Ero sivun ”Hapenensaari” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kyzyl (keskustelu | muokkaukset)
Ak: Uusi sivu: '''Hapenensaari''' on saari Viipurinlahdessa ja entinen kylä entisen Viipurin maalaiskunnan alueella Venäjällä, Suomen lu...
(ei mitään eroa)

Versio 21. elokuuta 2007 kello 00.46

Hapenensaari on saari Viipurinlahdessa ja entinen kylä entisen Viipurin maalaiskunnan alueella Venäjällä, Suomen luovuttamalla alueella. Hapenensaari sijaitsee Viipurinlahden länsiosassa Piispansaaren länsipuolella. Hapenensaaren kylä sijaitsi Viipurin maalaiskunnan länsiosassa ja se käsitti saaren lisäksi myös alueen mantereelta Karppilan ja Rikkolan kylien välistä. Kylä rajoittui pohjoisessa Vahvialan kuntaan ja etelässä Viipurin kaupunkiin kuuluneeseen Uuraan satama-alueeseen.

Hapenensaaren kylässä oli 57 asukasta vuonna 1937. Kylä oli maatalousvaltainen. Vuonna 1937 kylässä oli 235 ha metsää, 42 ha peltoa ja 19 ha niittyä.[1]

Hapenensaari oli kuulunut alunperin Tervajoen koulupiirin. Tervajoen kylä, jossa koulu sijaitsi, siirtyi vastaperustetun Vahvialan kunnan osaksi vuonna 1921, jolloin Viipurin maalaiskuntaan jääneestä koulupiirin osasta muodostettiin Karppilan koulupiiri, jonka koulu sijaitsi Karppilan kylässä.[2] Vuonna 1930 perustettiin Piispansaaren kansakoulu, jonka alueeseen tuli kuulumaan muun muassa Hapenensaari.[3]

Historia

Aivan talvisodan loppuvaiheessa taistelut ulottuivat Hapenensaaren alueelle, kun neuvostojoukot pääsivät ylittämään jäätyneen Viipurinlahden. Kylän väestö oli evakuoitu muualle Suomeen jo ennen tätä. Moskovan rauhassa Viipurin maalaiskunta Hapenensaari mukaan lukien siirtyi Neuvostoliitolle. Jatkosodassa luovutetut alueet valloitettiin takaisin vuonna 1941 ja kyläläiset pääsivät palaamaan koteihinsa. Uusi evakuointi oli kuitenkin edessä kesällä 1944.

Lähteet

  • Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.

Viitteet

  1. Lakio 1982, s. 269
  2. Kuujo 1982, s. 376
  3. Kuujo 1982, s. 380