Lappalaiset suomalaisessa kansanperinteessä

Ei ole varmaa, että suomalaisten tarujen lappalaisilla olisi viitattu aina nimenomaan saamelaisten esi-isiin. Sana Lappi saattoi vanhastaan tarkoittaa lähinnä syrjäisessä sisämaassa olevaa paikkaa ja lappalaiset ketä hyvänsä, jotka siellä asustivat. Samaan tapaan kutsuttiin terän syrjää lappeeksi. Syrjäinen Lappi oli ehkä keskeisen rintamaan vastakohta. Yhteisöt saattoivat kutsua erämaiksi niitä osia Lappia, jotka olivat yhteisön vakiintunutta eränkäyntialuetta. Historiantutkija Jukka Korpelan mukaan keskiajan kirjallisissa lähteissä "lappalaiset" oli yleisnimitys erämaaseutujen asukkaille, jotka eivät todellisuudessa olleet kielellisesti, kulttuurisesti tai elinkeinoiltaan yhdenmukaista joukkoa.

Karjalassa pohjoisempana asuvia ihmisryhmiä on nimitetty lappalaisiksi aivan viime aikoinakin, vaikka nämä eivät saamelaisia olekaan. Esimerkiksi lyydiläiset kutsuvat pohjoispuolellaan asuvia eteläkarjalaisia lappalaisiksi [1]. Vienalaiset erottivat kaksi eri Lappia. Nykyisin Lappina tunnettua aluetta he kutsuivat nimellä Tulilappi, ja siellä asuvat saamelaiset tunnettiin "tulilappalaisina". Lapiksi he taas kutsuivat Vienassa ja jonkin verran Vienasta itään ja pohjoiseen sijaitsevia eränkäyntialueitaan.

Suomalaisessa tarustossa lappalaiset ovat olleet monien alueiden aikaisempia asuttajia samaan tapaan kuin hiidet, jättiläiset ja jatulit. Lappalaisten ja taruolentojen on oletettu paenneen sisämaahan ja korpiin leviävän suomalaisasutuksen tieltä yhä syrjäisemmille alueille. Toisaalta pieniksi arveltuja lappalaisia on katsottu edeltäneen isokokoisten jatuleiden kansan. Kertomuksia jättikokoisista alkuasuttajista tiedetään myös saamelaisilta, skandinaaveilta ja muiltakin.

Lappalaisten ja taruolentojen avulla on selitetty muun muassa röykkiöhautojen syntyä. Lappalaisen tekemä kivikasa on ollut esimerkiksi lapinröykkiö. Lappalaisten ja taruolentojen on myös on arveltu jättäneen aarnihautoihin aarteitaan lähtiessään alueelta. Nämä ovat saattaneet asettaa loitsun, että aarteet saisi ylös vain tietyt tunnusteot tekemällä tai vain tiettyyn aikaan.

Lappalaisten katsottiin olevan voimakkaita velhoja ja taikojia. Lappalaisilla oli kyky tenhota, lumota ja hallita ihmisiä taikuudella. Pelottavimpia olivat ehkä lapinnoidat, jotka saattoivat sairastuttaa karjan tai viedä riistan. Tietynlaista kiputilaa kutsuttiin noidannuoleksi, sillä arveltiin, että sen aiheutti näkymätön nuoli, jonka oli ampunut jousellaan lapinnoita.

Lappalaisten lisäksi pohjoisen suunnalla on kerrottu asuneen yhtä lailla taikuuteen kykenevän Pohjolan väen. Nämä kaksi myyttistä kansaa on toisinaan myös käsitetty yhdeksi. Pohjola tosin sijaitsi ehkä vielä kauempana, aivan äärimmäisessä pohjoisessa, ja oli Lappiakin myyttisempi paikka.

Eräiden kertomusten mukaan lappalaiset olivat läsnä jo maailman syntyessä. Lappalainen, toisinaan Joukahaiseksi mainittu, vihasi Väinämöistä, yhtä arvostetuimmista myyttisistä sankareista, ja ampui tämän mereen. Lintu muni munansa meressä ajelehtivan Väinämöisen polvelle. Linnun munat tuhoutuivat, ja niistä syntyi maailmankaikkeus. On muitakin kertomuksia Väinämöisen ja saman lappalaisen yhteenotoista. Joidenkin tulkintojen mukaan tässä voisi olla taustalla käsitys, että maailma on syntynyt kahden vastavoiman ottaessa yhteen.

Kertomuksissa suhtautuminen on toisinaan ollut myös myönteisempää; lappalaisten käsityötaitoa ja taikuuttakin, silloin kun sitä käytettiin hyvään, on arvostettu. Lappalaisten taikakykyjä sekä pelättiin, että arvostettiin. Suomalaistenkin kerrotaan käyneen lappalaisten opissa. Joitakin tarinoita seka-avioliitoista lappalaisten kanssa on säilynyt, esimerkiksi taruhenkilö Kirmukarmun kerrottiin avioituneen Sinivuokko-nimisen lappalaisnaisen kanssa.

Katso myös

• Lappalaiset skandinaavisessa tarustossa
• Myyttiset alkuasuttajat
• Lappalaiset (nimityksen käytöstä ja kehityksestä)

Lähteet

www.muinaiskyrö.com