weimar voitti. Syyskuussa Weimar oli kuitenkin pakotettu vetäytymään takaisin Reinin länsirannalle, minkä jälkeen hän siirtyi talvimajoitukseen Baselin arkkihiippakuntaan. Weimar ei ollut saanut Ranskan lupaamaa rahallista tukea, minkä vuoksi hänen armeijansa oli kutistunut alle 4 000 mieheen.[2]

Talvella 1637–1638 Weimar teki onnistuneen sotaretken Ylä-Reinillä. Ensimmäinen menestys tuli, kun Hohentwielin linnoituksen komentaja loikkasi varuskuntansa kanssa Württembergin herttua Eberhardin puolelta Weimarin puolelle. Tämän jälkeen Weimar otti haltuunsa Itävallan Waldstädten valtaamalla Reinin varrella olevat Säckingenin, Laufenburgin, Waldshutin, ja Rheinfeldenin.[2]

Rheinfeldenin valtaaminen

Pääartikkeli: Rheinfeldenin taistelu

Breisachin valloittamiseksi oli Reinin ylikulun hallitseminen välttämätöntä. Yksi alueen strategisista silloista oli Rheinfeldenissä (muut Breisachissa ja Laufenburgissa[18]), jota puolustivat keisarilliset joukot, komentajinaan kenraalit Federigo Savelli ja Werth. Weimar piiritti Rheinfeldenin 5. helmikuuta 1638,[19] ensiksi ilman menestystä, sillä Werthin ja Savellin tekemä yllättävä hyökkäys 28. helmikuuta pakotti hänet perääntymään.[20]

Kolme päivää myöhemmin, 2. maaliskuuta, sotaonni kuitenkin kääntyi: Weimar voitti murskaavasti keisarilliset. Vangiksi jäivät vihollisen kaikki neljä kenraalia (Werth, Savelli, Enkevort ja Sperreuter).[16] Keisarillisessa armeijassa oli alunperin 7 400 miestä, joista 500 kaatui, 3 000 jäi vangiksi ja loput pääsivät pakoon. Vangit vaihtoivat ajan tavan mukaan puolta ja siirtyivät Weimarin palvelukseen ja 22. maaliskuuta Rheinfelden vallattiin. Ennen taistelua Weimarilla oli vain 2 000 jalkamiestä ja 4 000 ratsukkoa, mutta vangeista saatiin 1 800 jalkamiestä ja 1 200 ratsukkoa lisää.[21]

Keisarillisten armeija oli tuhottu ja koko Baselin yläpuolinen Rein oli vallattu keskitalven sotaretkellä. Rheinfeldenin valtaamisen ja Werthin vangitsemisen kunniaksi Pariisissa järjestettiin kiitosmessu.[2]

Ensimmäinen piiritys

Taistelupaikat, linnoitukset ja alueen tärkeimmät kaupungit.

Breisachin huoltoyhteydet katkaistiin, kun keväällä valloitettiin Freiburg (11. huhtikuuta.)[22], Neuenburg[23] ja Hüningenin linnoitus[20]. Vaikka Weimar voittikin Rheinfeldenissä, hänen armeijansa oli liian heikko, jotta hän olisi saattanut aloittaa Breisachin piirityksen. Tähän asti ranskalaiset ja Weimarin joukot olivat operoineet alueella toisistaan erillään, kummatkin oman johtonsa alaisuudessa. Toukokuun 1638 alussa kreivi Jean Baptiste Guébriantin johtamat 3 500[24] ranskalaista sotilasta liittyivät Weimarin armeijaan Rheinfeldenin lähellä. Weimarilla oli nyt käytössään noin 14 000 miestä, ja hän saattoi edetä piirittämään Breisachia.[2]

Keisarilliset yrittivät tehdä kaikkensa estääkseen Breisachin valtauksen. Keisarillisten uuden armeijan ylipäälliköksi nimitettiin Werthin vangitsemisen jälkeen Johann Götz. Armeija oli hyvin varustettu ja se lähti liikkeelle 21. toukokuuta, kun sen koko oli 15 000 miestä.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta Keisarilliset lähettivät Götzin Schwarzwaldin läpi vahvistamaan Breisachin varuskuntaa ja täydentämään sen varastoja.[25]

Götz yritti auttaa piiritettyä Breisachia ja eteni 26. kesäkuuta 20 kilometrin päähän linnoituksen koillispuolelle. Täältä hänen onnistui täydentää hieman Breisachin varastoja. Sitten hän päätteli, että paras tapa häiritä piiritystä olisi katkaista Weimarin armeijan huolto. Götz ylitti Reinin Elsassiin tavoitteenaan varmistaa itselleen alueen sadonkorjuu, jonka Weimar oli varannut oman armeijansa huoltamiseen.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta

Suunnitelma epäonnistui, koska myös kenraalimajuri George Christoph von Taupadell ylitti Reinin ja siirtyi pienin osaston kanssa Elsassiin. Hän häiritsi Götziä estäen tämän liikkeitä ja katkoen erotettujen osastojen yhteyksiä pääarmeijaan. Götz ei onnistunut häiritsemään lainkaan Weimarin varuskuntia Elsassissa, sen sijaan Taupadell hankki alueella yliotteen useissa pienemmissä yhteenotoissa. Lopulta 12. heinäkuuta Götzin täytyi ylittää Rein uudestaan ja vetäytyä Offenburgiin, koska Taupadell uhkasi katkaista keisarillisten huoltoyhteydet.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta

Wittenweierin taistelu

Federigo Savelli oli jäänyt Weimarin vangiksi Rheinfeldenin taistelussa, mutta kunnianhimoisena ja häikäilemättömänä palkkasoturina hän rikkoi antamansa kunniasanan ja pakeni. Saavuttuaan Wienin hoviin Savelli alkoi juonitella Götziä vastaan, minkä seurauksena määrättiin, että Savelli ja Götz vaihtelisivat armeijan päällikkyyttä päivän välein. Seuraukset sodanjohtamiselle olivat ennalta arvattavissa.[26]

6. elokuuta[2] Weimarin armeijaan liittyi Henri Turennen johtamana 1 900 ranskalaista. Samaan aikaan saapui tieto, jonka mukaan Götz oli etenemässä takaisin alueelle. Weimar ilmeisesti päätteli, että Breisachin piiritys ei onnistuisi, jos Götz operoisi alueella armeijoineen ja täydentäisi vähän väliä linnoituksen varastoja. Weimar päätti estää tämän ja riskeerata kaiken avoimessa kenttätaistelussa. Hän jätti Breisachin piirittämisen ja keskitti saatavilla olevat voimansa pohjoiseen lyödäkseen Götzin taistelussa.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta

Armeijoiden välillä käytiin 8. elokuuta vähäinen kahakka, mutta paikka oli taistelulle sopimaton. Aikaisin seuraavana aamuna Weimar vetäytyi paikalta ja asettui puolenpäivän aikaan Wittenweierin kylässä parempiin puolustusasemiin. Asemat valittiin siten, että keisarillisten täytyi edetä paikalle kapean solan kautta. Kun Götz ja Savelli kuulivat, että vihollinen oli kadonnut, armeija määrättiin takaa-ajoon. Götz jakoi joukkonsa kahtia edetäkseen solan läpi. Etujoukon hän antoi Savellin johdettavaksi ja komensi itse takajoukkoa.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta

Wittenweierin taistelussa kummallakin puolella oli yli 16 000 miestä. Weimar oli varautunut täysimittaiseen taisteluun, mutta Savelli teki tästä tarpeetonta. Hän seurasi huolettomana ”pakenevaa” vihollista ja tämän vuoksi etumatka takana tulevaan Götziin oli kasvanut liian suureksi, kun Savelli kohtasi vihollisen väijytyksen. Etujoukko lyötiin ja se kääntyi pakoon. Kun Götz tuli solasta, hän kohtasi pakenevat sotilaat. Tästä huolimatta hän ryhtyi taisteluun. Hän järjesti vastaiskun ja löikin Weimarin toisen siiven. Weimarin keskusta torjui Götzin, mutta taistelu kesti vielä viisi tuntia, kun Götz teki useita hyökkäyksiä. Lopulta kymmeneltä illalla kaksituhatta jäljelle jäänyttä keisarillista pakeni pimeyden turvin.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: virheelliset nimet, esim. liian monta

Lähes koko keisarillinen armeija tuhoutui taistelussa. Götz pakeni Tübingeniin ja Savelli Heilbronniin. Götz haavoittui taistelussa ja menetti komentajuuden.[26] Hän ja Savelli alkoivat syyttelemään toisiaan tappiosta.[2]

Toinen piiritys

Breisach kuvattuna idästä (ylhäällä) ja lännestä (alhaalla). Yläkuvassa näkyvät kaupungin itäpuolen bastionit ja alakuvassa silta Reinin yli sekä etualalla sillanpään varustus. (Matthäus Merianin kuparipiirros vuodelta 1644)

Nyt kun vihollisen joukot oli lyöty Reinin itärannalla, Weimar sai mahdollisuuden keskittyä Breisachin valtaamiseen. 18. elokuuta hänen armeijansa saapui Breisachin edustalle ja aloitti piirityksen. Weimarin ainoa toivo oli Breisachin varastojen loppuminen ja linnoituksen nääntyminen nälkään. Piiritetyt puolestaan toivoivat, että piirittäjien ruokavarat loppuisivat ensin. Weimar tiesi, että vaikka linnoitus oli vahva, siellä oli muonavaroja vain kahdeksi kuukaudeksi. Lisäksi kaupunki ja linnoitus tukeutuivat ruokahuollossaan pääasiassa myllyyn, jonka saattoi erottaa kaupungista rakentamalla Reinin itärannalle piiritysvallin. Valli tuli valmiiksi lokakuussa, ja kun vielä länsirannan sillanpään varustus vallattiin, oli piiritys täydellinen.[2]

Läpi syksyn 1638 linnoitus näki nälkää. Marraskuun lopussa kaikki nälän kauhut olivat jo kaupungissa ja linnoituksen komentaja Johann Heinrich von Reinach neuvotteli piirittäjien kanssa antautumisesta. Marraskuussa porvarisrouvat vaihtoivat torilla korujaan vähäiseen määrään jauhoja, hevosenlihaan, taikka koiriin ja kissoihin. Jotkut joutuivat keittämään naudan ja lampaanvuotia saadakseen syötävää. Breisachin linnassa kuoli 24. marraskuuta vanki, mutta ennen kuin hänet ehdittiin haudata, olivat vankitoverit repineet hänet osiin ja syöneet. Vielä kuusi vankia lisää joutui kannibalismin uhriksi.[16]

Keisarilliset koettivat useilla yrityksillä epätoivoisesti murtaa piirityksen, mutta Weimarin oli helppo torjua nämä huonosti koordinoidut hyökkäykset. Lopulta 17. joulukuuta Reinach allekirjoitti antautumissopimuksen. Ajalle tavallisten antautumisehtojen mukaan puolustajat saivat poistua rauhassa linnoituksesta. Tämä kuitenkin lähes keskeytyi, kun havaittiin, että linnoituksessa vankina olleet Weimarin miehet olivat joutuneet syömään kuolleita tovereitaan.[27] Breisach – ”Avain Reiniin ja Portti Saksaan” – oli kaatunut. Kaupungin 4000:sta asukkaasta vain 150 selviytyi piirityksestä hengissä.[22]

Avustusyritykset

Kuvaus piirityksestä Reinin länsirannalta. Itärannalla näkyvät laajat linnoitustyöt, joita piirittäjät ovat tehneet kaupungin ympärille ja suojatakseen omia leirejään. Oikealla Reinin yli rakennettu ponttoonisilta.

Lothringenin Kaarle ei ollut pystynyt liittymään keisarilliseen armeijaan ennen Wittenweierin taistelua, mutta lähestyi Reiniä lännestä tavoitteenaan vapauttaa Breisach piirityksestä. Weimar hajotti kuitenkin hänen armeijansa Thannin lähellä Sennheimissa 14. lokakuuta käydyssä taistelussa loistavalla ratsuväkihyökkäyksellä.[2]

Götz teki seuraavan yrityksen yhdessä kenraali Guillaume de Lamboyn joukkojen kanssa, mutta se epäonnistui. Keisarilliset hyökkäsivät 15. lokakuuta 14 000:n miehen armeijalla Weimarin varustuksia vastaan Reinin itärannalla, mutta Turenne[2] torjui keisarillisten hyökkäykset. Viiden epäonnistuneen rynnäkön jälkeen Götz vetäytyi lähistölle, tarkoituksenaan piirittää Breisachin piirittäjät. Saatuaan vielä 1 000 ranskalaista sotilasta lisävahvistuksia, aikaisemmin sairas Weimar otti ylipäällikkyyden uudelleen itselleen ja ajoi keisarilliset Reiniin.[26]

Viimeinen Götzin yritys murtaa piiritysrengas marraskuussa epäonnistui, vaikka häntä vahvistivat Fürstenbergin kreivin johtamat uudet joukot. Näin keisarillisten suunnitelmat Breisachin vapauttamiseksi epäonnistuivat lopullisesti.[26] Linnoituksen komentajana Reinach piti puolensa tinkimättä, mutta kun Louis II Condé lähetti vielä 3 000 ranskalaista piirittäjien avuksi ja Götz epäonnistui Laufenburgin valtauksessa Ylä-Reinillä, kaikki toivo piirityksen loppumisesta hävisi ja linnoitus antautui.[2]

Götzin syyttäminen

kreivi Johann Götz (1599–1645) (osa kuparipiirroksesta)

Götzin korvasi keisarillisen armeijan johdossa kreivi Wolf von Mansfeld 29. marraskuuta.[2] Joulukuussa 1638 kreivi Philip von Mansfeld pidätti Götzin keisarin ja Baijerin vaaliruhtinaan nimissä. Götziä syytettiin muun muassa siitä, että Wittenweierin taistelussa hän ei ollut tukenut Savellia riittävästi.[26]

Keisarin hovissa Wienissä aloitettiin laajat julkiset propagandakampanjat, niin Götzin puolesta kuin häntä vastaan. Götz yritti vakuuttaa keisarin siitä, että hän oli toiminut järkevästi ja pakon edessä. Myös hänen vaimonsa osallistui miehensä puolustamiseen. Savelli ja muut vastapuolen toimijat laativat herjauskirjoituksia ja levittivät lentolehtisiä, joissa Götziä syytettiin kaikesta mahdollisesta, muun muassa vehkeilemisestä ranskalaisten ja ruotsalaisten kanssa.[26]

Avoimet hyökkäykset ja panettelu muuttuivat niin hyökkääviksi, että jos suuri yleisö olisi saanut päättää, Götz olisi lynkattu. 17. elokuuta 1640 Regensburgin valtiopäivillä keisari Ferdinand III ja Baijerin vaaliruhtinas Maksimilian I julistivat Götzin yllättäen syyttömäksi ja vapaaksi mieheksi. Götz itse saapui valtiopäiville 7. syyskuuta.[26]

Seuraukset

Breisachin piiritys oli sodan tärkeimpiä tapahtumia. Siitä kertoo linnoituksen vahvuus ja suuret voimavarat, jotka uhrattiin kummallakin puolella piiritykseen. Keisarilliset yrittivät vapauttaa linnoituksen piirityksestä, ja Weimar yhdessä ranskalaisten kanssa yritti torjua vapautusyritykset. Vaikka linnoituksen hallinnasta taisteltiin toden teolla, sen valtauksen merkitys jäi lopulta odotettua vähäisemmäksi. Todellisuudessa Ranska oli menettänyt vuoden 1638 aikana paljon voimiaan Alankomaissa, Pohjois-Italiassa ja erityisesti Espanjan rintamalla, ja ainoa poikkeus sotaonnessa oli nimenomaan Weimarin menestys Reinillä, joka kulminoitui Breisachin valtaukseen.[2]

Weimarin tavoitteena oli muuttaa valtaamansa alueet Elsassissa omaksi herttuakunnakseen, mutta tämä ei koskaan toteutunut, sillä hän kuoli 18. heinäkuuta 1639. Hänen seuraajansa palkkasoturiarmeijan johdossa, Hans Ludwig von Erlach, vaihtoi Weimarin valtaamat alueet Ranskalta saatuihin suuriin lahjuksiin.[28]

Vaikka Ranska oli liittynyt aktiivisesti sotaan jo vuonna 1635, se ei ollut saavuttanut mitään merkittävää kesään 1639 mennessä. Tilanne muuttui, kun Weimarin kuoleman jälkeen tämän valtaamat alueet ostettiin Ranskalle. Breisach oli tärkein ranskalaisten hallitsemista tukikohdista (muut olivat Ehrenbreitsteinin linnoitus ja Philippsburg), joista käsin saattoi hyökätä Reinin yli Saksaan.[29]

Linnoituksen arvoa sodan kummallekin osapuolelle kuvaa hyvin sen valtaamiseksi ja vapauttamiseksi tehtyjen yritysten määrä. Ranskalaisten saatua Breisachin hallintaansa he saivat tärkeän reitin Reinin yli ja espanjalainen tie katkesi lopullisesti.[2] Keisarilliset tekivät useita yrityksiä loppusodan aikana linnoituksen valtaamiseksi takaisin, mutta epäonnistuivat ja Westfalenin rauhassa linnoitus jäi Ranskan haltuun.[30]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Parker s.13
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Ward
  3. ↑ Parker s.241
  4. ↑ Childs ss.73-74
  5. ↑ Parker ss. 65, 106, 171
  6. ↑ Guthrie ss. 32, 87
  7. ↑ Parker s.129
  8. ↑ Parker s.132
  9. ↑ a b c Guthrie s. 81
  10. ↑ Guthrie s. 82
  11. ↑ Guthrie s. 82
  12. ↑ Guthrie ss. 131-132
  13. ↑ Guthrie ss. 131-132
  14. ↑ Parker ss.152-153
  15. ↑ Atkinson
  16. ↑ a b c Weimarin elämäkerta
  17. ↑ Childs ss.73-74
  18. ↑ Guthrie s. 80
  19. ↑ Guthrie s. 80
  20. ↑ a b Taupadelin elämäkerta
  21. ↑ Guthrie s. 86
  22. ↑ a b Freiburgs Geschichte in Zitaten (Der Dreißigjährige Krieg II) Universität Mannheim. Viitattu 25. kesäkuuta 2008. (saksaksi)
  23. ↑ Childs ss.73-74
  24. ↑ Guthrie s. 101
  25. ↑ Atkinson
  26. ↑ a b c d e f g Götzin elämäkerta
  27. ↑ Atkinson
  28. ↑ Childs ss.73-74
  29. ↑ Parker ss.152-153
  30. ↑ Breisach - LoveToKnow 1911 LoveToKnow Classic Encyclopedia. Viitattu 23. toukokuuta 2008. (englanniksi)

Katso myös

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Breisachin_piiritys&oldid=5041846”