Ero sivun ”Eero Koivistoinen” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Toinen etunimi ja syntymäpaikka
p same image; different linkname
Rivi 1: Rivi 1:
[[Image:Eerokoivistoinen (1).jpg|thumb|Eero Koivistoinen]]
[[Image:Eerokoivistoinen.jpg|thumb|Eero Koivistoinen]]
'''Eero Uolevi Koivistoinen''' (s. [[13. tammikuuta]] [[1946]], [[Helsinki]])<ref>Kuka kukin on 2007, Otava 2006</ref> on suomalainen [[jazz]]muusikko ja [[säveltäjä]]. Hänen instrumenttinsa on [[saksofoni]]. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.<ref name="selvis">{{Lehtiviite|Tekijä = Maarit Kytöharju |Otsikko= Eero Koivistoinen &ndash; Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen |Julkaisu= Selvis |Vuosi= 2002 |Numero= 2 |Sivu = |www= http://www.elvisry.fi/022002/koivistoinen.html }}</ref><ref name="fimic">{{Verkkoviite|Tekijä= Petri Silas |Nimeke= Eero Koivistoinen |Osoite= http://www.fimic.fi/fimic/fimic.nsf/mainframe?readform&563DD439EA4909FCC22566C2003BF3AA |Ajankohta= 2005 |Julkaisija= Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus |Viitattu= 3. toukokuuta 2007 |Kieli= {{en}} }}</ref>
'''Eero Uolevi Koivistoinen''' (s. [[13. tammikuuta]] [[1946]], [[Helsinki]])<ref>Kuka kukin on 2007, Otava 2006</ref> on suomalainen [[jazz]]muusikko ja [[säveltäjä]]. Hänen instrumenttinsa on [[saksofoni]]. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.<ref name="selvis">{{Lehtiviite|Tekijä = Maarit Kytöharju |Otsikko= Eero Koivistoinen &ndash; Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen |Julkaisu= Selvis |Vuosi= 2002 |Numero= 2 |Sivu = |www= http://www.elvisry.fi/022002/koivistoinen.html }}</ref><ref name="fimic">{{Verkkoviite|Tekijä= Petri Silas |Nimeke= Eero Koivistoinen |Osoite= http://www.fimic.fi/fimic/fimic.nsf/mainframe?readform&563DD439EA4909FCC22566C2003BF3AA |Ajankohta= 2005 |Julkaisija= Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus |Viitattu= 3. toukokuuta 2007 |Kieli= {{en}} }}</ref>


Versio 27. maaliskuuta 2008 kello 01.42

Eero Koivistoinen

Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13. tammikuuta 1946, Helsinki)[1] on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hänen instrumenttinsa on saksofoni. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.[2][3]

Henkilöhistoria ja musiikki

Koivistoisen ensimmäinen soitin noin 11-vuotiaana oli viulu, jolla hän soitti barokki- ja kamarimusiikkia.[2] 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin,[4] koska hän oli tykästynyt jazzmusiikkiin, jota hänen veljensä oli tuonut meriltä, ja viululla sitä oli hankala soittaa.[2] Myöhemmin hän vaihtoi alttosaksofonista tenori- ja sopraanosaksofoneihin.[4] 1960-luvun puolivälissä Koivistoinen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa:[3] Siellä hänelle saksofonin soittoa opetti Eero Linnala ja säveltämistä Aulis Sallinen.[4]

Koivistoisen ensimmäinen yhtye oli kokeilevaa avantgarde- ja fuusiojazzia soittava trio, jossa rumpalina toimi Edward Vesala ja basistina Pekka Sarmanto.[4] Vuonna 1967 Koivistoinen liittyi Blues Sectioniin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä proge-yhtyeenä. Yhtyeen levy Blues Section oli Koivistoisen ensimmäinen. Yhtye kuitenkin hajosi jo kesällä 1968, kun Koivistoinen jätti sen.[5] Hän siirtyi The Boysiin, jossa soitti noin vuoden.[6]

Vuonna 1967 vastaperustettu Suomen Jazzliitto myönsi ensimmäisen Yrjö-palkinnon Koivistoiselle.[4] Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Valtakunta. Levyn kappaleiden sanat ovat suomalaisten runoilijoiden runoja, ja laulajina toimivat Eero Raittinen, Seija Simola, Vesa-Matti Loiri sekä Koivistoinen itse. LP:n julkaisi Otava. Levystä on julkaistu vuonna 1995 myös CD-versio, jolle oli lisätty kappaleita Maarit Hurmerinnalta, Sakari Kuosmaselta ja Pepe Ahlqvistilta.[7] Seuraavana vuonna Koivistoisen kvartetti voitti yhtyekilpailun Montreaux'n jazz-festivaaleilla Sveitsissä. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazz-festivaaleille Yhdysvaltoihin.[4]

1970-luvun alussa Koivistoinen muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, Bostoniin. Siellä hän opiskeli kolme lukukautta opettajinaan muun muassa Joe Viola ja Herb Pomeroy.[4] 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on myös opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.[3] Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria[4] ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990.lähde? Myöhemmin vuosina 1996–1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana. Kaudellaan hän muun muassa tuotti UMOn ensimmäisen albumin ulkomaiselle levy-yhtiölle sekä toimi kapellimestarina ja sovittajana kriitikoiden kiittämällä levyllä Electrifying Miles.[4]

Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society julkaisi fuusiojazz-albumin Wahoo! On väitetty, että LP:itä olisi alun perin painettu vain 600 kappaletta, ja että niistä saisi nykyään maksaa yli 500 dollaria.[8] Tämä kulttilevyksi mainittu albumi, kuten monet muutkin Koivistoisen levyt, on kuitenkin julkaistu vuosituhannen vaihteessa uudelleen CD-muodossa.[9]

Vuonna 1981 Koivistoinen voitti Euroopan yleisradiounionin sovituspalkinnon Nording-kilpailussa Jerseyssä teoksellaan "Ultima Thule",[4] ja vuonna 1983 hänen 1980-luvun alussa perustamansalähde? levy-yhtiö Pro Records julkaisi samannimisen albumin.[10] Vuonna 1987 hän voitti Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailun big bandille teoksellaan "Kukonpesä".[4]

Koivistoisen 1990-luvun projekteihin kuuluvat muun muassa Trio X, jossa Koivistoisen lisäksi soittivat pianisti Seppo Kantonen ja vibrafonisti Severi Pyysalo,[3] sekä kvintetti Zone.[4]

Vuosituhannen vaihteessa Koivistoinen kiinnostui etnisestä musiikista: toisaalta vuonna 1998 hän julkaisi senegalilaisten muusikoiden kanssa albumin Eero Koivistoinen and Senegalese Drums,[4] ja toisaalta vuonna 2002 albumin Utu, joka koostui hänen jazzkvartetille sovittamistaan suomalaisista kansanlauluista[11] sekä vuonna 2003 Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä.[12] Vuonna 2007 Iivanainen ja Koivistoisen yhtye ilmoittivat julkaisevansa toisen yhteisen albumin Lennosta kii! Myös tällä albumilla yhdistellään suomalaista populaarimusiikkiin Koivistoisen jazzsävellyksiin.[13]

Koivistoinen on kuitenkin jatkanut myös fuusion parissa vuonna 2001 julkaistulla albumillaan Helium[14] sekä uudistuneen Eero Koivistoinen Music Societyn albumilla X-Ray vuodelta 2006.[9] Vuonna 2005 hän myös sävelsi kappaleita The Five Corners Quintetille ja soitti yhtyeen esikoislevyllä Chasin' the Jazz Gone By,[15] joka ylsi parhaimmillaan suomen albumilistan sijalle 21.[16]

Koivistoinen on jazzin lisäksi säveltänyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterille baletin "Äiti Maa" vuonna 1979, tehnyt Yleisradiolle radiokoosteen "Suomi – maailman majakka" vuonna 1996,[2] Charles Baudelairen runoelman innoittamana sarjan "Pahan kukkia", sekä Radion sinfoniaorkesterille sarjan "Round about Monk".[4]

Diskografia

  • Odysseus  (1969, Otava) (CD: 2006, LP: 2007, Sähkö Recordings)
  • For Children  (1970, Otava) (CD: 2006, LP: 2007, Sähkö Recordings)
  • Original Sin  (1971, Scandia Music)
  • Muusa ja Ruusa  (1971, WSOY)
  • Wahoo!  (1972, RCA YFPL) (CD & LP: 2000, Warner Music Finland)
  • 3rd Version  (1973, YFPL)
  • Front Is Breaking  (1976, Love Records) (CD: 2001, Siboney)
  • Labyrinth  (1977, Love Records)
  • Live at Belmont Jazz Club  (1977, Love Records)
  • Ultima Thule  (1983, Pro Records)
  • Picture in Three Colours  (1983, Pro Records)
  • Sea Suite  (1983, EK-Production)
  • Kallista on ja halvalla menee  (1988, Pro Records)
  • Pahan Kukkia  (1990, Pro Records)
  • Altered Things  (1992, Timeless Records)
  • Dialog  (1995, L+R Records)
  • Senegalese Drums  (1998, EK-Production)
  • Helium  (1999, Texicalli Records)
  • Some Time Ago  (1999, A-Records)
  • UTU  (2001, Silence/FG-Naxos)
  • Suomalainen  (2003, Silence)
  • X-Ray  (2006, EK-Production)

[17][10]

Mukana

  • Blues Section: Blues Section  (1967, Love Records) (CD: 1995, Otava)
  • UMO: UMO Plays the Music of Koivistoinen and Linkola  (1985, Finnlevy)
  • UMO: Electrifying Miles  (1997, A-Records)
  • UMO: UMO Jazz Orchestra  (1997)
  • Zone: First Definition  (1999, Soul Note)
  • Mozambique Relief  (2000, Naxos World)
  • Venancio Mbande Orchestra: Timbila Ta Venancio  (2001, Naxos World)
  • Eduardo Durão Timbila Ensemble: Timbila  (2002, Naxos World)
  • Galaxy: L'insécurité  (2003, Global Music Centre)
  • The Five Corners Quintet: Chasin' the Jazz Gone By  (2005, Columbia Records)

[17][10]

Viitteet

  1. ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. ↑ a b c d Maarit Kytöharju: Eero Koivistoinen – Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen. Selvis, 2002, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b c d Petri Silas: Eero Koivistoinen 2005. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Eero Koivistoinen Eerokoivistoinen.com. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
  5. ↑ Heikki Kippola: Blues Section palasokeri.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  6. ↑ Raimo Öystilä: The Boys historiaa – The Boys sukupuu 1964– 16. maaliskuuta 2005. Raimo Öystilä. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  7. ↑ Eero Koivistoinen: Valtakunta phinnweb.org. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
  8. ↑ Matthew Wuethrich: Wahoo! 14. kesäkuuta 2002. All About Jazz. Viitattu 3 toukokuuta 2007. (englanniksi)
  9. ↑ a b Henrik Lassi: Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray 6. heinäkuuta 2006. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  10. ↑ a b c Suomalaisten jazzlevyjen luettelo 2007. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  11. ↑ Pentti Ronkanen: Eero Koivistoinen Quartet: Utu 23. syyskuuta 2006. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  12. ↑ Jukka Piiroinen: Johanna Iivanainen ja Eero Koivistoisen yhtye: Suomalainen 8. syyskuuta 2003. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  13. ↑ Iivanainen ja Koivistoinen ottivat Lennosta kii 26. kesäkuuta 2007. Kaleva Kustannus Oy. Viitattu 27. kesäkuuta 2007.
  14. ↑ Markka Partanen: Eero Koivistoinen: Helium 2001. Rytmi. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  15. ↑ The Five Corners Quintet: Chasin' the jazz gone by 2005. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  16. ↑ The Five Corners Quintet – Chasin' the Jazz Gone By 2005. Yleisradio. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  17. ↑ a b Selected discography Eero Koivistoisen verkkosivuilla

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eero_Koivistoinen&oldid=4534639”