Ero sivun ”Eero Koivistoinen” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Toveri (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
21 269 muokkausta
p Otava (kirjankustantamo)
p →‎Mukana: linkin oikaisu
Rivi 49: Rivi 49:
===Mukana===
===Mukana===
* Blues Section: {{albumi|Blues Section|1967|Love Records}} (CD: 1995, Otava)
* Blues Section: {{albumi|Blues Section|1967|Love Records}} (CD: 1995, Otava)
* UMO: {{albumi|UMO Plays the Music of Koivistoinen and Linkola|1985|[[Fazer Finnlevy|Finnlevy]]}}
* UMO: {{albumi|UMO Plays the Music of Koivistoinen and Linkola|1985|[[Finnlevy]]}}
* UMO: {{albumi|Electrifying Miles|1997|A-Records}}
* UMO: {{albumi|Electrifying Miles|1997|A-Records}}
* UMO: {{albumi|UMO Jazz Orchestra|1997|||Naxos|Naxos Jazz]]}}
* UMO: {{albumi|UMO Jazz Orchestra|1997|||Naxos|Naxos Jazz]]}}

Versio 13. lokakuuta 2007 kello 22.37

Eero Koivistoinen (s. 13. tammikuuta 1946) on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hänen instrumenttinsa on saksofoni. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.[1][2]

Henkilöhistoria ja musiikki

Koivistoisen ensimmäinen soitin noin 11-vuotiaana oli viulu, jolla hän soitti barokki- ja kamarimusiikkia.[1] 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin,[3] koska hän oli tykästynyt jazzmusiikkiin, jota hänen veljensä oli tuonut meriltä, ja viululla sitä oli hankala soittaa.[1] Myöhemmin hän vaihtoi alttosaksofonista tenori- ja sopraanosaksofoneihin.[3] 1960-luvun puolivälissä Koivistoinen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa:[2] Siellä hänelle saksofonin soittoa opetti Eero Linnala ja säveltämistä Aulis Sallinen.[3]

Koivistoisen ensimmäinen yhtye oli kokeilevaa avantgarde- ja fuusiojazzia soittava trio, jossa rumpalina toimi Edward Vesala ja basistina Pekka Sarmanto.[3] Vuonna 1967 Koivistoinen liittyi Blues Sectioniin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä proge-yhtyeenä. Yhtyeen levy Blues Section oli Koivistoisen ensimmäinen. Yhtye kuitenkin hajosi jo kesällä 1968, kun Koivistoinen jätti sen.[4] Hän siirtyi The Boysiin, jossa soitti noin vuoden.[5]

Vuonna 1967 vastaperustettu Suomen Jazzliitto myönsi ensimmäisen Yrjö-palkinnon Koivistoiselle.[3] Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Valtakunta. Levyn kappaleiden sanat ovat suomalaisten runoilijoiden runoja, ja laulajina toimivat Eero Raittinen, Seija Simola, Vesa-Matti Loiri sekä Koivistoinen itse. LP:n julkaisi Otava. Levystä on julkaistu vuonna 1995 myös CD-versio, jolle oli lisätty kappaleita Maarit Hurmerinnalta, Sakari Kuosmaselta ja Pepe Ahlqvistilta.[6] Seuraavana vuonna Koivistoisen kvartetti voitti yhtyekilpailun Montreaux'n jazz-festivaaleilla Sveitsissä. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazz-festivaaleille Yhdysvaltoihin.[3]

1970-luvun alussa Koivistoinen muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Berklee College of Musiciin, Bostoniin. Siellä hän opiskeli kolme lukukautta opettajinaan muun muassa Joe Viola ja Herb Pomeroy.[3] 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on myös opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.[2] Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria[3] ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990.lähde? Myöhemmin vuosina 1996–1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana. Kaudellaan hän muun muassa tuotti UMOn ensimmäisen albumin ulkomaiselle levy-yhtiölle sekä toimi kapellimestarina ja sovittajana kriitikoiden kiittämällä levyllä Electrifying Miles.[3]

Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society julkaisi fuusiojazz-albumin Wahoo! On väitetty, että LP:itä olisi alun perin painettu vain 600 kappaletta, ja että niistä saisi nykyään maksaa yli 500 dollaria.[7] Tämä kulttilevyksi mainittu albumi, kuten monet muutkin Koivistoisen levyt, on kuitenkin julkaistu vuosituhannen vaihteessa uudelleen CD-muodossa.[8]

Vuonna 1981 Koivistoinen voitti Euroopan yleisradiounionin sovituspalkinnon Nording-kilpailussa Jerseyssä teoksellaan "Ultima Thule",[3] ja vuonna 1983 hänen 1980-luvun alussa perustamansalähde? levy-yhtiö Pro Records julkaisi samannimisen albumin.[9] Vuonna 1987 hän voitti Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailun big bandille teoksellaan "Kukonpesä".[3]

Koivistoisen 1990-luvun projekteihin kuuluvat muun muassa Trio X, jossa Koivistoisen lisäksi soittivat pianisti Seppo Kantonen ja vibrafonisti Severi Pyysalo,[2] sekä kvintetti Zone.[3]

Vuosituhannen vaihteessa Koivistoinen kiinnostui etnisestä musiikista: toisaalta vuonna 1998 hän julkaisi senegalilaisten muusikoiden kanssa albumin Eero Koivistoinen and Senegalese Drums,[3] ja toisaalta vuonna 2002 albumin Utu, joka koostui hänen jazzkvartetille sovittamistaan suomalaisista kansanlauluista[10] sekä vuonna 2003 Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä.[11] Vuonna 2007 Iivanainen ja Koivistoisen yhtye ilmoittivat julkaisevansa toisen yhteisen albumin Lennosta kii! Myös tällä albumilla yhdistellään suomalaista populaarimusiikkiin Koivistoisen jazzsävellyksiin.[12]

Koivistoinen on kuitenkin jatkanut myös fuusion parissa vuonna 2001 julkaistulla albumillaan Helium[13] sekä uudistuneen Eero Koivistoinen Music Societyn albumilla X-Ray vuodelta 2006.[8] Vuonna 2005 hän myös sävelsi kappaleita The Five Corners Quintetille ja soitti yhtyeen esikoislevyllä Chasin' the Jazz Gone By,[14] joka ylsi parhaimmillaan suomen albumilistan sijalle 21.[15]

Koivistoinen on jazzin lisäksi säveltänyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterille baletin "Äiti Maa" vuonna 1979, tehnyt Yleisradiolle radiokoosteen "Suomi – maailman majakka" vuonna 1996,[1] Charles Baudelairen runoelman innoittamana sarjan "Pahan kukkia", sekä Radion sinfoniaorkesterille sarjan "Round about Monk".[3]

Diskografia

  • Odysseus  (1969, Otava) (CD: 2006, Sähkö Recordings)
  • For Children  (1970, Otava) (CD: 2006, Sähkö Recordings)
  • Original Sin  (1971, Scandia Music)
  • Muusa ja Ruusa  (1971, WSOY)
  • Wahoo!  (1972, RCA YFPL) (CD: 2000, Warner Music Finland)
  • 3rd Version  (1973, YFPL)
  • Front Is Breaking  (1976, Love Records) (CD: 2001, Siboney)
  • Labyrinth  (1977, Love Records)
  • Live at Belmont Jazz Club  (1977, Love Records)
  • Ultima Thule  (1983, Pro Records)
  • Picture in Three Colours  (1983, Pro Records)
  • Sea Suite  (1983, EK-Production)
  • Kallista on ja halvalla menee  (1988, Pro Records)
  • Pahan Kukkia  (1990, Pro Records)
  • Altered Things  (1992, Timeless Records)
  • Dialog  (1995, L+R Records)
  • Senegalese Drums  (1998, EK-Production)
  • Helium  (1999, Texicalli Records)
  • Some Time Ago  (1999, A-Records)
  • UTU  (2001, Silence/FG-Naxos)
  • Suomalainen  (2003, Silence)
  • X-Ray  (2006, EK-Production)

[16][9]

Mukana

  • Blues Section: Blues Section  (1967, Love Records) (CD: 1995, Otava)
  • UMO: UMO Plays the Music of Koivistoinen and Linkola  (1985, Finnlevy)
  • UMO: Electrifying Miles  (1997, A-Records)
  • UMO: UMO Jazz Orchestra  (1997)
  • Zone: First Definition  (1999, Soul Note)
  • Mozambique Relief  (2000, Naxos World)
  • Venancio Mbande Orchestra: Timbila Ta Venancio  (2001, Naxos World)
  • Eduardo Durão Timbila Ensemble: Timbila  (2002, Naxos World)
  • Galaxy: L'insécurité  (2003, Global Music Centre)
  • The Five Corners Quintet: Chasin' the Jazz Gone By  (2005, Columbia Records)

[16][9]

Viitteet

  1. ↑ a b c d Maarit Kytöharju: Eero Koivistoinen – Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen. Selvis, 2002, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ a b c d Petri Silas: Eero Koivistoinen 2005. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Eero Koivistoinen Eerokoivistoinen.com. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
  4. ↑ Heikki Kippola: Blues Section palasokeri.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  5. ↑ Raimo Öystilä: The Boys historiaa – The Boys sukupuu 1964– 16. maaliskuuta 2005. Raimo Öystilä. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  6. ↑ Eero Koivistoinen: Valtakunta phinnweb.org. Viitattu 3. toukokuuta 2007. (englanniksi)
  7. ↑ Matthew Wuethrich: Wahoo! 14. kesäkuuta 2002. All About Jazz. Viitattu 3 toukokuuta 2007. (englanniksi)
  8. ↑ a b Henrik Lassi: Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray 6. heinäkuuta 2006. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  9. ↑ a b c Suomalaisten jazzlevyjen luettelo 2007. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  10. ↑ Pentti Ronkanen: Eero Koivistoinen Quartet: Utu 23. syyskuuta 2006. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  11. ↑ Jukka Piiroinen: Johanna Iivanainen ja Eero Koivistoisen yhtye: Suomalainen 8. syyskuuta 2003. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  12. ↑ Iivanainen ja Koivistoinen ottivat Lennosta kii 26. kesäkuuta 2007. Kaleva Kustannus Oy. Viitattu 27. kesäkuuta 2007.
  13. ↑ Markka Partanen: Eero Koivistoinen: Helium 2001. Rytmi. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  14. ↑ The Five Corners Quintet: Chasin' the jazz gone by 2005. Suomijazz.com. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  15. ↑ The Five Corners Quintet – Chasin' the Jazz Gone By 2005. Yleisradio. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  16. ↑ a b Selected discography Eero Koivistoisen verkkosivuilla

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eero_Koivistoinen&oldid=3632252”