Albigenssiristiretki

Ristiretket
Ristiretket Pyhälle Maalle
Ensimmäinen ristiretki (1095–1099)
Toinen ristiretki (1147–1149)
Kolmas ristiretki (1187–1192)
Neljäs ristiretki (1202–1204)
Viides ristiretki (1217–1221)
Kuudes ristiretki (1228–1229)
Seitsemäs ristiretki (1248–1254)
Kahdeksas ristiretki (1270)
Yhdeksäs ristiretki (1271)
Pohjoiset ristiretket
Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
Ristiretket Suomeen (1100- ja 1200-luku)
Muut ristiretket
Albigenssiristiretki (1209–1229)
Lasten ristiretki (1212)

Kataarien karkoitus

Albigenssiristiretki suuntautui eteläranskalaisessa Languedocin maakunnassa olleita kataareja (kreikan kielen sanasta katharos, "puhdas") vastaan. Ranskan kataareja kutsuttiin yleisesti albigensseiksi languedocilaisen kaupungin Albin mukaan. Katolinen kirkko piti kataareja kerettiläisinä, ja heidän tukialueilleen lähetettiin kirkonmiehiä, jotka yrittivät palauttaa kataarit "oikeaan uskoon". Tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Vuonna 1148 Rheimsin kirkolliskokouksessa kirkko julisti kirkonkiroukseen kaikki "kerettiläisyyden suojelijat Gascognessa ja Provencessa", ja vuonna 1163 Toursin kirkolliskokous sääti, että albigenssit tuli vangita ja heidän omaisuutensa takavarikoida. Vuonna 1179 kirkko kehotti alueen ylhäisöä käyttämään voimakeinoja kataareja vastaan, mutta kehotusta ei noudatettu, sillä useat ylhäiset olivat itsekin albigenssien kannattajia.

Vuonna 1198 paaviksi valittiin Innocentius III, joka lähetti sisteriläisveljestön johtajan, apotti Arnaud-Amauryn, Languedociin ja kehotti Ranskan kuningasta Filip II:sta taivuttelemaan varsinkin albigensseihin myötämielisesti suhtautuvaa Toulousen kreiviä Raymond VI:ta vetämään tukensa kerettiläisiltä ja vainoamaan heitä.

Kun mikään edellisistä toimenpiteistä ei johtanut tulokseen, päätti kirkko siirtyä voimakeinoihin, ja paavi Innocentius III julisti ristiretken albigensseja vastaan. Ristin tunnuksen otti noin 20 000 miestä ja aatelista Saksasta, Englannista ja Ranskasta. Ristiretki alkoi vuonna 1209, jolloin ensimmäiset kaupungit vallattiin.

Simon de Montfortin johdolla ristiretkeläiset valloittivat kaupungin toisensa jälkeen. Kaupunkien asukkaat, niin albigenssit kuin katolisetkin, tekivät raivokasta vastarintaa, sillä heille kysessä oli enemmänkin isänmaallisesta taistelusta maahantunkeutujia vastaan kuin uskonnosta. Raymond VI, joka oli liittynyt ristiretkeläisiin yrittäessään säilyttää maansa, joutui jälleen kirkonkiroukseen, koska ei ollut noudattanut riitävän tarkoin sopimustaan. Vuonna 1211 hänet julistettiin kirkon viholliseksi ja hänen maansa sai kuka tahansa siihen kykenevä ottaa haltuunsa. Raymond joutui pakenemaan Englantiin, mutta teki myöhemmin sopimuksen kirkon kanssa ja palasi vuonna 1217 Provenceen, missä alkoi suunnitella välittömästi sotaretkeä Simon de Montfortia, jolle hänen läänityksensä oli luovutettu, vastaan. Vuonna 1218 Simon de Montfort kaatui Toulousen piirityksessä. Tällöin näytti, että sota olisi vihdoin ohi, mutta uusi paavi Honorius III onnistui kuitenkin suostuttelemaan Ranskan kuninkaan Ludvig VIII:n ristiretken johtoon, ja näin sota jatkui.

Ludvig VIII kuitenkin sairastui ja kuoli, ja vuonna 1229 hänen leskensä, kuningatar Blanka Kastilialainen neuvotteli lopultakin rauhan. Tällä sotaretkellä kirkko ei kuitenkaan onnistunut hävittämään kerettiläisyyttä, sillä viimeinen kataarilinnoitus antautui vasta vuonna 1255.