Ero sivun ”Mutinan sota” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
paranneltu taustaa
laajennettu
Rivi 39: Rivi 39:
Senaatissa ilakoitiin siitä, että Caesarin entiset kannattajat riitelivät keskenään. [[Cicero]], joka tuolloin oli vaikutusvaltaisimpia senaattoreja, alkoi tämän jälkeen kannattaa Octavianusta, jolla oli jo valmis armeija, jota senaatti saattoi käyttää Antoniusta vastaan. Octavianusta pidettiin myös kokemattomana, eikä hänen uskottu olevan yhtä vaarallinen kuin Antoniuksen. Cicero alkoi kampanjoida Octavianuksen puolesta ja yritti saada senaatin julistamaan Marcus Antoniuksen isänmaan viholliseksi.<ref>Cambridge Ancient History s.479</ref>
Senaatissa ilakoitiin siitä, että Caesarin entiset kannattajat riitelivät keskenään. [[Cicero]], joka tuolloin oli vaikutusvaltaisimpia senaattoreja, alkoi tämän jälkeen kannattaa Octavianusta, jolla oli jo valmis armeija, jota senaatti saattoi käyttää Antoniusta vastaan. Octavianusta pidettiin myös kokemattomana, eikä hänen uskottu olevan yhtä vaarallinen kuin Antoniuksen. Cicero alkoi kampanjoida Octavianuksen puolesta ja yritti saada senaatin julistamaan Marcus Antoniuksen isänmaan viholliseksi.<ref>Cambridge Ancient History s.479</ref>


== Sota alkaa ==
Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 43 eaa. konsuliksi jo aikaisemmin nimitetty [[Gaius Vibius Pansa Caetronianus|Vibius Pansa]] avasi senaatin istunnon. Monta päivää kestäneiden keskustelun tuloksena Octavianus nimitettiin senaattoriksi ja hänelle myönnettiin propreetorin ''imperium'', joka laillisti hänen siihen asti laittoman armeijansa. Senaatti määräsi vuoden 43 eaa. toisen konsulin [[Aulus Hirtius|Aulus Hirtiuksen]] ottamaan Octavianuksen armeijan komentoonsa. Senaatti lupasi myös maksaa Octavianuksen lupaamat 20&nbsp;000 sestertiuta Martian ja neljännen legioonan joukoille. Pansa sai määräyksen värvätä uusia legioonia sotaa varten. Ciceron yritykset julistaa Antonius valtion viholliseksi epäonnistuivat taas [[Lucius Calpurnius Piso Caesoninus|Lucius Calpurnius Pison]] vastustuksesta.<ref>Cambridge Ancient History s.480</ref><ref>Everitt 75–76, Dio Cassius [http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Cassius_Dio/45*.html#29 45.29–38], Suetonius 10.10–12</ref> Hirtius ja Pansa olivat kummatkin maltillisia Caesarin kannattajia. Hirtius oli Caesarin entinen sotapäällikkö, ja hän oli myös tunnettu kirjailijana. Hän on muun muassa Caesarin Gallian sotaa käsittelevän teoksen viimeisen osan kirjoittaja. Kummatkin konsulit olivat myös hyvissä väleissä Ciceron kanssa.
Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 43 eaa. konsuliksi jo aikaisemmin nimitetty [[Gaius Vibius Pansa Caetronianus|Vibius Pansa]] avasi senaatin istunnon. Monta päivää kestäneiden keskustelun tuloksena Octavianus nimitettiin senaattoriksi ja hänelle myönnettiin propreetorin ''imperium'', joka laillisti hänen siihen asti laittoman armeijansa. Senaatti määräsi vuoden 43 eaa. toisen konsulin [[Aulus Hirtius|Aulus Hirtiuksen]] ottamaan Octavianuksen armeijan komentoonsa. Senaatti lupasi myös maksaa Octavianuksen lupaamat 20&nbsp;000 sestertiuta Martian ja neljännen legioonan joukoille. Pansa sai määräyksen värvätä uusia legioonia sotaa varten. Ciceron yritykset julistaa Antonius valtion viholliseksi epäonnistuivat taas [[Lucius Calpurnius Piso Caesoninus|Lucius Calpurnius Pison]] vastustuksesta.<ref>Cambridge Ancient History s.480</ref><ref>Everitt 75–76, Dio Cassius [http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Cassius_Dio/45*.html#29 45.29–38], Suetonius 10.10–12</ref> Hirtius ja Pansa olivat kummatkin maltillisia Caesarin kannattajia. Hirtius oli Caesarin entinen sotapäällikkö, ja hän oli myös tunnettu kirjailijana. Hän on muun muassa Caesarin Gallian sotaa käsittelevän teoksen viimeisen osan kirjoittaja. Kummatkin konsulit olivat myös hyvissä väleissä Ciceron kanssa.


Rivi 44: Rivi 45:


Senaatissa toivottiin kuitenkin vielä Antoniuksen luopumaan aikeistaan. Fufius Calenuksen ehdotuksesta senaatti päätti lähettää ryhmän neuvottelemaan Antoniuksen kanssa. Ryhmään kuului muun muassa Ciceron vastustaja Piso. Jos Antonius ei perääntyisi Gallia Cisalpinasta tulisi senaatti julistamaan sodan häntä vastaan.<ref>Cambridge Ancient History s.480</ref>
Senaatissa toivottiin kuitenkin vielä Antoniuksen luopumaan aikeistaan. Fufius Calenuksen ehdotuksesta senaatti päätti lähettää ryhmän neuvottelemaan Antoniuksen kanssa. Ryhmään kuului muun muassa Ciceron vastustaja Piso. Jos Antonius ei perääntyisi Gallia Cisalpinasta tulisi senaatti julistamaan sodan häntä vastaan.<ref>Cambridge Ancient History s.480</ref>

[[Kuva:Marcus Aemilius Lepidus.jpg|right|thumb|Marcus Aemilius Lepiduksen kolikko. Lepidus oli Julius Caesarin kannattaja joka oli vuonna 44 eaa. Caesarin ratsuväen päällikkö eli ''magister equitum''.]]
Antoniuksen, Brutuksen ja Octavianuksen joukkojen lisäksi läntisissä provinsseissa oli Caesarin kannattajia joiden lojaalisuudesta senaattia kohtaan ei oltu varmoja. [[Lepidus]], Caesarin ''[[magister equitum]]'', oli [[Gallia Narbonensis|Gallia Narbonensiksessa]]. Galliassa oli myös Caesarin entinen upseeri [[Lucius Munatius Plancus]], joka oli Caesarin murhan jälkeen nimitetty Gallian maaherraksi. Lepidus ja Plancus lähettivät kummatkin kirjeitä senaatille joissa he kehottivat senaattia pyrkimään saada aikaan rauhansopimus Antoniuksen kanssa. Ainakin Plancus oli ollut yhteyksissä Antoniuksen kanssa. Cicero vastusti minkäänlaista sopimusta joka olisi jättänyt Antoniuksen komentoon minkäänlaisia joukkoja. Antonius yritti puolestaan saada Octavianuksen ja Hirtiuksen liittoutumaan kanssaan. Cicero tuomitsi Antoniuksen rauhanaikeet kolmannessatoista filippolaispuheessaan ja luonnehti tätä rikollisena. Cicero kirjoitti myös kirjeitä Lepidukselle ja Plancukselle, joita hän nuhteli heitä. Plancus lähettikin senaatille kirjeen jossa hän pyysi anteeksi käytöstään ja syytti tapahtumasta sotilaitaan joille Antonius oli tehnyt suuria lupauksia.<ref>Cambridge Ancient History IX s.470-471, 482-483</ref>


== Joukot ==
== Joukot ==
Rivi 62: Rivi 66:
* [[Legio XII Fulminata]] (epävarma)<ref>[http://www.livius.org/le-lh/legio/xii_fulminata.html Livius.org - Legio XII Fulminata]</ref>
* [[Legio XII Fulminata]] (epävarma)<ref>[http://www.livius.org/le-lh/legio/xii_fulminata.html Livius.org - Legio XII Fulminata]</ref>
* Legio XXXV (yksi Antoniuksen makedonialaisista legioonista)<ref name="Cowan"/><ref name="Osgood50"/><ref name="Cicero F 10.30" />
* Legio XXXV (yksi Antoniuksen makedonialaisista legioonista)<ref name="Cowan"/><ref name="Osgood50"/><ref name="Cicero F 10.30" />

Näiden joukkojen lisäksi läntisissä provinsseissa oli Caesarin kannattajia joiden lojaalisuudesta senaattia kohtaan ei oltu varmoja. [[Lepidus]], Caesarin ''[[magister equitum]]'', oli [[Gallia Narbonensis|Gallia Narbonensiksessa]]. Galliassa oli myös Caesarin entinen upseeri [[Lucius Munatius Plancus]], joka oli Caesarin murhan jälkeen nimitetty Gallian maaherraksi.<ref>Cambridge Ancient History IX s.470-471, 482</ref>


== Mutinan piiritys ==
== Mutinan piiritys ==

Versio 26. helmikuuta 2008 kello 17.33
Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Mutinan sota
Osa Rooman sisällissotaa 43–31 eaa.
Päivämäärä:

43 eaa.

Paikka:

Mutina, Gallia Cisalpinassa

Lopputulos:

Antonius kukistuu

Osapuolet

Tasavaltalaiset

Marcus Antonius tukijoineen

Komentajat

Aulus Hirtius†,
C. Vibius Pansa† ja
Octavianus

Marcus Antonius

Rooman tasavallan sisällissodat
1. orjasota – 2. orjasota – liittolaissota – 1. Sullan sisällissota – Sertoriuksen kapina – 2. Sullan sisällissota – 3. orjakapina – Catilinan salaliitto – Julius Caesarin kansalaissota – Mutinan sota – Toisen triumviraatin sota Caesarin murhaajia vastaan – Octavianuksen ja Antoniuksen sota – Perusian sota – Octavianuksen sota Sextusta vastaan

Mutinan sota oli vuonna 43 eaa. käyty Rooman sisällissota, joka käytiin Marcus Antoniuksen ja hänen vastustajiensa välillä. Antonius piiritti yhtä Caesarin murhaajista Decimus Junius Brutus Albinusta Mutinassa (nykyinen Modena). Brutusta auttamaan saapuivat senaatin lähettämät konsulit Aulus Hirtius ja Gaius Vibius Pansa Caetronianus. Taistelussa mukana oli myös Caesarin adoptoitu poika Octavianus. Konsuli Pansa kuoli Mutinan lähettyvillä käydyssä Forum Gallorumin taistelussa saamiinsa haavoihin. Hirtius kaatui puolestaan Mutinan kaupungin ulkopuolella käydyssä taistelussa.

Taistelun jälkeen Antonius ja Octavianus muodostivat toisen triumviraatin, jonka kolmanneksi jäseneksi otettiin Lepidus. Ajan myötä Antonius ja Octavianus riitaantuivat, ja vuonna 31 eaa. Octavianus kukisti Antoniuksen lopullisesti Aktionin taistelussa. Tämän jälkeen Octavianus oli Rooman valtakunnan kiistaton johtaja.

Tausta

Marcus Antonius oli Julius Caesarin tärkeimpiä alaisia. Caesarin murhan jälkeen hän nousi Caesarin kannattajien johtajaksi.

Julius Caesar murhattiin 15. maaliskuuta vuonna 44 eaa. Murhan jälkeen Caesarin konsulikumppani Marcus Antonius oli noussut valtaan samalla kun Caesarin murhaajat olivat paenneet kaupungista. Huhtikuussa 44 eaa. Roomaan saapui Caesarin siskon Julian siskonpoika Octavianus, jonka diktaattori oli testamentissaan adoptoinut. Antonius teki kaikkensa estääkseen Octavianusta saamasta hänelle kuuluvaa Caesarin perintöä. Octavianus käytti Caesarin nimeä saadakseen tämän entiset sotilaat puolelleen.[1][2]

Caesarin murhaajien joukossa oli ollut muun muassa Decimus Junius Brutus Albinus, jonka Caesar oli jo aikaisemmin nimittänyt Gallia Cisalpinan maaherraksi. Marcus Antonius halusi kuitenkin tämän provinssin itselleen, koska se sijaitsi lähempänä Roomaa kuin Macedonia, jonka maaherraksi hänet oli aikaisemmin nimitetty. Useat senaattorit sympatisoivat Caesarin murhaajien kanssa ja pelkäsivät Antoniuksen kasvavaa valtaa. Antonius sai kuitenkin senaatin vastustuksesta huolimatta kansankokouksen nimittämään itsensä Gallia Cisalpinan maaherraksi, mutta Brutus ei aikonut luopua provinssistaan vapaaehtoisesti. Antonius ajoi myös läpi päätöksen siitä että neljä Macedoniassa olleista legioonista siirrettäisiin hänen alaisuuteensa Gallia Cisalpinaan. [3]

Cicero oli senaatin vaikutusvaltaisimpia jäseniä.

Antonius lähti pian Roomasta Brundisiumiin, jonne oli saapunut osa joukoista, jotka hän oli määrännyt siirrettäväksi Macedoniasta Galliaan. Tilanteen kärjistyessä Octavianus lähti Campaniaan, jossa hän kokosi itselleen armeijan Caesarin veteraaneista. Octavianuksella ei ollut minkäänlaista laillista oikeutta koota tällaista armeijaa, vaan hän käytti rahalahjoja ja asemaansa Caesarin poikana saadakseen sotilaat puolelleen.[4]

Caesarin veteraanien mielestä Antoniuksen olisi pitänyt kostaa Caesarin murhaajille. Octavianus lupasi myös sotilaille 2000 sestertiuksen rahalahjan ja lupasi heille 20 000 sodan loputtua. Kaksi hänelle aikaisemmin uskollista legioonaa, Legio Martia ja Legio IIII Macedonica, jotka olivat matkalla Brundisiumista Roomaan loikkasivat Octavianuksen leiriin. Octavianus sai myös Antoniuksen armeijaan kuuluneet sotanorsut. Antonius oli tuolloin Roomassa ja hän yritti 28. marraskuuta saada senaatin julistmaan Octavianuksen valtakunnan viholliseksi, mutta tämä epäonnistui. Antonius epäili omien joukkojensa lojaalisuutta jos hän joutuisi taisteluun Octavianusta vastaan. Hän otti tällöin itselleen vielä uskolliset joukot ja marssi Gallia Cisalpinaa kohti, jossa hän aikoi hyökätä Decimus Brutuksen kimppuun.[5] [6]

Senaatissa ilakoitiin siitä, että Caesarin entiset kannattajat riitelivät keskenään. Cicero, joka tuolloin oli vaikutusvaltaisimpia senaattoreja, alkoi tämän jälkeen kannattaa Octavianusta, jolla oli jo valmis armeija, jota senaatti saattoi käyttää Antoniusta vastaan. Octavianusta pidettiin myös kokemattomana, eikä hänen uskottu olevan yhtä vaarallinen kuin Antoniuksen. Cicero alkoi kampanjoida Octavianuksen puolesta ja yritti saada senaatin julistamaan Marcus Antoniuksen isänmaan viholliseksi.[7]

Sota alkaa

Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 43 eaa. konsuliksi jo aikaisemmin nimitetty Vibius Pansa avasi senaatin istunnon. Monta päivää kestäneiden keskustelun tuloksena Octavianus nimitettiin senaattoriksi ja hänelle myönnettiin propreetorin imperium, joka laillisti hänen siihen asti laittoman armeijansa. Senaatti määräsi vuoden 43 eaa. toisen konsulin Aulus Hirtiuksen ottamaan Octavianuksen armeijan komentoonsa. Senaatti lupasi myös maksaa Octavianuksen lupaamat 20 000 sestertiuta Martian ja neljännen legioonan joukoille. Pansa sai määräyksen värvätä uusia legioonia sotaa varten. Ciceron yritykset julistaa Antonius valtion viholliseksi epäonnistuivat taas Lucius Calpurnius Pison vastustuksesta.[8][9] Hirtius ja Pansa olivat kummatkin maltillisia Caesarin kannattajia. Hirtius oli Caesarin entinen sotapäällikkö, ja hän oli myös tunnettu kirjailijana. Hän on muun muassa Caesarin Gallian sotaa käsittelevän teoksen viimeisen osan kirjoittaja. Kummatkin konsulit olivat myös hyvissä väleissä Ciceron kanssa.

»Kaupungissa oli tähän aikaan suuri vaikutusvalta Cicerolla. Tämä mies, joka kiihotti koko maailmaa Antonista vastaan, sai vihdoin aikaan, että senaatti julisti Antoniuksen isänmaan viholliseksi, myönsi Caesarille liktorisaattueen ja sotapäällikön arvomerkit ja lähetti saman vuoden konsulit, Pansan ja Hirtiuksen, karkottamaan Antoniusta Italiasta.»
(Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja, Antonius. Kääntänyt Kalle Suuronen)

Senaatissa toivottiin kuitenkin vielä Antoniuksen luopumaan aikeistaan. Fufius Calenuksen ehdotuksesta senaatti päätti lähettää ryhmän neuvottelemaan Antoniuksen kanssa. Ryhmään kuului muun muassa Ciceron vastustaja Piso. Jos Antonius ei perääntyisi Gallia Cisalpinasta tulisi senaatti julistamaan sodan häntä vastaan.[10]

Marcus Aemilius Lepiduksen kolikko. Lepidus oli Julius Caesarin kannattaja joka oli vuonna 44 eaa. Caesarin ratsuväen päällikkö eli magister equitum.

Antoniuksen, Brutuksen ja Octavianuksen joukkojen lisäksi läntisissä provinsseissa oli Caesarin kannattajia joiden lojaalisuudesta senaattia kohtaan ei oltu varmoja. Lepidus, Caesarin magister equitum, oli Gallia Narbonensiksessa. Galliassa oli myös Caesarin entinen upseeri Lucius Munatius Plancus, joka oli Caesarin murhan jälkeen nimitetty Gallian maaherraksi. Lepidus ja Plancus lähettivät kummatkin kirjeitä senaatille joissa he kehottivat senaattia pyrkimään saada aikaan rauhansopimus Antoniuksen kanssa. Ainakin Plancus oli ollut yhteyksissä Antoniuksen kanssa. Cicero vastusti minkäänlaista sopimusta joka olisi jättänyt Antoniuksen komentoon minkäänlaisia joukkoja. Antonius yritti puolestaan saada Octavianuksen ja Hirtiuksen liittoutumaan kanssaan. Cicero tuomitsi Antoniuksen rauhanaikeet kolmannessatoista filippolaispuheessaan ja luonnehti tätä rikollisena. Cicero kirjoitti myös kirjeitä Lepidukselle ja Plancukselle, joita hän nuhteli heitä. Plancus lähettikin senaatille kirjeen jossa hän pyysi anteeksi käytöstään ja syytti tapahtumasta sotilaitaan joille Antonius oli tehnyt suuria lupauksia.[11]

Joukot

Sodan alussa tasavaltalaisten joukot koostuivat pääasiassa Octavianuksen värväämistä joukoista ja niistä kahdesta Antoniuksen legioonasta, jotka olivat loikanneet Octavianuksen puolelle. Octavianus värväsi Caesarin veteraanien joukosta kaksi legioonaa ja yhden legioonan, joka koostui alokkaista. Konsuli Pansa värväsi myös neljä alokkaista koostuvaa legioonaa sodan aikana.[12]

  • Legio IV Macedonica (Antoniuksen entinen legioona, loikkasi Octavianuksen puolelle)[13]
  • Legio Martia (Antoniuksen entinen legioona,loikkasi Octavianuksen puolelle, numeroa ei tiedetä)
  • Legio VII Paterna (Octavianuksen värväämä, koostui Caesarin entisistä sotilaista)[14][15]
  • Legio VIII Gallica (Octavianuksen värväämä, koostui Caesarin entisistä sotilaista)[14][16]
  • Pansan värväämät neljä legioonaa.[17] Yleensä konsulien legioonat oli numeroitu I, II, III ja IV.

Appianuksen mukaan Decimus Brutuksen joukot, jotka olivat piiritettyinä Mutinassa:

  • Kolme legioonaa (yksi koostui kokemattomista alokkaista)[18]
  • Appianuksen mukaan Brutuksella oli myös "suuri määrä gladiaattoreita"[18]

Antoniuksen joukkoihin kuului kolme Makedoniasta siirrettyä legioonaa (joista kaksi oli loikannut Octavianuksen puolelle). Lisäksi armeijaan kuului yksi veteraaneista koostuva legioona.[19]

Mutinan piiritys

Brutus yritti aluksi puolustautua Antoniusta vastaan, mutta joutui pian alakynteen. Brutus perääntyi Mutinan kaupunkiin, jota Antonius alkoi piirittää. Antonius lähetti kaupunkiin miehiään yrittämään saada Brutuksen sotilaat jättämään tämän.

Helmikuussa 43 eaa. Octavianus marssi joukkojensa kanssa Arretiumiin, jossa hän kohtasi Hirtiuksen. Octavianus oli tuolloin vielä kokematon eikä ollut koskaan johtanut sotilaita taistelussa. Hirtius otti heti koko armeijan johtoonsa. Hirtius antoi Octavianuksen johdettavaksi luultavasti vain kaksi legioonaa, ja piti itse muun muassa kaksi Antoniukselta loikannutta kokenutta makedonialaista legioonaa. Octavianusta ärsytti myös se, että konsulit ja eräät muut senaatin jäsenet yrittivät vielä neuvotella Antoniuksen kanssa. Octavianuksen kannalta oli tärkeää estää Antoniusta ja senaattia pääsemästä minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen.[23]

Kun Octavianus sai kuulla Mutinan piirityksestä, hän taivutteli Hirtiuksen marssimaan joukkoineen Antoniusta vastaan. Toinen konsuleista oli vielä Roomassa kokoamassa uusia legioonia. Octavianus pelkäsi, että Mutinan puolustajat antautuisivat ruoan käydessä vähiin. Octavianus ja Hirtius lähtivät matkaan ja valtasivat läheisen Bononian (nykyinen Bologna) ilman taistelua, koska kaupungin varuskunta oli paennut. Antonius lähetti heitä vastaan ratsuväkeä, mutta se lyötiin pakosalle. Mutinan lähellä virtaavan joen yli Octavianuksen ja Hirtiuksen armeija ei kuitenkaan päässyt Antoniuksen joukkojen ansiosta. Brutukselle saatiin kuitenkin lähetettyä viesti, että apu oli lähellä.[24]

Kun Antonius näki, ettei Brutus aikonut hevillä antaa periksi, hän jätti veljensä Luciuksen huolehtimaan kaupungin piirityksestä. Antoniuksen ja Hirtiuksen armeijat seisoivat nenäkkäin monen päivän ajan. Kummankin armeijan ratsuväkiosastot kahakoivat keskenään. Yllättäen germaaniratsuväki, jonka Octavianus oli saanut loikkaamaan omalle puolelleen, loikkasi takaisin Antoniuksen leiriin. Ratsuväen joukkoon kuului myös sotanorsuja. Germaanit pääsivät loikkaamaan vihollisen puolelle, kun osa ratsuväestä oli lähdössä leiristä kahakoimaan Antoniuksen joukkojen kanssa. Germaanit ratsastivat muiden edellä, mutta kääntyivät yllättäen ympäri ja hyökkäsivät entisten liittolaistensa kimppuun. Toinen välikohtaus tapahtui, kun sotilaat, jotka oli lähetetty kuumastakin armeijasta keräämään muonaa, alkoivat kahakoida keskenään. Antoniuksen joukot pääsivät tässä taistelussa niskan päälle. Näiden pienten voittojen kannustamana ja saatuaan tiedon siitä, että Pansa pian saapuisi paikalle vereksien joukkojen kanssa, Antonius päätti hyökätä vihollisen leiriä vastaan. Hirtius ja Octavianus eivät kuitenkaan halunneet ryhtyä taisteluun ennen kuin Pansa pääsisi paikalle.[25]

Forum Gallorumin taistelu

Armeijoiden liikkeet ennen Forum Gallorumin taistelua.

Antonius päätti ottaa osan joukoistaan ja tehdä yllätyshyökkäyksen Pansan kokemattomia joukkoja vastaan. Osan joukoistaan hän määräsi hyökkäämään vihollisen leiriä vastaan, jotta vihollinen ei huomaisi Antoniuksen aikeita. Antonius lähti matkaan kahden legioonan kanssa öiselle marssille. Hirtius oli kuitenkin varuillaan ja lähetti Sulpicius Galban ja Carfulenuksen johdolla Pansalle lisäjoukkoja. Hirtiuksen lähettämiin veteraanijoukkoihin kuului Legio Martia sekä hänen ja Octavianuksen henkivartiostot (cohors praetoria). Antonius asetti legioonansa väijytykseen erään Forum Gallorum -nimiseen kylään ja sitä ympäröivälle suolle. Ainoastaan Antoniuksen kevytaseiset ja ratsuväki pysyttelivät näkyvillä. Nähdessään nämä joukot Legio Martia ja pretoriaanit lähtivät heti hyökkäykseen. Legio Martian ja pretoriaanien kohotit eivät kerenneet muodostaa kunnollista taistelujärjestystä vaan ryhmittyivät suoraan marssimuodostelmastaan suoraksi taistelulinjaksi. Niin sanotussa simplex acies taistelujärjestyksessä joukot taistelivat yhdessä rivissä. Yleensä legioonat taistelivat useammassa rivistössä. Legio Martian ja pretoriaanikohorttien sotilaat eivät pystyneet hillitsemään itseään vaan lähtivät käskyistä huolimatta rajuun hyökkäykseen. Octavianuksen pretoriaanikohortti taisteli rivistön keskellä, Via Aemilialla, Mutinan ja Bononian välisellä tiellä, joka kulki soisen maaston läpi korotetulla harjanteella. Legio Martian kahdeksan kohorttia taistelivat soisella alueella tien oikealla puolella. Vasemmalla siivellä taistelivat Legio Martian loput kaksi kohorttia ja Hirtiuksen pretoriaanit. Taistelujärjestyksestä voidaan päätellä että kahdeksan Legio Martian kohorttia oli marssinut joukkojen kärjessä. Sen perässä olivat marssineet pretoriaanit ja kaksi Legio Martian kohorttia.[20]

Yhtäkkiä Antonius määräsi piilossa olleet joukkonsa hyökkäämään. Galba määräsi paikalle kerenneet kaksi legioonaansa seuraamaan näiden perässä.[26] Oikealla siivellä, jossa osa Legio Martia kohorteista taisteli Antoniuksen Legio XXXV:tä vastaan, käytiin ankara yhteenotto. Vaikka Antoniuksen legioonalla oli miesylivoima pystyivät Legio Martian sotilaat jopa lyömään heidät takaisin. Pian Antoniuksen mauretaanialainen ratsuväki uhkasi kuitenkin saartaa oikean siiven ja Legio Martian oli peräännyttävä. Antoniuksen joukot olivat ilmeisesti niin väsyneitä etteivät ne jaksaneet seurata perääntyviä joukkoja. Kevytaseiset joukot pitivät Antoniuksen ratsuväen loitolla samalla kun Legio Martia perääntyi.[20]

Pansan joukot joutuivat alakynteen vasemmalla siivellä, jossa Hirtiuksen henkivartiosto taisteli Antoniuksen Legio II:tä vastaan. Antoniuksen vahva ratsuväki yritti kiertää vihollisen selustaan ja pakotti tämän perääntymään. Via Aemilialla taistellut Octavianuksen henkivartiosto sai vastaansa Antoniuksen ja tämä liittolaisen Junius Silanuksen pretoriaanit.[20] Octavianuksen pretoriaanit taistelivat viimeiseen mieheen asti.[26]

Suuri osa Pansan joukoista kaatui, ja loput perääntyivät leiriinsä. Pansa haavoittui pahasti, kun hän sai keihään kylkeensä. Haavoittunut konsuli vietiin Bononiaan.[26] Antonius yritti vallata leirin rynnäköllä, mutta epäonnistui. Octavianus ja Hirtius saivat kuulla Pansan tappiosta ja päättivät, että Hirtius ottaisi 20 kohorttia ja hyökkäisi Antoniuksen kimppuun. Octavianus jäi puolestaan vartioimaan leiriä. Paluumatkalla omaan leiriinsä Antoniuksen taistelusta väsyneet joukot joutuivat Hirtiuksen hyökkäyksen kohteeksi, ja heidät lyötiin perusteellisesti.[27][25][17][28]

Lyötyään Antoniuksen joukot Hirtiuksen joukot tervehtivät komentajansa imperaattorina. Myös Pansaa ja Octavianusta tervehdittiin imperaattoreina vaikka heillä ei ollut osuutta voittoon.[29] Dio Cassiuksen mukaan myös senaatti soi Hirtiukselle tämän kunnian.[30]

Sulpicius Galba kerottoo kirjeessään Cicerolle että heidän joukkonsa olivat ottaneet sotasaaliikseen kaksi aquilaa ja kuusikymmentä muuta tunnusta. Galba piti Forum Gallorumin taistelua suurena voittona.[31]

Vuosia taistelun jälkeen Antonius väitti Octavianuksen paenneen Forum Gallorumin taistelusta. Antoniusken mukaan Octavianus palasi leiriin vasta seuraavana aamuna hukattuaan hevosensa ja purppuraisen komentajan viittansa. Väitteen todenperäisyydestä ei ole tietoa ja se saattaa liittyä Antoniuksen ja Octavianuksen väliseen propagandasotaan, jota käytiin vuosien ajan. Dio Cassiuksen mukaan Octavianuksen henkivartiosto taisteli viimeiseen mieheen ilman johtajaansa, joka oli jäänyt vartioimaan leiriä. Jos Octavianus oli mukana taistelussa, niin hän ei ainakaan ollut tehnyt suurempaa vaikutusta.[32]

Dio Cassiuksen mukaan samaan aikaan Forum Gallorumin taistelun kanssa käytiin taistelu Pontius Aquilan ja T. Munatius Plancuksen välillä. Aquila oli yksi Caesarin murhaajista. Hän oli liittoutunut murhan jälkeen Brutuksen kanssa ja toimi hänen legaattinaan Gallia Cisalpinassa. Aquila kukisti Plancuksen ja ajoi hänet pois Pollentian kaupungista.[30]

Antonius lyödään

Octavianus nuorena miehenä. Vuonna 43 eaa. Octavianus oli vielä nuori ja kokematon, mutta hän oli suosittu murhatun Caesarin entisten kannattajien keskuudessa.

Osa Antoniukselle uskollisista vaihtoi näiden tapahtumien jälkeen puolta. Octavianus ja Hirtius ilahtuivat tästä ja päättivät provosoida Antoniuksen taisteluun. Aluksi Antonius huolestui tästä, mutta pian paikalle saapui Lepiduksen lähettämä joukko sotilaita. Lepidus kannatti Antoniusta, vaikka senaatti oli määrännyt hänet lähettämään joukkoja Hirtiuksen tueksi. Lepidus ei kuitenkaan antanut joukkojen komentajalle Marcus Silanukselle tarkempia ohjeita, ja tämä liittyi Antoniuksen armeijaan. Näiden vahvistusten innoittamana Antonius teki yllättäen hyökkäyksen, mutta joutui perääntymään verisen taistelun jälkeen.[30]

Hirtiuksen ja Octavianuksen armeija valtasi tämän jälkeen Antoniuksen leirin. Hirtiuksen johtamat joukot murtautuivat leiriin. Hirtius kaatui taistellessaan Antoniuksen komentoteltan edessä.[33] Octavianus oli tällä kertaa myös mukana itse taistelussa, ja hänen kerrotaan kantaneen kuolleen Hirtiuksen ruumiin turvaan.[34] Suetonius puolestaan kertoo, että Octavianus "haavoistaan ja verenvuodosta" huolimatta otti harteilleen kuolevan kotkankantajan sotamerkin eli aquilan ja kantoi sen omaan leiriin.[34]

Taistelun jälkeen

Antoniuksen joukot lyötiin perusteellisesti, ja taistelun jälkeen Antonius pakeni Galliaan Marcus Lepiduksen luokse. Matkalla Antoniuksen joukot kärsivät suunnattomia rasituksia, mutta Antonius näytti suuria johtajan lahjoja ja jakoi sotilaiden kärsimykset.[34]

Myös Hirtiuksen konsulikumppani Pansa menehtyi Forum Gallorumin taistelussa saamiinsa haavoihin muutama päivä taistelun jälkeen. Väitettiin, että Pansan kreikkalainen lääkäri Glyco olisi myrkyttänyt hänet Octavianuksen käskystä. Toukokuussa Marcus Brutus sai kuulla myrkytyshuhuista ja puolusti Glycoa, joka oli Brutuksen mukaan rehti mies. Toinen huhu kertoi, että Octavianus olisi itse tappanut Hirtiuksen taistelun tiimellyksessä. Tämä ei luultavasti ole totta, koska konsulin murha keskellä taistelukenttää ei olisi voinut jäädä huomaamatta. Tosiasia kuitenkin on, että konsulien kuoleman ansiosta Octavianuksen valta kasvoi suunnattomasti. Senaatti määräsi Octavianuksen luovuttamaan konsulien armeijan Decimus Brutukselle, mutta Octavianus kieltäytyi ja piti joukot itsellään. Hänellä oli nyt kahdeksan legioonaa, jotka olivat lojaaleja hänelle henkilökohtaisesti eikä senaatille. Octavianus sanoikin, etteivät legioonat taistelisi Julius Caesarin murhaajien alaisina. Octavianus kieltäytyi myös tekemästä yhteistyötä Decimus Brutuksen kanssa.[34]

Senaatissa riemuttiin, kun saatiin kuulla taistelun lopputuloksesta. Decimus Brutukselle senaatti myönsi triumfin, ja sotilaille luvattu hulppea 20 000 sestertiuksen palkkio laskettiin 10 000 sestertiukseen. Senaatti määräsi, että palkkiorahat jaettaisiin senaatin nimittämän neuvoston kautta, eikä joukkojen komentajan kautta, kuten yleensä oli tapana. Octavianusta ei valittu tähän neuvostoon. Octavianuksen sotilaat raivostuivat tästä ja lähettivät valituksensa senaatille Roomaan.[35]

Kolikko vuodelta 41 eaa. Mutinassa toisiaan vastaan taistelleet Antonius ja Octavianus pääsivät pian yhteisymmärrykseen.

Samalla saatiin kuulla, että Antonius oli saanut uusia liittolaisia. Lepiduksen lisäksi häntä tukivat Lucius Munatius Plancus ja Gaius Asinius Pollio. Heidän tuellaan Antoniuksella oli taas suuri armeija komentonsa alla. Decimus Brutus oli seurannut Antoniusta omien legiooniensa kanssa. Nyt Antonius oli hänelle liian voimakas. Italiassa Octavianus taas odotti tilaisuutta saada hyökätä Brutuksen kimppuun. Brutuksen joukot karkasivat suurissa joukoissa. Brutus yritti jatkaa muutaman lojaalin kannattajan kanssa matkaa Macedoniaan Marcus Brutuksen luokse, mutta jäi erään gallialaisen päällikön vangiksi, ja hänet surmattiin Antoniuksen käskystä.[35]

Roomassa Octavianus pakotti senaatin nimittämään itsensä ja serkkunsa Quintus Pediuksen konsuleiksi. Vuoden 43 eaa. kesällä Octavianus lähti Roomasta yhdentoista legioonan voimin. Kaikki luulivat hänen ryhtyvän taisteluun Antoniusta vastaan, mutta todellisuudessa Octavianus ja Antonius olivat päättäneet solmia liiton keskenään. Niin sanottuun toiseen triumviraattiin he ottivat jäseneksi myös Lepiduksen.[35]

Lähteet

  • Ross Cowan: Roman Battle Tactics 109BC-AD313. Osprey Publishing, 2007. ISBN 1846031842.
  • John Anthony Crook et. al.: The Cambridge Ancient History IX, The last age of the Roman Republic. Cambridge University Press, 1994. ISBN 0521256038.
  • Anthony Everitt: The First Emperor: Caesar Augustus and the Triumph of Rome. London: John Murray, 2006. ISBN 978-0-7195-5495-7.
  • Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • John Drogo Montagu: Battles of the Greek and Roman World: A Chronological Compendium of 667 Battles to 31Bc, from the Historians of the Ancient World. Greenhill Historic Series. Greenhill Books, 2000. ISBN 1-85367-389-7.
  • Josiah Osgood: Caesar's Legacy: Civil War and the Emergence of the Roman Empire. Cambridge University Press, 2006. ISBN 0521855829.

Antiikin lähteet

Forum Gallorumin taistelusta on säilynyt kaksi hyvää lähdettä nykypäivään. Appianuksen sisällissotia käsittelevän teoksen lisäksi Pulpicius Galba kertoo taistelun kulusta kirjeessään Cicerolle. Dio Cassius ja Appianus antavat yleiskatsauksen sodan kulusta.[36] Galban silminnäkijäkuvaus Forum Gallorumin taistelusta eroaa jonkin verran Appianuksen kuvauksesta. Galba korostaa omaa osuuttaan taistelun kulkuun ja unohtaa täysin Carfulenuksen joka myös johti oikean siiven joukkoja. Appianuksen kuvaus taistelusta on kirjoitettu lähes 200 vuotta tapahtuman jälkeen. Appianuksella tiedetään olleen hyvät lähteet, mutta hänen versionsa korostaa että taistelun kummatkin osapuolen joukot olivat kokeneita veteraaneja. Nykytutkijat epäilevät että Appianuksen lähteenä oli Asinius Pollio, jonka tiedetään kirjoittaneen sisällissotia käsittelevän teoksen. Cicerolle osoitetussa kirjeessä Pollio pyytä saada lisätietoja taistelun kulusta.[37]

Viitteet

  1. ↑ Kivimäki ja Tuomisto s.34-35
  2. ↑ Suetonius 10, Dio Cassius 45.5-7
  3. ↑ Osgood s.40, Cambridge Ancient History s.474
  4. ↑ Cambridge Ancient History s.478
  5. ↑ Cambridge Ancient History s.478-479
  6. ↑ Dio Cassius 45.11–13, Suetonius 10.10, Appianus 40–44
  7. ↑ Cambridge Ancient History s.479
  8. ↑ Cambridge Ancient History s.480
  9. ↑ Everitt 75–76, Dio Cassius 45.29–38, Suetonius 10.10–12
  10. ↑ Cambridge Ancient History s.480
  11. ↑ Cambridge Ancient History IX s.470-471, 482-483
  12. ↑ Appianus - The Civil Wars 3.47
  13. ↑ Livius.org - Legio IIII Macedonica
  14. ↑ a b c d e Osgood s.50
  15. ↑ Livius.org - Legio VII Claudia Pia Fidelis
  16. ↑ Livius.org - Legio VIII Augusta
  17. ↑ a b c d M. Tullius Cicero, Letters, F 10.30 Servius Sulpicius Galban kirje Cicerolle 16. huhtikuuta 43 eaa.
  18. ↑ a b Appianus 3.50
  19. ↑ Appianus 3.46
  20. ↑ a b c d e Cowan 2007, s.13-14
  21. ↑ Livius.org - Legio IIII Macedonica
  22. ↑ Livius.org - Legio XII Fulminata
  23. ↑ Everitt 78
  24. ↑ Everitt 76, 79, Dio Cassius 46.36
  25. ↑ a b Dio Cassius 46.37
  26. ↑ a b c Montagu s.236
  27. ↑ Everitt 79–80
  28. ↑ Montagu s.237
  29. ↑ Cambridge Ancient History IX, s.483
  30. ↑ a b c Dio Cassius 46.38
  31. ↑ Ross Cowan: Roman Legionary 58 BC - AD 69 (s.49). Cambridge University Press, 2003. ISBN 1841766003.
  32. ↑ Everitt s.80
  33. ↑ Dio Cassius 46.39
  34. ↑ a b c d Everitt s.81
  35. ↑ a b c Everitt s.82
  36. ↑ Montagu s.236
  37. ↑ Osgood s.53-54
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mutinan_sota&oldid=4368303”