Ero sivun ”Käyttäjä:J Hokkanen/HL15” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 48: Rivi 48:
* [https://www.academia.edu/11970043/Morphology_and_internal_structure_of_%C4%B6o%C5%86ukalns_megadrumlin_Burtnieks_drumlin_field Morphology, internal structure and genesis of the Burtnieks drumlin field, Northern Vidzeme, Latvia]
* [https://www.academia.edu/11970043/Morphology_and_internal_structure_of_%C4%B6o%C5%86ukalns_megadrumlin_Burtnieks_drumlin_field Morphology, internal structure and genesis of the Burtnieks drumlin field, Northern Vidzeme, Latvia]
* [[Burtnieksin drumliinikenttä]]
* [[Burtnieksin drumliinikenttä]]
* [[Madlienan moreenimuodostumakenttä]]
* [https://www.researchgate.net/publication/283500195_Subglacial_bedforms_of_the_Zemgale_Ice_Lobe_south-eastern_Baltic Subglacial bedforms of the Zemgale Ice Lobe, south-eastern Baltic]
* [https://www.researchgate.net/publication/283500195_Subglacial_bedforms_of_the_Zemgale_Ice_Lobe_south-eastern_Baltic Subglacial bedforms of the Zemgale Ice Lobe, south-eastern Baltic]


Versio 26. syyskuuta 2021 kello 11.28

Itämeren jäätikkövirta

Itämeren jäätikkövirta (engl. Baltic Sea Ice Stream) tai Itämeren virtauskieleke (engl. Baltic Sea Ice Lobe) on viime jääkaudella Fennoskandian mannerjäätikköön kuulunut ja Pohjois-Ruotsin suunnalta virrannut jäätikkövirta, jonka pääasiallinen virtausreitti on ollut Ruotsin tuntureilta Pohjanlahdelle, sieltä toisinaan varsinaiselle Itämerelle ja joskus aivan sen eteläosiin saakka. Silloin, kun jäätikkövirta ei ole täyttänyt Itämeren allaan, on siinä Itämeri ollut joko jääjärvenä tai merenlahtena.[1]

Tutkimuksen tilanne

Viimeisen jääkauden loppuvaiheen kylmyyskauden tapahtumien selvitykset ovat vuosituhannen vaihteen jälkeisissä tutkimuksissa tarkentuneet ja niiden mukaan Itämeren jäätikkövirtaa pidetään yhtenä Fennoskandian mannerjäätikön merkittävimpänä jäätikkövirtana. Sen pääasiallinen virtausreitti on ollut laskeutua ensin alas vuorilta ja kääntyä Pohjanlahden altaassa kohti etelää, ja sitten jatkaa varsinaisen Itämeren altaassa edelleen kohti etelää. Monet jäätikkövirtausmalleissa Itämeren jäätikkövirta on ollut hyvin nopea jäätikkövirta ja sen kuljettama jäämäärä on ollut huomattava. Eräitä nykytutkimuksen kysymyksiä on jäätikkövirran haarautuminen pienemmiksi virtauskielekkeiksi. Kielekkeiden jakajina ovat ohuen jäätikön aikana toimineet ainakin Gotlanti ja Bornholm, mutta paksun jäätikön aikana niillä ei ole ollut merkitystä jäätikön toiminnalle. Koska jääkauden loppuvaiheessa jäätikkö peitti laajat alueet alleensa, pyyhkivät jäätiköiden virtaukset jääkauden alkuaikojen tapahtumien jäänteitä mennessään. Selviä merkkejä jäätikön toiminnasta on sen sijaan jäätikön sulamisen ajalta alkaen noin 18 000 vuotta sitten (lyhennetään alla vs). Koska jäätikön kuljettaman tunnistettavan kivimateriaalin leviäminen kohti etelää ei ole vastannut jäätikkövirtakysymykseen riittävän tarkasti, on asiaa yritetty selvittää jopa jäätikön kuljettamien maa-ainesten inventoinnilla. Mutta sekään ei ole antanut yksiselitteistä kuvaa tilanteesta. Nykyinen suuntaus on tutkia jäätikön mahdollista toimintaa käyttämällä tietokonemallinnusta, johon on lisätty mukaan mahdollisimman paljon tutkimusdataa.[2][3][4]

Jäätikkövirta ja virtauskieleke

Varhais- ja Keski-Veikselin jäätiköitymiset

Veiksel-jääkausi jaetaan kolmeen kauteen: Varhais-, Keski- ja Myöhäis-Veikselin jäätiköitymiseen. Kaksi ensimmäistä kautta tunnetaan huonommin kuin Myöhäis-Veikselin kausi, sillä useimmat aiempien kausien merkit jäätiköiden toiminnasta tuhoutuivat viimeisellä kaudella. Kahden ensimmäisen kauden aikajänne on 90 000 vuoden pituinen, mutta sen jäätiköitymiset voidaan kuvata muutamin havainnoin. Ensimmäinen laajempi jäätiköityminen tapahtui 115 000–100 000 vs. Jäätiköt peittivät silloin Skandit ja osan Suomen Lappia. Perämerelle ajautui jäätiköitä vuorilta, mutta ei sen pidemmälle. Noin 10 000 vuotta kestäneen lämpimämmän vaiheen jälkeen ilmasto kylmeni taas ajanjaksolle 90 000–80 000 vs. Jäätiköt olivat tällä kertaa laajempia kuin ensimmäisellä jäätiköitymisessä ja mannerjäätikkö ulottui Pohjanlahdelle ja siellä Ahvenanmaalle asti. Jäätiköitymisten välissä on esimerkiksi Suomessa ollut laajoja havu- ja koivumetsiä. Noin 70 000 vs alkoi intensiivisempi ja laajempien jäätiköitymisten sarja, jonka aikana pieniä jäätiköitymisiä seurasi aina edellisiä suurempia jäätiköitymisiä. Itämeren jäätikkövirta on laajojen jäätiköitymisten aikana aina aktivoitunut, mutta sen tarkemmista vaiheistä on vain vähän tietoa. Esimerkiksi noin 50 000 vs jäätiköt peittivät jo koko Fennoskandian, Itämerenaltaan ja laajoja alueita Luoteis-Venäjällä. Koko Itämeren allas on silloin ollut jäätiköiden peittämää Saksaan ja Tanskaan asti. Toinen vastaava jäätikkövirran aktivoituminen on tapahtunut 34 000–30 000 vs, jolloin jäätikkö eteni Bornholmille asti. Alla käsitellään viimeistä ja laajinta etenemistä noin 25 000 vs alkaen.[5][6]

Jääkauden huippuvaihe (LGM)

Viimeinen laaja jäätiköityminen alkoi Keski-Veikselin aikana ja silloin Skandien vuoriston jäätiköt olivat virranneet alas Pohjanlahdelle. Runsas jääntulo työnsi jäätikköä sekä Suomen puolelle että etelään varsinaisen Itämeren altaaseen. Koska jo puolen kilometrin paksuinen jäätikkö olisi korkeutensa puolesta kyennyt levittäytymään ainakin vähän sekä Suomenlahden ja Riianlahden suuntaan että eteläiselle Itämerelle, tapahtui voimakkain leviäminen paljon aikaisemmin kuin jäätikön kliimaksivaiheessa, jossa sille oli kertynyt paksuutta noin kolme kilometriä. Monista virtauskielekkeistä on jäänyt päätemoreeneja Saksaan, Puolaan, Venäjälle ja Liettuaan jääkauden kylmimmän LGM-vaiheen aikana. Jäätiköiden virtaukset ovat jäättäneet maastoon erilaisia jälkiä, joita tunnetaan melko hyvin. Kuitenkin yksityiskohdat jäätikkövirtojen ajallisesta etenemisestä Itämeren eri altaissa ja Itämeren ympäristössä ovat edelleen heikosti tunnettuja. Parhaiten tunnetaan mannerjäätikön sulamisvaiheen virtaukset ja jäätikkövirrasta haarautneet virtauskielekkeet. Voidaan kuitenkin olettaa, että jäätikön laajenemisvaiheen loppuaikoina jäätiköt virtasivat samoja reittejä kuin ne tekivät sulamisaikanaan kauan ennen Salpausselkien (12 300 vs) muodostumista. Sen jälkeen on tilanne muuttuneen virtauskielekkeiden jakauduttua kapeimmiksi kielekkeiksi.

Ahvenanmaan kohdalla on jäätikkövirran länsipuolella virrannut Keski-Ruotsin virtauskieleke (engl. Middle Swedish Ice Lobe) ja jäätiköiden välinen raja on kulkenut Tukholman alueella linjaa Gävle, Västerås ja Nyköping pitkin [7] ja etelässä se on seurannut Keski- ja Etelä-Ruotsin rannikkoseutua Skåneen asti. Jäätikkövirran itä- ja eteläraja on häilyvämpi, sillä siitä on haarautunut Lounais-Suomen ja Suomenlahden yli kaakkoon ja johtanut haara, joka on kuitenkin siellä törmännyt Karjalan virtauskielekkeeseen (engl. Karelian Ice Lobe), joka ylitettyään Laatokan on kiertänyt etelästä Peipsijärven ja on yltänyt Valko-Venäjän pohjoisosiin asti muodostaen itsekin osan mannerjäätikön LGM-vaiheen reunaa [8]. Hiiumaan ja Saarenmaan on ylittänyt Zemgalen virtauskieleke (engl. Lithuania Ice Lobe, Zemgale Ice Lobe), joka on toisena haarakielekkeenä ylittänyt Riianlahden ja saavuttanut eteläkaakossa LGM-vaiheessaan Valko-Venäjän rajan (noin 19 000 vs). Alla esitellyt kielekkeet ovat olleet aktiivisia LGM-vaiheen aikana ja ne saavuttivat tämän rajan hieman eri aikoina (merkitty sulkuihin). Seuraava kieleke on ollut lyhyt Masurian virtauskieleke (engl. Mazury Ice Lobe), joka on ylittänyt Venäjällä Kuurinhaffin ja liikkunut Masurian seudulle Puolaan. Kahden edellisen väliin on jäänyt hitaasti virtaavan jäätikön alue. Seuraava kieleke on länsipuolella sijainnut Veikselin virtauskieleke (engl. Vistula Ice Lobe), joka on Puolassa ylittänyt Veikselinhaffin matkallaan Veikselin jokilaaksoon (noin 22 000 vs). Oderin virtauskieleke (engl. Oder Ice Lobe) on tehnyt samoin Oderinhaffilla ja se on seurannut Oderjokea ylävirralle Puolan Zielona Góraan asti (noin 20 000 vs). Yli puolet kielekkeestä kuuluu Oderin länsipuolella Saksalle. Oderin ja Veikselin virtauskielekkeiden välissä on varsin laaja hitaasti virtaavan jäätikön alue. Itämeren jäätikkövirran päävirta on edennyt ensin Itämeren altaassa täyttäen ensin sen eteläosat. Samalla sen kärkikieleke on kääntynyt Skånen ympäri suunatutuen ensin kohti Tanskan saaria ja sen jälkeen kohti Jyllannin niemimaata. Noin 22 000 vs jäätikön pohjois-etelä-suuntainen reuna sijaitsi keskellä Jyllannin niemimaata. Niemimaan pohjoisoissa siihen työntyi Etelä-Ruotsin virtauskielekkeen ja Skagerrakin virtauskielekkeen tuoma jäätikkö.[2][9]

Jääkauden päättymisen alku

Kun mannerjäätikkö oli saavuttanut LGM-vaiheessa kaukaisimman rajan, alkoi ilmaston lämpeneminen. Se johti jäätikön reuna-alueiden ohenemiseen ja sen reunan vaiheittaiseen vetäytymiseen. Itämeren jäätikkövirran osalta se on vetäytynyt aluksi vain eteläosissa. Tanskaan pysähtyneen kielekkeen reunan vetäytyminen on 22 000–20 000 vs ollut alkuksi hidasta. Sitä on auttanut vain vähän Norjanhaudan jäätikkövirran romahduttua noin 20 000–19 000 vs. Mutta jo 16 000 vs oli tämänkin kielekkeen reuna jo Bornholmin kohdalla. Aktiivinen Itämeren jäätikkövirran päähaara on siis ollut aktiivinen melko pitkään, mutta nyt on sen reuna perääntynyt 2 000 vuodessa Gotlannin pohjoispuolelle. Samalla, kun jäätikön reuna on perääntynyt, on Baltian jääjärvelle jäänyt tilaa. Jäätikkö on päätynyt syvään veteen ja arvellaankin, että runsas jäävuorien muodostumninen eli poikiminen on ollut pääsyy reunan nopeaan vetäytymiseen. Perääntyminen on hidastunut ennen Ahvenanmaata, missä sijaitsee syvän altaan pohjoispuolella sijaitseva matalikko. Nuoremman dryaskaudella on jäätikön reuna seurannut Suomenlahdelta Gotlannin pohjoispuolelle jatkuvaa syvännejaksoa.[2]

Itämeren jäätikkövirran eteleäiset kielekkeet Venäjän, Puolan ja Saksan alueilla ovat aloittaneet hitaan vetäytymisen jo 22 000 vs. Niiltä on kuitenkin kestänyt korkeintaan 5 500 vuotta vetäytyä nykyisen Itämeren etelärannikolle. Jäätikön reuna on sijainnut siellä noin 16 500 vs, mutta sitä ei voida enää kohdella kielekehaarojen reunana vaan Itämeren altaassa virranneena pääkielekkeenä. Zemgalen kieleke on vetäytynyt kahden tuhannen vuoden aikana Etelä-Liettuaan, seuraavan tuhannen vuoden aikana se on muodostanut erillisen kielekkeen, joka on yltänyt Keski-Liettuaan. Pieni kieleke on noin 15 000 vs yltänyt Liettuan pohjoisosiin ja noin 14 400 vs sen reuna on seurannut Riianlahden nykyistä rantaviivaa. Noin 600 vuodessa vetäytyy jäätikön reuna Saarenmaalle ja edelleen seuraavan 500 vuoden aikana Hiidenmaalle. Zemgalen kieleke lakkaa tässä olemasta ja jäätikkö muodostuu tämän jälkeen yhdestä laajasta jäätikkövirrasta, jonka reuna on kulkenut nuoremmalla dryaskaudella Hangosta Itämeren yli Ruotsin Nyköpingiin.[2][9]

Etelä-Suomen ja Suomenlahden yli virrannut Viron virtauskieleke on virrannut kohti kaakkoa Võrtsjärven ja Peipsijärven taakse. Sen toiminta kauempana on toistaiseksi epäselvää, sillä Karjalan kieleke leikaa sen edestä koillis-lounas-suuntaan. Noin 15 000 vs se vetäytyi ensin Latgallian ylängön ja 500 vuotta myöhemmin Haajan ylängön pohjoispuolelle. Tässä vaiheessa Viron kieleke on jakautunut erillisiksi Vörtsjärven kielekkeeksi ja Peipsijärven kielekkeeksi, vaikka Suomen puolella jäätikkö virtaa vielä hajoamatta näkyvästi osakielekkeisiin. Noin 13 800 vs jäätikön reuna seuraa nykyisen Suomenlahden etelärantoja turvallisesti sisämaan puolella ja reuna oikasee sieltä Saarenmaalle, joka on kuulunut Zemgalen kielekkeeseen. Kun jäätikön reuna 13 200 vs siirtyy nykyiselle Suomenlahdelle, alkaa Viron kieleke osoittaa hajoamisen merkkejä. Siitä on tuhannen vuoden aikana haarautuva erilleen Järvi-Suomen kieleke ja Itämeren jäätikkövirtaan kuuluu enää Lounais-Suomen Itämeren virtuaskieleke. Tämä on tilanne silloin, kun alkaa nuorempi dryaskausi.[2][9]

Nuoremman dryaskauden jälkeen

Nuoremmalla dryaskaudella on Itämeren jäätikkövirrasta ollut kuivalla maalla sivukieleke Lounais-Suomessa. Muu osa jäätikkövirrasta virtasi Pohjanlahden Selkämeren altaassa, Ahvenanmaan saaristossa ja Tukholman saaristossa Mälarenjärvelle asti. Jäätikkövirta on päättynyt päätekielekkeeseen, joka on viuhkaantunut leveäksi ja sen reuna on kulkenut Hollolasta Hankoon, Itämeren yliste Ruotsiin Nyköpingin seuduille. Sen reuna on sijainnut Ahvenanmaan saariston eteläpuolella. Lounais-Suomen osalta kutsutaan sitä Suomessa Itämeren virtauskielekkeeksi.

Suomen puolella on kieleke jo ehtinyt jakaantua kahdeksi osakielekkeeksi, jotka virtasivat rinnakkain hieman eri tavalla. Niiden väliin on jäännyt maastossa paikoitellen selvästi havaittava saumamuodostuma (tai harjujakso), joka kulkee linjalla Pori, Harjavalta, Säkylä, Oripää ja Koski. Kun kielekkeen reuna perääntyi edelleen, vapautui Satakunta ja Ahvenanmaan saaaristo jäästä. Koska jäätikkö virtasi Selkämeren altaassa, on sen myöhempiä vaiheita ollut vaikea selvittää. Lisäksi jäätikön reuna nousi lopuksi Ruotsin rannikolle, jossa jäätikkö oli enää lyhytikäinen.

Geologisia muodostumia

Jo varhain havaitut ja tunnetuimat jäätikön aiheuttamat muodostumat sijaitsevat maalla. Aikaisemmi ei ollut resursseja tutkia Itämeren altaaseen jääneitä muodostumia, mutta nykyään on niitäkin alettu tukia. Alla on esitetty kirjallisuudessa löydettyjä muodostumia, jotka liittyvät Itämeren jäätikkövirtaan tai sen sivukielekkeisiin.

Reunamoreeneja

Tanskassa on vaikuttanut Itämeren jäätikkövirran lisäksi Keski-Ruotsin jäätikkökieleke ja Norjasta tulleet kielekkeet. Jyllannin niemimaan keskilinjaa seuraa vyöhykeraja (tansk. hovedstilstandslinjen), jonka itäpuolinen alue on moreenipeitteinen ja länsipuoli on pääosin hiekkapeitteinen. Siinä on varsin heikkoja reunamoreeneja ja linja erottuu vain maaperän eroista. Se on muodostunut monien eri-ikäisten jäätikkövirtojen tuomasta moreenipeitteestä ja tämä linja jatkuu lähes yhtenäisenä vyöhykkeenä myös Saksan ja Puolan puolella. Vyöhykkeellä kulkee muutama reunamoreenijakso.[10] Uloin reunamuodostuma liittyy LGM-vaiheeseen ja se alkaa Tanskassa edellä mainitulla keskilinjan moreenimuodostumalla, joka jatkuu Saksassa Brandenburgin reunamuodostumalla ja Puolassa Leznon reunamuodostumalla. Ensimmäinen nuorista Itämeren jäätikön etenemisistä (engl. Young Baltic Stream), jotka tapahtuivat tämän jälkeen, synnyttivät samanaikaisina Tanskassa Itä-Jyllannin reunamuodostuman, Saksassa Frankfurtin reunamuodostuman ja Puolassa Poznanin reunamuodostuman. Toinen eteneminen synnytti samanaikaisina Tanskan Iso-Beltin reunamuodostuman (tansk. Bælthavet) ja Saksan Pommerin reunamuodostuman. Reunamuodostumien keskinäisistä yhteyksistä on esitetty muitakin yhdistelmiä ja reunamoreenien iät ovat vielä keskustelun alla.[2]

Itämeren kaakkois- ja itäkaakkoispuolella Baltian maissa esiintyy matalia reunamuodostumia. LGM-vaiheen jälkeen syntyi Baltian reunamuodostuma, joka on samanikäinen Saksan Pommerin ja Venäjällä Vepsän reunamuodostuman kanssa. Seuraavat muodostumat, jotka ovat myös Mazurian ja Riianlahden virtauskielekkeiden muodostumia, ovat sitten Etelä-Liettuan reunamuodostuma ja Keski-Liettuan reunamuodostuma. Viimeinen muodostuma, Pohjois-Liettuan reunamuodostuma, seuraa Itämeren nykyrannikkoa läheltä ja käy myös Latvian puolella. Valdemarpilsin reunamuodostuma seuraa Latviassa aivan Riianlahden rantaa. Kun tarkastellaan reunamuodostumia itäänpäin, on muodostuneet Suomenlahden ylittäneen Viron virtauskielekkeen eteen. Tällainen on Otepään reunamuodostuma, sekä Haanjan reunamuodostuma, joka on samanaikainen Pohjois-Liettuan muodostuman, ja Sakalan reunamuodostuma, joka on samanaikainen Valdemarpilsin muodostuman kanssa. Pandiveren reunamuodostuma ylettyy Pietarista Saarenmaalle, ja lyhyt Paliveren reunamuodostuma Luoteis-Virossa ja Hiidemaalla.[8]

Lounais-Suomen reunamuodostumat kuuluvat Salpausselkiin. Kun kaikki edelliset reunamuodostumat kuuluivat sulamisvaiheen alkuaikaan, muodostuivat Salpausselät nuoremmalla dryaskaudella. Lohjanharju, jota kutsutaan nykyään Ensimmäiseksi Salpausseläksi, muodostaa Hollolasta alkavan ja Hankoniemestä mereen sukeltavan reunamuodostuman. Myös Toinen Salpausselkä ja Kolmas Salpausselkä kuuluvat nopeasti virranneen Itämeren virtauskielekkeen reunamuodostumiin.[2]

Kumpumoreeneja

Viro
Latvia

xxx

Katso myös

Lähteet

  • Mäkinen, Kalevi & Palmu, Jukka-Pekka & Teeriaho, Jari & Rönty, Hannu & Rauhaniemi, Tom & Jarva, Jaana: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. (Suomen Ympäristö 14/2007). Helsinki: Ympäristöministeriö, 2007. ISSN: 1796-1637. ISBN 978-952-11-2662-8. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet

  1. ↑ Rainio, Heikki & Johansson, Peter: ”12. Jäätikkö sulaa”, Jääkaudet, s. 69–77. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  2. ↑ a b c d e f g Stroeven, Arjen P. & al.: Deglaciation of Fennoscandia. (4. Results) Quaternary Science Reviews, 2016, nro 147, s. 91–121. Elsevier Ltd.. doi:10.1016/j.quascirev.2015.09.016. ISSN 0277-3791. (englanniksi)
  3. ↑ Patton, Henry & al.: Deglaciation of the Eurasian ice sheet complex. (s. 150, 154 ja 156 (karttakuvat)) Quaternary Science Reviews, 2017, nro 169, s. 148–172. Elsevier Ltd.. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 19.9.2021. (englanniksi)
  4. ↑ Hall, Adrian & van Boeckel, Mikis: Origin of the Baltic Sea basin by Pleistocene glacial erosion. GFF, 2020, 142. vsk, nro 3, s. 237-252. Tukholma: doi:10.1080/11035897.2020.1781246. ISSN 2000-0863. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 19.9.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Helmens, Karin F.: The Last Interglacial-Glacial cycle (MIS 5-2) re-examined based on long proxy records from central and northern Europe. Technical Report, 2013. Tukholma: Tukholman yliopisto. SKB TR-13-02 / ID 1360839. ISSN 1404-0344. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 20.8.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Lüthgens, Christopher & al.: A new conceptual model for the dynamics of the SW sector of the SIS. E&G Quaternary Science Journal, 2020, 69. vsk, s. 201–223. Copernucus Publications. doi:10.5194/egqsj-69-201-2020, 2020. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 24.9.2021. (englanniksi)
  7. ↑ Punkari, Mikko: The ice lobes of the Scandinavian Ice Sheet during the deglaciation in Finland.. Boreas, 1980, nro 9, s. 307–310. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 21.9.2021. (englanniksi)
  8. ↑ a b Kalm, Volli: ”Ice Flow Pattern and Extent of the Last Scandinavian Ice Sheet Southeast of the Baltic Sea”, Extent and Timing of the Weichelian Glasiation Southeast of the Baltic Sea, s. 22–23. Tarto, Viro: Tarton yliopisto, 2009. ISBN 978–9949–19–218–2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 21.9.2021). (englanniksi)
  9. ↑ a b c Marks, Leszek: Pleistocene glacial limits in the territory of Poland. Przegląd Geologiczny, 2005, 53. vsk, nro 10/2, s. 988–993. Varsova: ISSN 0033-2151. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 20.9.2021. (englanniksi)
  10. ↑ Tanskan jääkaudet ja keskilinjan luonteesta: Hovedstilstandslinjen ja Yleiskuva Tanskan jääkaudesta, viitattu 24.9.2021
  11. ↑ Rosentau, Alar & al.: Development of the Baltic Ice Lake in the eastern Baltic. Quaternary International, 2009, nro 206, s. 16–23. Amsterdam, Alankomaat: Elsevier. ISSN 1040-6182. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 20.9.2021. (englanniksi)

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”palmu_2021”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”repo_1971”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”nenonen_2009”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”ahokangas_2019”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”ahokangas_2019a”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”moreenimuo_31”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”moreenimuo_41”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”moreenimuo_50”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”mk_13_87”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”mk_20_147x”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”nikarmaa_2017”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”putkinen_2008”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”putkinen1”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sarala_2017”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”sarala_2007”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”heikkinen_1988”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”punkari_1982”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.

Aiheesta muualla

Aiheesta muualla


XXXX

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Käyttäjä:J_Hokkanen/HL15&oldid=20018258”