Ero sivun ”Douglas DC-8” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 50: Rivi 50:
1960-luvulle tultaessa suihkukoneteknologia oli kehittynyt niin nopeasti, että Finnairille oli kannattavaa aloittaa varsinainen oma Atlantin ylittävä suihkuliikenne. Kone-ehdokkaita tarkoitukseen oli kaksi, B707-300 ja DC-8, joista Finnair päätyi SAS:in esimerkkiä seuraten marraskuussa 1966 tilaamaan kaksi DC-8-62CF:ää. Myöhemmin tilattiin vielä kolmas yksilö. Koneiden hankinta mahdollisti ensi kertaa mm. välilaskuttomat Pohjois-Amerikan lennot. Ensimmäinen DC-8, OH-LFR, joka myöhemmin rekisteröitiin uudelleen OH-LFT:ksi sekaannusten välttämiseksi yhtiön Convair OH-LRF:n kanssa, saapui Suomeen 8. helmikuuta 1969, päällikkönä DC-8-ryhmäpäällikkö, projektivastuulentäjä Erkki Ehanti, perämiehinä Kyösti Karhila ja Jarl Arnkil sekä koulutettavina kapteenit Mauri Maunula ja Veikko Pekkola. Seuraavat koneet lennettiin Suomeen maaliskuussa 1969 (OH-LFS, kapteeni Ehanti, perämies Arnkil, rekisteritunnukseksi vaihtui OH-LFV) ja joulukuussa 1970 (OH-LFY). OH-LFR aloitti matkustajalennot maaliskuun lopulla 1969 charter-asussa 185 matkustajapaikalla Las Palmasin reitillä, jonne nyt voitiin operoida välilaskutta. Liikenne uudella lippulaivareitilä AY101 (nyk. AY005) New Yorkiin alkoi 15. toukokuuta 1969, aluksi välilaskullisena Kööpenhaminan ja Amsterdamin kautta, suorana 1975 alkaen.<ref name=":0" /> Niin kutsutun MNPS-navigointilaitemäärityksen (Minimum Navigation Performance Specifications) tultua voimaan samana vuonna, OH-LFT ylitti 21. lokakuuta 1969<ref>Navigointivaatimukset Pohjois-Atlantilla, AIC A-tiedote 1969{{parempi lähde|hankalasti saatavilla oleva primaarilähde}}</ref> ensimmäisenä Atlantin ilman suunnistajaa inertiasuunnistuslaitteiden (Delco Carousel IV-A) ja lyhytaaltoradioiden avulla.<ref name=":0" /> Pakollisiksi inertiasuunnistuslaitteet tulivat Atlantilla 1977 alkaen.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://ops.group/blog/did-you-know-mnps-is-over-meet-hla-the-new-north-atlantic-airspace/|nimeke=Did you know MNPS is over? Meet HLA, the new North Atlantic Airspace.|tekijä=Mark Zee 22 January, 2016 February 2nd, 2016|julkaisu=International Ops 2020 - OPSGROUP|ajankohta=2016-01-22|viitattu=2020-12-13|ietf-kielikoodi=en-US}}</ref> DC-8 työllisti myös Finnairin koulutusorganisaatiota: tammi-toukokuun 1969 aikana tyyppiin koulutettiin 400 teknikkoa ja 33 lentäjää.<ref>Finnair Uutiset (Finnairin henkilöstölehti), helmikuu 1969</ref>
1960-luvulle tultaessa suihkukoneteknologia oli kehittynyt niin nopeasti, että Finnairille oli kannattavaa aloittaa varsinainen oma Atlantin ylittävä suihkuliikenne. Kone-ehdokkaita tarkoitukseen oli kaksi, B707-300 ja DC-8, joista Finnair päätyi SAS:in esimerkkiä seuraten marraskuussa 1966 tilaamaan kaksi DC-8-62CF:ää. Myöhemmin tilattiin vielä kolmas yksilö. Koneiden hankinta mahdollisti ensi kertaa mm. välilaskuttomat Pohjois-Amerikan lennot. Ensimmäinen DC-8, OH-LFR, joka myöhemmin rekisteröitiin uudelleen OH-LFT:ksi sekaannusten välttämiseksi yhtiön Convair OH-LRF:n kanssa, saapui Suomeen 8. helmikuuta 1969, päällikkönä DC-8-ryhmäpäällikkö, projektivastuulentäjä Erkki Ehanti, perämiehinä Kyösti Karhila ja Jarl Arnkil sekä koulutettavina kapteenit Mauri Maunula ja Veikko Pekkola. Seuraavat koneet lennettiin Suomeen maaliskuussa 1969 (OH-LFS, kapteeni Ehanti, perämies Arnkil, rekisteritunnukseksi vaihtui OH-LFV) ja joulukuussa 1970 (OH-LFY). OH-LFR aloitti matkustajalennot maaliskuun lopulla 1969 charter-asussa 185 matkustajapaikalla Las Palmasin reitillä, jonne nyt voitiin operoida välilaskutta. Liikenne uudella lippulaivareitilä AY101 (nyk. AY005) New Yorkiin alkoi 15. toukokuuta 1969, aluksi välilaskullisena Kööpenhaminan ja Amsterdamin kautta, suorana 1975 alkaen.<ref name=":0" /> Niin kutsutun MNPS-navigointilaitemäärityksen (Minimum Navigation Performance Specifications) tultua voimaan samana vuonna, OH-LFT ylitti 21. lokakuuta 1969<ref>Navigointivaatimukset Pohjois-Atlantilla, AIC A-tiedote 1969{{parempi lähde|hankalasti saatavilla oleva primaarilähde}}</ref> ensimmäisenä Atlantin ilman suunnistajaa inertiasuunnistuslaitteiden (Delco Carousel IV-A) ja lyhytaaltoradioiden avulla.<ref name=":0" /> Pakollisiksi inertiasuunnistuslaitteet tulivat Atlantilla 1977 alkaen.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://ops.group/blog/did-you-know-mnps-is-over-meet-hla-the-new-north-atlantic-airspace/|nimeke=Did you know MNPS is over? Meet HLA, the new North Atlantic Airspace.|tekijä=Mark Zee 22 January, 2016 February 2nd, 2016|julkaisu=International Ops 2020 - OPSGROUP|ajankohta=2016-01-22|viitattu=2020-12-13|ietf-kielikoodi=en-US}}</ref> DC-8 työllisti myös Finnairin koulutusorganisaatiota: tammi-toukokuun 1969 aikana tyyppiin koulutettiin 400 teknikkoa ja 33 lentäjää.<ref>Finnair Uutiset (Finnairin henkilöstölehti), helmikuu 1969</ref>


OH-LFT lensi viimeisen Finnair-lentonsa marraskuussa 1981, josta se päätyi Ranskan ilmavoimien kautta Samaritan's Purse-järjestölle, jonka lääkintäkoneena lentää edelleen. OH-LFV puolestaan vaihdettiin DC-10:n tultua käyttöön 1975 Ranskasta ostettuun ei-rahti-DC-8 OH-LFZ, ja Ranskaan päätyi myös OH-LFY kuusi vuotta myöhemmin. DC-8:lla operoitiin myös huhtikuussa 1976 Seura-lehden lukijamatka maailman ympäri, Erkki Ehannin toimiessa päällikkönä -- toinen vastaava toteutettiin 1996 DC-10:llä. Kokonaan DC-8 poistui Finnairilta 1984 ja sen kokonaan omistamalta Kar-Airilta 1987 (tosin koneella lennettiin vuodet 1985-87 vain tilauslentoja, muun muassa presidentti [[Mauno Koivisto|Koiviston]] valtiovierailu Intiaan). Suomen jätti viimeisenä OH-LFZ, joka siirrettiin ensin Kar-Airille ja myytiin Yhdysvaltoihin vuonna 1987. Yhtiöt tekivät jo 1960-luvulta yhteistyötä DC-8-operoinnissa, ja valtaosa Kar-Airin DC-8-lentäjistä päätyi Finnairille. Spear Airin DC-8-operointi tapahtui niin ikään Finnairin eläkeläisten turvin.<ref name=":0">{{Lehtiviite|Tekijä=Tolvanen, Heikki|Otsikko=Lentäjien työkaluja: DC-8|Julkaisu=Liikennelentäjä 2/2019|Ajankohta=helmikuu 2019|Julkaisija=}}</ref>
OH-LFT lensi viimeisen Finnair-lentonsa marraskuussa 1981, josta se päätyi Ranskan ilmavoimien kautta vuonna 2015<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.businessinsider.com/samaritans-purse-douglas-dc-8-humanitarian-aid-covid-19-photos-2020-4|nimeke=Samaritan's Purse Douglas DC-8: humanitarian aid, COVID-19, photos|tekijä=Thomas Pallini Apr 17, 2020, 8:05 Am|julkaisu=Business Insider|viitattu=2021-02-25|ietf-kielikoodi=en-US}}</ref> Samaritan's Purse-järjestölle, jonka lääkintäkoneena lentää edelleen. OH-LFV puolestaan vaihdettiin DC-10:n tultua käyttöön 1975 Ranskasta ostettuun ei-rahti-DC-8 OH-LFZ, ja Ranskaan päätyi myös OH-LFY kuusi vuotta myöhemmin. DC-8:lla operoitiin myös huhtikuussa 1976 Seura-lehden lukijamatka maailman ympäri, Erkki Ehannin toimiessa päällikkönä -- toinen vastaava toteutettiin 1996 DC-10:llä. Kokonaan DC-8 poistui Finnairilta 1984 ja sen kokonaan omistamalta Kar-Airilta 1987 (tosin koneella lennettiin vuodet 1985-87 vain tilauslentoja, muun muassa presidentti [[Mauno Koivisto|Koiviston]] valtiovierailu Intiaan). Suomen jätti viimeisenä OH-LFZ, joka siirrettiin ensin Kar-Airille ja myytiin Yhdysvaltoihin vuonna 1987. Yhtiöt tekivät jo 1960-luvulta yhteistyötä DC-8-operoinnissa, ja valtaosa Kar-Airin DC-8-lentäjistä päätyi Finnairille. Spear Airin DC-8-operointi tapahtui niin ikään Finnairin eläkeläisten turvin.<ref name=":0">{{Lehtiviite|Tekijä=Tolvanen, Heikki|Otsikko=Lentäjien työkaluja: DC-8|Julkaisu=Liikennelentäjä 2/2019|Ajankohta=helmikuu 2019|Julkaisija=}}</ref>


== Onnettomuudet ==
== Onnettomuudet ==

Versio 25. helmikuuta 2021 kello 20.04

Douglas DC-8
NASA Dryden DC-8
NASA Dryden DC-8
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Valmistaja Douglas Aircraft Company
Ensilento 30.5.1958
Esitelty 18.9.1959 Delta Air Lines ja United Airlines
Tila alle 10 yksilöä käytössä rahti- ja yksityisliikenteessä
Valmistusmäärä 556
Valmistusvuodet 1958–1972
Tiedosto:Dc8uutinen.jpg
Uutinen DC-8:n käyttöönotosta Finnairin henkilöstölehdessä 1969.

Douglas DC-8 eli DC-8 on nelimoottorinen, kapearunkoinen, pitkän ja keskipitkän toimintamatkan matkustajalentokone, jota valmisti yhdysvaltalainen Douglas Long Beachin tehtailla Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, vuosina 1959–1972.[1] Konetyyppi oli Boeing 707:n pahin kilpailija. Konetyyppiä on vielä käytössä rahtiliikenteessä. DC-8:n eri versioita valmistettiin 556 kappaletta.[2] Tammikuussa 2020 säännöllisessä kaupallisessa käytössä oli enää 4 DC-8-koneyksilöä, kaikki rahtikoneita. Tämän lisäksi 5 muuta koneyksilöä on valtiollisessa tai järjestökäytössä, joihin kuuluu mm. yksi Finnairin käytössä aiemmin ollut kone.[3]

Historiaa

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

DC-8 oli Douglasin lentokonetehtaan ensimmäinen matkustajalentokone, johon asennettiin suihkumoottorit. DC-8-konetta alettiin suunnitella vuonna 1955, sen ensilento tapahtui vuonna 1958 ja liikennöinti aloitettiin vuonna 1959. DC-8:n pahin kilpailija Boeing 707 ehti kuitenkin liikenteeseen jo vuonna 1958. Tämä vuoden 'myöhästyminen' oli merkittävä takaisku Douglasille, sillä Boeing 707 ehti vallata markkinat, mikä heikensi DC-8:n kysyntää.

DC-8 Series 10 oli alkuperäinen versio, jota valmistettiin vain 28 kappaletta Deltalle ja United Airlinesille. DC-8 Series 20 oli samanlainen, mutta siinä oli tehokkaammat moottorit ja suurempi kantavuus. Näitä koneita valmistettiin 34 kappaletta.

Kansainvälisiä reittejä varten suunniteltiin DC-8 Series 30 ja DC-8 Series 40. Series 30:ssä oli kolmanneksen suurempi polttoainekapasiteetti sekä vahvistettu runko ja laskeutumisteline. Series 40:ssä oli samanlainen, mutta siinä oli tehokkaammat ja hiljaisemmat Rolls-Roycen moottorit. Malli ei kuitenkaan ollut kovin suosittu.

DC-8 Series 50 oli lyhytrunkoinen malli, jossa oli tehokkaat moottorit. Tämä malli oli melko suosittu ja sitä valmistettiin 88 kappaletta.

DC-8 Super 60 teki ensilentonsa 1966 ja tämä malli osoittautui suosituksi. Tämä versio oli huomattavasti pidempi kuin Series 50. Sen suurin matkustajakapasiteetti oli 259, ja se oli suurin kapearunkoinen matkustajakonetyyppi, kunnes Boeing 757-300 tuli markkinoille 1999. Super 60 oli myös suurin matkustajakone jumbojetin eli Boeing 747:n tuloon saakka. Tätä mallia valmistettiin 88 kappaletta.

DC-8 Super 70 on Super 60:stä kehitetty malli, jossa on uudenaikaisemmat moottorit.

DC-8:sta oli myös rahtiversioita (F) sekä CF-malleja, joita voitiin muuttaa matkustaja- ja rahtikäytön välillä. Muun muassa Finnairilla oli DC-8-62CF-koneita vuodesta 1969 alkaen.

DC-8 oli aikanaan toiseksi suosituin matkustajalentokonetyyppi Boeing 707:n jälkeen. DC-8 on osoittautunut myös tekniseltä kestävyydeltään erinomaiseksi, monilla koneilla on lennetty yli 100 000 tuntia, ja ne ovat edelleen liikenteessä.

Käyttö Suomessa

Suomessa eri DC-8 versioita ovat käyttäneet Finnair, Kar-Air ja Spear Air. Viimeiset DC-8 koneet poistuivat Suomen ilma-alusrekisteristä 1980-luvun puolivälissä. lähde? Suomen posti on julkaissut 1. marraskuuta 1963 DC-8-aiheisen postimerkin. lähde?

1960-luvulle tultaessa suihkukoneteknologia oli kehittynyt niin nopeasti, että Finnairille oli kannattavaa aloittaa varsinainen oma Atlantin ylittävä suihkuliikenne. Kone-ehdokkaita tarkoitukseen oli kaksi, B707-300 ja DC-8, joista Finnair päätyi SAS:in esimerkkiä seuraten marraskuussa 1966 tilaamaan kaksi DC-8-62CF:ää. Myöhemmin tilattiin vielä kolmas yksilö. Koneiden hankinta mahdollisti ensi kertaa mm. välilaskuttomat Pohjois-Amerikan lennot. Ensimmäinen DC-8, OH-LFR, joka myöhemmin rekisteröitiin uudelleen OH-LFT:ksi sekaannusten välttämiseksi yhtiön Convair OH-LRF:n kanssa, saapui Suomeen 8. helmikuuta 1969, päällikkönä DC-8-ryhmäpäällikkö, projektivastuulentäjä Erkki Ehanti, perämiehinä Kyösti Karhila ja Jarl Arnkil sekä koulutettavina kapteenit Mauri Maunula ja Veikko Pekkola. Seuraavat koneet lennettiin Suomeen maaliskuussa 1969 (OH-LFS, kapteeni Ehanti, perämies Arnkil, rekisteritunnukseksi vaihtui OH-LFV) ja joulukuussa 1970 (OH-LFY). OH-LFR aloitti matkustajalennot maaliskuun lopulla 1969 charter-asussa 185 matkustajapaikalla Las Palmasin reitillä, jonne nyt voitiin operoida välilaskutta. Liikenne uudella lippulaivareitilä AY101 (nyk. AY005) New Yorkiin alkoi 15. toukokuuta 1969, aluksi välilaskullisena Kööpenhaminan ja Amsterdamin kautta, suorana 1975 alkaen.[4] Niin kutsutun MNPS-navigointilaitemäärityksen (Minimum Navigation Performance Specifications) tultua voimaan samana vuonna, OH-LFT ylitti 21. lokakuuta 1969[5] ensimmäisenä Atlantin ilman suunnistajaa inertiasuunnistuslaitteiden (Delco Carousel IV-A) ja lyhytaaltoradioiden avulla.[4] Pakollisiksi inertiasuunnistuslaitteet tulivat Atlantilla 1977 alkaen.[6] DC-8 työllisti myös Finnairin koulutusorganisaatiota: tammi-toukokuun 1969 aikana tyyppiin koulutettiin 400 teknikkoa ja 33 lentäjää.[7]

OH-LFT lensi viimeisen Finnair-lentonsa marraskuussa 1981, josta se päätyi Ranskan ilmavoimien kautta vuonna 2015[8] Samaritan's Purse-järjestölle, jonka lääkintäkoneena lentää edelleen. OH-LFV puolestaan vaihdettiin DC-10:n tultua käyttöön 1975 Ranskasta ostettuun ei-rahti-DC-8 OH-LFZ, ja Ranskaan päätyi myös OH-LFY kuusi vuotta myöhemmin. DC-8:lla operoitiin myös huhtikuussa 1976 Seura-lehden lukijamatka maailman ympäri, Erkki Ehannin toimiessa päällikkönä -- toinen vastaava toteutettiin 1996 DC-10:llä. Kokonaan DC-8 poistui Finnairilta 1984 ja sen kokonaan omistamalta Kar-Airilta 1987 (tosin koneella lennettiin vuodet 1985-87 vain tilauslentoja, muun muassa presidentti Koiviston valtiovierailu Intiaan). Suomen jätti viimeisenä OH-LFZ, joka siirrettiin ensin Kar-Airille ja myytiin Yhdysvaltoihin vuonna 1987. Yhtiöt tekivät jo 1960-luvulta yhteistyötä DC-8-operoinnissa, ja valtaosa Kar-Airin DC-8-lentäjistä päätyi Finnairille. Spear Airin DC-8-operointi tapahtui niin ikään Finnairin eläkeläisten turvin.[4]

Onnettomuudet

Pääartikkeli: Luettelo Douglas DC-8:n onnettomuuksista
Alitalian lento 112 törmäsi Longa-vuoreen lähellä Palermoa 5. toukokuuta 1972. Kaikki 115 koneessa ollutta kuolivat.

Valmistetuista 556 koneesta 83 eli noin 14,9 prosenttia on vuoden 2018 loppuun mennessä tuhoutunut onnettomuuksissa, terroriteoissa ja muissa tapahtumissa.[9] Vertailun vuoksi saman aikakauden ja kokoluokan koneista vastaava osuus on Boeing 707:llä noin 20,0 prosenttia[10] ja Convair 990 Coronadolla 29,7 prosenttia.[11]

DC-8:n toistaiseksi pahin onnettomuus tapahtui Jeddassa 11. heinäkuuta 1991, kun kanadalaisen Nationairin operoiman Nigeria Airwaysin lennon 2120 rengas puhkesi lähtökiidon aikana ja syttyi tuleen hangatessaan kiitotiehen. Kun laskutelineet nostettiin, palo pääsi koneen sisään tuhoamaan muun muassa hydrauliletkuja. Palo poltti lopulta matkustamon lattian puhki. Kun kone lähestyi Jeddaa ja laskutelineet laskettiin, lattiassa olleesta reiästä alkoi putoilla penkkejä ja ruumiita, ja ilmavirta alkoi repiä aukon reunoilta kappaleita irti. Miehistö menetti lopulta koneen hallinnan noin kolmen kilometrin päässä lentokentältä. Se syöksyi maahan, ja kaikki 261 koneessa ollutta saivat surmansa.[12]

Tekniset tiedot

DC-8:ssa tarvittiin kolmen hengen miehistö: kapteeni, perämies ja lentomekaanikko.

DC-8-muunnelmien ominaisuudet
Series 50 Super 60 Super 70
DC-8-61 DC-8-62 DC-8-63 DC-8-71 DC-8-72 DC-8-73
Moottorit 4 kpl 80,1 kN Pratt & Whitney JT3D3 4 kpl 80,1 kN Pratt & Whitney JT3D-3B 4 kpl 84,5 kN Pratt & Whitney JT3D-7 4 kpl 84,5 kN Pratt & Whitney JT3D-7 4 kpl 97,9 kN CFM International CFM562C5
Siipien kärkiväli, m 43,41 43,41 45,23 45,23 43,41 45,23 45,23
Pituus, m 45,87 57,12 47,98 57,12 47,98 57,12
Korkeus, m 12,91 12,92 12,92 12,92 12,92 12,92 12,92
Siipien ala, m² aiemmin 257,6, myöhemmin 266,5 267,9 271,9 271,9 267,9 267,9 271,9
Suurin suositeltu nopeus, km/h 933 965 965 965 887 1) 887 1) 887 1)
Toimintamatka enimmäiskuormalla, km 9 205 6 035 6 035 6 035 8 950
Enimmäistoimintamatka, km 11 260 11 260 11 260 11 260
Paino tyhjänä, kg 60 020 67 538 64 366 75 500 75 500
Suurin lentoonlähtöpaino, kg 147 415 147 415 151 950 162 025 162 025
Matkustajamäärä 179 259-269 259-269
Valmistettu määrä, kpl 295 2) 262

Huom:

1) Super 70 -sarjan suurin taloudellinen matkanopeus 850 km/h.

2) Series 50:tä valmistettiin 1950-luvun lopun ja 1960-luvun lopun välillä. Näitä koneita on vielä joitakin liikenteessä.

Katso myös

Lähteet

  • Berger, Rolf: Maailman lentokoneet, s. 66. Suomentanut Väisänen, Hannu. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2010. ISBN 978-951-23-5212-8. (suomeksi)
  • Eden, Paul; Moeng, Soph (toim.): The encyclopedia of world aircraft. Enderby, Leicester: Silverdale Books, 2002. ISBN 1-85605-705-4. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Eden 2002 s. 607
  2. ↑ DC-8 Model Summary Boeing. Viitattu 21.7.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Douglas DC-8 Production List www.planespotters.net. Viitattu 12.12.2020.
  4. ↑ a b c Tolvanen, Heikki: Lentäjien työkaluja: DC-8. Liikennelentäjä 2/2019, helmikuu 2019.
  5. ↑ Navigointivaatimukset Pohjois-Atlantilla, AIC A-tiedote 1969tarvitaan parempi lähde
  6. ↑ Mark Zee 22 January, 2016 February 2nd, 2016: Did you know MNPS is over? Meet HLA, the new North Atlantic Airspace. International Ops 2020 - OPSGROUP. 22.1.2016. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Finnair Uutiset (Finnairin henkilöstölehti), helmikuu 1969
  8. ↑ Thomas Pallini Apr 17, 2020, 8:05 Am: Samaritan's Purse Douglas DC-8: humanitarian aid, COVID-19, photos Business Insider. Viitattu 25.2.2021. (englanniksi)
  9. ↑ McDonnell Douglas DC-8 specs Aviation Safety Network. Viitattu 26.12.2018. (englanniksi)
  10. ↑ Boeing 707 specs Aviation Safety Network. Viitattu 26.12.2018. (englanniksi)
  11. ↑ Convair CV-990 specs Aviation Safety Network. Viitattu 26.12.2018. (englanniksi)
  12. ↑ Accident description C-GMXQ Aviation Safety Network. Viitattu 26.12.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Douglasin ja McDonnell Douglasin matkustajakoneet
Potkurikoneet

Dolphin · DC-1 · DC-2 · DC-3 · DC-4 · DC-5 · DC-6 · DC-7

Suihkukoneet

DC-8 · DC-9/MD-80/MD-90/MD-95 · DC-10 · MD-11

Perutut hankkeet

MD-12

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Douglas_DC-8&oldid=19594616”