Intian muslimivalloitus

Nykyisin Pakistaniin kuluva Sindh oli ismaeliittien ensimmäinen valloitus Intiassa vuoden 711 tienoilla)

Intian muslimivalloitus ei perustunut suunniteltuun lähetystyöhön, vaan oli lähes tarkoittamaton seuraus turkmenialaisten paimentolaisheimojen työntymisestä Intian niemimaalle saaliin toivossa. Viimeisen suuren mogulikeisarin aikana melkein koko Intian niemimaa oli islamilaisen herruuden alla ja islamiin käännyttiin massoittain. Niemimaan eteläosa joutui kuitenkin muita harvemmin islamilaisen hallitsijan alaisuuteen, ja myös pohjoisessa hindulaiset vaikutukset säilyivät jatkuvasti voimakkaina.

Intiassa elää nykyään maailman toiseksi suurin muslimiväestö, 172 miljoonaa vuonna 2016. Lukumäärä on silti vain 15% Intian koko väkiluvusta. Intian muslimit muodostavat maailman suurimman ei-islamilaisessa maassa asuvan muslimivähemmistön.

Sindh ja abbasidien kauppayhteydet 700-luvulla

Arabien varhaisimmista vaiheista Intiassa on tietoa vain vähän ja sekin on peräisin myöhäisistä lähteistä. Vuoden 711 jälkeen ismaeliitit olivat kuitenkin nykyiseen Pakistaniin kuuluvassa Sindhissä. Abbasidien tultua Lähi-idässä valtaan vuonna 750 yhteydet Intian rannikoille ("Hind") alkoivat meriteitse Persianlahden kautta. Kauppiaitten ja merimiesten kautta intialaiset kulttuurivaikutteet levisivät abbasidikalifaattiin. Bagdadissa alettiin kääntää arabiaksi intialaisia teoksia, ja muslimit tutustuivat intialaiseen matematiikkaan, fysiikkaan ja lääketieteeseen. Näin levinneisiin keksintöihin kuului etenkin matemaattinen paikkamerkintä ja luvun nolla käyttö laskutoimituksissa.

Ghaznavidit (977–1173)

Ghaznavidien valtakunta 977 - 1173

Pääartikkeli: Ghaznavidit

Turkmenialaisiin heimoihin kuuluneet, sunnalaiseen islamiin kääntyneet ghaznavidit valtasivat 900-luvun lopulla nykyisessä Afganistanissa sijaitsevia laajoja alueita ja perustivat vuonna 1017 pääkaupunkinsa Lahoreen. Heidän valtansa rajoittui Indus-virtaan, mutta heimot tekivät ryöstöretkiä senkin yli. Persialaistuneet ghaznavidit hallitsivat suuria alueita nykyisen Afganistanin, Iranin, Uzbekistanin, Turkmenistanin, Pakistanin ja Intian alueella 1000-luvulla. Dynastian perustajana pidetään Sebük Teginiä ja sen kuuluisin hallitsija oli Mahmud Ghaznilainen.

Afganistanilaisessa historiankirjoituksessa ghazvanidit esitetään joskus Afganistanin esimuotona. Termi afgaani on peräisin heidän valtakaudeltaan ja se lienee viitannut nykyisten paštujen esi-isiin. He jättivät jälkeensä useita monumentaalirakennuksia etenkin pääkaupunkiinsa Ghazniin. Ghazvanidien hallitsemat kaupungit Intiassa saivat persialaisen Heratin, Balkhin ja Nišapurin kaltaisen ilmeen. Ghazvanidien valtakunnassa toimi useita oppineita ja runoilijoita, jotka kiersivät suhteellisen vapaasti itäistä islamilaista maailmaa mesenaatteja etsien. Kuuluisin Ghaznissa vaikuttanut runoilija oli Ferdousi, joka tunnetaan Persian historiaa myyttisesti esittelevästä teoksestaan Šahname eli Kuninkaiden kirja. Ghazvanidihallitsijat kutsuivat itseään sulttaaneiksi. Termi yleistyi ensin islamilaisen maailman itäosissa, ja levisi lopulta koko islamilaiseen maailmaan. Ghaznavidit menettivät lopulta valta-asemansa seldžukeille. Lopullisesti heidät tuhosi dynastian entisten vasallien joukosta kohonnut ghuridien suku.

Ghuridit (1173–1206)

Pääartikkeli: Ghuridit

Ghuridien islamilainen dynastia laajimmillaan n. 1200.

Vuonna 1173 ghaznavidien entiset vasallit kukistivat isäntänsä ja perustivat ghuridien lyhytikäisen dynastian. Ghuridien valloitukset merkitsivät islamin leviämistä Pohjois-Intiaan. Turkmeenit tunkeutuivat syvälle Intiaan ja valloittivat Delhin vuonna 1197 ja Benaresin vuonna 1202. Intialaiset ruhtinaat olivat taistelussa jatkuvasti alakynnessä, koska heillä ei ollut ratsuväkeä eikä jousimiehiä. Valloittajina menestyneet paimentolaisheimot olivat barbaarisia ja saalista janoavia raakalaisia, joille islamin levittäminen ei suinkaan ollut sotien varsinainen motiivi. Intiassa he kohtasivat vanhan kulttuurin ja tulkitsivat sen epäjumalien palveluksi. Hindulaisuus oli islamille uusi uskonto eikä kuulunut sen tuntemiin "kirjauskontoihin". Turkmeenit tappoivat, ryöstivät ja orjuuttivat intialaisia, mutta näyttivät suhtautuneen avoimesti hindulaisuuteen, jonka harjoittaminen sai jatkua. Alkoi jopa vaikuttaa siltä, että intialaiset saattaisivat ajan myötä integroida islamin osaksi hindulaisuutta.

Delhin sulttaanikunta (1206–1526)

Delhin sulttaanikunnan vaiheita vuosina 1206–1526

Mamelukkidynastia 1206 - 1290

Pääartikkeli: Delhin sulttaanikunta

Nimitys "Delhin sulttaanikunta" tarkoittaa niitä viittä islaminuskoista dynastiaa, jotka hallitsivat Pohjois-Intiassa yleensä Delhi pääkaupunkinaan vuosina 1206–1526. Niitä olivat

• mamelukkien orjadynastia (1206–1290),
• Khalji-dynastia (1290–1320),
• Tughluq-dynastia (1320–1413),
• Sayyid-dynastia (1414–1451), ja
• Lodi-dynastia (1451–1526).

Mamelukit (1206–1290)

Mamelukkidynastian perustaja oli Qutb al-Din Aibak (1150–1210), joka oli aloittanut uransa turkkilaisena orjasotilaana ja edennyt Ghuridien sulttaanin Muhammad Ghurilaisen sotajoukkojen päälliköksi. Delhin valtauksen jälkeen 1197 Aibak oli nimitetty ghuridien Pohjois-Intian alueiden kuvernööriksi. Kun sulttaani murhattiin 1206, Aibak julisti alueensa itsenäiseksi. Sen valta keskittyi varuskuntakaupunkeihin ja talous verotukseen ja ryöstösaaliin kokoamiseen. Hallinto nojautui alempiin yhteiskuntaluokkiin ja orjiin, joita käytettiin korkeissakin asemissa hallinnossa ja armeijassa. Poliittisesti mamelukkivalta oli silti epävakaata, ja sulttaani vaihtui tyypillisesti hallitsijamurhien kautta.

Orjadynastia merkitsi loppua uskontojen lähentymiskehitykselle. Sulttaanikunnassa alkoi voimistua intialainen islam, mutta hindulaisuus ei kadonnut sen rinnalta. Islamilainen "tasa-arvoisuus" miellytti etenkin intialaisen kastiyhteiskunnan alimpia kerroksia, joissa kääntyminen muslimiksi yleistyi. Suufilaisuus nousi Intiassa erityisen suosituksi, ja siihen Intiassa kuulunut ankara askeesi herätti myös hinduissa kunnioitusta. Askeettia merkitsevästä arabian sanasta fakiiri tuli melkein suufin symboli ja sitä alettiin käyttää myös hinduista. Intialaisiin kaupunkeihin rakennettiin moskeijoita ja perustettiin qadi -oikeusistuimia sekä madrasoja ja koraanikouluja, ja islamista alkoi kasvaa merkittävä vähemmistöuskonto. Mongolivaltakunnan nousu Aasiassa uhkasi myös Intiaa, mutta sen pahin hyökkäys suuntautui lopulta Persiaan, josta Delhin sulttaanikuntaan pakeni suuri joukko oppineita muslimeita.

Myöhemmät dynastiat

Tughluq-dynastia ja sen laajeneminen vuoteen 1330 asti.

Khalji-dynastian aikana Delhin sulttaanikunta laajeni Intian kaikkiin osiin. Se johti hindujen sortamiseen, mutta toisaalta nämä saivat harjoittaa uskontoaan ja islamiin kääntyneille avautui virkauria. Islamilainen mongolivalloittaja Timur Lenk kuitenkin hävitti sulttaanikuntaa vuonna 1398. Tällöin syntyi useita pieniä sulttaanikuntia, joiden kulttuuri oli persialais-turkkilais-intialaista. Tughlug -dynastian aikana 1320–1413 sulttaanikunta aluksi kasvoi suurimpaan mittaansa, mutta luhistui sitten Delhin ympäristöön. 1400-luvun lopulla Lodi-dynastia (1451–1526) nosti Delhin uudelleen Pohjois-Intian hallitsevaksi voimaksi. Dynastian loppuaikoina kehittyi hindulaisuutta ja islamia yhdistelevä uskonto sikhiläisyys. Nykyään sillä on noin 25 miljoonaa kannattajaa, ja se on viidenneksi suurin uskonto maailmassa.

Delhin sulttaanikunnan hävitti lopullisesti suurmogulien valtakunnan perustaja Babur vuonna 1526.

Suurmogulien valtakunta (1526–1857)

Suurmogulien valtakunta laajimmillaan 1700-luvulla

Pääartikkeli: Suurmogulien valtakunta

Suurmogulien valtakunta oli laajimmillaan suurinta osaa Intiasta sekä osia Afganistanista ja Persiasta hallinnut turkkilais-mongolialainen valtakunta, joka oli olemassa vuosina 1526–1857. Valtakunnan perusti timuridihallitsija Babur vuonna 1526 lyömällä Delhin sulttaanikunnan viimeisen hallitsijan Ibrahim Lodin. Sana moguli merkitsee mongolia, mikä on sanan persialainen muoto. Babur piti itseään mongolien jälkeläisinä sekä suvun isänpuoleisen kantaisän Timur Lenkin että äitinsä kautta. Mogulit olivat islaminuskoisia, mutta valtakunnan asukkaista suurin osa oli hinduja. Valtakunnan perusalueen valtasi järjestyksessä toinen mogulihallitsija Humayuni. Akbarin aikana se kasvoi vielä huomattavasti. Akbarin pojanpoika Shah Jahan rakennutti vuosina 1630–1653 kuuluisan Taj Mahalin mausoleumin.

Lähteet

• Ohlig, Karl-Heinz: Weltreligion Islam. Eine Einführung. Mathias Grünewald Verlag, 2000. ISBN 3-7867-2273-0.
• Kumar, Sunil: Delhi sultanate. Teoksessa; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 127–128. Princeton University Press, 2013.