Laidun

Laidun on tavallisesti aidattu kotieläinten ulkoilmassa oleva elinalue.

Suomessa tavallisimmat laiduntavat eläimet ovat lammas, nauta, hevonen ja vuohi. Jonkin verran laidunnetaan myös poroja ja muita pieniä hirvieläimiä sekä biisoneita ja strutseja.

Laitumella on oltava riittävästi ruokaa, eli ruohoa ja puuvartisia kasveja, ja raikasta juomavettä. Suolaa tai nuolukivi on myös oltava. Laitumen eläinmäärä riippuu monista seikoista, kuten laitumen koosta, maaperän rakenteesta, kesän sateisuudesta jne. Tavallinen sääntö on, että lehmä vasikoineen tai 5 uuhta karitsoineen vaatii vähintään 2 hehtaarin laitumen. Kuiva keto kuivana kesänä ei kuitenkaan pysty elättämään tällaista eläinmäärää, jolloin laidunta on joko suurennettava, eläimiä vähennettävä, siirryttävä keinoruokintaan tai ne on siirrettävä uudelle laitumelle, kunnes ravintoa on jälleen riittävästi tarjolla.

Saaristossa eläimet vietiin kesäksi saareen, missä ne saivat olla koko kesän, jos saari oli riittävän suuri. Pienillä saarilla eläimiä jouduttiin siirtämään useasti kesän kuluessa. Siirtämisiin käytettiin leveäpohjaista venettä, jota liikutettiin soutamalla tai/ja hinattiin soutuveneellä ennen moottorien keksimistä. Lampaat pysyivät saaressa, mutta lehmät ja hevoset uivat naapurisaareen, jos ravinto loppui. Eläimet joivat sadevettä lätäköistä ja merivettä.

Metsälaiduntaminen oli yleistä vielä 40–50 vuotta sitten. Tavallisesti metsälaidun ympäröitiin puihin kiinnitetyllä piikkilangalla tai puunrungoista rakennetulla riukuaidalla. Entisinä aikoina ei tehty lainkaan aitaa, vaan karjalaumoja paimensivat paimenet. Paimenet olivat tavallisesti poikia tai tyttöjä, tai hieman yksinkertaisia aikuisia.

Nykyisin laitumet ovat pääasiassa maisemalaitumia, joilla eläimet pitävät avoimina perinnebiotooppeja ja -maisemia.

Lähteitä

• Lindgren, Leif 2000: Saariston laitumet. Metsähallitus ja Edita Oy ISBN 951-37-2968-0
• Laidunnusopas