Ero sivun ”Mieli–ruumis-ongelma” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Tomisti (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
88 349 muokkausta
Järjestys
Tomisti (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
88 349 muokkausta
Käännöstä yms.
Rivi 1: Rivi 1:
[[Kuva:Descartes mind and body.gif|thumb|180px|right|[[René Descartes]]in teoksesta peräisin oleva kuva silmien, käden ja aivojen yhteistoiminnasta kuvaa hänen omaksumaansa [[ruumis|ruumiin]] ja [[mieli|mielen]] [[dualismi (filosofia)|dualismia]], [[kartesiolainen dualismi|kartesiolaista dualismia]]. Descartesin näkemyksen mukaan aistimukset päätyvät [[aisti]]nelimistä [[aivot|aivoissa]] sijaitsevaan [[käpyrauhanen|käpyrauhaseen]] ja sieltä aineettomaan [[sielu]]un.]]
[[Kuva:Descartes mind and body.gif|thumb|200px|right|[[René Descartes]]in teoksesta peräisin oleva kuva silmien, käden ja aivojen yhteistoiminnasta kuvaa hänen omaksumaansa [[ruumis|ruumiin]] ja [[mieli|mielen]] [[dualismi (filosofia)|dualismia]], [[kartesiolainen dualismi|kartesiolaista dualismia]]. Descartes katsoi, että aistimukset päätyvät [[aisti]]nelimistä [[aivot|aivoissa]] sijaitsevaan [[käpyrauhanen|käpyrauhaseen]] ja sieltä aineettomaan [[sielu]]un.]]


'''Mieli–ruumis-ongelma''' tai '''psykofyysinen ongelma''' tarkoittaa [[mielenfilosofia]]ssa kysymystä siitä, kuinka [[aivot]] (aineellinen olio) voivat olla [[tietoisuus|tietoiset]] (mielen ilmiö).
'''Mieli–ruumis-ongelma''' tai '''psykofyysinen ongelma''' tarkoittaa [[mielenfilosofia]]ssa kysymystä siitä, kuinka [[aivot]] (aineellinen olio) voivat olla [[tietoisuus|tietoiset]] (mielen ilmiö).


== Ratkaisuvaihtoehtoja ==
== Dualistisia ratkaisuja ==


⚫
[[Dualismi (filosofia)|Dualismi]]lla tarkoitetaan kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Mielenfilosofiassa se on näkemys, jonka mukaan mieli ja ruumis ovat erillisiä. Sen lähtökohtana on väite, että henkiset ilmiöt ovat ei-fysikaalisia.<ref name="Du">Hart, W.D. (1996) "Dualism", in Samuel Guttenplan (org) ''A Companion to the Philosophy of Mind'', Blackwell, Oxford, 265-7. </ref> [[Länsimaisen filosofian historia|Länsimaisessa filosofiassa]] dualismi esiintyy ensimmäisenä [[Platon]]in ja [[Aristoteles|Aristoteleen]] teoksissa. He katsoivat, että ihmisen ”järkeä” (mielen tai sielun kyky) ei voinut identifioida samaksi kuin ruumis eikä selittää sen kautta.<ref name="Plato">Platon: ''Faidon''</ref><ref name="Rob">Robinson, H. (1983): ‘Aristotelian dualism’, Oxford Studies in Ancient Philosophy 1, 123–44.</ref> Varhaisimmat dualismin muotoilut ovat kuitenkin peräisin [[hindulainen filosofia|hindulaisen filosofian]] [[Sankhya]]- ja [[Raja-jooga|Jooga]]-koulukunnista noin vuodelta 650 eaa. Nämä koulukunnat jakoivat maailman [[purusha]]an (mieli/henki) ja [[prakrti]]in (materiaalinen substanssi).<ref name="Sa">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.experiencefestival.com/a/Sankhya/id/23117 | Nimeke=Sankhya:Hindu philosophy: The Sankhya | Tekijä=Sri Swami Sivananda}}</ref>
=== Dualistisia ratkaisuja ===
{{Pääartikkeli|[[Dualismi (filosofia)|Dualismi]]}}

⚫
[[Dualismi (filosofia)|Dualismi]] eli kaksijakoinen näkemys on näkemys, jonka mukaan mieli ja ruumis ovat erillisiä. Sen lähtökohtana on väite, että henkiset ilmiöt ovat ei-fysikaalisia.<ref name="Du">Hart, W.D. (1996) "Dualism", in Samuel Guttenplan (org) ''A Companion to the Philosophy of Mind'', Blackwell, Oxford, 265-7. </ref> Länsimaisessa filosofiassa dualismi esiintyy ensimmäisenä [[Platon]]in ja [[Aristoteles|Aristoteleen]] teoksissa. He katsoivat, että ihmisen ”järkeä” (mielen tai sielun kyky) ei voinut identifioida samaksi kuin ruumis eikä selittää sen kautta.<ref name="Plato">Platon: ''Faidon''</ref><ref name="Rob">Robinson, H. (1983): ‘Aristotelian dualism’, Oxford Studies in Ancient Philosophy 1, 123–44.</ref> Varhaisimmat dualismin muotoilut ovat kuitenkin peräisin [[hindulainen filosofia|hindulaisen filosofian]] [[Sankhya]]- ja [[Raja-jooga|Jooga]]-koulukunnista noin vuodelta 650 eaa. Nämä koulukunnat jakoivat maailman [[purusha]]an (mieli/henki) ja [[prakrti]]in (materiaalinen substanssi).<ref name="Sa">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.experiencefestival.com/a/Sankhya/id/23117 | Nimeke=Sankhya:Hindu philosophy: The Sankhya | Tekijä=Sri Swami Sivananda}}</ref>


Parhaiten tunnettu dualismin muotoilu on peräisin [[René Descartes]]ilta (ns. [[kartesiolainen dualismi]]). Hän katsoi, että mieli oli ei-ulottuvainen, ei-fyysinen substanssi.<ref name="De">{{Kirjaviite | Tekijä=Descartes, René | Nimeke=Discourse on Method and Meditations on First Philosophy | Julkaisija=Hacket Publishing Company | Vuosi=- | Tunniste=ISBN 0-87220-421-9}}</ref> Descartes oli ensimmäinen, joka liitti selvästi [[tietoisuus|tietoisuuden]] ja [[itsetajunta|itsetajunnan]] mieleen, ja erotti tämän aivoista, joka oli järjen keskus. Hän oli näin ensimmäinen, joka muotoili mieli–ruumis-ongelman siinä muodossa kuin se tunnetaan nykyisin.<ref name="De"/>
Parhaiten tunnettu dualismin muotoilu on peräisin [[René Descartes]]ilta (ns. [[kartesiolainen dualismi]]). Hän katsoi, että mieli oli ei-ulottuvainen, ei-fyysinen substanssi.<ref name="De">{{Kirjaviite | Tekijä=Descartes, René | Nimeke=Discourse on Method and Meditations on First Philosophy | Julkaisija=Hacket Publishing Company | Vuosi=- | Tunniste=ISBN 0-87220-421-9}}</ref> Descartes oli ensimmäinen, joka liitti selvästi [[tietoisuus|tietoisuuden]] ja [[itsetajunta|itsetajunnan]] mieleen, ja erotti tämän aivoista, joka oli järjen keskus. Hän oli näin ensimmäinen, joka muotoili mieli–ruumis-ongelman siinä muodossa kuin se tunnetaan nykyisin.<ref name="De"/>


==== Argumentit dualismin puolesta ====
=== Argumentit dualismin puolesta ===


Pääargumentti dualismin puolesta on se, että se vaikuttaa vetoavan tavallisten filosofisesti kouluttautumattomien ihmisten terveeseen järkeen perustuvaan intuitioon. Jos kysytään, mitä mieli on, ihmiset yleensä samaistavat oman mielensä omaan [[minä (filosofia)|minäänsä]], [[persoonallisuus|persoonallisuuteensa]], [[sielu]]unsa tai muuhun vastaavaan. Ihmiset mitä todennäköisimmin kieltävät, että mieli olisi yksinkertaisesti sama kuin [[aivot]], tai toisin päin. He näkevät tällaisen ratkaisuvaihtoehdon liian [[mekanismi (filosofia)|mekanistisena]] tai vain käsittämättömänä.<ref name="Du"/> Suuri osa nykyaikaisista filosofeista pitää näitä samoin kuin monia muitakin intuitioita kuitenkin mitä todennäköisimmin harhaanjohtavina. Heidän mukaansa meidän tulisi käyttää kriittisiä kykyjämme sekä empiiristen tieteiden tutkimustuloksia näiden oletusten tutkimisessa ja sen selvittämisessä, onko niissä mitään perää.<ref name="Du"/>
Pääargumentti dualismin puolesta on se, että se vaikuttaa vetoavan tavallisten filosofisesti kouluttautumattomien ihmisten terveeseen järkeen perustuvaan intuitioon. Jos kysytään, mitä mieli on, ihmiset yleensä samaistavat oman mielensä omaan [[minä (filosofia)|minäänsä]], [[persoonallisuus|persoonallisuuteensa]], [[sielu]]unsa tai muuhun vastaavaan. Ihmiset mitä todennäköisimmin kieltävät, että mieli olisi yksinkertaisesti sama kuin [[aivot]], tai toisin päin. He näkevät tällaisen ratkaisuvaihtoehdon liian [[mekanismi (filosofia)|mekanistisena]] tai vain käsittämättömänä.<ref name="Du"/> Suuri osa nykyaikaisista filosofeista pitää näitä samoin kuin monia muitakin intuitioita kuitenkin mitä todennäköisimmin harhaanjohtavina. Heidän mukaansa meidän tulisi käyttää kriittisiä kykyjämme sekä empiiristen tieteiden tutkimustuloksia näiden oletusten tutkimisessa ja sen selvittämisessä, onko niissä mitään perää.<ref name="Du"/>
Rivi 18: Rivi 15:
Toinen merkittävä argumentti dualismin puolesta on se ajatus, että henkisellä ja fyysisellä vaikuttaa olevan hyvin erilaisia, tai kenties yhteensovittamattomia, [[ominaisuus|ominaisuuksia]].<ref name="Ja">Jackson, F. (1982) “Epiphenomenal Qualia.” Reprinted in Chalmers, David ed. :2002. ''Philosophy of Mind: Classical and Contemporary Readings''. Oxford University Press.</ref> Henkisillä tapahtumilla on tietynlainen subjektiivinen kvaliteetti, kun taas fysikaalisilla tapahtumilla ei ole. Mielenfilosofit kutsuvat henkisten tapahtumien subjektiivisia puolia nimellä [[kvalia]].<ref name="Ja"/> Kvalioiden palauttaminen mihinkään fysikaaliseen vaikuttaa vaikealta.<ref name="Nagel">{{Lehtiviite | Tekijä=Nagel, T. | Otsikko=What is it like to be a bat? | Julkaisu=Philosophical Review | Numero=83 | Sivut=435–456 | Vuosi=1974}}</ref>
Toinen merkittävä argumentti dualismin puolesta on se ajatus, että henkisellä ja fyysisellä vaikuttaa olevan hyvin erilaisia, tai kenties yhteensovittamattomia, [[ominaisuus|ominaisuuksia]].<ref name="Ja">Jackson, F. (1982) “Epiphenomenal Qualia.” Reprinted in Chalmers, David ed. :2002. ''Philosophy of Mind: Classical and Contemporary Readings''. Oxford University Press.</ref> Henkisillä tapahtumilla on tietynlainen subjektiivinen kvaliteetti, kun taas fysikaalisilla tapahtumilla ei ole. Mielenfilosofit kutsuvat henkisten tapahtumien subjektiivisia puolia nimellä [[kvalia]].<ref name="Ja"/> Kvalioiden palauttaminen mihinkään fysikaaliseen vaikuttaa vaikealta.<ref name="Nagel">{{Lehtiviite | Tekijä=Nagel, T. | Otsikko=What is it like to be a bat? | Julkaisu=Philosophical Review | Numero=83 | Sivut=435–456 | Vuosi=1974}}</ref>


==== Interaktionistinen dualismi ====
=== Interaktionistinen dualismi ===
[[Kuva:Dualism.png|380px|thumb|Kolme dualismin muotoa: [[interaktionismi]], [[epifenomenalismi]] ja [[psykofyysinen parallelismi]]. Nuolet osoittavat kausaalisten vaikutusten suuntaa. Kuvasta puuttuvat [[okkasionalismi]] ja [[ominaisuusdualismi]].]]
[[Kuva:Dualism.png|380px|thumb|Kolme dualismin muotoa: [[interaktionismi]], [[epifenomenalismi]] ja [[psykofyysinen parallelismi]]. Nuolet osoittavat kausaalisten vaikutusten suuntaa. Kuvasta puuttuvat [[okkasionalismi]] ja [[ominaisuusdualismi]].]]


Rivi 29: Rivi 26:
Descartesin argumentti riippuu siitä esioletuksesta, että hänen mielessään olevat ”kirkkaat ja selkeät” ajatukset ovat välttämättä tosia. Monet nykyaikaiset filosofit asettavat tämän epäilyksenalaiseksi.<ref name="CE">Dennett D., (1991), ''Consciousness Explained'', Boston: Little, Brown & Company </ref><ref name="SS"> Stich, S., (1983), ''From Folk Psychology to Cognitive Science''. Cambridge, MA: MIT Press (Bradford)</ref><ref>Ryle, G., 1949, The Concept of Mind, New York: Barnes and Noble</ref> Esimerkiksi [[Joseph Agassi]] on katsonut, että 1900-luvun alkupuolelta lähtien tehdyt tieteelliset löydöt ovat kumonneet sen ajatuksen, että ihmisellä olisi etuoikeutettu pääty omiin ajatuksiinsa. Jo [[Sigmund Freud]] osoitti, että psykologisesti koulutettu havainnoija kykeni ymmärtämään henkilön alitajuisia motivaatioita paremmin kuin henkilö itse. [[Pierre Duhem]] on osoittanut, että tieteenfilosofi voi tuntea henkilön käyttämät menetelmät paremmin kuin henkilö itse, kun taas [[Bronislaw Malinowski]] on osoittanut, että antropologi voi tuntea henkilön tavat ja tottumukset paremmin kuin henkilö itse. Malinowskin mukaan myös nykyaikaisen psykologian kokeet, joissa henkilölle aiheutetaan näköaistimuksia olemattomista esineistä, johtavat Descartesin argumentin hylkäämiseen, koska niiden perusteella tieteilijät voivat kuvata henkilön havaintoaistimukset paremmin kuin henkilö itse.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Agassi, J. | Nimeke=La Scienza in Divenire | Julkaisija=Armando | Julkaisupaikka=Rome | Vuosi=1997}}</ref>
Descartesin argumentti riippuu siitä esioletuksesta, että hänen mielessään olevat ”kirkkaat ja selkeät” ajatukset ovat välttämättä tosia. Monet nykyaikaiset filosofit asettavat tämän epäilyksenalaiseksi.<ref name="CE">Dennett D., (1991), ''Consciousness Explained'', Boston: Little, Brown & Company </ref><ref name="SS"> Stich, S., (1983), ''From Folk Psychology to Cognitive Science''. Cambridge, MA: MIT Press (Bradford)</ref><ref>Ryle, G., 1949, The Concept of Mind, New York: Barnes and Noble</ref> Esimerkiksi [[Joseph Agassi]] on katsonut, että 1900-luvun alkupuolelta lähtien tehdyt tieteelliset löydöt ovat kumonneet sen ajatuksen, että ihmisellä olisi etuoikeutettu pääty omiin ajatuksiinsa. Jo [[Sigmund Freud]] osoitti, että psykologisesti koulutettu havainnoija kykeni ymmärtämään henkilön alitajuisia motivaatioita paremmin kuin henkilö itse. [[Pierre Duhem]] on osoittanut, että tieteenfilosofi voi tuntea henkilön käyttämät menetelmät paremmin kuin henkilö itse, kun taas [[Bronislaw Malinowski]] on osoittanut, että antropologi voi tuntea henkilön tavat ja tottumukset paremmin kuin henkilö itse. Malinowskin mukaan myös nykyaikaisen psykologian kokeet, joissa henkilölle aiheutetaan näköaistimuksia olemattomista esineistä, johtavat Descartesin argumentin hylkäämiseen, koska niiden perusteella tieteilijät voivat kuvata henkilön havaintoaistimukset paremmin kuin henkilö itse.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Agassi, J. | Nimeke=La Scienza in Divenire | Julkaisija=Armando | Julkaisupaikka=Rome | Vuosi=1997}}</ref>


==== Muita dualismin muotoja ====
=== Muita dualismin muotoja ===


[[Psykofyysinen parallelismi]] tai lyhyesti parallelismi on näkemys, jonka mukaan mielellä ja ruumiilla on erillinen ontologinen asema, eivätkä ne vaikuta toisiinsa kausaalisesti. Sen sijaat ne toimivat rinnakkaisilla poluilla samaan tahtiin ja ainoastaan näyttävät vaikuttavan toisiinsa.<ref name="DuSEP">{{Verkkoviite | Osoite=http://plato.stanford.edu/archives/fall2003/entries/dualism/ | Nimeke=Dualism | Tekijä=Robinson, Howard | Julkaisu=The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2003 Edition) | Julkaisija=Center for the Study of Language and Information, Stanford University | Viitattu=18. joulukuuta 2007}}</ref> Tätä näkemystä kannatti erityisesti [[Gottfried Leibniz]]. Vaikka Leibniz olikin ontologinen monisti joka uskoi, että oli olemassa vain yhdentyyppisiä substansseja ([[monadi|monadeja]]) ja että kaikki oli palautettavissa niihin, hän kuitenkin katsoi, että ”henkisen” ja ”fysikaalisen” välillä oli merkittävä ero, mitä tuli [[kausaliteetti|kausaatioon]]. Hän katsoi, että Jumala oli järjestänyt asiat ennalta niin, että mielet ja ruumiit olisivat harmoniassa toistensa kanssa. Tätä kutsutaan [[ennalta-asetettu harmonia|ennalta-asetetuksi harmoniaksi]].<ref>Leibniz, Gottfried Wilhelm: ''Monadologia'', 1714.</ref>
[[Psykofyysinen parallelismi]] tai lyhyesti parallelismi on näkemys, jonka mukaan mielellä ja ruumiilla on erillinen ontologinen asema, eivätkä ne vaikuta toisiinsa kausaalisesti. Sen sijaat ne toimivat rinnakkaisilla poluilla samaan tahtiin ja ainoastaan näyttävät vaikuttavan toisiinsa.<ref name="DuSEP">{{Verkkoviite | Osoite=http://plato.stanford.edu/archives/fall2003/entries/dualism/ | Nimeke=Dualism | Tekijä=Robinson, Howard | Julkaisu=The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2003 Edition) | Julkaisija=Center for the Study of Language and Information, Stanford University | Viitattu=18. joulukuuta 2007}}</ref> Tätä näkemystä kannatti erityisesti [[Gottfried Leibniz]]. Vaikka Leibniz olikin ontologinen monisti joka uskoi, että oli olemassa vain yhdentyyppisiä substansseja ([[monadi|monadeja]]) ja että kaikki oli palautettavissa niihin, hän kuitenkin katsoi, että ”henkisen” ja ”fysikaalisen” välillä oli merkittävä ero, mitä tuli [[kausaliteetti|kausaatioon]]. Hän katsoi, että Jumala oli järjestänyt asiat ennalta niin, että mielet ja ruumiit olisivat harmoniassa toistensa kanssa. Tätä kutsutaan [[ennalta-asetettu harmonia|ennalta-asetetuksi harmoniaksi]].<ref>Leibniz, Gottfried Wilhelm: ''Monadologia'', 1714.</ref>
Rivi 39: Rivi 36:
[[Ominaisuusdualismi]]n mukaan henkiset ominaisuudet kehittyvät [[emergenssi|emergentisti]], kun aine organisoidaan tietyllä tavalla. Ominaisuusdualismi on itse asiassa eräs emergentin materialismin muoto, ja siksi se käsitellään myöhempänä (katso: [[#Emergentti materialismi|emergentti materialismi]]).
[[Ominaisuusdualismi]]n mukaan henkiset ominaisuudet kehittyvät [[emergenssi|emergentisti]], kun aine organisoidaan tietyllä tavalla. Ominaisuusdualismi on itse asiassa eräs emergentin materialismin muoto, ja siksi se käsitellään myöhempänä (katso: [[#Emergentti materialismi|emergentti materialismi]]).


=== Monistisia ratkaisuja ===
== Monistisia ratkaisuja ==


Päinvastoin kuin dualismi, [[monismi (ontologinen)|monismi]] katsoo, ettei mielen ja ruumiin välillä olevaa perustavaa eroa. Nykyisin yleisin monismin muoto on [[fysikalismi]].<ref name="Kim">Kim, J.: "Mind-Body Problem", teoksessa {{OCP}}</ref> Fysikalistinen monismi katsoo, että ainoa olemassa oleva substanssi on fysikaalinen.<ref name="Stol">{{Verkkoviite | Osoite=http://plato.stanford.edu/archives/win2005/entries/physicalism/ | Tekijä=Stoljar, Daniel | Nimeke=Physicalism | Julkaisu=The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2005 Edition) | Julkaisija=Center for the Study of Language and Information, Stanford University | Viitattu=19. joulukuuta 2007}}</ref> Fysikalismi voidaan kuitenkin muotoilla monella eri tavalla, kuten myöhemmin on esitetty.
Päinvastoin kuin dualismi, mielenfilosofinen [[monismi (ontologinen)|monismi]] katsoo, ettei mielen ja ruumiin välillä olevaa perustavaa eroa. Nykyisin yleisin monismin muoto on [[fysikalismi]].<ref name="Kim">Kim, J.: "Mind-Body Problem", teoksessa {{OCP}}</ref> Fysikalistinen monismi katsoo, että ainoa olemassa oleva substanssi on fysikaalinen.<ref name="Stol">{{Verkkoviite | Osoite=http://plato.stanford.edu/archives/win2005/entries/physicalism/ | Tekijä=Stoljar, Daniel | Nimeke=Physicalism | Julkaisu=The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2005 Edition) | Julkaisija=Center for the Study of Language and Information, Stanford University | Viitattu=19. joulukuuta 2007}}</ref> Fysikalismi voidaan kuitenkin muotoilla monella eri tavalla, kuten alla on esitetty.


Toinen monismin muoto, [[idealismi (ontologinen)|idealismi]], katsoo, että ainoa olemassa oleva substanssi on laatuaan henkinen. Vaikka puhdas idealismi, kuten esimerkiksi [[George Berkeley]]n [[subjektiivinen idealismi]], on harvinainen nykyaikaisessa länsimaisessa filosofiassa, jotkut filosofit, kuten [[William Seager]], ovat kannattaneet sen hienostuneempaa muotoa, [[panpsykismi]]ä. Sen mukaan henkiset kokemukset ja ominaisuudet ovat fysikaalisten kokemusten ja ominaisuuksien perustana.<ref>Chalmers, D: ''The Conscious Mind: In Search of a Fundamental Theory'' (1996). Oxford University Press. hardcover: ISBN 0-19-511789-1, paperback: ISBN 0-19-510553-2</ref>
Toinen monismin muoto, [[idealismi (ontologinen)|idealismi]], katsoo, että ainoa olemassa oleva substanssi on laatuaan henkinen. Vaikka puhdas idealismi, kuten esimerkiksi [[George Berkeley]]n [[subjektiivinen idealismi]], on harvinainen nykyaikaisessa länsimaisessa filosofiassa, jotkut filosofit, kuten [[William Seager]], ovat kannattaneet sen hienostuneempaa muotoa, [[panpsykismi]]ä. Sen mukaan henkiset kokemukset ja ominaisuudet ovat fysikaalisten kokemusten ja ominaisuuksien perustana.<ref>Chalmers, D: ''The Conscious Mind: In Search of a Fundamental Theory'' (1996). Oxford University Press. hardcover: ISBN 0-19-511789-1, paperback: ISBN 0-19-510553-2</ref>
Rivi 49: Rivi 46:
Eräs mahdollisuus olisi hyväksyä sellaisen perussubstanssin olemassaolo, joka ei olisi sen enempää fysikaalinen kuin henkinenkään. Henkinen ja fysikaalinen olisivat tällöin tämän neutraalin substanssin ominaisuuksia. Tällaisen näkemyksen omaksui [[Baruch Spinoza]],<ref name="Spin">Spinoza, Baruch: ''[[Tractatus Theologico-Politicus]]'', 1670.</ref> ja sitä popularisoi 1800-luvulla [[Ernst Mach]].<ref> Mach, E. (1886): ''Die Analyse der Empfindungen und das Verhältnis des Physischen zum Psychischen.'' Fifth edition translated as ''The Analysis of Sensations and the Relation of Physical to the Psychical'', New York: Dover. 1959 </ref> Tämä niin kutsuttu [[neutraali monismi]] muistuttaa ominaisuusdualismia.
Eräs mahdollisuus olisi hyväksyä sellaisen perussubstanssin olemassaolo, joka ei olisi sen enempää fysikaalinen kuin henkinenkään. Henkinen ja fysikaalinen olisivat tällöin tämän neutraalin substanssin ominaisuuksia. Tällaisen näkemyksen omaksui [[Baruch Spinoza]],<ref name="Spin">Spinoza, Baruch: ''[[Tractatus Theologico-Politicus]]'', 1670.</ref> ja sitä popularisoi 1800-luvulla [[Ernst Mach]].<ref> Mach, E. (1886): ''Die Analyse der Empfindungen und das Verhältnis des Physischen zum Psychischen.'' Fifth edition translated as ''The Analysis of Sensations and the Relation of Physical to the Psychical'', New York: Dover. 1959 </ref> Tämä niin kutsuttu [[neutraali monismi]] muistuttaa ominaisuusdualismia.


==== Reduktiivinen fysikalismi ====
=== Reduktiivinen fysikalismi ===


[[Reduktionismi|Reduktiivisessa]] fysikalismissa tietoisuus pelkistetään pelkiksi aivojen fysikaalisiksi tiloiksi. Reduktionimia edustavat esimerkiksi [[identiteettiteoria]] ja [[funktionalismi (filosofia)|funktionalismi]].
⚫
===== Behaviorismi =====

⚫
==== Behaviorismi ====


{{Pääartikkeli|[[Behaviorismi]]}}
{{Pääartikkeli|[[Behaviorismi]]}}
Rivi 61: Rivi 60:
Filosofista behaviorismia kannatti muun muassa [[Ludwig Wittgenstein]]. Se menetti suosionsa 1900-luvun loppupuolella [[kognitivismi]]n nousun myötä.<ref name="Kim1">Kim, Jaegwon: "Mind, Problems in the Philosophy of", teoksessa {{OCP}}</ref> Kognitivistit hylkäsivät behaviorismin useiden ilmeisten ongelmien vuoksi. Behaviorismi on esimerkiksi intuition vastaista nimittäessään myös jonkun tuntemaa päänsärkyä käyttäytymiseksi.
Filosofista behaviorismia kannatti muun muassa [[Ludwig Wittgenstein]]. Se menetti suosionsa 1900-luvun loppupuolella [[kognitivismi]]n nousun myötä.<ref name="Kim1">Kim, Jaegwon: "Mind, Problems in the Philosophy of", teoksessa {{OCP}}</ref> Kognitivistit hylkäsivät behaviorismin useiden ilmeisten ongelmien vuoksi. Behaviorismi on esimerkiksi intuition vastaista nimittäessään myös jonkun tuntemaa päänsärkyä käyttäytymiseksi.


===== Identiteettiteoria =====
==== Identiteettiteoria ====
[[Kuva:Anomalous_Monism.png|thumb|right|250px|Klassinen [[identiteettiteoria]] ja [[anomaalinen monismi]] vertailussa. Identiteettiteoriassa jokainen yhden henkisen [[tyyppi ja token|tyypin tokenin]] instantiaatio vastaa (nuolten osoittamasti) yhden fysikaalisen tyypin fysikaalista tokenia. Anomaalisessa monismissa token–token -vastaavuudet voivat olla tyyppi–tyyppi -vastaavuuksien ulkopuolella. Tuloksena on token-identiteetti.]]
[[Kuva:Anomalous_Monism.png|thumb|right|250px|Klassinen [[identiteettiteoria]] ja [[anomaalinen monismi]] vertailussa. Identiteettiteoriassa jokainen yhden henkisen [[tyyppi ja token|tyypin tokenin]] instantiaatio vastaa (nuolten osoittamasti) yhden fysikaalisen tyypin fysikaalista tokenia. Anomaalisessa monismissa token–token -vastaavuudet voivat olla tyyppi–tyyppi -vastaavuuksien ulkopuolella. Tuloksena on token-identiteetti.]]
{{Pääartikkeli|[[Identiteettiteoria]]}}
{{Pääartikkeli|[[Identiteettiteoria]]}}
Rivi 71: Rivi 70:
Tästä huolimatta kaikkia identiteettiteorioita ei välttämättä tarvitse hylätä. [[Token-identiteettiteoria|Token-identiteettiteorioiden]] mukaan sen tosiseikan, että tietty aivotila yhdistyy vain yhteen henkilön henkiseen tilaan, ei tarvitse merkitä sitä, että henkisten tilojen tyyppien ja aivotilojen tyyppien välillä pitäisi olla absoluuttinen vastaavuus. [[Tyyppi ja token|Tyyppi–token]] -erottelua voidaan havainnollistaa yksinkertaisella esimerkillä: sana ”kissa” sisältää neljää tyyppiä olevia kirjaimia (''k'', ''i'', ''s'', ''a'') ja viisi kirjaintokenia (esiintymää), kun kirjaimella ''s'' on kaksi tokenia. Token-identiteettiteoriassa ajatus on, että ainoastaan henkisten ilmiöiden partikulaariset tokenit eli esiintymät ovat identtisiä fysikaalisten tapahtumien partikulaaristen esiintymien kanssa.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä=Smart, J. J. C. | Osoite=http://plato.stanford.edu/archives/sum2002/entries/malebranche | Nimeke=Identity Theory | Julkaisu=The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2002 Edition) | Viitattu=19. joulukuuta 2007}}</ref> Anomaalinen monismi ja useimmat muut ei-reduktiivisen fysikalismin muodot ovat token-identiteettiteorioita.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Davidson, D.| Nimeke=Subjective, Intersubjective, Objective | Julkaisija=Oxford University Press | Julkaisupaikka=Oxford | Vuosi=2001 | Tunniste=ISBN 88-7078-832-6}}</ref> Näistä ongelmista huolimatta tyyppi-identiteettiteoria on herättänyt edelleen kiinnostusta, ennen kaikkea [[Jaegwon Kim]]in vaikutuksen ansiosta.<ref name="Smart"/>
Tästä huolimatta kaikkia identiteettiteorioita ei välttämättä tarvitse hylätä. [[Token-identiteettiteoria|Token-identiteettiteorioiden]] mukaan sen tosiseikan, että tietty aivotila yhdistyy vain yhteen henkilön henkiseen tilaan, ei tarvitse merkitä sitä, että henkisten tilojen tyyppien ja aivotilojen tyyppien välillä pitäisi olla absoluuttinen vastaavuus. [[Tyyppi ja token|Tyyppi–token]] -erottelua voidaan havainnollistaa yksinkertaisella esimerkillä: sana ”kissa” sisältää neljää tyyppiä olevia kirjaimia (''k'', ''i'', ''s'', ''a'') ja viisi kirjaintokenia (esiintymää), kun kirjaimella ''s'' on kaksi tokenia. Token-identiteettiteoriassa ajatus on, että ainoastaan henkisten ilmiöiden partikulaariset tokenit eli esiintymät ovat identtisiä fysikaalisten tapahtumien partikulaaristen esiintymien kanssa.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä=Smart, J. J. C. | Osoite=http://plato.stanford.edu/archives/sum2002/entries/malebranche | Nimeke=Identity Theory | Julkaisu=The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2002 Edition) | Viitattu=19. joulukuuta 2007}}</ref> Anomaalinen monismi ja useimmat muut ei-reduktiivisen fysikalismin muodot ovat token-identiteettiteorioita.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Davidson, D.| Nimeke=Subjective, Intersubjective, Objective | Julkaisija=Oxford University Press | Julkaisupaikka=Oxford | Vuosi=2001 | Tunniste=ISBN 88-7078-832-6}}</ref> Näistä ongelmista huolimatta tyyppi-identiteettiteoria on herättänyt edelleen kiinnostusta, ennen kaikkea [[Jaegwon Kim]]in vaikutuksen ansiosta.<ref name="Smart"/>


===== Funktionalismi =====
==== Funktionalismi ====


{{Pääartikkeli|[[Funktionalismi (filosofia)|Funktionalismi]]}}
{{Pääartikkeli|[[Funktionalismi (filosofia)|Funktionalismi]]}}
Rivi 79: Rivi 78:
Nämä kaikki funktionalismin eri muodot jakavat sen ajatuksen, että henkisiä tiloja luonnehtivat niiden kausaaliset suhteet muihin henkisiin tiloihin sekä aistien antamaan ”syötteeseen” ja käyttäytymisenä ilmenevään ”tulosteeseen”. Funktionalismi abstrahoi näin henkisten tilojen fysikaaliseen toteutustavan pois kuvaamalla sen ei-henkisinä funktionaalisina ominaisuuksina. Esimerkiksi [[munuainen|munuaista]] kuvaa tieteellisessä mielessä sen rooli veren suodattajana ja tietynlaisen kemiallisen tasapainon ylläpitäjänä. Tästä näkökulmasta ei ole merkitystä sillä, onko munuainen oikeasti tehty orgaanisesta aineksesta, muovisista nanoputkista vai silikonilastuista: munuaisen määrittelee munuaisena sen rooli suhteessa muihin elimiin.<ref name="Block"/>
Nämä kaikki funktionalismin eri muodot jakavat sen ajatuksen, että henkisiä tiloja luonnehtivat niiden kausaaliset suhteet muihin henkisiin tiloihin sekä aistien antamaan ”syötteeseen” ja käyttäytymisenä ilmenevään ”tulosteeseen”. Funktionalismi abstrahoi näin henkisten tilojen fysikaaliseen toteutustavan pois kuvaamalla sen ei-henkisinä funktionaalisina ominaisuuksina. Esimerkiksi [[munuainen|munuaista]] kuvaa tieteellisessä mielessä sen rooli veren suodattajana ja tietynlaisen kemiallisen tasapainon ylläpitäjänä. Tästä näkökulmasta ei ole merkitystä sillä, onko munuainen oikeasti tehty orgaanisesta aineksesta, muovisista nanoputkista vai silikonilastuista: munuaisen määrittelee munuaisena sen rooli suhteessa muihin elimiin.<ref name="Block"/>


==== Ei-reduktiivinen fysikalismi ====
=== Ei-reduktiivinen fysikalismi ===

Ei-reduktiivinen fysikalismi katsoo, että vaikka aivot ovat kaikki mitä mielen suhteen on olemassa, henkisiä ilmiöitä kuvaava sanasto ja selitykset ovat välttämättömiä, eikä niitä voi palauttaa fysikaalisten tieteiden kielelle ja alemman tason selityksille.


Kaikkien ei-reduktiivisten fysikalistien jakama perusajatus on ajatus [[supervenienssi]]stä. Sen mukaan henkiset tilat supervenioivat fysikaalisia tiloja, mutta niitä ei voida palauttaa niihin. Supervenienssi kuvaa näin funktionaalisen riippuvuuden: henkisissä tiloissa ei voi tapahtua muutosta ilman jotain muutosta fysikaalisissa tiloissa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Stanton, W. L. | Otsikko=Supervenience and Psychological Law in Anomalous Monism | Julkaisu=Pacific Philosophical Quarterly | Numero=64 | Vuosi=1983 | Sivut=72-79}}</ref>
Kaikkien ei-reduktiivisten fysikalistien jakama perusajatus on ajatus [[supervenienssi]]stä. Sen mukaan henkiset tilat supervenioivat fysikaalisia tiloja, mutta niitä ei voida palauttaa niihin. Supervenienssi kuvaa näin funktionaalisen riippuvuuden: henkisissä tiloissa ei voi tapahtua muutosta ilman jotain muutosta fysikaalisissa tiloissa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Stanton, W. L. | Otsikko=Supervenience and Psychological Law in Anomalous Monism | Julkaisu=Pacific Philosophical Quarterly | Numero=64 | Vuosi=1983 | Sivut=72-79}}</ref>


===== Anomaalinen monismi =====
==== Anomaalinen monismi ====


{{Pääartikkeli|[[Anomaalinen monismi]]}}
{{Pääartikkeli|[[Anomaalinen monismi]]}}
Rivi 89: Rivi 90:
Monet filosofit seuraavat kaksi oletusta mielen ja ruumiin suhteesta todeksi: 1) fysikalismi on totta ja henkisten tilojen tulee olla fysikaalisia tiloja, mutta 2) kaikki reduktionistiset ratkaisuehdotukset ovat epätyydyttäviä: henkisiä tiloja ei voi redusoida käyttäytymiseen, aivojen tiloihin tai funktionaalisiin tiloihin.<ref name="Stol"/> Herää siis kysymys, voiko olla olemassa ei-reduktiivista fysikalistista ratkaisua. [[Donald Davidson (filosofi)|Donald Davidson]]in [[anomaalinen monismi]]<ref name="Davidson">{{Kirjaviite | Tekijä=Davidson, Donald | Nimeke=Essays on Actions and Events | Julkaisija=Oxford University Press | Vuosi=1980 | Tunniste=ISBN 0-19-924627-0}}</ref> on eräs yritys muotoilla tällainen fysikalismi.
Monet filosofit seuraavat kaksi oletusta mielen ja ruumiin suhteesta todeksi: 1) fysikalismi on totta ja henkisten tilojen tulee olla fysikaalisia tiloja, mutta 2) kaikki reduktionistiset ratkaisuehdotukset ovat epätyydyttäviä: henkisiä tiloja ei voi redusoida käyttäytymiseen, aivojen tiloihin tai funktionaalisiin tiloihin.<ref name="Stol"/> Herää siis kysymys, voiko olla olemassa ei-reduktiivista fysikalistista ratkaisua. [[Donald Davidson (filosofi)|Donald Davidson]]in [[anomaalinen monismi]]<ref name="Davidson">{{Kirjaviite | Tekijä=Davidson, Donald | Nimeke=Essays on Actions and Events | Julkaisija=Oxford University Press | Vuosi=1980 | Tunniste=ISBN 0-19-924627-0}}</ref> on eräs yritys muotoilla tällainen fysikalismi.


===== Emergentti materialismi =====
==== Emergentti materialismi ====


{{Pääartikkeli|[[Emergentti materialismi]]}}
{{Pääartikkeli|[[Emergentti materialismi]]}}
Rivi 101: Rivi 102:
Sometimes emergentist use the example of water having a new property when Hydrogen H and Oxygen O combine to form H20 (water). In this example there "emerges" a new property of a transparent liquid that would not have been predicted by understanding hydrogen and oxygen as a gas, but physicists would claim that they could predict outcome of these two elements combining so it may not be the best of examples. But such is to be a similar case with physical properties of the brain giving rise to a mental state. Emergentists try to solve the notorious mind-body gap this way. One problem for emergentism is the idea "causal closure" in the world that does not allow for a mind-to-body causation. <ref>Jaegwon Kim, Philosophy of Mind, Westview Press; 2 edition (July 8, 2005) ISBN-10: 0813342694</ref>
Sometimes emergentist use the example of water having a new property when Hydrogen H and Oxygen O combine to form H20 (water). In this example there "emerges" a new property of a transparent liquid that would not have been predicted by understanding hydrogen and oxygen as a gas, but physicists would claim that they could predict outcome of these two elements combining so it may not be the best of examples. But such is to be a similar case with physical properties of the brain giving rise to a mental state. Emergentists try to solve the notorious mind-body gap this way. One problem for emergentism is the idea "causal closure" in the world that does not allow for a mind-to-body causation. <ref>Jaegwon Kim, Philosophy of Mind, Westview Press; 2 edition (July 8, 2005) ISBN-10: 0813342694</ref>
-->
-->
==== Eliminatiivinen materialismi ====
=== Eliminatiivinen materialismi ===


{{Pääartikkeli|[[Eliminatiivinen materialismi]]}}
{{Pääartikkeli|[[Eliminatiivinen materialismi]]}}
Rivi 108: Rivi 109:


Eliminativistit, kuten [[Patricia Churchland|Patricia]] ja [[Paul Churchland]], katsovat, että vaikka arkipsykologia tulkitsee kognition toimivan lauseita käsittelemällä, [[neuroverkot|neuroverkkoteoriat]] ja [[konnektionismi]] osoittautuvat täsmällisemmiksi esityksiksi siitä, kuinka aivot toimivat.<ref name="Pat">{{Kirjaviite | Tekijä=Churchland, Patricia | Nimeke=Neurophilosophy: Toward a Unified Science of the Mind-Brain | Julkaisija=MIT Press | Vuosi=1986 | Tunniste=ISBN 0-262-03116-7}}</ref> Churchlandit viittaavat usein muiden suosittujen mutta historian saatossa virheellisiksi osoitettujen teorioiden ja ontologioiden kohtaloon. Esimerkiksi ptolemaiolainen tähtitiede palveli planeettojen liikkeiden selittämisessä ja myös karkeassa ennustamisessa vuosisatoja, mutta lopulta tämä malli hylättiin ja kopernikaaninen malli korvasi sen. Churchlandien mukaan sama eliminointi odottaa käsitystä, jonka mukaan mieli olisi lauseiden käsittelijä ja ajattelu ja käyttäytyminen lauseiden kaltaisten tilojen nimeltä ”propositionaaliset asenteet” käsittelyn tulosta.<ref name="Paul">{{Lehtiviite | Tekijä=Churchland, Paul | Otsikko=Eliminative Materialism and the Propositional Attitudes | Julkaisu=Journal of Philosophy | Vuosi=1981 | Sivut=67–90}}</ref><ref name="Pat"/>
Eliminativistit, kuten [[Patricia Churchland|Patricia]] ja [[Paul Churchland]], katsovat, että vaikka arkipsykologia tulkitsee kognition toimivan lauseita käsittelemällä, [[neuroverkot|neuroverkkoteoriat]] ja [[konnektionismi]] osoittautuvat täsmällisemmiksi esityksiksi siitä, kuinka aivot toimivat.<ref name="Pat">{{Kirjaviite | Tekijä=Churchland, Patricia | Nimeke=Neurophilosophy: Toward a Unified Science of the Mind-Brain | Julkaisija=MIT Press | Vuosi=1986 | Tunniste=ISBN 0-262-03116-7}}</ref> Churchlandit viittaavat usein muiden suosittujen mutta historian saatossa virheellisiksi osoitettujen teorioiden ja ontologioiden kohtaloon. Esimerkiksi ptolemaiolainen tähtitiede palveli planeettojen liikkeiden selittämisessä ja myös karkeassa ennustamisessa vuosisatoja, mutta lopulta tämä malli hylättiin ja kopernikaaninen malli korvasi sen. Churchlandien mukaan sama eliminointi odottaa käsitystä, jonka mukaan mieli olisi lauseiden käsittelijä ja ajattelu ja käyttäytyminen lauseiden kaltaisten tilojen nimeltä ”propositionaaliset asenteet” käsittelyn tulosta.<ref name="Paul">{{Lehtiviite | Tekijä=Churchland, Paul | Otsikko=Eliminative Materialism and the Propositional Attitudes | Julkaisu=Journal of Philosophy | Vuosi=1981 | Sivut=67–90}}</ref><ref name="Pat"/>
⚫
<!--
==== Reduktionismi ====


⚫
=== Panpsykismi ===
{{Pääartikkeli|[[Reduktionismi]]}}

Reduktionismissa tietoisuus pelkistetään pelkiksi aivojen fysikaalisiksi tiloiksi. Reduktionimia edustaa esimerkiksi [[identiteettiteoria]]. Reduktionismiin emergenssin vaihtoehtona voidaan kuitenkin suhtautua kriittisesti.<ref>Niiniluoto 1990: 88–121</ref><ref>Velmans 2000: 23–47.</ref>

Olennaista on se, että vahvassa emergenssissä korkeamman tason ominaisuus voi vaikuttaa takaisin aineellisiin syihinsä (''feedback''), esimerkiksi yhteiskunta jäseniinsä. Niinpä reduktionistiset selitykset ovat alideterminoituja, ja niiden ennustusvoima on vähäisempi.

Mitä tulee yhteiskunnan olemassaoloon, se tuntuu jäävän ymmärryksemme yläpuolelle: ”Kukaan meistä ei voi täysin tajuta, millainen hengenelämä yhdyskunnilla on, sen enempää kuin yksityinen aivosolu voisi tietää, mitä kokonaiset aivot ajattelevat” ([[Charles S. Peirce]]) tai ylimalkaan mitä muut aivosolut ajattelevat. Yleensäkin meidän on vaikea nähdä emergenttejä olioita siellä, missä olemme tottuneet näkemään yksityisiä olioita. Näemme yksityisiä puita ja yksityisiä sieniä ajattelematta, että molemmat ovat riippuvaisia muodostamastaan [[symbioosi|symbioottisesta]] kokonaisuudesta (eräänlainen biologinen ''folie à deux''). Tuolle symbioottiselle kokonaisuudelle meillä ei ole nimeä.

Reduktionismia ei pidä sekoittaa [[Occamin partaveitsi|Occamin partaveitseksi]] kutsuttuun tieteenfilosofiseen periaatteeseen. Reduktionistit käyttelevät Occamin partaveistä liian kovalla kädellä. Vaikka ei tarvitse olettaa maailmankaikkeuden selittämiseksi yliluonnollisia tahoja, ovat sellaiset ilmiöt ja oliot kuin tietoisuus ja molekyylit järkeviä oletuksia. Vaikka jokin ilmiö tai olio voitaisiin jakaa jäännöksettä osiinsa, ei tämä vielä todista, ettei kyseistä ilmiötä tai oliota koskaan ollut olemassa, koska prosessuaalisen syyn olemassaolo kiistetään perustelematta.

Kemiallinen [[isomeria]] ja erityisesti [[stereoisomeria|stereoisomeerit]] havainnollistavat sitä, kuinka kokonaisuus on enemmän kuin vain osansa, sillä molekyylien rakenteella on merkitystä, eikä tässä ole mitään mystistä. Voitaisiin kuitenkin kuvitella reduktionistinen ”kemian möykkyteoria”, jossa — todellisuudenvastaisesti — kiistettäisiin isomeerien funktionaaliset erot tai selitettäisiin ne sattumalla, mutta sellainen ei johtaisi yhtä tuloksekkaaseen kemiaan eikä tehokkaaseen tiedon kasvuun kuin emergenssin tunnustava teoria.

⚫
==== Panpsykismi ====


{{Pääartikkeli|[[Panpsykismi]]}}
{{Pääartikkeli|[[Panpsykismi]]}}


Panpsykismi olettaa, että kaikki aine on pohjimmiltaan tietoista, ja selittää inhimillisen tietoisuuden sillä, että tietoisuus olisi ”idullaan” jo atomeissa ja kvarkeissa. Ongelmana tässä on se, että tietty kontingentti potentia reifioidaan; toinen ongelma on se, että elävyydestä tehdään ontologisesti perustava ominaisuus.<ref>Cunningham 2001: 66.</ref> Vaikka tietoisuuden olemassaolo edellyttää aivoja, jotka viime kädessä koostuvat atomeista, ei voida olettaa, että tuo tietoisuus olisi jo jonkinlaisessa lievemmässä muodossa maailmankaikkeuden kaikkien atomien ominaisuus.
Panpsykismi olettaa, että kaikki aine on pohjimmiltaan tietoista, ja selittää inhimillisen tietoisuuden sillä, että tietoisuus olisi ”idullaan” jo atomeissa ja kvarkeissa. Ongelmana tässä on se, että tietty kontingentti potentia reifioidaan; toinen ongelma on se, että elävyydestä tehdään ontologisesti perustava ominaisuus.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Cunningham, Bryon | Vuosi=2001 | Otsikko=The Reemergence of ‘Emergence’ | Julkaisu=Philosophy of Science | Numero=3 | Vuosikerta=68 | Selite=liite | Sivut=62–75}}</ref> Vaikka tietoisuuden olemassaolo edellyttää aivoja, jotka viime kädessä koostuvat atomeista, ei voida olettaa, että tuo tietoisuus olisi jo jonkinlaisessa lievemmässä muodossa maailmankaikkeuden kaikkien atomien ominaisuus.
⚫
<!--

== Naturalismi ja sen ongelmat ==
== Naturalismi ja sen ongelmat ==


Rivi 148: Rivi 135:


Intentionality is the capacity of mental states to be directed towards (''about'') or be in relation with something in the external world.<ref name="Searleint" /> This property of mental states entails that they have [[mental content|contents]] and [[semantics|semantic referents]] and can therefore be assigned truth values. When one tries to reduce these states to natural processes there arises a problem: natural processes are not true or false, they simply happen.<ref>{{cite book | author=Fodor, Jerry | title=Psychosemantics. The problem of meaning in the philosophy of mind | publisher=MIT Press | location=Cambridge | year=1993 | id=ISBN 0-262-06106-6 }}</ref> It would not make any sense to say that a natural process is true or false. But mental ideas or judgments are true or false, so how then can mental states (ideas or judgments) be natural processes? The possibility of assigning semantic value to ideas must mean that such ideas are about facts. Thus, for example, the idea that [[Herodotus]] was a historian refers to Herodotus and to the fact that he was an historian. If the fact is true, then the idea is true; otherwise, it is false. But where does this relation come from? In the brain, there are only electrochemical processes and these seem not to have anything to do with Herodotus.<ref name="Int" />
Intentionality is the capacity of mental states to be directed towards (''about'') or be in relation with something in the external world.<ref name="Searleint" /> This property of mental states entails that they have [[mental content|contents]] and [[semantics|semantic referents]] and can therefore be assigned truth values. When one tries to reduce these states to natural processes there arises a problem: natural processes are not true or false, they simply happen.<ref>{{cite book | author=Fodor, Jerry | title=Psychosemantics. The problem of meaning in the philosophy of mind | publisher=MIT Press | location=Cambridge | year=1993 | id=ISBN 0-262-06106-6 }}</ref> It would not make any sense to say that a natural process is true or false. But mental ideas or judgments are true or false, so how then can mental states (ideas or judgments) be natural processes? The possibility of assigning semantic value to ideas must mean that such ideas are about facts. Thus, for example, the idea that [[Herodotus]] was a historian refers to Herodotus and to the fact that he was an historian. If the fact is true, then the idea is true; otherwise, it is false. But where does this relation come from? In the brain, there are only electrochemical processes and these seem not to have anything to do with Herodotus.<ref name="Int" />
⚫
-->

== Kielifilosofinen kritiikki mieli–ruumis-ongelmaa kohtaan ==
== Kielifilosofinen kritiikki mieli–ruumis-ongelmaa kohtaan ==


Each attempt to answer the mind-body problem encounters substantial problems. Some philosophers argue that this is because there is an underlying conceptual confusion.<ref name="Hacker">{{cite book | author=Hacker, Peter | title=Philosophical Foundations of Neuroscience | publisher=Blackwel Pub. | year=2003 | id=ISBN 1-4051-0838-X }}</ref> These philosophers, such as [[Ludwig Wittgenstein]] and his followers in the tradition of linguistic criticism, therefore reject the problem as illusory.<ref name="Witt">{{cite book | author=Wittgenstein, Ludwig | title=Philosophical Investigations | publisher=Macmillan | location=New York | year=1954}}</ref> They argue that it is an error to ask how mental and biological states fit together. Rather it should simply be accepted that human experience can be described in different ways - for instance, in a mental and in a biological vocabulary. Illusory problems arise if one tries to describe the one in terms of the other's vocabulary or if the mental vocabulary is used in the wrong contexts.<ref name="Witt" /> This is the case, for instance, if one searches for mental states of the brain. The brain is simply the wrong context for the use of mental vocabulary - the search for mental states of the brain is therefore a [[category error]] or a sort of fallacy of reasoning.<ref name="Witt" />
Jokainen yllä esitetty ratkaisuvaihtoehto mielen ja ruumiin ongelmaan kohtaa joitakin ongelmia. Jotkut filosofit katsovat tämän johtuvan käsitteellisestä sekaannuksesta.<ref name="Hacker">{{Kirjaviite | Tekijä=Hacker, Peter | Nimeke=Philosophical Foundations of Neuroscience | Julkaisija=Blackwel Pub. | Vuosi=2003 | Tunniste=ISBN 1-4051-0838-X}}</ref> Esimerkiksi [[Ludwig Wittgenstein]]<ref name="Witt">{{Kirjaviite | Tekijä=Wittgenstein, Ludwig | Nimeke=Philosophical Investigations | Julkaisija=Macmillan | Julkaisupaikka=New York | Vuosi=1954}}</ref> ja jotkut hänen seuraajansa hylkäsivät ongelman pelkkänä näennäisongelmana. Heidän mukaansa on virheellistä kysyä, kuinka henkiset ja biologiset tilat sopivat yhteen. Sen sijaan tulisi vain hyväksyä, että inhimillistä kokemusta voidaan kuvata usealla tavalla &mdash; esimerkiksi henkisen ja biologisen kielen avulla. Näennäisongelmat syntyvät, kun toista yritetään kuvata toisen käyttämän sanaston avulla, tai jos henkiseen viittaavaa kieltä käytetään väärässä yhteydessä. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, jos henkisiä tiloja etsitään aivoista. Aivot ovat yksinkertaisesti väärä konteksti henkiseen viittaavan kielen käytölle &mdash; tämän vuoksi henkisten tilojen etsiminen aivoista on [[kategoriavirhe]] tai eräänlainen [[virhepäätelmä]].<ref name="Witt"/>

Nykyään tällaisen näkemyksen ovat omaksuneet jotkut Wittgensteinin tulkitsijat, kuten [[Peter Hacker]].<ref name="Hacker"/> Kuitenkin myös muun muassa funktionalismin kehittäjä [[Hilary Putnam]] on omaksunut näkemyksen mielen ja ruumiin ongelmasta näennäisongelmana, joka tulisi ratkaista Wittgensteinin tyyliin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Putnam, Hilary | Nimeke=The Threefold Cord: Mind, Body, and World | Julkaisija=Columbia University Press | Julkaisupaikka=New York | Vuosi=2000 | Tunniste=ISBN 0-231-10286-0 }}</ref>


Today, such a position is often adopted by interpreters of Wittgenstein such as [[Peter Hacker]].<ref name="Hacker" /> However, [[Hilary Putnam]], the inventor of functionalism, has also adopted the position that the mind-body problem is an illusory problem which should be dissolved according to the manner of Wittgenstein.<ref>{{cite book | author=Putnam, Hilary | title=The Threefold Cord: Mind, Body, and World | publisher=Columbia University Press |location=New York | year=2000 |id=ISBN 0-231-10286-0 }}</ref>
⚫
-->
== Viitteet ==
== Viitteet ==


Rivi 161: Rivi 148:
== Lähteet ==
== Lähteet ==


* Cunningham, Bryon (2001): The Reemergence of ‘Emergence’. — ''Philosophy of Science'' 3 (68. vsk.), liite, s. 62–75.
* Niiniluoto, Ilkka (1990): ''Maailma, minä ja kulttuuri. Emergentin materialismin näkökulma.'' Otava, Helsinki. ISBN 951-1-11070-5
* Niiniluoto, Ilkka (1990): ''Maailma, minä ja kulttuuri. Emergentin materialismin näkökulma.'' Otava, Helsinki. ISBN 951-1-11070-5
* Velmans, Max (2000): ''Understanding Consciousness.'' Routledge, London. ISBN 0-415-18655-2
* Velmans, Max (2000): ''Understanding Consciousness.'' Routledge, London. ISBN 0-415-18655-2

Versio 20. joulukuuta 2007 kello 11.16

René Descartesin teoksesta peräisin oleva kuva silmien, käden ja aivojen yhteistoiminnasta kuvaa hänen omaksumaansa ruumiin ja mielen dualismia, kartesiolaista dualismia. Descartes katsoi, että aistimukset päätyvät aistinelimistä aivoissa sijaitsevaan käpyrauhaseen ja sieltä aineettomaan sieluun.

Mieli–ruumis-ongelma tai psykofyysinen ongelma tarkoittaa mielenfilosofiassa kysymystä siitä, kuinka aivot (aineellinen olio) voivat olla tietoiset (mielen ilmiö).

Dualistisia ratkaisuja

Dualismilla tarkoitetaan kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Mielenfilosofiassa se on näkemys, jonka mukaan mieli ja ruumis ovat erillisiä. Sen lähtökohtana on väite, että henkiset ilmiöt ovat ei-fysikaalisia.[1] Länsimaisessa filosofiassa dualismi esiintyy ensimmäisenä Platonin ja Aristoteleen teoksissa. He katsoivat, että ihmisen ”järkeä” (mielen tai sielun kyky) ei voinut identifioida samaksi kuin ruumis eikä selittää sen kautta.[2][3] Varhaisimmat dualismin muotoilut ovat kuitenkin peräisin hindulaisen filosofian Sankhya- ja Jooga-koulukunnista noin vuodelta 650 eaa. Nämä koulukunnat jakoivat maailman purushaan (mieli/henki) ja prakrtiin (materiaalinen substanssi).[4]

Parhaiten tunnettu dualismin muotoilu on peräisin René Descartesilta (ns. kartesiolainen dualismi). Hän katsoi, että mieli oli ei-ulottuvainen, ei-fyysinen substanssi.[5] Descartes oli ensimmäinen, joka liitti selvästi tietoisuuden ja itsetajunnan mieleen, ja erotti tämän aivoista, joka oli järjen keskus. Hän oli näin ensimmäinen, joka muotoili mieli–ruumis-ongelman siinä muodossa kuin se tunnetaan nykyisin.[5]

Argumentit dualismin puolesta

Pääargumentti dualismin puolesta on se, että se vaikuttaa vetoavan tavallisten filosofisesti kouluttautumattomien ihmisten terveeseen järkeen perustuvaan intuitioon. Jos kysytään, mitä mieli on, ihmiset yleensä samaistavat oman mielensä omaan minäänsä, persoonallisuuteensa, sieluunsa tai muuhun vastaavaan. Ihmiset mitä todennäköisimmin kieltävät, että mieli olisi yksinkertaisesti sama kuin aivot, tai toisin päin. He näkevät tällaisen ratkaisuvaihtoehdon liian mekanistisena tai vain käsittämättömänä.[1] Suuri osa nykyaikaisista filosofeista pitää näitä samoin kuin monia muitakin intuitioita kuitenkin mitä todennäköisimmin harhaanjohtavina. Heidän mukaansa meidän tulisi käyttää kriittisiä kykyjämme sekä empiiristen tieteiden tutkimustuloksia näiden oletusten tutkimisessa ja sen selvittämisessä, onko niissä mitään perää.[1]

Toinen merkittävä argumentti dualismin puolesta on se ajatus, että henkisellä ja fyysisellä vaikuttaa olevan hyvin erilaisia, tai kenties yhteensovittamattomia, ominaisuuksia.[6] Henkisillä tapahtumilla on tietynlainen subjektiivinen kvaliteetti, kun taas fysikaalisilla tapahtumilla ei ole. Mielenfilosofit kutsuvat henkisten tapahtumien subjektiivisia puolia nimellä kvalia.[6] Kvalioiden palauttaminen mihinkään fysikaaliseen vaikuttaa vaikealta.[7]

Interaktionistinen dualismi

Kolme dualismin muotoa: interaktionismi, epifenomenalismi ja psykofyysinen parallelismi. Nuolet osoittavat kausaalisten vaikutusten suuntaa. Kuvasta puuttuvat okkasionalismi ja ominaisuusdualismi.

Interaktionistinen dualismi tai lyhyesti interaktionismi on se dualismin muoto, jota myös Descartes esitti Mietiskelyissään.[5] 1900-luvulla sitä ovat puolustaneet ennen kaikkea Karl Popper ja John Carew Eccles.[8] Se on näkemys, jonka mukaan henkiset tilat, kuten uskomukset ja halut, ovat kausaalisissa yhteyksissä fysikaalisiin tiloihin.[1]

Descartesin kuuluisa argumentti tämän näkemyksen tueksi voidaan tiivistää seuraavasti: hänellä on kirkas ja selkeä ajatus omasta mielestään ajattelevana oliona, jolla ei ole avaruudellista ulottuvaisuutta (eli sitä ei voida mitata pituuden, painon jne. suhteen). Hänellä on myös kirkas ja selkeä ajatus ruumiistaan jonakin, joka on avaruudellisesti ulottuvainen eikä kykene ajattelemaan. Seuraa, että mieli ja ruumis eivät ole identtisiä, koska niillä on radikaalilla tavalla erilaiset ominaisuudet.[5]

Samaan aikaan on kuitenkin selvää, että ihmisten henkisillä tiloilla (haluilla, uskomuksilla jne.) on kausaalisia vaikutuksia heidän ruumiiseensa ja päinvastoin: lapsi koskettaa kuumaa liettä (fysikaalinen tapahtuma), mikä aiheuttaa kipua (henkinen tapahtuma) ja saa hänet huutamaan ja vetämään kätensä pois (fysikaalisia tapahtumia). Tämä puolestaan saa aikaan pelkoa ja suojeluvaiston heräämisen lapsen äidissä (henkisiä tapahtumia) ja niin edelleen.

Descartesin argumentti riippuu siitä esioletuksesta, että hänen mielessään olevat ”kirkkaat ja selkeät” ajatukset ovat välttämättä tosia. Monet nykyaikaiset filosofit asettavat tämän epäilyksenalaiseksi.[9][10][11] Esimerkiksi Joseph Agassi on katsonut, että 1900-luvun alkupuolelta lähtien tehdyt tieteelliset löydöt ovat kumonneet sen ajatuksen, että ihmisellä olisi etuoikeutettu pääty omiin ajatuksiinsa. Jo Sigmund Freud osoitti, että psykologisesti koulutettu havainnoija kykeni ymmärtämään henkilön alitajuisia motivaatioita paremmin kuin henkilö itse. Pierre Duhem on osoittanut, että tieteenfilosofi voi tuntea henkilön käyttämät menetelmät paremmin kuin henkilö itse, kun taas Bronislaw Malinowski on osoittanut, että antropologi voi tuntea henkilön tavat ja tottumukset paremmin kuin henkilö itse. Malinowskin mukaan myös nykyaikaisen psykologian kokeet, joissa henkilölle aiheutetaan näköaistimuksia olemattomista esineistä, johtavat Descartesin argumentin hylkäämiseen, koska niiden perusteella tieteilijät voivat kuvata henkilön havaintoaistimukset paremmin kuin henkilö itse.[12]

Muita dualismin muotoja

Psykofyysinen parallelismi tai lyhyesti parallelismi on näkemys, jonka mukaan mielellä ja ruumiilla on erillinen ontologinen asema, eivätkä ne vaikuta toisiinsa kausaalisesti. Sen sijaat ne toimivat rinnakkaisilla poluilla samaan tahtiin ja ainoastaan näyttävät vaikuttavan toisiinsa.[13] Tätä näkemystä kannatti erityisesti Gottfried Leibniz. Vaikka Leibniz olikin ontologinen monisti joka uskoi, että oli olemassa vain yhdentyyppisiä substansseja (monadeja) ja että kaikki oli palautettavissa niihin, hän kuitenkin katsoi, että ”henkisen” ja ”fysikaalisen” välillä oli merkittävä ero, mitä tuli kausaatioon. Hän katsoi, että Jumala oli järjestänyt asiat ennalta niin, että mielet ja ruumiit olisivat harmoniassa toistensa kanssa. Tätä kutsutaan ennalta-asetetuksi harmoniaksi.[14]

Okkasionalismi on näkemys, jonka mukaan kausaalisilta vaikuttavat suhteet fyysisten tapahtumien välillä, tai fyysisten tapahtumien ja henkisten tapahtumien välillä, eivät todellisuudessa ole kausaalisia. Ruumis ja mieli ovat erillisiä substansseja, ja syyt liittyvät seurauksiinsa Jumalan kullakin tapahtumakerralla tapahtuvan väliintulon seurauksena. Tällaista näkemystä kannatti Nicolas Malebranche.[15]

Epifenomenalismi on Thomas Henry Huxleyn ensimmäisenä muotoilema oppi.[16] Sen mukaan henkiset ilmiöt ovat kausaalisesti tehottomia. Fysikaaliset tapahtumat voivat saada aikaan toisia fysikaalisia tapahtumia sekä henkisiä tapahtumia, mutta henkiset tapahtumat eivät voi saada aikaan mitään, koska ne ovat ainoastaan fysikaalisen maailman kausaalisesti reagoimattomia sivutuotteita (epifenomena).[13] Tätä näkemystä on kannattanut sittemmin erityisesti Frank Jackson.[17]

Ominaisuusdualismin mukaan henkiset ominaisuudet kehittyvät emergentisti, kun aine organisoidaan tietyllä tavalla. Ominaisuusdualismi on itse asiassa eräs emergentin materialismin muoto, ja siksi se käsitellään myöhempänä (katso: emergentti materialismi).

Monistisia ratkaisuja

Päinvastoin kuin dualismi, mielenfilosofinen monismi katsoo, ettei mielen ja ruumiin välillä olevaa perustavaa eroa. Nykyisin yleisin monismin muoto on fysikalismi.[18] Fysikalistinen monismi katsoo, että ainoa olemassa oleva substanssi on fysikaalinen.[19] Fysikalismi voidaan kuitenkin muotoilla monella eri tavalla, kuten alla on esitetty.

Toinen monismin muoto, idealismi, katsoo, että ainoa olemassa oleva substanssi on laatuaan henkinen. Vaikka puhdas idealismi, kuten esimerkiksi George Berkeleyn subjektiivinen idealismi, on harvinainen nykyaikaisessa länsimaisessa filosofiassa, jotkut filosofit, kuten William Seager, ovat kannattaneet sen hienostuneempaa muotoa, panpsykismiä. Sen mukaan henkiset kokemukset ja ominaisuudet ovat fysikaalisten kokemusten ja ominaisuuksien perustana.[20]

Fenomenalismi on teoria, jonka mukaan ulkoisten olioiden representaatiot (tai aistinsisältö) ovat kaikki mitä on olemassa. Tällaisen näkemyksen omaksuivat ainakin joksikin aikaa Bertrand Russell ja monet loogiset positivistit 1900-luvun alkupuolella.[21]

Eräs mahdollisuus olisi hyväksyä sellaisen perussubstanssin olemassaolo, joka ei olisi sen enempää fysikaalinen kuin henkinenkään. Henkinen ja fysikaalinen olisivat tällöin tämän neutraalin substanssin ominaisuuksia. Tällaisen näkemyksen omaksui Baruch Spinoza,[22] ja sitä popularisoi 1800-luvulla Ernst Mach.[23] Tämä niin kutsuttu neutraali monismi muistuttaa ominaisuusdualismia.

Reduktiivinen fysikalismi

Reduktiivisessa fysikalismissa tietoisuus pelkistetään pelkiksi aivojen fysikaalisiksi tiloiksi. Reduktionimia edustavat esimerkiksi identiteettiteoria ja funktionalismi.

Behaviorismi

Pääartikkeli: Behaviorismi

Behaviorismi hallitsi mielenfilosofiaa suuren osan 1900-lukua, erityisesti sen ensimmäisellä puoliskolla.[18] Psykologiassa behaviorismi kehittyi reaktiona introspektionismin puutteisiin.[19] Jonkun henkilön omaan introspektioon perustuvat raportit omasta sisäisestä henkisestä elämästään eivät mahdollista tarkkaa tutkimusta eikä niitä voi käyttää ennustavien yleistyksien tekemiseen. Behavioristit katsoivat, että psykologia ei voi olla tieteellistä ilman yleistettävyyttä ja mahdollisuutta jonkun kolmannen persoonan suorittamaan tutkimukseen.[19] Näin psykologiasta tuli eliminoida kokonaan ajatus sisäisestä henkisestä elämästä (ja samalla ontologisesti itsenäisestä mielestä) ja siinä tuli keskittyä sen sijaan havaittavan käyttäytymisen kuvaamiseen.[24]

Samaan aikaan kun tämä kehitys oli käynnissä psykologiassa, filosofiassa kehittyi filosofinen behaviorismi, jota on joskus kutsuttu myös loogiseksi behaviorismiksi.[19] Sitä luonnehti voimakas verifikationismi, joka piti verifioinnin ulkopuolella olevia väittämiä sisäisestä henkisestä elämästä mielettöminä. Behavioristille henkiset tilat eivät olleet sisäisiä tiloja, joista voitiin antaa introspektioon perustuvia raportteja. Ne olivat vain kolmannen osapuolen tekemiä kuvauksia joidenkin henkilöiden käyttäytymisestä tai taipumuksista käyttäytyä tietyllä tavalla, tarkoituksena muiden käyttäytymisen selittäminen ja ennustaminen.[25]

Filosofista behaviorismia kannatti muun muassa Ludwig Wittgenstein. Se menetti suosionsa 1900-luvun loppupuolella kognitivismin nousun myötä.[26] Kognitivistit hylkäsivät behaviorismin useiden ilmeisten ongelmien vuoksi. Behaviorismi on esimerkiksi intuition vastaista nimittäessään myös jonkun tuntemaa päänsärkyä käyttäytymiseksi.

Identiteettiteoria

Klassinen identiteettiteoria ja anomaalinen monismi vertailussa. Identiteettiteoriassa jokainen yhden henkisen tyypin tokenin instantiaatio vastaa (nuolten osoittamasti) yhden fysikaalisen tyypin fysikaalista tokenia. Anomaalisessa monismissa token–token -vastaavuudet voivat olla tyyppi–tyyppi -vastaavuuksien ulkopuolella. Tuloksena on token-identiteetti.
Pääartikkeli: Identiteettiteoria

Tyyppi-identiteettiteoria on John Smartin[27] ja Ullin Placen[28] kehittämä teoria, joka oli suora vastaus behaviorismin epäonnistumiselle. Smart ja Place katsoivat, että jos henkiset tilat ovat jotain aineellista, mutta eivät käyttäytymistä, tällöin henkiset tilat ovat todennäköisesti identtisiä aivojen tilojen kanssa. Yksinkertaistetusti: henkinen tila M ei ole mitään muuta kuin aivojen tila B. Henkinen tila ”haluan kupin kahvia” ei näin olisi muuta kuin ”tiettyjen neuronien käynnistyminen tietyissä aivojen osissa”.[27]

Huolimatta sen lähtökohtaisesta vakuuttavuudesta, identiteettiteoria kohtaa ongelmia moninkertaisen realisoituvuuden, jonka muotoili ensimmäisenä Hilary Putnam, muodossa.[29] On selvää, että ihmisten lisäksi myös monet muut eläinlajit voivat esimerkiksi tuntea kipua. On kuitenkin epätodennäköistä, että kaikki nämä moninaiset organismit olisivat kipua tuntiessaan samassa aivotilassa. Tällöin vaikuttaa siltä, ettei kipu voi vastata jotain tiettyä aivotilaa. Näin identiteettiteorialla ei ole empiiristä pohjaa.[29]

Tästä huolimatta kaikkia identiteettiteorioita ei välttämättä tarvitse hylätä. Token-identiteettiteorioiden mukaan sen tosiseikan, että tietty aivotila yhdistyy vain yhteen henkilön henkiseen tilaan, ei tarvitse merkitä sitä, että henkisten tilojen tyyppien ja aivotilojen tyyppien välillä pitäisi olla absoluuttinen vastaavuus. Tyyppi–token -erottelua voidaan havainnollistaa yksinkertaisella esimerkillä: sana ”kissa” sisältää neljää tyyppiä olevia kirjaimia (k, i, s, a) ja viisi kirjaintokenia (esiintymää), kun kirjaimella s on kaksi tokenia. Token-identiteettiteoriassa ajatus on, että ainoastaan henkisten ilmiöiden partikulaariset tokenit eli esiintymät ovat identtisiä fysikaalisten tapahtumien partikulaaristen esiintymien kanssa.[30] Anomaalinen monismi ja useimmat muut ei-reduktiivisen fysikalismin muodot ovat token-identiteettiteorioita.[31] Näistä ongelmista huolimatta tyyppi-identiteettiteoria on herättänyt edelleen kiinnostusta, ennen kaikkea Jaegwon Kimin vaikutuksen ansiosta.[27]

Funktionalismi

Pääartikkeli: Funktionalismi

Funktionalismin muotoilivat Hilary Putnam ja Jerry Fodor vastauksena identiteettiteorian puutteisiin.[29] Putnam ja Fodor näkivät henkiset tilat empiirisen komputationalismin mukaisesti.[32] Suunnilleen samoihin aikoihin D. M. Armstrong ja David Kellogg Lewis muotoilivat funktionalismin muodon, joka analysoi arkipsykologian käyttämiä käsitteitä niiden funktionaalisten roolien perusteella.[33] Wittgensteinin merkitystä koskevat ajatukset johtivat funktionalismin hyödyntämiseen merkitysteoriana. Tätä kehittivät Wilfrid Sellars ja Gilbert Harman. Psykofunktionalismi puolestaan on naturalistisen mielenfilosofian omaksuma lähestymistapa, joka liitetään Jerry Fodoriin ja Zenon Pylyshyniin.

Nämä kaikki funktionalismin eri muodot jakavat sen ajatuksen, että henkisiä tiloja luonnehtivat niiden kausaaliset suhteet muihin henkisiin tiloihin sekä aistien antamaan ”syötteeseen” ja käyttäytymisenä ilmenevään ”tulosteeseen”. Funktionalismi abstrahoi näin henkisten tilojen fysikaaliseen toteutustavan pois kuvaamalla sen ei-henkisinä funktionaalisina ominaisuuksina. Esimerkiksi munuaista kuvaa tieteellisessä mielessä sen rooli veren suodattajana ja tietynlaisen kemiallisen tasapainon ylläpitäjänä. Tästä näkökulmasta ei ole merkitystä sillä, onko munuainen oikeasti tehty orgaanisesta aineksesta, muovisista nanoputkista vai silikonilastuista: munuaisen määrittelee munuaisena sen rooli suhteessa muihin elimiin.[32]

Ei-reduktiivinen fysikalismi

Ei-reduktiivinen fysikalismi katsoo, että vaikka aivot ovat kaikki mitä mielen suhteen on olemassa, henkisiä ilmiöitä kuvaava sanasto ja selitykset ovat välttämättömiä, eikä niitä voi palauttaa fysikaalisten tieteiden kielelle ja alemman tason selityksille.

Kaikkien ei-reduktiivisten fysikalistien jakama perusajatus on ajatus supervenienssistä. Sen mukaan henkiset tilat supervenioivat fysikaalisia tiloja, mutta niitä ei voida palauttaa niihin. Supervenienssi kuvaa näin funktionaalisen riippuvuuden: henkisissä tiloissa ei voi tapahtua muutosta ilman jotain muutosta fysikaalisissa tiloissa.[34]

Anomaalinen monismi

Pääartikkeli: Anomaalinen monismi

Monet filosofit seuraavat kaksi oletusta mielen ja ruumiin suhteesta todeksi: 1) fysikalismi on totta ja henkisten tilojen tulee olla fysikaalisia tiloja, mutta 2) kaikki reduktionistiset ratkaisuehdotukset ovat epätyydyttäviä: henkisiä tiloja ei voi redusoida käyttäytymiseen, aivojen tiloihin tai funktionaalisiin tiloihin.[19] Herää siis kysymys, voiko olla olemassa ei-reduktiivista fysikalistista ratkaisua. Donald Davidsonin anomaalinen monismi[35] on eräs yritys muotoilla tällainen fysikalismi.

Emergentti materialismi

Pääartikkeli: Emergentti materialismi

Emergentti materialismi on ei-reduktiivisen fysikalismin muoto, joka soveltaa emergenssin käsitettä mielen ja ruumiin suhteeseen. Emergenssi on alun perin filosofinen ja nykyään yhä voimakkaammin olemassaolon systeemeihin liittyvä käsite, joka tarkoittaa tietystä kokonaisuudesta nousevaa ja syntyvää uutta ilmiötä, ominaisuutta tai toiminnan tasoa. Muutosta alatason (yksinkertaisista) säännöistä ylätason (kompleksiseksi) kehittyneeksi järjestelmäksi kutsutaan emergenssiksi. Emergenssi tarjoaa näin yhden ratkaisun sille, kuinka kompleksisempi mieli voi ”nousta” tai ”syntyä” alatasolla olevasta ruumiista.

Ominaisuusdualismi on eräs emergentin materialismin muoto. Sen mukaan henkiset ominaisuudet kehittyvät emergentisti, kun aine organisoidaan tietyllä tavalla, esimerkiksi niin kuin elävät ihmisruumiit ovat organisoituneet.[1] Näillä emergenteillä ominaisuuksilla on itsenäinen ontologinen asema, eikä niitä voi palauttaa siihen fysikaaliseen perustaan josta ne emergoituvat eikä selittää sen avulla. Tätä näkemystä on kannattanut muun muassa David Chalmers,[36] ja se on saanut uutta suosiota viime aikoina.

Eliminatiivinen materialismi

Pääartikkeli: Eliminatiivinen materialismi

Eliminatiivinen materialismi on näkemys, jonka mukaan mielen tiloja kuvaavilla käsitteillä ei ole neuraalisia vastineita.[37] Eliminatiivinen materialismi karttaa mielen toimintaa koskevan arkitiedon eli niin sanotun arkipsykologian käyttöä tieteellisen tarkastelun lähtökohtana,[37] koska se katsoo tällaisen psykologian esittävän kognition joidenkin puolien luonteen virheellisesti. Eliminatiiviset materialistit pitävät arkipsykologiaa falsifioitavana teoriana muiden joukossa, ja katsovat sen falsifioituvan kognitiivis-neurotieteellisen tutkimuksen edetessä. Samalla meidän tulee hylätä monet arkikielen henkisiä ilmiöitä kuvaavat käsitteet, jotka aiemmin on otettu annettuina, kuten uskomus, tietoisuus, tunne, kvalia tai propositionaalinen asenne.

Eliminativistit, kuten Patricia ja Paul Churchland, katsovat, että vaikka arkipsykologia tulkitsee kognition toimivan lauseita käsittelemällä, neuroverkkoteoriat ja konnektionismi osoittautuvat täsmällisemmiksi esityksiksi siitä, kuinka aivot toimivat.[38] Churchlandit viittaavat usein muiden suosittujen mutta historian saatossa virheellisiksi osoitettujen teorioiden ja ontologioiden kohtaloon. Esimerkiksi ptolemaiolainen tähtitiede palveli planeettojen liikkeiden selittämisessä ja myös karkeassa ennustamisessa vuosisatoja, mutta lopulta tämä malli hylättiin ja kopernikaaninen malli korvasi sen. Churchlandien mukaan sama eliminointi odottaa käsitystä, jonka mukaan mieli olisi lauseiden käsittelijä ja ajattelu ja käyttäytyminen lauseiden kaltaisten tilojen nimeltä ”propositionaaliset asenteet” käsittelyn tulosta.[39][38]

Panpsykismi

Pääartikkeli: Panpsykismi

Panpsykismi olettaa, että kaikki aine on pohjimmiltaan tietoista, ja selittää inhimillisen tietoisuuden sillä, että tietoisuus olisi ”idullaan” jo atomeissa ja kvarkeissa. Ongelmana tässä on se, että tietty kontingentti potentia reifioidaan; toinen ongelma on se, että elävyydestä tehdään ontologisesti perustava ominaisuus.[40] Vaikka tietoisuuden olemassaolo edellyttää aivoja, jotka viime kädessä koostuvat atomeista, ei voida olettaa, että tuo tietoisuus olisi jo jonkinlaisessa lievemmässä muodossa maailmankaikkeuden kaikkien atomien ominaisuus.

Kielifilosofinen kritiikki mieli–ruumis-ongelmaa kohtaan

Jokainen yllä esitetty ratkaisuvaihtoehto mielen ja ruumiin ongelmaan kohtaa joitakin ongelmia. Jotkut filosofit katsovat tämän johtuvan käsitteellisestä sekaannuksesta.[41] Esimerkiksi Ludwig Wittgenstein[42] ja jotkut hänen seuraajansa hylkäsivät ongelman pelkkänä näennäisongelmana. Heidän mukaansa on virheellistä kysyä, kuinka henkiset ja biologiset tilat sopivat yhteen. Sen sijaan tulisi vain hyväksyä, että inhimillistä kokemusta voidaan kuvata usealla tavalla — esimerkiksi henkisen ja biologisen kielen avulla. Näennäisongelmat syntyvät, kun toista yritetään kuvata toisen käyttämän sanaston avulla, tai jos henkiseen viittaavaa kieltä käytetään väärässä yhteydessä. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, jos henkisiä tiloja etsitään aivoista. Aivot ovat yksinkertaisesti väärä konteksti henkiseen viittaavan kielen käytölle — tämän vuoksi henkisten tilojen etsiminen aivoista on kategoriavirhe tai eräänlainen virhepäätelmä.[42]

Nykyään tällaisen näkemyksen ovat omaksuneet jotkut Wittgensteinin tulkitsijat, kuten Peter Hacker.[41] Kuitenkin myös muun muassa funktionalismin kehittäjä Hilary Putnam on omaksunut näkemyksen mielen ja ruumiin ongelmasta näennäisongelmana, joka tulisi ratkaista Wittgensteinin tyyliin.[43]

Viitteet

  1. ↑ a b c d e Hart, W.D. (1996) "Dualism", in Samuel Guttenplan (org) A Companion to the Philosophy of Mind, Blackwell, Oxford, 265-7.
  2. ↑ Platon: Faidon
  3. ↑ Robinson, H. (1983): ‘Aristotelian dualism’, Oxford Studies in Ancient Philosophy 1, 123–44.
  4. ↑ Sri Swami Sivananda: Sankhya:Hindu philosophy: The Sankhya experiencefestival.com.
  5. ↑ a b c d Descartes, René: Discourse on Method and Meditations on First Philosophy. Hacket Publishing Company, -. ISBN 0-87220-421-9.
  6. ↑ a b Jackson, F. (1982) “Epiphenomenal Qualia.” Reprinted in Chalmers, David ed. :2002. Philosophy of Mind: Classical and Contemporary Readings. Oxford University Press.
  7. ↑ Nagel, T.: What is it like to be a bat?. Philosophical Review, 1974, nro 83, s. 435–456.
  8. ↑ Popper, Karl and Eccles, John: The Self and Its Brain. Springer Verlag, 2002. ISBN 3-492-21096-1.
  9. ↑ Dennett D., (1991), Consciousness Explained, Boston: Little, Brown & Company
  10. ↑ Stich, S., (1983), From Folk Psychology to Cognitive Science. Cambridge, MA: MIT Press (Bradford)
  11. ↑ Ryle, G., 1949, The Concept of Mind, New York: Barnes and Noble
  12. ↑ Agassi, J.: La Scienza in Divenire. Rome: Armando, 1997.
  13. ↑ a b Robinson, Howard: Dualism The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2003 Edition). Center for the Study of Language and Information, Stanford University. Viitattu 18. joulukuuta 2007.
  14. ↑ Leibniz, Gottfried Wilhelm: Monadologia, 1714.
  15. ↑ Schmaltz, Tad: Nicolas Malebranche The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2002 Edition). Center for the Study of Language and Information, Stanford University. Viitattu 18. joulukuuta 2007.
  16. ↑ Huxley, T. H. [1874] "On the Hypothesis that Animals are Automata, and its History", The Fortnightly Review, n.s.16:555–580. Reprinted in Method and Results: Essays by Thomas H. Huxley (New York: D. Appleton and Company, 1898).
  17. ↑ Jackson, Frank: What Mary didn't know. Journal of Philosophy, 1986, s. 291–295.
  18. ↑ a b Kim, J.: "Mind-Body Problem", teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  19. ↑ a b c d e Stoljar, Daniel: Physicalism The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2005 Edition). Center for the Study of Language and Information, Stanford University. Viitattu 19. joulukuuta 2007.
  20. ↑ Chalmers, D: The Conscious Mind: In Search of a Fundamental Theory (1996). Oxford University Press. hardcover: ISBN 0-19-511789-1, paperback: ISBN 0-19-510553-2
  21. ↑ Russell, Bertrand: Mysticism and Logic and Other Essays, London: Longmans, Green. 1918.
  22. ↑ Spinoza, Baruch: Tractatus Theologico-Politicus, 1670.
  23. ↑ Mach, E. (1886): Die Analyse der Empfindungen und das Verhältnis des Physischen zum Psychischen. Fifth edition translated as The Analysis of Sensations and the Relation of Physical to the Psychical, New York: Dover. 1959
  24. ↑ Skinner, B. F.: Beyond Freedom & Dignity. New York: Bantam/Vintage Books, 1972.
  25. ↑ The Concept of Mind. Chicago: Chicago University Press, 1949. ISBN 0-226-73295-9.
  26. ↑ Kim, Jaegwon: "Mind, Problems in the Philosophy of", teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  27. ↑ a b c Smart, J. J. C.: Sensations and Brain Processes. Philosophical Review, 1956.
  28. ↑ Place, Ullin: Is Consciousness a Brain Process?. British Journal of Psychology, 1956.
  29. ↑ a b c Putnam, Hilary (1967). "Psychological Predicates", teoksessa W. H. Capitan and D. D. Merrill, eds., Art, Mind and Religion (Pittsburgh: University of Pittsburgh Press.
  30. ↑ Smart, J. J. C.: Identity Theory The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2002 Edition). Viitattu 19. joulukuuta 2007.
  31. ↑ Davidson, D.: Subjective, Intersubjective, Objective. Oxford: Oxford University Press, 2001. ISBN 88-7078-832-6.
  32. ↑ a b Block, Ned: "What is functionalism", teoksessa Readings in Philosophy of Psychology, 2 vols. Vol 1. (Cambridge: Harvard, 1980).
  33. ↑ Armstrong, D., 1968, A Materialist Theory of the Mind, Routledge.
  34. ↑ Stanton, W. L.: Supervenience and Psychological Law in Anomalous Monism. Pacific Philosophical Quarterly, 1983, nro 64, s. 72-79.
  35. ↑ Davidson, Donald: Essays on Actions and Events. Oxford University Press, 1980. ISBN 0-19-924627-0.
  36. ↑ Chalmers, David: The Conscious Mind. Oxford University Press, 1997. ISBN 0-19-511789-1.
  37. ↑ a b William Ramsey: Eliminative Materialism Stanford Encyclopedia of Philosophy. 9.10.2007.
  38. ↑ a b Churchland, Patricia: Neurophilosophy: Toward a Unified Science of the Mind-Brain. MIT Press, 1986. ISBN 0-262-03116-7.
  39. ↑ Churchland, Paul: Eliminative Materialism and the Propositional Attitudes. Journal of Philosophy, 1981, s. 67–90.
  40. ↑ Cunningham, Bryon: The Reemergence of ‘Emergence’. (liite) Philosophy of Science, 2001, 68. vsk, nro 3, s. 62–75.
  41. ↑ a b Hacker, Peter: Philosophical Foundations of Neuroscience. Blackwel Pub., 2003. ISBN 1-4051-0838-X.
  42. ↑ a b Wittgenstein, Ludwig: Philosophical Investigations. New York: Macmillan, 1954.
  43. ↑ Putnam, Hilary: The Threefold Cord: Mind, Body, and World. New York: Columbia University Press, 2000. ISBN 0-231-10286-0.

Lähteet

  • Niiniluoto, Ilkka (1990): Maailma, minä ja kulttuuri. Emergentin materialismin näkökulma. Otava, Helsinki. ISBN 951-1-11070-5
  • Velmans, Max (2000): Understanding Consciousness. Routledge, London. ISBN 0-415-18655-2

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mieli–ruumis-ongelma&oldid=3975502”