Ero sivun ”Suomensukuinen” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
pois osio joka kuuluu toiseen artikkeliin ja jonka tieto löytyy jo toisesta artikkelista |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 5: | Rivi 5: | ||
Suomensukuisten kielten puhujien muodostama '''Suomen suku''' ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi [[Aarno Karimo]] kirjoitti kirjassaan [[Kumpujen yöstä]] (1929-1932): ''Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla...'' Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus Uralin lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään [[raamattu|raamatun]] kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu [[luvattu maa|luvattuun maahan]]. |
Suomensukuisten kielten puhujien muodostama '''Suomen suku''' ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi [[Aarno Karimo]] kirjoitti kirjassaan [[Kumpujen yöstä]] (1929-1932): ''Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla...'' Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus Uralin lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään [[raamattu|raamatun]] kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu [[luvattu maa|luvattuun maahan]]. |
||
Nykytietämyksen mukaan uralilaisten kielten puhujiin kuuluu useita selvästi erilaisia geneettisiä tyyppejä, joten minkäänlaista geneettistä Suomen sukua ei ole. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää enintään itämerensuomalaisten kielten puhujia. Myöskään Suomen suvun yhtenäistä muinaiskulttuuria tai -uskontoa ei ole ollut olemassa. Tästä huolimatta jonkinlainen käsitys ja ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on säilynyt. [[Heimosodat|Heimosotia]] perusteltiin aikoinaan yhteenkuuluvuudella, mutta ne ulottuivatkin vain itämerensuomalaisten kansojen vanhoille asuinalueille. |
Nykytietämyksen mukaan uralilaisten kielten puhujiin kuuluu useita selvästi erilaisia geneettisiä tyyppejä, joten minkäänlaista geneettistä Suomen sukua ei ole. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää enintään itämerensuomalaisten kielten puhujia. Myöskään Suomen suvun yhtenäistä muinaiskulttuuria tai -uskontoa ei ole ollut olemassa. Uskontoon ja kulttuuriin vaikutti voimakkaasti elinkeino, joka vaihteli eri uralilaisia kieliä puhuvien ryhmien välillä. Esimerkiksi maata viljelevien suomalaisten ja virolaisten uskomukset olivat lähempänä muiden maanviljelys-kansojen uskomuksia kuin metsästyksellä eläneiden saamelaisten shamanismia. Tästä huolimatta jonkinlainen käsitys ja ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on säilynyt. [[Heimosodat|Heimosotia]] perusteltiin aikoinaan yhteenkuuluvuudella, mutta ne ulottuivatkin vain itämerensuomalaisten kansojen vanhoille asuinalueille. |
||
==Katso myös== |
==Katso myös== |
||
Versio 3. kesäkuuta 2008 kello 23.25
Suomensukuinen tarkoittaa suomensukuista kieltä puhuvaa kansaa tai ihmistä. Suomensukuisiksi kieliksi lasketaan yleisimmin uralilaisen kielikunnan kielet. Näistä usein muita kuin itämerensuomalaisia kieliä sanotaan suomen kielen etäsukukieliksi. Termi suomensukuinen on kuitenkin alun perin viitannut kielellisen sukulaisuuden lisäksi rodulliseen, geneettiseen ja kulttuuriseenkiin sukulaisuuteen, joka uralilaisten kielten puhujilla ajateltiin olevan. Tämä merkitys on edelleen melko yleinen maallikkojen keskuudessa, ja aiheuttaa edelleen väärinymmärryksiä.
"Suomensukuinen" on käsitteenä varsin suomikeskeinen, varsinkaan kun suomi ei ole suurin uralilainen kieli. Esimerkiksi germaaneja voitaisiin samalla logiikalla kutsua "englanninsukuisiksi" tai "saksansukuisiksi". Käsitettä ei käytetäkään kielitieteessä Suomen ulkopuolella.
Suomensukuisten kielten puhujien muodostama Suomen suku ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi Aarno Karimo kirjoitti kirjassaan Kumpujen yöstä (1929-1932): Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla... Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus Uralin lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään raamatun kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu luvattuun maahan.
Nykytietämyksen mukaan uralilaisten kielten puhujiin kuuluu useita selvästi erilaisia geneettisiä tyyppejä, joten minkäänlaista geneettistä Suomen sukua ei ole. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää enintään itämerensuomalaisten kielten puhujia. Myöskään Suomen suvun yhtenäistä muinaiskulttuuria tai -uskontoa ei ole ollut olemassa. Uskontoon ja kulttuuriin vaikutti voimakkaasti elinkeino, joka vaihteli eri uralilaisia kieliä puhuvien ryhmien välillä. Esimerkiksi maata viljelevien suomalaisten ja virolaisten uskomukset olivat lähempänä muiden maanviljelys-kansojen uskomuksia kuin metsästyksellä eläneiden saamelaisten shamanismia. Tästä huolimatta jonkinlainen käsitys ja ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on säilynyt. Heimosotia perusteltiin aikoinaan yhteenkuuluvuudella, mutta ne ulottuivatkin vain itämerensuomalaisten kansojen vanhoille asuinalueille.