Faaraokoira

Faaraokoira
[[Tiedosto:|250px|]]
Avaintiedot
Alkuperämaa	Malta
Määrä	Suomessa rekisteröity noin 500 yksilöä
Rodun syntyaika	yli 5000 vuotta
Alkuperäinen käyttö	metsästys, vartioiminen
Nykyinen käyttö	seura- ja harrastuskoira
Muita nimityksiä	farkku
FCI-luokitus	ryhmä 5
Ulkonäkö
Paino	noin 22 kg
Säkäkorkeus	urosten ihannesäkäkorkeus 56 cm, narttujen 53 cm
Väritys	kullan- tai punaruskea
Infobox OK

Faaraokoira on vinttikoiramainen koirarotu, joka kuuluu pystykorviin eli FCI:n roturyhmään 5. Faaraokoira on metsästyskoira, joka käyttää metsästäessään sekä näköä, kuuloa että vainua. Se soveltuu riistan ajamiseen avoimessa maastossa. Luurankojäännöslöytöjen avulla on saatu selville, että faaraokoiran tyyppisiä koiria on käytetty Egyptissä mm. kaniinimetsästykseen ja hautakammioiden sekä temppeleiden vartiointiin. Faaraokoira on kuitenkin maltalainen rotu, sillä faaraokoiria kulkeuti foinikialaisten mukana Maltan saarelle, jossa rotu säilyi eristyksissä vuosisatoja. Maltalaiset ovat säilyttäneet rodun puhtaana näihin päiviin asti.

Ulkonäkö

Faaraokoira on keskikokoinen ja ylväsryhtinen koira. Se on hyvin nopea, liikkeet ovat kevyet ja vapaat. Koiran ilme on valpas. Väriltään faaraokoirat ovat kullan- tai punaruskeita, ja valkoinen hännänpää on erittäin toivottu ominaisuus. Lisäksi koiralla sallitaan valkoisia merkkejä rinnassa ja varpaissa sekä kapea juova pään keskilinjalla. Säkäkorkeutta toivotaan uroksilta 56 cm ja nartuilta 53 cm. Karvapeite on lyhyt ja kiiltävä eikä hapsuja esiinny. Karvanlaatu vaihtelee sileästä karheaan.

Luonne ja käyttäytyminen

Faaraokoiran luonteessa on omatoimisen metsästyskoiran itsenäisyyttä ja sitä leimaa alkukantaisuus. Faaraokoira oppii uusia asioita helposti, mutta sen motivoiminen voi olla hankalaa. Lisäksi ne tarvitsevat paljon motivaatiota, jotta ne jaksavat työskennellä pitkäkestoisesti. Faaraokoira voi olla hieman pidättyväinen vieraita kohtaan. Rodussa ilmenee erikoinen piirre: jouduttuuaan hämilleen koira punastuu, jolloin sen korvat ja nenä muuttuvat hehkuvan punaisiksi.

Faaraokoirat eivät ole menettäneet luontaista metsästysviettiään. Faaraokoirat tarvitsevat paljon liikuntaa, ja ulos päästyään ne monesti villiintyvät. Sisällä ne kuitenkin ovat lauhkeita kuin lampaat, jos ne on siihen opetettu. Aikuisen faaraokoiran tulisi olla maltillinen ja itsenäinen. Faaraokoira kiintyy perheeseensä syvästi. Se on uskollinen lauman jäsenilleen ja haluaan olla siellä missä muutkin jäsenet ovat. Rotu tulee yleisesti hyvin toimeen lasten ja muiden eläinten kanssa.

Faaraokoiria on luonnetestattu maassamme liian vähän, jotta tuloksista voisi tehdä yleistyksiä.

Alkuperä

Kuten rodun nimestä voimme päätellä, uskotaan faaraokoiran polveutuvan muinaisesta Egyptistä. Sen todellista alkuperää ei voida varmuudella jäljittää, mutta tosiasia kuitenkin on, että faaraokoira on hyvin vanha koirarotu. Sen olemassaolosta on merkkejä jopa 5000 vuoden takaa. Sen kuvia ja muumioituja faaraokoiria löytyy Egyptissä olevista haudoista ja rodusta on mainintoja vanhoissa kirjoituksissa. Rotua käytettiin metsästyksessä sekä hautojen ja temppelien vartijana. Jopa Tutankhamonin haudasta on löydetty muumioitu faaraokoiraa muistuttava koira.

Faaraokoirat kulkeutuivat foinikialaisten mukana ympäri Välimeren aluetta, myös Maltalle jossa rotua alettiin käyttämään kaniinin metsästykseen. Nykyään sitä käytetään siellä myös paimennukseen sekä vartiointiin. Eristyneissä oloissa rodun tyyppi säilyi ja vahvistui. 1920-luvulla rotua vietiin Englantiin ja 1960-luvulla rotu oli vakiintunut ja levinnyt muuallekin maailmaan. Vuonna 1978 rotu nimettiin Maltan kansalliskoiraksi. Suomeen ensimmäiset faaraokoirat tulivat vuonna 1972.

Nykytilanne

Suomessa ja muualla maailmalla se on nykyään käytössä seura- ja harrastuskoirana, mutta yhä edelleen maltalaiset käyttävät sitä kaniininmetsästykseen, paimentamiseen ja talojen vahtimiseen. Faaraokoiran suosio on kasvussa, mutta se on kuitenkin vielä harvinaisuus kotimaansa ulkopuolella. Merkittäviä faaraokoira maita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ruotsi ja Malta. Suomessa rekisteröidään keskimäärin noin 16 pentua vuodessa.

Harrastukset

Omimmillaan faaraokoira on vinttikoirien rata- ja maastojuoksukilpailuissa, joista maastojuoksukilpailut ovat rodun keskuudessa suositumpia. Lisäksi niitä nähdään yhä enenevissä määrin myös näyttelykehissä. Suomessa agilityssä ja tokossa faaraokoirat ovat harvinaisuuksia. Faaraokoirilla ei myöskään ole PK-oikeuksia, joten ne eivät saa osallistua palveluskoira kisoihin, mikä ei tietenkään estä "omaksi iloksi" harrastamista.

Terveys

Faaraokoirien terveystilanne on hyvä. Rodulla esiintyy vähän sairauksia. Rodussa ilmenee kuitenkin jonkun verran hammaspuutoksia, allergioita ja muita ongelmia/sairauksia yksittäistapauksina, kuten suolistotulehdusta. Faaraokoirien silmiä on tutkittu hyvin vähän, mutta viime vuosien aikana on todettu jokunen Cilia aberranta ja muutama tulkinnanvarainen Membrana pupillaris persistens. Faaraokoirat eivät ole mukana kennelliiton PEVISA-ohjelmassa.

Faaraokoirat ovat syvärintaisia koiria, joten ne kuuluvat mahalaukunlaajentuma ja -kiertymä riskirotuihin. Näitä on esiintynyt kuitenkin vain yksittäistapauksina. Faaraokoiran kanssa toimittaessa syvärintaisuus on siltikin hyvä ottaa huomioon, erityisesti liikunnan ja ruokinnan yhteydessä.

Pienen kannan vuoksi faaraokoirien keskimääräinen sukusiitosprosentti on melko korkea. Kymmenen viimevuoden keskiarvo on 5,6%.

Lähteet

• Carl-Johan Adlercreutz. 2003. Karisto Oy. Koirarotujen maailma
• Suomen faaraokoirat ry

Aiheesta muualla

• Suomen Kennelliitto: Faaraokoira (pdf)