Ekopsykologia

Ekopsykologian lähtökohtana on, että ihminen on osa luontoa ja että ihmisen ja luonnon hyvinvointi - tai pahoinvointi - kulkevat käsi kädessä. Ekopsykologian projektissa psykologia ja ekologia ovat tasavahvasti mukana. Käytännön päämääränä on löytää tapoja ehkäistä ja hoitaa vieraantumista ja auttaa rakentamaan kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa yksilön ja yhteisöjen tasoilla. Ekopsykologian historian keskushahmo on Theodore Roszak.

Ekopsykologian mukaan mielenterveyden kysymyksiä ei voi ymmärtää pelkästään psyykensisäisten tekijöiden tai sosiaalisten suhteiden valossa, kuten psykologiassa yleensä ajatellaan. On otettava huomioon myös ihmisen suhteet ekosysteemeihin ja muihin eliölajeihin. Näillä suhteilla on syvä evoluutiohistoria, ja ne on sisäänrakennettu ihmisen mieleen ja ruumiiseen, esim. aivojen vanhempiin ja uudempiin kerroksiin.

Ihmisen suhteilla muuhun luontoon on syvää psyykkistä merkitystä, eikä kaupungistuminen ole mitenkään tehnyt näitä suhteita merkityksettömiksi. Ihmisen riippuvuus luonnosta ei koske ainoastaan fyysistä toimeentuloa vaan myös mielenterveyttä. Monimuotoinen luonto edesauttaa ihmismielen vastustuskykyä ja psyykkisten ratkaisumallien monimuotoisuutta. Ekosysteemien tuhoutuminen toisaalta tuhoaa hyvinvoinnin mahdollisuuksia meissä ihmisissä.

Tärkeä osa ekopsykologian käytäntöä on viedä psykoterapia toimistorakennuksista ulos luontoon. Yksinkertainen kävely metsässä, jopa kaupungin puistossa, on virkistävää, koska sitä me ihmiset olemme evoluutiomme myötä kehittyneet tekemään. Luonnonympäristöjen, ja jopa luontokuvien katselun, hyväätekevä vaikutus ihmiseen voidaan mitata, ja siitä on tutkimusnäyttöä.