Tämä on hyvä artikkeli.

Ero sivun ”Berliini” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→‎Varhaista historiaa: lisäys, muotoilua
Rivi 76: Rivi 76:
===Varhaista historiaa===
===Varhaista historiaa===
[[Kuva:Memhardt1652.jpg|thumb|Berliini ja Cölln vuonna 1652 (itä ylhäällä)]]
[[Kuva:Memhardt1652.jpg|thumb|Berliini ja Cölln vuonna 1652 (itä ylhäällä)]]
Arkeologisten kaivausten perustella Berliini ja sen sisarkaupunki [[Cölln]] ovat syntyneet noin 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa. Nämä kaksi asutuskeskusta sijaitsivat vastapäätä toisiaan Spree-joen kapeikossa: Berliini joen itäpuolella, Cölln sen keskellä olevalla saarella eli [[Spreeinsel]]illä. Berliinin kaupungin virallinen ikä lasketaan vuonna 1237 päivätystä asiakirjasta, jossa tosin mainitaan vain Cölln – itse Berliinistä ensimmäinen maininta on vuodelta [[1244]]. Vanhastaan [[slaavit|slaavilainen]] keskus [[Spandau]] ylempänä Spreen varrella sai kaupunginoikeudet [[1232]], ja Berliini ilmeisesti samoihin aikoihin. 1200–1300-luvuilla Berliini ja Cölln olivat suhteellisen hyvin menestyneitä kauppakaupunkeja.<ref name= "medieval trading">[http://www.berlin.de/berlin-im-ueberblick/geschichte/handelsstadt.en.html The medieval trading center] Berliinin viralliset sivut. Luettu 12.10.2007</ref> Ne kuuluivat kumpikin [[hansaliitto|hansakaupunkeihin]] ja kävivät kaupaa koko Itämeren alueella, sekä olivat suhteellisen riippumattomia Brandenburgia hallinneista ruhtinaista.<ref name= "medieval trading"/><ref name="saarinen">{{Kirjaviite | Tekijä= Hannes Saarinen | Nimeke= Berliini − kulttuuria ja historiaa. | Julkaisija= Kustannusosakeyhtiö Otava | Vuosi= 1991 | Tunniste= ISBN 952-1-11391-7 }}</ref>.
Arkeologisten kaivausten perustella Berliini ja sen sisarkaupunki [[Cölln]] ovat syntyneet noin 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa. Nämä kaksi asutuskeskusta sijaitsivat vastapäätä toisiaan Spree-joen kapeikossa: Berliini joen itäpuolella, Cölln sen keskellä olevalla saarella eli [[Spreeinsel]]illä. Berliinin kaupungin virallinen ikä lasketaan vuonna 1237 päivätystä asiakirjasta, jossa tosin mainitaan vain Cölln &mdash; itse Berliinistä ensimmäinen maininta on vuodelta [[1244]]. Vanhastaan [[slaavit|slaavilainen]] keskus [[Spandau]] ylempänä Spreen varrella sai kaupunginoikeudet [[1232]], ja Berliini ilmeisesti samoihin aikoihin. Kaupungit menestyivät suhteellisen hyvin kauppakaupunkeina 1200 &ndash; 1300-luvuilla ja solmivat liiton vuonna [[1307]]. Vuonna [[1360]] Berliini-Cölln liittyi [[hansaliitto]]on. <ref name= "medieval trading">[http://www.berlin.de/berlin-im-ueberblick/geschichte/handelsstadt.en.html The medieval trading center] Berliinin viralliset sivut. Luettu 16.6.2008</ref> Berliini ja Cölln kävivät hansakaupunkina kauppaa koko [[Itämeri|Itämeren]] alueella ja olivat suhteellisen riippumattomia Brandenburgia hallinneista ruhtinaista.<ref name= "medieval trading"/><ref name="saarinen">{{Kirjaviite | Tekijä= Hannes Saarinen | Nimeke= Berliini − kulttuuria ja historiaa. | Julkaisija= Kustannusosakeyhtiö Otava | Vuosi= 1991 | Tunniste= ISBN 952-1-11391-7 }}</ref>


Vuosina 1415–1417 Saksan kuningas Sigismund läänitti Mark Brandenburgin linnakreivi [[Fredrik I (Brandenburg)|Fredrikille]], josta tuli Brandenburgin vaaliruhtinas. Fredrik kuului [[Hohenzollern]]ien sukuun, joka pysyi vallassa aina vuoteen 1918 saakka. Kun Berliinissä ja Cöllnissä syttyi sisäisiä levottomuuksia käsityöläisten ja patriisisukujen välillä, uusi vaaliruhtinas käytti tilaisuutta hyväkseen ja alisti kaupungit valtansa alle. Fredrik yhdisti Berliinin ja Cöllnin kaupungit ja teki niistä hovin residenssikaupungin. Vaaliruhtinaan linna rakennettiin Spreeinselille keskelle Cöllniä.<ref name= "electors"/> <ref name="saarinen"/>
Vuosina 1415–1417 Saksan kuningas Sigismund läänitti Mark Brandenburgin linnakreivi [[Fredrik I (Brandenburg)|Fredrikille]], josta tuli Brandenburgin vaaliruhtinas. Fredrik kuului [[Hohenzollern]]ien sukuun, joka pysyi vallassa aina vuoteen 1918 saakka. Kun Berliinissä ja Cöllnissä syttyi sisäisiä levottomuuksia käsityöläisten ja patriisisukujen välillä, uusi vaaliruhtinas käytti tilaisuutta hyväkseen ja alisti kaupungit valtaansa [[1442]]. <ref>{{Verkkoviite|Tekijä=Rainer Postel|Osoite=http://www.hartford-hwp.com/archives/60/039.html|Nimeke=The Hanseatic League and its Decline|Julkaisija=Hartford Web Publishing|Selite=Bundeswehr Universität|Ajankohta=20.11.1996|Luettu=16.6.2008|Kieli={{en}}}}</ref> Fredrik yhdisti Berliinin ja Cöllnin kaupungit ja teki niistä hovin residenssikaupungin, joten liittymä joutui luopumaan vapaan [[hansakaupunki|hansakaupungin]] statuksestaan. Vaaliruhtinaan linna rakennettiin Spreeinselille keskelle Cöllniä. <ref name="saarinen"/> <ref name= "electors"/>


[[Uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksen]] aikaan Berliinissä omaksuttiin [[luterilaisuus|luterilainen]] uskonoppi vuonna 1539.<ref name= "electors">[http://www.berlin.de/berlin-im-ueberblick/geschichte/residenzstadt.en.html The electors’ residence] Berliinin viralliset sivut. Luettu 12.10.2007</ref>
[[Uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksen]] aikaan Berliinissä omaksuttiin [[luterilaisuus|luterilainen]] uskonoppi vuonna 1539.<ref name= "electors">[http://www.berlin.de/berlin-im-ueberblick/geschichte/residenzstadt.en.html The electors’ residence] Berliinin viralliset sivut. Luettu 12.10.2007</ref>


[[Kolmikymmenvuotinen sota|Kolmikymmenvuotisen sodan]] aikana (1618–1648) Berliini ja Cölln kärsivät pahoin. Kaksoiskaupunki ryöstettiin moneen kertaan, ja jopa puolet sen 12&nbsp;000 asukkaasta sai surmansa. Sodan jälkeen, "Suuren vaaliruhtinaan" [[Fredrik Vilhelm (Brandenburg)|Fredrik Vilhelmin]] hallituskaudella, kaupunki kuitenkin elpyi nopeasti ja alkoi kasvaa voimakkaasti. Fredrik Vilhelm linnoitti Berliinin ja Cöllnin ja perusti niiden länsipuolelle kolme tytärkaupunkia: Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin. Näiden uusien kaupunkien läpi Suuri vaaliruhtinas rakennutti lehmusbulevardi [[Unter den Linden]]in.
[[Kolmikymmenvuotinen sota|Kolmikymmenvuotisen sodan]] aikana (1618–1648) Berliini ja Cölln kärsivät pahoin. Kaupunki ryöstettiin moneen kertaan, ja jopa puolet sen 12&nbsp;000 asukkaasta sai surmansa. Sodan jälkeen, "Suuren vaaliruhtinaan" [[Fredrik Vilhelm (Brandenburg)|Fredrik Vilhelmin]] hallituskaudella, kaupunki kuitenkin elpyi nopeasti ja alkoi kasvaa voimakkaasti. Fredrik Vilhelm linnoitti Berliinin ja Cöllnin ja perusti liittokaupungin länsipuolelle kolme tytärkaupunkia: Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin. Näiden uusien kaupunkien läpi Suuri vaaliruhtinas rakennutti lehmusbulevardi [[Unter den Linden]]in.


===Preussin kuningaskunnan keskus===
===Preussin kuningaskunnan keskus===

Versio 16. kesäkuuta 2008 kello 10.35

Berliini
(Berlin)
Vaakuna Lippu
vaakuna lippu
Sijainti 52°31′12″N, 13°24′36″E
Valtio Saksa
Osavaltio Berliini
Perustamisvuosi n.1200
Väkiluku 3 404 000 (joulukuu 2006)[1]
Pinta-ala 891,82 km²
Väestötiheys 3 816 as./km²
Korkeus 34-115 m
Kaupunginjohtaja Klaus Wowereit (SPD)
Sivusto berlin.de
oma osavaltionsa
Berliinin keskustaa Siegessäulen huipulta, Tiergarten-puiston suunnasta nähtynä.

Berliini (saks. Berlin, [bɛɐˈliːn], De-Berlin-pronunciation.ogg kuuntele ääntämys (ohje)) on Saksan pääkaupunki ja yksi Saksan osavaltioista. Noin 3,4 miljoonalla asukkaallaan se on myös Saksan suurin ja Euroopan unionin toiseksi suurin kaupunki Lontoon jälkeen.[2] Toisin kuin monien muiden suurkaupunkien kohdalla, Berliinissä kaupungin viralliset rajat ja kaupunkimaisesti rakennetun alueen tosiasialliset rajat vastaavat melko hyvin toisiaan, mutta laajemmin määritelty Berliinin metropolialue jatkuu kauas ympäristöön ja sillä asuu noin 4,4 miljoonaa ihmistä.[3]

Kansainvälisesti tunnettuine kulttuurilaitoksineen, yliopistoineen ja tapahtumineen Berliini on yksi Euroopan merkittävimmistä tiede- ja kulttuurikeskuksista. EU:n väkirikkaimman jäsenmaan pääkaupunkina se on myös vaikutusvaltainen poliittinen keskus ja tärkeä liikenteellinen solmukohta. Kaupunki tunnetaan myös vilkkaasta yöelämästään ja kansainvälisestä ja vapaamielisestä ilmapiiristään, joka houkuttelee varsinkin nuoria muuttajia.

Pääkaupunkiasemastaan huolimatta Berliini ei ole kaikissa suhteissa Saksan tärkein kaupunki: esimerkiksi maan finanssielämän keskus on Frankfurt am Main. Saksan metropolialueiden suuruusjärjestyksessä Berliinin seutu on 4,4 miljoonalla asukkaallaan kaukana kärjestä, jota pitää Rein-Ruhr yli 10 miljoonalla asukkaallaan.

1200-luvun alussa perustettu Berliini kohosi vuonna 1701 Preussin kuningaskunnan pääkaupungiksi. Myöhemmin se toimi Saksan keisarikunnan, Weimarin tasavallan ja Kolmannen valtakunnan pääkaupunkina. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki joutui kylmän sodan polttopisteeseen, kun se jakautui Itä-Berliiniin, josta tuli faktisesti DDR:n pääkaupunki, ja Länsi-Berliiniin, jonka ympärille DDR rakensi vuonna 1961 Berliinin muurin. Muurin murtumisen ja Saksojen yhdistymisen jälkeen Berliini nousi taas koko maan pääkaupungiksi ja yhdeksi Euroopan vilkkaimmin kehittyvistä metropoleista.

Maantiede

Havel-joki Berliinin naapurikunnan Potsdamin kohdalla.

Berliini sijaitsee itäisessä Saksassa noin 70 km Puolan rajalta. Kaupunki on kokonaan Brandenburgin osavaltion ympäröimä, joten se muodostaa enklaavin. Alueen suurin pituus itä–länsi-suunnassa on 45 km, pohjois–etelä-suunnassa 38 km.[4]

Alue on jääkauden muovaamaa ja runsaine metsineen ja järvineen se muistuttaa jossakin määrin suomalaisia olosuhteita. Pinta-alasta on vettä 6,7 %, metsää 18 %, muita virkistysalueita 11,5 % sekä maatalouskäytössä 4,9 %.[4] Kaupunki on syntynyt Spree-joen varteen, joka keskustan halkaistuaan yhdistyy kaupungin länsiosassa Haveliin. Jälkimmäinen joki on Berliinin seudulla pikemminkin sarja järviä, joista suurin on Wannsee. Maasto on varsin tasainen, korkeimmat huiput ovat Großer Müggelberg (115,4 m) sekä toisen maailmansodan raunioista kasattu Teufelsberg (114,7 m).

Ilmasto

Ilmasto on kaupungissa leudon mantereinen. Tammikuun keskilämpötila on –1° C, kun taas heinäkuussa keskilämpötilat nousevat kahdenkymmenen asteen paikkeille. Kesäisin yli 30 asteen päivälämpötilat eivät ole harvinaisia. Talvi on yleensä loskainen, mutta suomalaisittain lyhyt. Toukokuu voidaan jo laskea kesäkuukaudeksi.

Hallinnollinen jako

Berliini jakautuu 12 kaupunginosaan (saks. Bezirk), joilla on kullakin niin suuri asukasmäärä, että ne olisivat itsenäisinäkin suurkaupunkeja. Nykyinen kaupunginosajako syntyi vuonna 2001, jolloin kaupunginosien määrä lähes puolitettiin. Kaupunginosat on edelleen jaettu pienempiin osa-alueisiin (saks. Ortsteil), joita on yhteensä 95. Jälkimmäiset ovat vailla hallinnollista merkitystä, mutta arkielämässä kaupunginosajakoa tärkeämpiä.

Berliinin kaupunginosat
Kaupunginosa Väkiluku 31.5.2006[5] Pinta-ala (km²)[6] Väestötiheys (as/km²)
Mitte 324 368 39,47 08 218
Friedrichshain-Kreuzberg 263 388 20,16 13 065
Pankow 355 521 103,07 03 449
Charlottenburg-Wilmersdorf 315 204 64,72 04 870
Spandau 224 659 91,92 02 444
Steglitz-Zehlendorf 288 268 102,50 02 812
Tempelhof-Schöneberg 332 547 53,10 06 263
Neukölln 305 797 44,93 06 806
Treptow-Köpenick 235 607 168,42 01 399
Marzahn-Hellersdorf 250 098 61,78 04 048
Lichtenberg 259 514 52,29 04 963
Reinickendorf 243 917 89,48 02 726

Historia

Varhaista historiaa

Berliini ja Cölln vuonna 1652 (itä ylhäällä)

Arkeologisten kaivausten perustella Berliini ja sen sisarkaupunki Cölln ovat syntyneet noin 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa. Nämä kaksi asutuskeskusta sijaitsivat vastapäätä toisiaan Spree-joen kapeikossa: Berliini joen itäpuolella, Cölln sen keskellä olevalla saarella eli Spreeinselillä. Berliinin kaupungin virallinen ikä lasketaan vuonna 1237 päivätystä asiakirjasta, jossa tosin mainitaan vain Cölln — itse Berliinistä ensimmäinen maininta on vuodelta 1244. Vanhastaan slaavilainen keskus Spandau ylempänä Spreen varrella sai kaupunginoikeudet 1232, ja Berliini ilmeisesti samoihin aikoihin. Kaupungit menestyivät suhteellisen hyvin kauppakaupunkeina 1200 – 1300-luvuilla ja solmivat liiton vuonna 1307. Vuonna 1360 Berliini-Cölln liittyi hansaliittoon. [7] Berliini ja Cölln kävivät hansakaupunkina kauppaa koko Itämeren alueella ja olivat suhteellisen riippumattomia Brandenburgia hallinneista ruhtinaista.[7][8]

Vuosina 1415–1417 Saksan kuningas Sigismund läänitti Mark Brandenburgin linnakreivi Fredrikille, josta tuli Brandenburgin vaaliruhtinas. Fredrik kuului Hohenzollernien sukuun, joka pysyi vallassa aina vuoteen 1918 saakka. Kun Berliinissä ja Cöllnissä syttyi sisäisiä levottomuuksia käsityöläisten ja patriisisukujen välillä, uusi vaaliruhtinas käytti tilaisuutta hyväkseen ja alisti kaupungit valtaansa 1442. [9] Fredrik yhdisti Berliinin ja Cöllnin kaupungit ja teki niistä hovin residenssikaupungin, joten liittymä joutui luopumaan vapaan hansakaupungin statuksestaan. Vaaliruhtinaan linna rakennettiin Spreeinselille keskelle Cöllniä. [8] [10]

Uskonpuhdistuksen aikaan Berliinissä omaksuttiin luterilainen uskonoppi vuonna 1539.[10]

Kolmikymmenvuotisen sodan aikana (1618–1648) Berliini ja Cölln kärsivät pahoin. Kaupunki ryöstettiin moneen kertaan, ja jopa puolet sen 12 000 asukkaasta sai surmansa. Sodan jälkeen, "Suuren vaaliruhtinaan" Fredrik Vilhelmin hallituskaudella, kaupunki kuitenkin elpyi nopeasti ja alkoi kasvaa voimakkaasti. Fredrik Vilhelm linnoitti Berliinin ja Cöllnin ja perusti liittokaupungin länsipuolelle kolme tytärkaupunkia: Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin. Näiden uusien kaupunkien läpi Suuri vaaliruhtinas rakennutti lehmusbulevardi Unter den Lindenin.

Preussin kuningaskunnan keskus

Napoleon marssii Brandenburgin portille

Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik I kruunattiin Preussin kuninkaaksi, ja Brandenburgin vaaliruhtinaskunta muuttui Preussin kuningaskunnaksi. Fredrik I yhdisti Berliinin, Cöllnin, Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin, ja loi näin uuden suur-Berliinin, josta tuli Preussin kuningaskunnan pääkaupunki. 1700-luvun alkupuoliskolla Berliini-Cöllnin vanhat puolustusmuurit purettiin ja uusi kaupunki ympäröitiin tullimuurilla sekä tulliporteilla. Edustavin näistä oli uusklassinen Brandenburgin portti, josta on myöhemmin muodostunut Berliinin tunnetuin symboli.

1700-luvun aikana Preussi kohosi yhdeksi Euroopan mahtivaltioista, ja Berliini kasvoi Saksalais-roomalaisen keisarikunnan toiseksi suurimmaksi kaupungiksi heti Wienin jälkeen.[11] Suurten rakennushankkeiden avulla Berliinistä muokattiin Preussille edustuskelpoinen pääkaupunki.[12] Fredrik I rakennutti vanhan kuninkaanlinnan uudelleen upeaksi barokkipalatsiksi. Unter den Lindenistä tuli kaupungin paraatikatu, jonka varrelle nousi kuninkaallisia palatseja sekä muhkeita julkisia rakennuksia.[8]

Vuonna 1806 Napoleonin sotajoukot valloittivat Preussin ja Berliinin. Napoleon piti kaupungissa näyttävän paraatin ja kuljetutti Brandenburgin portin nelivaljakkopatsaan Pariisiin. Seitsemän vuotta myöhemmin, Napoleonin luhistuttua, nelivaljakko palautettiin Berliiniin.[13]

1800-luku oli Berliinissä voimakkaan kasvun aikaa, vuosisadan aikana kaupungin väkiluku yli kymmenkertaistui. Ensimmäinen rautatieyhteys Berliinin ja Potsdamin välille rakennettiin vuonna 1838.[11] Berliini koki voimakkaan ja nopean teollistumisen. Erityisesti tekstiilituotanto, kone- ja rautateollisuus olivat kasvun taustalla. Vuosisadan puolivälistä eteenpäin sähkö- ja kemianteollisuus voimistuivat.

Saksan keisarikunnan pääkaupunki

Berliinin Spittelmarkt vuonna 1912. Paul Hoenigerin maalaus.

1871 Berliinistä tuli uuden Saksan keisarikunnan pääkaupunki.[14] Valtakunnan keskuspankin sijoittaminen Berliiniin toi pääkaupunkiin mukanaan myös rahoittajat. Berliinin kulttuurielämä kasvoi entisestään ja esimerkiksi Berliinistä aletaan puhua Euroopan teatterimetropolina. Berliinin voimakas kasvu aiheutti myös sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Väestön ja liikenteen kasvun vuoksi 1896 alettiin rakentaa metroa sekä paikallisjunayhteyksiä esikaupunkialueille. Keskustan lähistölle alettiin rakentaa vuokra-asuntoja, jotta työläisille olisi mahdollista vuokrata edullisia asuntoja.

Ensimmäinen maailmansota johti Berliinissä nälänhätään.[14] Talvella 1916–1917 150 000 ihmistä oli ruoka-avun tarpeessa. Kaupungissa puhkesi lakkoja. Kun sota päättyi 1918, erosi keisari Vilhelm II.[14]

Weimarin tasavallan pääkaupunkina

Sosialisti Philipp Scheidemann ja kommunisti Karl Liebknecht julistivat lokakuun vallankumouksen jälkeen kaupungin tasavallaksi. Seuraavina kuukausina kaupungissa käytiin lukuisia katutaisteluita eri fraktioiden välillä. Joulukuussa 1918 Berliinissä perustettiin Saksan kommunistinen puolue (Kommunistische Partei Deutschlands, KPD). Tammikuussa 1919 puolue yriti kaapata ns. Spartakus-kapinassa vallan, mikä epäonnistui. 15. tammikuuta 1919 surmattiin Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht.[15]

Vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1920 puolestaan oikeistolaisen Saksalaisen isänmaan puolueen (Deutsche Vaterlandspartei) perustaja Wolfgang Kapp yritti kaataa hallituksen. Berliinin kasarmiväki liittyi hänen joukkoihinsa ja valtasi hallitusrakennuksen. Weimarin tasavallan hallitus oli jo tuolloin jättänyt Berliinin. Yleislakko kuitenkin esti vallankaappauksen onnistumisen.[15]

1. lokakuuta 1920 perustettiin Suur-Berliini, jossa Berliiniin liitettiin seitsemän muuta kaupunkia, 59 kylää ja 27 kartanoaluetta. Tuolloin Suur-Berliinissä oli 3 804 048 asukasta.[15]

1920-luvun ensi vuosien taloudellisen hätätilan parannuttua 1924 alkaen alkoi Berliinin kultakausi. Berliinistä tuli yksi Euroopan suurimmista teollisuuskaupungeista sekä kulttuurikeskuksista. Paikallisjunaliikennekin sähköistettiin 1924, jolloin myös Tempelhofin lentoasema otettiin käyttöön.[15] Uusi infrastruktuuri oli tarpeen neljän miljoonan asukkaan tarpeisiin. Lyhyt kukoistuskausi päättyi maailmanlaajuiseen talouskriisiin 1929. Samana vuonna NSDAP sai ensimmäiset paikkansa kaupungin parlamentissa.[15]

Berliinin olympialaiset 1936 olivat otollinen propagandatilaisuus natsihallinnolle.

Kolmannen valtakunnan keskus

1933 valtaan nousseiden natsien johtaja Hitler halusi rakentaa Berliinistä uuden pääkaupunkinsa, Germanian. Suuri osa kaupungista oli tarkoitus purkaa ja rakentaa uudelleen. Asuintilaa näin kodittomaksi jääneille olisi hankittu karkottamalla juutalaiset kaupungista. Läheisin keskitysleiri oli 35 kilometrin päässä Oranienburgin pikkukaupungissa sijaitseva Oranienburg/Sachsenhausen.

Rakennusprojektit keskeytyivät toisen maailmansodan vuoksi. Berliiniä pommitettiin länsiliittoutuneiden toimesta 363 kertaa vuosien 1940-1945 välisenä aikana.[16] Marraskuusta 1943 maaliskuuhun 1944 kaupunkiin kohdistettiin oma pommituskampanjansa. Berliini toimi viimeisenä sotanäyttämönä Euroopassa, kun Puna-armeijan joukot saavuttivat sen huhtikuussa 1945. Kaupungista käytiin ankara taistelu, ja muun muassa valtiopäivätalo raunioitui.[17]

Jaettu Berliini

Berliinin muuri ei itse asiassa ollut pelkkä muuri, vaan siihen kuului myös leveä "kuoleman kaistale" miinoineen, piikkilankaesteineen ja vartiotorneineen.

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, joita hallinnoivat Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Neuvostoliiton vyöhykkeen sisään jäänyt Berliini jaettiin myös neljään osaan näiden valtioiden kesken: länsivallat hallinnoivat Länsi-Berliiniä, Neuvostoliitto Itä-Berliiniä. Neuvostoliitto irtisanoutui käytännössä miehitysvaltojen yhteishallinnosta vuonna 1948, sillä se ei tunnustanut sosiaalidemokraatti Ernst Reuterin valintaa pormestariksi ja asetti omalle vyöhykkeelleen oman pormestarinsa. Kesäkuusta 1948 toukokuuhun 1949 Neuvostoliitto piti Länsi-Berliiniä piiritystilassa katkaisemalla kaikki maayhteydet ja rajoittamalla myös sähkön ja kaasun saantia. Tästä Berliinin saarrosta kaupunki selviytyi länsiliittoutuneiden järjestämän massiivisen ilmasillan ansiosta.[18]

Tilanne muuttui entistäkin ongelmallisemmaksi, kun 1949 Saksan länsivyöhykkeistä muodostettiin Saksan liittotasavalta ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). DDR piti Berliiniä pääkaupunkinaan; käytännössä tosin pääkaupunkina toimi vain Itä-Berliini. Saksan liittotasavalta puolestaan piti Berliiniä omana osavaltionaan, jollainen kaupungin länsiosa käytännössä olikin. Myös voittajavaltojen kesken Berliinin oikeudellinen status oli kiistanalainen. Länsiliittoutuneiden tulkinnan mukaan koko Berliinissä ylintä valtaa käytti neljä miehitysvaltaa eikä kumpikaan Saksa; Neuvostoliitto puolestaan katsoi, että Itä-Berliini kuului DDR:n alaisuuteen ja että miehitystila jatkui ainoastaan Länsi-Berliinissä.[19]

Vuoteen 1961 Länsi- ja Itä-Berliinin välillä saattoi liikkua vapaasti, vaikka Saksojen välinen raja oli muualla tiukasti vartioitu. Koska yhä enemmän itäberliiniläisiä ja itäsaksalaisia pakeni Länsi-Berliinin kautta länteen, DDR rakensi 1961 Berliinin muurin, jolla se eristi Länsi-Berliinin Itä-Berliinistä ja DDR:stä. Berliinin muuri jakoi kaupungin kahtia vuoteen 1989 asti, jolloin DDR poisti kansalaistensa matkustusrajoitukset. Berliinin muurin murtuminen oli valtava symbolinen tapahtuma ja lähtölaukaus Euroopan sosialististen valtiojärjestelmien romahtamiselle. Muurin purkamisvuonna 1990 neljä miehitysvaltaa luovuttivat hallintaoikeutensa Berliiniin yhdistyneelle Saksalle.

Väestö

Joulukuussa 2006 Berliinin väkiluku oli 3 404 000 asukasta.[1] Berliinillä on pitkät perinteet maahanmuuttokaupunkina ja sen väestö on etniseltä taustaltaan hyvin kirjava. Muita leimallisia piirteitä ovat nykyään muun muassa maallistuneisuus, lapsiperheiden pieni määrä ja vaihtoehtoista elämäntapaa edustavien kuten homojen ja lesbojen suhteellinen yliedustus.

Väkiluvun kehitys

Tiedosto:Berlin Einwohnerentwicklung 1880 2006.jpg
Väkiluvun kehitys 1880–2006

Aluksi Berliinin väkiluku kehittyi hitaasti eikä kaupunki ollut Saksan mittakaavassa kovinkaan merkittävä. Vuonna 1500 Berliinin ja Cöllnin väkiluku oli vasta 12 000, ja 1600-luvulla se vielä puoliintui muun muassa kolmikymmenvuotisen sodan seurauksena. Vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm kuitenkin aloitti aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ja kutsui kaupunkiin muun muassa runsaasti hugenotteja Ranskasta, joita siellä vainottiin heidän uskonsa takia. Väkiluku kääntyi nyt voimakkaaseen kasvuun ja nousi vuoteen 1709 mennessä noin 55 000 henkeen. Myöhemmin teollistuminen sekä Berliinin nousu yhdistyneen Saksan keisarikunnan pääkaupungiksi kiihdytti kasvua entisestään, ja vuonna 1877 ylitettiin jo miljoonan asukkaan raja. Vuonna 1920 toteutettu suuri kuntaliitos, jossa lukuisia naapurikaupunkeja ja -kuntia liitettiin Berliiniin, nosti väkiluvun kertaheitolla 3,8 miljoonaan ja Berliinin Manner-Euroopan suurimmaksi kaupungiksi. Ylimmillään väkiluku kävi vuonna 1943 noin 4,3 miljoonassa, mutta toisen maailmansodan seurauksena se laski väliaikaisesti 2,8 miljoonaan. Sodan jälkeen, Berliinin jakauduttua kahtia, Itä-Berliini menetti jatkuvasti asukkaita Länsi-Berliinille kunnes Berliinin muuri rakennettiin vuonna 1961. Tämän jälkeen Länsi-Berliiniin väkilukua kasvattivat muun muassa Etelä-Euroopasta ja Turkista tulleet maahanmuuttajat. Itä-Berliiniin puolestaan saapui vierastyöläisiä Vietnamista. Muurin murtuminen vuonna 1989 lisäsi väestön vaihtuvuutta. Vaikka sen jälkeen yli miljoona ihmistä on muuttanut kaupungista pois, uudet tulokkaat – muun muassa Itä-Euroopasta saapuneet, osittain saksalaistaustaisetkin ihmiset – ovat pitäneet väkiluvun suhteellisen vakaana 3,4 miljoonan tietämissä.[20][21]

Väestön koostumus

MyFest-katujuhlaan osallistujia Kreuzbergissa vuonna 2005

Berliinin asukkaat edustavat nykyään yhteensä 185 eri kansalaisuutta.[22] Ulkomaan kansalaisia oli joulukuussa 2006 noin 472 700 eli 13,9 %.[1] Tämän päälle tulevat Saksan kansalaisuuden saaneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt, joiden tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska heitä on jo monessa polvessa eikä ole selvää määritelmää sille, missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta ”ulkomaalaistaustainen” ja muuttuu ”oikeaksi” saksalaiseksi. Vuonna 2006 Saksan kansalaisuuden sai yhteensä 8186 ulkomaalaista berliiniläistä.[23] Suurin yksittäinen ulkomaalaisten ryhmä ovat Turkin kansalaiset, joita on vajaat 115 000.[24] Berliiniä kutsutaankin usein ”suurimmaksi turkkilaiskaupungiksi Turkin ulkopuolella”. Korkein ulkomaalaisten osuus on Mitten kaupunginosassa (28,3 % ulkomaan kansalaisia).[25]

Berliini on ollut suosittu muuttokohde myös monille sosiaalisille erikoisryhmille. Saksojen jaon aikana Länsi-Berliinin asukkaiden ei tarvinnut palvella Länsi-Saksan armeijassa, minkä johdosta monet länsisaksalaiset nuoret miehet muuttivat sinne. Vapaamielisen ilmapiirinsä takia Berliini houkuttelee myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Heihin lukeutuva Berliinin pormestari Klaus Wowereit nauttii varsin suurta kansansuosiota. Sen sijaan lapsiperheiden määrä on suhteellisen pieni. Syntyvyys ei riitä kompensoimaan kuolleisuutta, vaan ainoastaan muuttovoitto estää kaupungin väkilukua laskemasta.[1]

Berliini on hyvin maallistunut kaupunki: 59 % asukkaista ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Luterilaisia on 22,3 %, katolisia 9,1 % ja muihin kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvia 2,7 %. Muslimien osuus on 6,2 %, muiden uskontojen 0,6 %.[26] Kiitos siirtolaisuuden entisen Itäblokin maista, on Saksan ja etenkin Berliinin juutalaisyhteisö nykyään maailman nopeimmin kasvava. [27] [28]

Politiikka

Pääkaupunki

Berliinin valtiopäivätalo on Saksan liittopäivien eli parlamentin kokoontumispaikka.

Saksan pääkaupunkina Berliini on yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista poliittisista keskuksista. Toisen maailmansodan jälkeen menettämänsä pääkaupunkiaseman Berliini sai muodollisesti takaisin jo Saksojen yhdistyessä vuonna 1990, mutta vasta seuraavana vuonna varmistui, että keskeiset valtiovallan elimet siirrettäisiin myös konkreettisesti Bonnista Berliiniin. Liittopresidentin virasto muutti Berliiniin 1994, kun taas liittopäivät, pääosa hallituksesta sekä osavaltioita edustava liittoneuvosto seurasivat perässä vuosina 1999–2000. Muuttoprojekti sai virallisen päätöksensä hallitusta johtavan liittokanslerin asetuttua vastavalmistuneeseen virastoonsa vuonna 2001. Liittovaltiona Saksa on kuitenkin vähemmän keskusjohtoinen maa kuin esimerkiksi Suomi, ja suuri osa ministeriöistä ja muista valtion virastoista sijaitsee edelleen Bonnissa ja muissa kaupungeissa eikä niitä ole tarkoituskaan siirtää kaikkia Berliiniin.[29][30]

Osavaltio ja kaupunki

Berliinin hallitus eli senaatti toimii Punaisessa raatihuoneessa.

Berliini on oma osavaltionsa (saks. Bundesland) ja kaupunkivaltio (saks. Stadtstaat), mistä johtuen sillä on suhteellisen laajat oikeudet päättää omista asioistaan liittovaltion hallituksesta riippumatta. Berliinin lainsäädäntöelin eli parlamentti (saks. Abgeordnetenhaus) pitää majaansa entisessä Preussin maapäivien rakennuksessa. Osavaltion hallituksen muodostaa Berliinin senaatti, joka koostuu pormestarista ja enintään kahdeksasta muusta senaattorista.[31]

Vuodesta 2001 pormestarina on toiminut SPD:n eli sosiaalidemokraattien Klaus Wowereit, joka johtaa SPD:n ja Vasemmistopuolueen muodostamaa ”puna-puna”-koalitiota. Nykyisessä, vuonna 2006 valitussa osavaltioparlamentissa SPD:llä on 53 paikkaa ja etenkin Itä-Berliinissä kannatusta nauttivalla Vasemmistopuolueella 23 paikkaa. Parlamentissa edustettuina ovat lisäksi konservatiivinen CDU (37 paikkaa), Liittouma 90/Vihreät (23 paikkaa) ja liberaalinen FDP (13 paikkaa).[32] Pienpuolueet eivät ole edustettuina, sillä käytössä on 5 prosentin äänikynnys.

Toisin kuin suomalaisissa kaupungeissa, myös Berliinin 12 kaupunginosalla (saks. Bezirk) on jonkin verran itsenäistä päätäntävaltaa. Niillä on omat parlamenttinsa (saks. Bezirksverordnetenversammlung), jotka valitaan paikallisvaaleissa. Näissä vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki EU:n kansalaiset, myös muut kuin saksalaiset, ja äänikynnys on vain 3 prosenttia. Kaupunginosan hallituksena toimii ”kaupunginosavirasto” (saks. Bezirksamt), joka koostuu kaupunginosan pormestarista (saks. Bezirksbürgermeister) ja valtuutetuista (saks. Bezirksstadtrat).[33]

Liikenne

Julkinen liikenne

Berliinin kaupunkijuna- ja metrolinjoista muodostuu tiivis verkosto, joka tarjoaa runsaasti vaihtoyhteyksiä etenkin kehäradan sisäpuolella.

Berliinin julkinen liikenne hoidetaan metrojunilla, kaupunkijunilla, raitiovaunuilla, busseilla ja lautoilla. Päävastuun liikenteen pyörittämisestä kantaa kaupungin omistama liikelaitos Berliner Verkehrsbetriebe (BVG); ainoastaan kaupunkijunaliikenne on erillisen, Deutsche Bahnin omistaman yhtiön vastuulla. Berliinin ja Brandenburgin alueella toimivat joukkoliikenneyhtiöt muodostavat Verkehrsverbund Berlin-Brandenburg (VBB) -nimisen yhteisön, jossa voi kaikkialla matkustaa samalla lipulla.

Berliinin joukkoliikenteen tukirangan muodostavat S-Bahn eli kaupunkirata ja U-Bahn eli metro. Pääasiassa maanpinnan alapuolella liikennöivä metro avattiin vuonna 1902. Nykyään 144,9 km pitkällä metroverkolla on 9 linjaa ja 170 asemaa. Pääasiassa maanpäällisen kaupunkiradan puolestaan katsotaan syntyneen vuonna 1924, jolloin useita vuosikymmeniä aiemmin rakennettua rataverkkoa alettiin sähköistää. Nimensä mukaisesti kaupunkirata sijoittuu lähes kokonaan Berliinin rajojen sisäpuolelle; kauemmas ympäristöön ajavat erilliset lähijunat (RegionalBahn). Kaupunkiradan 331 km pitkä verkko käsittää 15 linjaa ja 165 asemaa. Kaupunkiradalla kulkee joka arkipäivä 1,3 miljoonaa matkustajaa ja metrolla 1,4 miljoonaa, vuositasolla luvut ovat 375,8 ja 457,9 miljoonaa.[34]

Kolmatta raideliikenteen muotoa Berliinissä edustaa raitiotie (Straßenbahn eli Tram), joka aloitti liikennöimisen hevoskäyttöisenä vuonna 1865. Vaikka 1960-luvulla Länsi-Berliinin raitiotieverkko purettiin, Itä-Berliinin puolella säilynyt, nykyään 187,7 km pitkä verkko kuuluu edelleen maailman suurimpiin. Sillä liikkuu joka päivä 560 000 matkustajaa (vuodessa 171 miljoonaa).[35] Tiheästi liikennöidyistä päälinjoista käytetään nimitystä MetroTram. Raitiotieverkkoa on laajennettu muutaman kilometrin verran entisen Länsi-Berliinin puolelle. [36] Verkkoa suunnitellaan edelleen laajennettavan erityisesti reuna-alueilla. [37]

Eniten matkustajia keräävillä bussilinjoilla käytetään kaksikerroksisia ajoneuvoja.

Raitiotietä suuremmat matkustajamäärät (350 miljoonaa vuodessa[38]) on kuitenkin bussilinjoilla. Bussiliikennettä Berliinissä on ollut vuodesta 1847 lähtien, aluksi bussit olivat hevoskäyttöisiä. Raitiotielinjojen tapaan erotellaan tavalliset bussilinjat ja tiheästi, enimmäkseen 5 minuutin välein liikennöidyt MetroBus-linjat. Muita bussikategorioita ovat pikabussit (ExpressBus), jotka pysähtyvät vain valituilla pysäkeillä, sekä yöbussit (Nachtbus). Jälkimmäiset on tarkoitettu etenkin arkiöinä liikkuvia varten; viikonloppuisin ja ennen juhlapyhiä lähes kaikki kaupunkirata-, metro-, MetroTram- ja MetroBus-linjat ajavat läpi yön, joskin harvennetulla vuorovälillä.

Liikennevälineiden valikoimaa täydentää kuusi lauttalinjaa, jotka kulkevat Berliinin järvillä ja joilla. Kaksi linjaa liikennöi ympäri vuoden ja loput keväästä syksyyn.

Autoliikenne

Kaupunkimoottoritie A100 Charlottenburgin alueella

Berliinin katuverkon pituus on 5343,2 km (tammikuu 2006).[4] Brandenburgin puolella Berliiniä ympäröi kehämäinen moottoritie eli Autobahn A10. Berliinin alueella sijaitsee läntistä keskustaa kiertävä, puolikaaren muotoinen moottoritie A100 sekä joitakin säteittäisiä moottoriteitä, joukossa entinen kilparata AVUS (nykyinen A115). Toukokuussa 2008 otettiin käyttöön viimeinen rakenteilla ollut osuus moottoritiestä A113, joka yhdistää A100- ja A10-tiet. [39]. Tien valmistumisen jälkeen Berliinin halki kulkee yhtenäinen luoteis-kaakkoissuuntainen moottoritie. Kaupunkimoottoriteillä nopeusrajoitus on yleensä 80 km/h, muilla läpikulkuväylillä yleensä 50 km/h ja paikalliskaduilla yleensä 30 km/h.

Ruuhkamaksuja Berliinissä ei ole, mutta maaliskuussa 2007 säädettiin koko Saksaa koskeva laki, joka toi käyttöön uudentyyppiset, autojen päästöluokituksiin perustuvat ajorajoitukset. Tietyn päästötason alittavat ajoneuvot voidaan varustaa punaisella, keltaisella tai vihreällä tarralla, joka ilmoittaa päästöjen suuruuden. Eräiden muiden saksalaiskaupunkien keskustojen tavoin Berliinin kehäradan sisäpuolelle jäävä alue julistettiin vuoden 2008 alussa niinsanotuksi ympäristövyöhykkeeksi (saks. Umweltzone), jonka alueella suuripäästöisten autojen käyttäminen on kiellettyä. Säädös koskee sekä ulkopuolelta alueelle pyrkiviä että sillä asuvia ihmisiä, joita on Berliinin tapauksessa noin 1,1 miljoonaa.[40]

Rautatieliikenne

Berliinin päärautatieasema

Berliini on kansainvälisesti merkittävä rautatieliikenteen solmukohta: vuonna 2006 avattu uusi Berliinin päärautatieasema on Euroopan suurin risteysasema.[41] Kaukoliikennettä palvelevat lisäksi Südkreuzin, Gesundbrunnenin, Ostbahnhofin ja Spandaun asemat. Kaikilta näiltä asemilta on suoria yhteyksiä useisiin Euroopan maihin ja niitä käyttävät myös ICE-luotijunat. Seutuliikennettä (RegionalBahnia) palvelee Berliinissä yhteensä 22 asemaa.[42] Berliinin laajin rautatiejärjestelmä on kuitenkin kaupungin sisäisen julkisen liikenteen piiriin laskettava kaupunkirata eli S-Bahn, jonka verkostolla sijaitsee yhteensä 165 asemaa (ks. yllä).

Lentoliikenne

Berliinissä on kaiken kaikkiaan kolme kaupallista lentoasemaa: Tegel (TXL), Tempelhof (THF) ja Schönefeld (SXF). Schönefeld sijaitsee Berliinin eteläisellä rajalla Brandenburgissa, kun taas toiset lentokentät kaupungin keskustan tuntumassa. Vuonna 2011 kaikki Berliinin lentoasemat on määrä sulauttaa yhdeksi isoksi lentoasemaksi, Schönefeldin paikalle nousevaksi Berlin Brandenburg Internationaliksi (BBI), ja Tempelhofin sekä Tegelin kentät on siten määrä lakkauttaa nykymuodossaan kokonaan.

Vesiliikenne

Berliinin länsisatamaa

Berliinin vesiliikenne ei rajoitu julkisen liikenteen lauttoihin (ks. yllä) ja turisteille kiertoajeluita tarjoaviin sightseeing-lauttoihin, vaan myös rahtikuljetuksia on runsaasti, sillä joet ja kanavat yhdistävät kaupungin sekä Pohjan- että Itämereen. Berliinissä on neljä rahtisatamaa: Osthafen itäisen keskustan tuntumassa Friedrichshain-Kreuzbergissä, Hafen Neukölln Neuköllnissä, Südhafen Spandaussa sekä läntisen keskustan tuntumassa, Moabitissa sijaitseva Westhafen, joka on näistä suurin. Siihen nähden, että Berliini on sisämaakaupunki, satamien yhteenlaskettu tavaraliikenne on huomattava: noin 4 miljoonaa tonnia vuodessa (vastaa suunnilleen Turun satamaa).[43]

Talous

Saksojen yhdistymisen jälkeen Berliini on kärsinyt huomattavista talousvaikeuksista pääkaupunkiasemastaan huolimatta. Kaupungin työttömyysaste oli syksyllä 2007 14,7 %, mikä oli huomattavasti korkeampi luku kuin Saksassa tai EU:ssa keskimäärin. Kaupunki ei kuulukaan Saksan rikkaimpien kaupunkien joukkoon. Kaupungin kiihkeä rakentaminen on myös velkaannuttanut kaupungin ja vienyt sen vararikon partaalle. Kaupungissa ei ole myöskään kuin yksi Forbes Global 2000:n listaaman yrityksen pääkonttori (Siemens), mutta lukuisilla saksalaisilla ja ulkomaisilla yrityksillä on sivukonttori kaupungissa. Vanhojen teollisuudenalojen taannuttua on matkailusta ja luovan talouden työpaikoista tullut kaupungille erityisen tärkeää. Kaupunki onkin nykyisin Euroopan unionin kolmanneksi suosituin matkailukohde. [44] Berliini-Brandenburgin alue luetaan nykyisin Euroopan unionin kolmen innovatiivisimman alueen joukkoon. [45]

2004 EUROSTAT[46] Pinta-ala Väkiluku BKT/miljardia BKT/asukas
Berliini 892 km² 3 400 000 € 79 / $ 103 € 23 271 / $ 30 252
Brandenburg 29 478 km² 2 550 000 € 48 / $ 63 € 1 8805 / $ 24 447
Saksa 357 050 km² 82 440 000 € 2207 / $ 2869 € 26 754 / $ 34 780
Euroopan unioni 4 325 675 km² 493 000 000 € 10 529 / $ 13 687 € 21 503 / $ 27 954

Vuonna 2004 Berliinin suurimmat työnantajat olivat[47]

  1. Deutsche Bahn AG (Saksan valtionrautatiet) 19 600 työntekijää Berliinissä
  2. Charité-Universitätsmedizin Berlin (lääketehdas) 15 000
  3. Siemens AG (elektroniikkaa) 14 600
  4. Berliner Verkehrsbetriebe (BVG) 13 400
  5. Bankgesellschaft Berlin AG 12 900
  6. Vivantes-Netzwerk für Gesundheit GmbH (sairaalakonserni) 12 000
  7. Deutsche Post AG 12 000
  8. Deutsche Telekom AG 10 000
  9. Karstadt Warenhaus AG 8 000
  10. DaimlerChrysler -konserni 6 900

Media

Berliinissä sijaitsee lukuisia televisio- ja radioasemia, niin alueellisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin. [48] Berliinissä ilmestyy enemmän päivälehtiä kuin missään toisessa saksalaisessa kaupungissa muun muassa Berliner Zeitung, Der Tagesspiegel, Die Tageszeitung, Berliner Kurier, Berliner Morgenpost sekä sanomalehdistä kaikkein tunnetuin Die Welt, jota luetaan ympäri Saksaa ja joka siirsi päämajansa Hampurista Berliiniin.

Koulutus

Berliinissä toimii neljä yliopistoa ja useita muita oppilaitoksia. Opiskelijoita lasketaan kaupungissa olevan yhteensä 130 000.[49] Kolme suurta yliopistoa ovat kaupungin vanhin Humboldt-yliopisto (n. 37 000 opiskelijaa),[50] Berliinin jakamisen jälkeen länsipuolelle perustettu Freie Universität Berlin (noin 34 000 opiskelijaa)[51] ja Teknillinen yliopisto Technische Universität Berlin, 28 000 opiskelijaa.[52] Taideyliopisto Universität der Künste on selvästi pienempi, 4 300 opiskelijaa. Siellä annetaan opetusta sekä musiikissa että näyttömötaiteissa, kuvataiteissa arkkitehtuurissa, mediasuunnittelussa ja muotoilussa. [53]

Arkkitehtuuri ja kaupunkikuva

Historiastaan johtuen Berliini on kaupunkikuvaltaan hyvin hajanainen ja vaihteleva. Paljon vanhaa rakennuskantaa tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta myös rauhanaikaisissa uudistushankkeissa. Kaupungissa näkyvät monen eri aikakauden ja yhteiskuntajärjestelmän arkkitehtoniset ihanteet rinta rinnan. Berliini ei ole poikkeuksellisen kauniin kaupungin maineessa, mutta monet arvostavat nimenomaan sen monipuolisuutta ja värikkyyttä.[54]

Yksittäiset keskiajan ja renessanssin monumentit

Nikolaikirche (Nikolaikirkko) on Berliinin vanhin säilynyt rakennus.

Kaikkein vanhimmasta Berliinistä ei ole säilynyt paljoa. Kaupungin keskiaikainen ydin, Nikolaiviertel (Nikolaikortteli), tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes kokonaan maan tasalle. Tämä Itä-Berliinin puolelle jäänyt alue jälleenrakennettiin vasta 1980-luvulla. Kadut noudattavat edelleen keskiaikaista asemakaavaa, ja rakennukset on tehty muistuttamaan keskiaikaisia taloja, mutta monet niistä on DDR-tyylin mukaisesti koottu betonielementeistä, joten ne tarjoavat vain viitteellisen illuusion alkuperäisestä tyylistä. Alueen keskipiste on noin vuonna 1230 rakennettu Nikolaikirche (Nikolaikirkko), josta säilyi sodassa vain ulkoseinät, ja joka on nyt restauroitu tuhoa edeltäneeseen uusgoottilaiseen asuunsa.[55]

Muihin keskiaikaisiin monumentteihin kuuluu esimerkiksi St. Marienkirche, joka sekin ajoittuu 1200-luvulle. Keskiajalla, 1400-luvulla, rakennettiin myös kaupunkilinnan ensimmäinen versio. Linna tosin ehti kokea monta perusteellista muodonmuutosta ennen kuin se tuhottiin vuonna 1950. Berliinin vanhin säilynyt linna on varhaisrenessanssia edustava, Grunewaldin metsässä sijaitseva metsästyslinna Jagdschloss Grunewald (1542–1543). Mainitsemisen arvoinen on myös Spandaun linnake (Spandauer Zitadelle), joka rakennettiin 1500-luvulla keskiaikaisen linnan paikalle Spandauhun, joka oli silloin itsenäinen kaupunki, mutta nykyään yksi Berliinin läntisistä kaupunginosista.[56]

Berliinin vanhin säilynyt asuinrakennus tunnetaan nimellä Ribbeckhaus ja se ajoittuu vasta vuodelle 1624.[57]

Barokkinen ja uusklassinen kuninkaiden ja keisarien pääkaupunki

Gendarmenmarkt. Taustalla Saksalainen tuomiokirkko (Deutscher Dom), oikealla konserttitalo

Berliinin nykyistä keskustaa leimaa vahvimmin 1700- ja 1800-lukujen arkkitehtuuri, joka edusti aluksi barokkia ja myöhemmin uusklassismia. Näiden tyylien mukaisesti Preussin kuninkaat ja Saksan keisarit rakensivat Berliinistä komean pääkaupunkinsa, jonka piti ilmentää heidän mahtiaan. Barokkia edustavista huomattavista rakennuksista voidaan mainita esimerkiksi läntisessä Berliinissä sijaitseva Charlottenburgin linna, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1695. Varsinainen keskusta muodostui kuitenkin paraatikatu Unter den Lindenin ympärille, jonka varrella sijaitsevat monet Berliinin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Katu alkaa lännessä Pariser Platz -aukiolta ja Brandenburgin portilta (1788–1791), joka on kaupungin symboli. Portin vieressä on vanha valtiopäivätalo (1894). Unter den Lindenin itäpäässä on Fredrik Suuren ratsastajapatsas sekä Bebelplatz, jota ympäröivät mm. Humboldt-yliopiston päärakennus (1748–1766) ja kuninkaallinen ooppera (1742). Aukion itäpuolella on Museosaari (Museuminsel), joka on saanut nimensä Saksan kansallismuseon valtavasta museokompleksista (1830–1930) ja jolla kohoaa myös Berliinin tuomiokirkko (1895–1905). Unter den Lindenin eteläpuolella on kaupungin kauneimpana aukiona pidetty Gendarmenmarkt kaksoiskirkkoineen (1600- ja 1700-lukujen vaihde). Keskustaan liittyy myös sen länsipuolella oleva Tiergartenin puisto, jossa on Saksan yhdistymissotien 1861–1871 muistoksi rakennettu voitonpylväs Siegessäule.

Tiergartenin länsipuolinen alue, joka muodostaa nykyisen Länsi-Berliinin keskustan, oli pitkään syrjäseutua, mutta sen kehitys alkoi toden teolla keisariajalla. Muun muassa sinne rakennettiin vuosina 1906–1907 KaDeWe, joka on edelleen Manner-Euroopan suurin tavaratalo. Keisariaikaa seuranneen Weimarin tasavallan aikana rakennetuista maamerkeistä voidaan mainita esimerkiksi Berliinin radiotorni (Funkturm).

Natsiajan kesken jääneet suurhankkeet

Natsiaikana Berliinissä ryhdyttiin ennennäkemättömän suuriin rakennushankkeisiin, joista tosin ehdittiin toteuttaa vain pieni osa. Adolf Hitler ja hänen luottoarkkitehtinsä Albert Speer suunnittelivat Berliinin uudelleenrakentamista uudeksi "maailmanpääkaupungiksi", Welthauptstadt Germaniaksi. Toisen maailmansodan aikana ehdittiin jo purkaa ja raivata tyhjäksi valtiopäivätalon ympäristö, jonne oli tarkoitus rakentaa suunnaton Große Halle (tai Halle des Volkes). Saksan häviö 1945 keskeytti nämä suunnitelmat alkuunsa, ja harvat valmistuneet rakennukset – kuten Speerin jättiläismäinen Valtakunnankanslia – tuhottiin sodan jälkeen. Jäljellä ovat vielä mm. Saksan finanssiministeriön käytössä oleva Detlev-Rohwedder-Haus, jossa sijaitsi natsi-Saksan ilmavoimien hallinto, lisäksi Berliinin olympialaisia 1936 varten rakennettu Olympiastadion ja Tempelhofin lentokentän terminaali, joka oli valmistuessaan Euroopan pisin rakennus.

Berliini tuhoutui suurilta osiltaan ensin toisen maailmansodan lopputaisteluissa ja myöhemmin Berliinin jaossa. Vanha keskusta jäi muurin halkaisemaksi ja esimerkiksi 1920–1930-lukujen liikekeskusta Potsdamer Platz tuhottiin kokonaan muurin tieltä. Molemmilla kaupunginpuoliskoilla alkoi mittava uudisrakentaminen.

Televisiotorni on Itä-Berliinin tunnetuin maamerkki.

Sosialistinen Itä-Berliini

Itä-Berliinille rakennettiin 1950–60-luvuilla uusi keskusta tuhoutuneen Alexanderplatzin ympärille. Entisestä Frankfurter Alleesta muokattiin leveä paraatikatu Stalin-Allee (nykyisin Karl-Marx-Allee) ja se reunustettiin neuvostotyyliin rakennetuilla rakennuksilla. Tällä kadulla Itä-Saksa piti mahtipontisia voitonparaatejaan, ja sen varrella sijaitsevat asunnot oli tarkoitettu puoluevirkailijoille sekä ansioituneille kansalaisille. Alexanderplatzin alueen ja koko Berliinin maamerkiksi kohosi 365 metriä korkea televisiotorni, Fernsehturm. Myös Itä-Berliinin puolelle jäänyttä historiallista keskustaa rakennettiin uudelleen: Hohenzollernien kuninkaanlinna, joka oli vaurioitunut pahasti pommituksissa, räjäytettiin 1950-luvulla "preussilaisen militarismin" symbolina, ja paikalle rakennettiin Saksan demokraattisen tasavallan parlamenttitalo Tasavallan palatsi (Palast der Republik) jonka edustalla on Marxin ja Engelsin kaksoispatsas. Palatsissa toimi Volkskammer, Saksan demokraattisen tasavallan parlamentti. Vuonna 2003 Saksan liittopäivät päätti, että rakennus tuhotaan ja tilalle rakennetaan uusi kulttuurikeskus. Purkaminen alkoi helmikuussa 2006.

Modernistinen Länsi-Berliini

Länsi-Berliinin keskusta muodostui kauppakatu Kurfürstendammin ympärille. Sen maamerkki on sodassa tuhoutunut Keisari Vilhelmin muistokirkko (Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche), jonka rauniot on jätetty pystyyn muistuttamaan sodan mielettömyydestä modernistisen uuden kirkkorakennuksen vierelle. Lähelle rakennettiin myös tornitalo Europa-Center, joka niin ikään kuuluu Länsi-Berliinin maamerkkeihin.

Jaon aikaisen Länsi-Berliinin arkkitehtuurin merkkipaaluihin kuuluvat esimerkiksi Hansaviertelin asuinalue (jonka suunnitteluun osallistui mm. Alvar Aalto), Kulturforumin kokonaisuus, johon liittyvät Berliinin filharmonia ja monet muut kulttuurirakennukset, sekä Berliinin kongressihalli. Nämä kaikki sijaitsevat Tiergartenin kupeessa. Lännempänä, Charlottenburgissa sijaitsee toinen kongressikeskus, ICC, joka kuuluu maailman suurimpiin ja jota niin ikään pidetään yhtenä sotienjälkeisen länsisaksalaisen arkkitehtuurin merkkiteoksena.

Postmoderni yhdistynyt Berliini

Potsdamer Platz (2004)

Yhdistynyt Berliini on muurin purkamisen jälkeen ollut vilkkaan uudisrakentamisen kohteena. Muurin häviäminen merkitsi valtavan rakentamattoman vyöhykkeen ilmestymistä keskelle miljoonakaupunkia. Uuden Berliinin rakentaminen on ollut mahtava taloudellinen ja symbolinen projekti, jolla on haluttu kuvastaa yhdistyneen Saksan nousua takaisin Euroopan suurvaltojen joukkoon. Suurin osa Saksan liittotasavallan hallinnosta on muuttanut Bonnista Berliiniin ja restauroidun valtiopäivätalon ympäristöön on noussut uusi hallintokaupunginosa, näkyvimpänä uusi kanslerinvirasto. Potsdamer Platzille on kohonnut pilvenpiirtäjiä ja vuonna 2000 valmistunut näyttävä Sony Center. Uusin nähtävyys on Brandenburgin portin vieressä entiselle muurivyöhykkeellä paljastettu Holokaust-muistomerkki. Suuriin hankkeisiin kuuluu myös korjauskelvottoman DDR:n Tasavallan palatsin purkaminen ja kuninkaanlinnan näköiskopion rakentaminen tilalle.

Tiedosto:Reichstagkuppel kasselgalerie de.jpg
Sir Norman Fosterin suunnittelema lasikupoli valtiopäivätalossa

Yhdistynyttä Berliiniä rakentamaan kutsuttiin postmodernismin suuret mestarit James Stirling Lontoosta, Hans Hollein Wienistä, Rob Krier Luxemburgista, Arata Isozaki Tokiosta ja Richard Meier New Yorkista. Saksaan haluttiin vaikutteita kaikkialta maailmasta ja heidän arveltiin innoittavan saksalaisia arkkitehteja.

Berliiniinkin mahtuu siis monen aikakauden arkkitehtuuria, mutta nykyään Saksa keskittyy ekologiseen rakentamiseen. Aurinkoenergian käyttäminen ja luontoa vähemmän kuormittavien materiaalien käyttö kiinnostavat suunnittelijoita.

Virkistysalueet

Miljoonakaupungiksi Berliini on poikkeuksellisen vihreä. Kaupungin yleisilmeeseen vaikuttaa jo se, että suurin osa kaduista on puurivistöjen reunustamia, myös keskusta-alueella sen vanhimpia alueita lukuun ottamatta. Lisäksi rakennetun kaupungin alueella on yli 2500 puistoa ja muuta virkistysaluetta, jotka kattavat yhteensä 11,5 % pinta-alasta.[58] Näistä puistoista suurin ja tunnetuin on kaupungin sydämessä sijaitseva Tiergarten (sananmukaisesti ”Eläintarha” tai ”Eläinpuisto”). Se on saanut nimensä siitä, että se perustettiin 1500-luvulla alun perin Brandenburgin vaaliruhtinaiden metsästysalueeksi.

Panoraamanäkymä yli Tiergartenin Siegessäulen huipulta
Wannsee

Koskematon luonto on Berliinissä — kuten saksalaiskaupungeissa yleensä — pidetty tiukemmin erillään rakennetusta kaupungista kuin Suomessa. Niinpä asuinalueet ja metsät eivät sekoitu toisiinsa samalla tavalla kuin suomalaisten kaupunkien lähiöissä. Puuttuvien ”lähimetsien” asian ajavat rakennetut puistot. Yhdyskuntarakenteen tiiviinä pitämisen ansiosta kaupungin reuna-alueille on kuitenkin voitu jättää laajoja yhtenäisiä metsäalueita täysin virkistyskäyttöön. Nämä metsät kattavat 18 % kaupungin pinta-alasta.[58] Tunnetuin niistä on kaupungin länsilaidan Grunewald, jossa sijaitsee myös yksi Berliinin suurimmista järvistä, Wannsee. Wannseen vajaat 1,3 kilometriä pitkää uimarantaa sanotaan Euroopan suurimmaksi sisävesiuimarannaksi.[59]

Erikoisasema puistojen joukossa on lounaisessa Berliinissä sijaitsevalla Kasvitieteellisellä puutarhalla, joka 43 hehtaarin koollaan ja noin 22 000 kasvilajillaan kuuluu maailman suurimpiin.[60]

Eläintarhoja Berliinillä on kaksi. Vuonna 1844 avattu, Länsi-Berliinin keskustan tuntumassa sijaitseva Zoologischer Garten on maailman lajirikkain eläintarha (noin 1400 lajia ja 14 000 eläintä).[61] Kaupungin jaon aikana Itä-Berliiniin perustetussa Tierparkissa on vähemmän eläimiä, mutta se on suunniteltu toimimaan samalla myös puistona. Se on pinta-alaltaan Euroopan laajin maisemaeläintarha (160 ha).[62]

Kulttuuri

Teatteri, musiikki ja elokuva

Theater des Westens.

Teattereita Berliinissä lasketaan olevan 52, joilla oli vuonna 2005 yhteensä 9729 esitystä.[4] Suuriin, tunnettuihin teattereihin kuuluvat muun muassa Berliner Ensemble, Volksbühne, Deutsches Theater Berlin ja Theater des Westens. Myös Potsdamer Platzilla vastikään avattu uusi musikaaliteatteri on saanut paljon huomiota osakseen.

Oopperataloja Berliinissä on kolme. Vanhin niistä, entinen kuninkaallinen hoviooppera ja nykyinen Valtionooppera (Staatsoper Unter den Linden), on perustettu 1742. Sen rinnalle tuli vuonna 1912 Deutsche Oper Berlin sekä 1947 vielä Komische Oper Berlin. Oopperoiden keskinäisen rahanjaon parantamiseksi ne liitettiin vuonna 2004 yhdessä Valtionbaletin (Staatsballett Berlin) kanssa Berliinin oopperasäätiöön (Stiftung Oper in Berlin). Säätiön ulkopuolella toimii vielä kolme itsenäistä oopperayhdistystä.[63]

Orkestereita ja kuoroja Berliinissä on niin ikään runsaasti: sinfoniaorkestereita on seitsemän, kamariorkestereita noin 15 ja kuoroja noin 850.[63] Tunnetuimpiin orkestereihin kuuluvat Berliinin filharmonikot, Staatskapelle Berlin ja Konzerthausorchester Berlin. Niiden esiintymispaikkoina toimivat etenkin Berliinin konserttitalo ja Berliinin filharmonia.

Klubeja ja muita elävän musiikin esittämiseen erikoistuneita paikkoja on noin 250.[64] Musiikkialan tapahtumista esimerkiksi maailmankuulu elektronisen musiikin festivaali Love Parade on kerännyt parhaimmillaan 1,5 miljoonaa osanottajaa.[65]

Berliinissä toimii useita satoja elokuva- ja televisiotuotantoyhtiöitä, jotka tuottavat joka vuosi noin 300 elokuvaa. Tärkeisiin kuvauspaikkoihin kuuluu muun muassa Potsdamissa sijaitseva, vuonna 1911 perustettu Filmstudio Babelsberg. Vuodesta 1951 järjestetyt Berliinin elokuvajuhlat ovat Berliinin juhlaviikkojen (Berliner Festspiele) kansainvälisesti tunnetuin osa ja yksi maailman tärkeimmistä filmifestivaaleista.[66]

Kuvataide

Vaikka Berliini ei ole toiminut saksalaislähtöisten tyylisuuntien kuten ekspressionismin tai uusasiallisuuden varsinaisena syntysijana, kaupunki on ollut perinteisesti vilkas ja merkittävä kuvataiteen saralla. Suurten taidemuseoiden lisäksi Berliinissä on useita pieniä gallerioita ja museoita, kuten esimerkiksi merkittävän naistaiteilijan Käthe Kollwitzin töitä sisältävä Käthe-Kollwitz-Museum Berlin. Katujen varsilta ja puistoista löytyy runsaasti julkisia veistoksia, yksi kuuluisimmasta on Alter Fritz, Fredrik II Suuren ratsastajapatsas Unter den Lindenillä.[67]

Taidemuseoista maalaustaidetta 1200-luvulta lähtien esittelee muun muassa Potsdamer Platzin lähellä sijaitseva Gemäldegalerie. Alte Nationalgalerie ja Galerie der Romantik antavat hyvän käsityksen saksalaisesta 1700–1800-luvun taiteesta.[68] Neue Nationalgalerie sisältää läpileikkauksen saksalaisten ja myös ulkomaisten modernistien taiteesta. Nykytaidetta tarjoaa Deutsche Guggenheim -taidemuseo, joka järjestää neljä merkittävää näyttelyä vuodessa.

Berliini on toiminut perinteikkäänä ja elinvoimaisena Saksan Underground-taiteen keskuksena 1920-luvulta lähtien. Kaupungissa on vuoden mittaan lukuisia paikallisten ja muualta tulleiden taiteilijoiden järjestämiä performansseja ja happeningeja.[69]

Museot

Bode-museum Museosaaren päässä

Berliinissä sijaitsee useita kansainvälisesti merkittäviä museoita. Erityisen kuuluisa on kaupungin keskustassa sijaitseva Museosaari (Museumsinsel), joka on vuodesta 1999 lähtien kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon. Saaren vanhin museo on vuonna 1830 perustettu Vanha museo (Altes Museum). Sitä seurasivat 1859 Uusi museo (Neues Museum), 1876 Vanha kansallisgalleria (Alte Nationalgalerie), 1904 Bode-museo (Bode-Museum) ja 1930 Pergamon-museo (Pergamon-Museum). Lukuun ottamatta Vanhaa kansallisgalleriaa, joka on erikoistunut 1800-luvun maalaus- ja veistostaiteeseen, nämä museot esittelevät pääasiassa arkeologisia kokoelmia, joihin kuuluu materiaalia muun muassa muinaisesta Egyptistä, Babyloniasta, Kreikasta, Roomasta ja Bysantista. Eniten kävijöitä vetää Pergamon-museo, jonka tunnettuihin vetonauloihin kuuluvat muun muassa Pergamonista löydetty monumentaalinen alttari ja Babylonin kaupunginmuurin Ištar-portti.[70]

Myös muualta Berliinistä löytyy lukuisia merkittäviä museoita mitä erilaisimmilta aloilta, kuten maalaustaidetta esittelevät Gemäldegalerie ja Neue Nationalgalerie. Saksan historiallinen museo (Deutsches Historisches Museum) Unter den Lindenillä esittelee maan historiaa yli 2000 vuoden ajanjaksolta. Tuoreempaan historiaan keskittyy esimerkiksi Checkpoint Charlien vieressä sijaitseva Muurimuseo (Mauermuseum – Haus am Checkpoint Charlie). Vuonna 1999 avattu Berliinin juutalaismuseo (Jüdisches Museum Berlin), joka kertoo juutalaisten kohtaloista Saksassa, on herättänyt huomiota myös arkkitehtuurinsa takia. Dahlemin kaupunginosassa sijaitsee merkittävä museokeskittymä, johon kuuluu muun muassa intialaisen taiteen, itäaasialaisen taiteen ja etnologinen museo. Deutsches Technikmuseum Berlin kuuluu maailman suurimpiin tekniikan museoihin. Myös monet linnat, kuten Charlottenburgin linna, ja muut historialliset rakennukset toimivat museoina.

Yhteensä kaupungissa on yli 170 erilaista museota ja noin 300 taidegalleriaa.[71]

Ruokakulttuuri

Perinteiseen berliiniläiseen keittiöön kuuluu joitakin omia erikoisuuksia, vaikka kaiken kaikkiaan se on osa pohjoissaksalaista keittiötä. Sitä voisi luonnehtia konstailemattomaksi ja tuhdiksi. Pääosassa on liha, erityisesti sian- ja naudanliha, mutta koska Berliinin seudulla on runsaasti vesistöjä, siellä on syöty myös paljon kalaa, esimerkiksi karppia, kuhaa ja ankeriasta. Perinteisistä vihanneksista voidaan mainita muun muassa kaalit, hernekasvit sekä erilaiset juurekset. Tyypillisiä berliiniläisiä ruokia ovat esimerkiksi Eisbein (hapankaalin ja hernepyreen kanssa tarjoiltua sianpotkaa), Kasseler (savustettua sianlihaa) ja Bockwurst (lähinnä sianlihaa sisältävä makkaratyyppi). Perinneruoilla ei kuitenkaan ole käytännössä kovin vahvaa asemaa, vaan ruokailutottumukset ovat Berliinissä melko kansainväliset, mihin vaikuttaa jo kaupungin maahanmuuttajaväestön suuruuskin. Etnisten ravintoloiden kirjo on huomattava ja niitä on paljon, koska ulkona syöminen on Berliinissä tavallista muulloinkin kuin juhlapäivinä.[72]

Mukaan otettavaa pikaruokaa tarjoavia liikkeitä ja kojuja Berliinissä on tiheään. Suosituimmaksi pikaruoaksi nousi 1940-luvun lopulla paikallinen erikoisuus Currywurst (tomaattipohjaisen currykastikkeen kera tarjoiltuja, paistettuja tai friteerattuja makkaranpaloja). Viime vuosikymmeninä vähintäänkin yhtä suurta suosiota on saavuttanut kebab eli saksalaisittain Döner, jonka paikallista varianttia myydään yleensä mukaan otettavaksi turkkilaisen leivän (ei pita-leivän) sisällä. Berliiniläinen Döner on tullut laajalti tunnetuksi ja nykyään paikallisia kebabvartaita viedään jopa Turkkiin.[73]

Berliiniläisistä leivonnaisista tunnetuin on berliininmunkki, jota tosin kaupungissa itsessään ei kutsuta tällä nimellä, vaan nimellä Pfannkuchen. Berliiniläisistä juomista tunnetaan kaupungin ulkopuolella parhaiten oluet, erityisesti Berliner Weiße -tyyppinen vehnäolut, johon on tapana sekoittaa joko vadelma- tai marattisiirappia, joka värjää oluen punaiseksi tai vihreäksi.

Urheilu

Berliinin ylivoimaisesti suosituin urheilulaji on saksalaiskaupungille tyypillisesti jalkapallo, jossa kaupungilla on Bundesliigassa joukkue, Hertha BSC.

Berliinin Olympiastadion

Urheiluseuroja

Berliinin ystävyyskaupungit

Berliinin ensimmäinen ystävyyskaupunkisuhde solmittiin Länsi-Berliinin ja Los Angelesin välillä vuonna 1967. [74] Myös Itä-Berliini loi ystävyyskaupunkisuhteita, mutta nämä lopetettiin Berliinin yhdistyessä. Berliinillä on ystävyyskaupunkien lisäksi yhteistyötoimintaa ainakin Kööpenhaminan, Helsingin, Johannesburgin, Shanghain, Soulin, Sofian, Sydneyn ja Wienin kanssa.

Lähteet

Yleiset lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d Bevölkerungsentwicklung und Bevölkerungsstand in Berlin (PDF), sivu 7. Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Luettu 18.8.2007.
  2. ↑ Europe’s largest cities City Mayors Statistics. Luettu 24.3.2007.
  3. ↑ Bevölkerungsentwicklung in der Metropolregion Berlin 2002-2020 Berliinin viralliset sivut. Luettu 24.3.2007.
  4. ↑ a b c d Zahlen und Fakten Berliinin viralliset sivut. Luettu 15.8.2007.
  5. ↑ Bevölkerungsstand in Berlin Ende Mai 2006 nach Bezirken Luettu 25.3.2007.
  6. ↑ Die kleine Berlin-Statistik 2006 (PDF, 1,9 Mt) Die Bezirke von Berlin 2005, sivut 56-57. Luettu 25.3.2007.
  7. ↑ a b The medieval trading center Berliinin viralliset sivut. Luettu 16.6.2008
  8. ↑ a b c Hannes Saarinen: Berliini − kulttuuria ja historiaa.. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1991. ISBN 952-1-11391-7.
  9. ↑ Rainer Postel: The Hanseatic League and its Decline (Bundeswehr Universität) 20.11.1996. Hartford Web Publishing. Viitattu 16.6.2008. (englanniksi)
  10. ↑ a b The electors’ residence Berliinin viralliset sivut. Luettu 12.10.2007
  11. ↑ a b The royal capital Luettu 12.10.2007
  12. ↑ Berlin.de: Die königliche Hauptstadt Luettu 14. lokakuuta 2007
  13. ↑ Brandenburger Tor Luettu 14.6.2008
  14. ↑ a b c The imperial capital Luettu 12.10.2007
  15. ↑ a b c d e The cosmopolitan city of the Weimar Republic Luettu 12.10.2007
  16. ↑ Frederick Taylor: Dresden: Tuesday 13 February 1945, s. 216. Paperback, Lontoo, 2005. ISBN 0-7475-7084-1.
  17. ↑ Berlin in the National Socialist era Luettu 12.10.2007
  18. ↑ Berlin-Blockade und Luftbrücke Saksan historiallisen museon "Lebendiges virtuelles Museum Online". Viitattu 27.4.2008.
  19. ↑ Saksan historiallisen museon "Lebendiges virtuelles Museum Online"
  20. ↑ Geschichte Berliinin kaupungin kotisivut. Luettu 18.8.2007.
  21. ↑ Baedeker Berlin – Potsdam, s. 17.
  22. ↑ Berlin: Kreativ und international Kaupungin viralliset sivut. Luettu 18.8.2007.
  23. ↑ Einbürgerungen in Berlin 2006 (PDF), sivu 7. Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Luettu 18.8.2007.
  24. ↑ Melderechtlich registrierte Ausländer in Berlin (PDF), sivu 20. Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Luettu 18.8.2007.
  25. ↑ Die kleine Berlin-Statistik 2006, sivut 56–57 (PDF, 1,93 Mt). Berliinin tilastokeskus. Luettu 18.8.2007.
  26. ↑ Weniger als die Hälfte aller Berliner ist religiös gebunden Berliinin tilastokeskus, tilastot vuodelta 2004. Luettu 18.8.2007.
  27. ↑ www.germany.info
  28. ↑ www.jewish-theatre.com
  29. ↑ Das neue Berlin Berliinin viralliset sivut. Luettu 19.8.2007.
  30. ↑ Hauptstadtdebatte Saksan historiallisen museon „Lebendiges Virtuelles Museum Online“. Luettu 19.8.2007. (saksaksi)
  31. ↑ Parlament, Landesregierung und Bezirke Berliinin viralliset sivut. Viitattu 19.8.2007. (saksaksi)
  32. ↑ Das Abgeordnetenhaus Berliinin viralliset sivut. Luettu 19.8.2007.
  33. ↑ Berliner Bezirke Berliinin viralliset sivut. Luettu 19.8.2007.
  34. ↑ Zahlen und Fakten (S-Bahnin viralliset sivut), Die Flotte der U-Bahn (BVG:n viralliset sivut). Luettu 15.8.2007.
  35. ↑ Die Flotte der Straßenbahn, Geschichte des Berliner Straßenbahnverkehrs BVG:n viralliset sivut. Luettu 15.8.2007.
  36. ↑ Straßenbahnnetz Raitiotieverkon kartta. Luettu 11.6.2008.
  37. ↑ Straßenbahnnetz Planung 2015 Vuoteen 2015 ulottuva laajennussuunnitelma (kartta). Luettu 11.6.2008.
  38. ↑ Die Berliner Busse BVG:n viralliset sivut. Luettu 15.8.2007.
  39. ↑ Freie Fahrt auf der neuen Autobahn 113 Welt Online 24.5.2008. Viitattu 11.6.2008
  40. ↑ Informationsportal zur Umweltplakette / Feinstaubplakette Viitattu 1.1.2008.
  41. ↑ Berlin Hauptbahnhof Deutsche Bahn. Viitattu 6.1.2008.
  42. ↑ Fern- und Regionalbahnhöfe der Deutschen Bahn BVG:n sivut. Viitattu 6.1.2008.
  43. ↑ Berliner Hafen- und Lagerhausgesellschaft Viitattu 6.1.2008.
  44. ↑ Berlin-Tourismus auch 2006 mit neuem Rekord
  45. ↑ News analysis: innovation index November 2006
  46. ↑ Regional GDP per inhabitant in the EU 27 (PDF), Eurostat, Accessed March 1, 2007
  47. ↑ Berlins größte Arbeitgeber 20.07.2004. IHK Berlin. Viitattu 15.10.2007. (saksaksi)
  48. ↑ Media Companies in Berlin and Potsdam, www.medienboard.de, Accessed November 7, 2006
  49. ↑ Frequently Asked Questions Process Energy Enfironmental Systems Engineering, TU Berlin.
  50. ↑ Facts and Figures 2006/2007. Humboldt-yliopisto. Viitattu 15.10.2007.
  51. ↑ Freie Universität Today: A Short Portrait fu-berlin.de. Viitattu 15.10.2007.
  52. ↑ Zahlen, fakten TU Berlin.
  53. ↑ UdK Berlin
  54. ↑ Berliini on karhea sekasorto Helsingin Sanomien matkailusivut, 21.8.2004. Luettu 31.12.2006.
  55. ↑ Nikolaiviertel Kaupungin viralliset sivut. Luettu 15.6. 2008 (saksaksi), Berlin Tourismus Marketing. Luettu 31.12.2006. (englanniksi)
  56. ↑ Spandaun linnakkeen viralliset kotisivut Luettu 31.12.2006. (saksaksi)
  57. ↑ Ribbeckhaus Berliinin kaupungin kotisivut. Viitattu 8.3.2008. (saksaksi)
  58. ↑ a b Grünes Berlin - Kaupungin viralliset sivut. Luettu 8.12.2006.
  59. ↑ Strandbad Wannsee Kaupungin viralliset sivut. Luettu 8.12.2006.
  60. ↑ Kasvitieteellisen puutarhan kotisivut Luettu 8.12.2006.
  61. ↑ Zoologischer Gartenin kotisivut Luettu 7.12.2006.
  62. ↑ Tierparkin kotisivut Luettu 8.12.2006
  63. ↑ a b Vielfalt der Berliner Kulturlandschaft Kaupungin viralliset sivut. Luettu 9.12.2006.
  64. ↑ Musikwirtschaft in Berlin Kaupungin viralliset sivut. Luettu 9.12.2006.
  65. ↑ Berlin sees return of Love Parade 16.7.2006. BBC. Viitattu 31.3.2008. (englanniksi)
  66. ↑ Filmstadt Berlin, Internationale Filmfestspiele Kaupungin viralliset sivut. Luettu 9.12.2006.
  67. ↑ http://www.aviewoncities.com/berlin/reiterdenkmal.htm Statue of Frederick the Great] Luettu 11.6.2008
  68. ↑ Galerie der Romantik Luettu 11.6.2008
  69. ↑ German Embassy Washington D.C.: Urban underground Luettu 11.6.2008
  70. ↑ Staatliche Museen zu Berlin Luettu 7.12.2006.
  71. ↑ Berliinin viralliset kotisivut Luettu 7.12.2006.
  72. ↑ Vrt. Baedeker Berlin – Potsdam, s. 86-87
  73. ↑ Baedeker Berlin – Potsdam, s. 98-99
  74. ↑ Berlin's international city relations

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Berliini.

Kirjallisuutta

Berliini kaunokirjallisuudessa

Tietokirjallisuutta

  • Donner, Jörn: Berliini - arkea ja uhkaa. Suom. Toivo J. Kivilahti. WSOY, 1958.
  • Hapuli, Ritva (toim.): Berliini: Kirjailijan kaupunki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.
  • Hentilä, Marjaliisa & Hentilä, Seppo: Berliiniin. Retkiä lähihistoriaan. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-693-8.
  • Möttölä, Matias: Berliini. Image, 2006.
  • Saarinen, Hannes: Berliini. Kulttuuria ja historiaa. Otava, 1999.

Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link GA

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Berliini&oldid=4954833”