Orfilaisuus

Orfilaisuus oli muinaisen Kreikan merkittävin pelastususkonto. Orfilaisuus omaksui Dionysos-kultin.

Uskonto on saanut nimensä kuuluisasta Orfeus-tarusta. Legendan mukaan Orfeus oli Traakian kuninkaan poika. Hän oli erittäin taitava lyyran soittaja. Hän meni naimisiin kuuluisan Eurydiken kanssa ja oli tulla mielipuoleksi, kun tämä kuoli. Orfeus syöksyi manalaan ja lumosi Persefoneen lyyrallaan. Hän sai luvan viedä Eurydiken takaisin, mutta ehtona oli, ettei hän saanut katsoa taakseen. Orfeus ei voinut välttää kiusausta katsoa, seurasiko perästä kulkemaan määrätty Eurydike, ja niin Eurydike jäi manalaan. Orfeus palasi itse ehjin nahoin, mutta Traakian naiset raivostuivat, kun lohdutus ei kelvannut Orfeukselle ja repivät hänet kappaleiksi. Zeus sijoitti heidän rikoksensa hyvitykseksi Lyyran tähtikuvion taivaalle. Katkaistu pää, joka yhä lauloi, haudattiin Lesbos-saaren rotkoon, josta tuli oraakkelin paikka.

Orfeuksen jälkeensä jättämät pyhät laulut muodostivat orfilaisuuden perustan.

Uskonto muistutti Dionysoksen kulttia, mutta oli pitemmälle kehitetty. Se perustui olennaisesti uskoon jumalan pojan Dionysos Zagreuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja vakaumuksesta kaikkien ihmisten ylösnousemuksesta ja heidän tulevasta palkitsemisestaan tai rankaisemisestaan.

Koska titaanien, jotka olivat surmanneet Dionysoksen, uskottiin olevan ihmisen esi-isiä, koko ihmissuku oli perisynnin tahraama. Sen rangaistuksena sielu oli suljettu ruumiiseen kuten vankilaan tai hautaan. Orfeuksen palvojat söivät ehtoollisateriassaan raakaa häränlihaa viettääkseen Dionysoksen muistoa ja tullakseen uudelleen osallisiksi jumalallisesta olemuksesta.

Orfilaisen opin mukaan sielu joutuu kuoleman jälkeen manalan jumalien tuomioistuimen eteen. Syyllistä odotti ankara rangaistus. Eräässä opin muodossa se käsitettiin ikuiseksi. Tämä oli myöhemmän helvettiuskon lähteenä. Toinen muoto omaksui sielunvaellusopin: sielu syntyi yhä uudelleen ja uudelleen, sen elämä oli parempaa tai huonompaa sen mukaan, kuinka puhdas tai epäpuhdas se oli ollut edellisessä olomuodossaan. Kolmannen muunnelman mukaan rangaistus saattoi päättyä, jos ihminen etukäteen suoritti katumusta tai ystävät tekivät samoin kuoleman jälkeen. Platon kuvailee miltei Martti Lutherin kaltaisella suuttumuksella, miten Ateenassa kaupiteltiin tällaisia aneita 300-luvulla eaa.

Olympoksen jumalien kevytmielisyys korvattiin tiukalla siveydellä. Synnin ja omantunnon käsitteet ilmaantuivat kreikkalaiseen ajatteluun. Lahkon vaikutus oli laajalle ulottuva ja kestävä. Vaikka Platon hylkäsi orfilaisuuden, hän omaksui sen idealistisen ajattelun. Myös pythagoralaiset ja stoalaiset saivat vaikutteita orfilaisuudesta. Selvimmin orfilaisuuden vaikutus näkyy kristinuskossa, ja orfilaisen kultin perusideat ja palvontamenot elävät ja kukoistavat yhä.

Katso myös:

• Pelastususkonto