Kuollut kieli

Kuollut kieli (tai sammunut kieli) on vanha kieli, joka ei ole käytössä arkisena puhekielenä eikä yleisenä kirjakielenä. Sitä ei enää puhuta äidinkielenä. Tällaisia ovat esimerkiksi gootti ja keminsaame. Kuollutta kieltä kutsutaan yleisesti myös sammuneeksi kieleksi.

On arvioitu, että yksi kieli kuolee noin kahden viikon välein. Tällä tahdilla maailman arviolta 6 000 tunnetusta kielestä kuolisi kuluvan vuosisadan aikana jopa 90 prosenttia. Monet tutkimusalat pitävät kielen kuolemaa suurena menetyksenä maailman kulttuuriperinnölle, koska jokainen kieli heijastaa ainutlaatuisella tavallaan puhujiensa ajattelumaailmaa. Kielten sammuessa ihmiskielen ja -ajattelun tutkimusmateriaali vähenee ja yksipuolistuu.

Kielten kuolemat vaikeuttavat huomattavasti kantakieli- ja muinaiskulttuuritutkimusta. Esimerkiksi perinteinen tieto lääkekasveista ja luonnon käyttäytymisestä uhkaa hävitä uhanalaisen kielen häviämisen myötä. Monet kielet kuolevat ennen kuin niitä on dokumentoitu edes perustasolla, esimerkiksi määritelty, mihin kielikuntaan ne kuuluvat. Varsinkin Amazonin ja Papua-Uuden-Guinean alueella on yhä lukuisia lähes tuntemattomia kieliä.

Kielten moninaisuutta pidetään myös ihmisoikeuskysymyksenä, sillä kaikkien kielten puhujilla pitäisi olla tasavertainen oikeus käyttää arkielämässään omaa kieltään. Perusoikeuksiin kuuluu myös mahdollisuus saada kouluopetusta omalla kielellään. Toisaalta elävätkin kielet muuttuvat jatkuvasti. Nykyisin ei puhuta montakaan samaa kieltä kuin vaikkapa ajanlaskun alussa. Esimerkiksi kuolleeksi kieleksi usein mainittu latina ei oikeastaan kuollut, vaan muuntui moniksi kieliksi, kuten italiaksi, ranskaksi ja espanjaksi. Lähes jokainen kieli on aikojen mukana muuttunut niin paljon, että kielen vanhempaa versiota on kielen nykypuhujan lähes mahdotonta ymmärtää.

Kielten kuoleman syyt

Kielen kuolemiselle on useita syitä, kuten seka-avioliitot, muuttoliikkeet, kuten isot maahanmuuttoaallot, kaupungistuminen, vainot, ylikansalliset kulttuurivaikutteet sekä vähemmistökieliä syrjivä politiikka. Mikäli pieni kieli elää eristyneenä omalla alueellaan eivätkä sen puhujat ole juuri tekemisissä alueella nimellistä valtaa pitävän valtion ja yhteiskunnan kanssa, ei kieltä yleensä uhkaa mikään. Tilanne muuttuu pulmalliseksi vasta, kun pieni kieliyhteisö tulee voimakkaammin osaksi isompien kielten puhujien yhteiskuntaa esimerkiksi siten, että kieliyhteisön elinkeino tai elinympäristö tuhoutuu ja ryhmä joutuu etsimään uutta elämää isommasta yhteiskunnasta. Aiemmin oman yhteisönsä valtakielestä tuleekin tällöin vähemmistökieli isommassa yhteisössä. Tällaisessa yhteisössä korkein asema on jollakin toisella kielellä, jonka opettelu on usein etu ja houkutus vähemmistökielen puhujille. Vähemmistökielen aseman heikkeneminen alkaa, kun vanhemmat eivät enää pidä oman äidinkielensä opettamista lapsille tärkeänä ja vähemmistökieli uhkaa jäädä kotikieleksi ja vähitellen hävitä kokonaan käytöstä. Yleensä katsotaan, että kieli säilyy pitkiä aikoja vain, jos sillä on yhteisössään korkea asema. Usein seka-avioituminen, muuttoliikkeet ja kulttuurikontaktit sekä tietoinen syrjintä saavat vähemmistökielten puhujat vaihtamaan kieltään.

Vähemmistökielten asema

Koska pienille kielille haitallinen kehityskulku on yleistynyt 1900-luvulla huomattavasti, useimmat vailla valtion turvaa olevat vähemmistökielet ovat uhanalaisia. Tosin sellaiset vähemmistökielet, joiden puhujat vielä muodostavat selvästi oman yhteisönsä tai yhteiskuntansa valtion sisällä, eivät ole suuressa vaarassa. Kielen säilymisen kannalta onkin olennaisempaa, millä kielellä arkielämässä kohdattu yhteisö toimii, kuin se, millä kielellä toimii alueella nimellistä valtaa pitävä valtio. Periaate, että etnisten ryhmien pitäisi voida päättää mahdollisimman paljon omista asioistaan, tukee usein kielten säilymistä. Järjestäytynyt yhteiskunta nähdään usein tavoiteltavana edistyksenä niin lännessä kuin monessa kehitysmaassakin, mutta jos se tarkoittaa alkuperäisten heimoyhteisöjen tehokkaampaa sulauttamista laajempaan yhteiskuntaan, se voi uhata kielellistä monimuotoisuutta.

Lähes kaikki valtion laitokset toimivat vain sen virallisilla kielillä. Lisäksi kansainvälinen viestintä tapahtuu valtion kielillä tai kansainvälisesti hyvin tunnetuilla maailmankielillä. Vähemmistökieliset opettelevat useimmissa maissa valtakielen, jolloin kaksikielisyys tarjoaa suuren hyödyn kahteen eri yhteisöön samaistumisen kannalta. Usein käy kuitenkin niin, että yksilö päättää pysyvästi samaistua valtayhteisöön poliittisten ja taloudellisten seikkojen sekä statusarvon vuoksi, jolloin vähemmistökieli häviää vähitellen kokonaan käytöstä. Kehityskulku etenee yleensä kolmessa sukupolvessa: Ensimmäinen sukupolvi puhuu äidinkielenään vähemmistökieltä mutta joutuu kasvattamaan toisen eli niin sanotun kaksikielisen sukupolven kaksikieliseksi, jotta tämä selviäisi enemmistökielisessä maassa koulu- ja työelämästä. Viimeinen sukupolvi kasvatetaan kokonaan enemmistökielellä, jolloin toinen sukupolvi on tehnyt kielen kuolemaan johtavan päätöksen kaikkien tulevien sukupolvien puolesta.

Kielten pelastaminen

Pääartikkeli: Kielen elvytys

Kielten kuolemista on hyvin vaikea estää muuten kuin valtion tai kansainvälisen politiikan kautta. Esimerkiksi valtion järjestämä äidinkielen koulutus voi vahvistaa ryhmän lasten äidinkieltä ja kielellistä itsetuntoa. Jotkin länsimaat tukevat ja kannustavat kolmannen maailman maita säilyttämään vähemmistökieliään esimerkiksi koulutuksella. Kielipolitiikan kehittäminen on kuitenkin yleensä vain pieni osa onnistunutta kielen suojelua.

Yleensä kielipolitiikkaan liittymättömät olot ja toimet ovat ratkaisevassa asemassa kielten säilymisessä ja häviämisessä, ja aktiivinen kielipolitiikka on parhaimmillaankin vain muilla politiikan osa-alueilla aiheutettujen ongelmien oireiden torjuntaa. Esimerkiksi Amazonin sademetsien tuhoutuminen on samalla hävittänyt niissä asuvien intiaanien heimoyhteisöjä ja siten myös paikallisia kieliä. Näitä kieliä suojelee ehkä tehokkaimmin juuri sademetsien suojelu, ei niinkään kielten suojelu. Jos jonkin heimoyhteisön annetaan hajota ja sen jäsenten sulautua osaksi suurempia ryhmiä ja yhteisöitä, ei kieltäkään voida pelastaa millään tuella. Esimerkiksi alkuperäisten heimoyhteisöiden ja niiden perinteiden palauttaminen on kuitenkin erittäin vaikeaa. Kielten suojelu onkin maailmanlaajuisesti edelleen melko suppeaa, sillä se edellyttää sekä taloudellisia voimavaroja että poliittista tahtoa.

Ei ole keksitty toimivaa ja pysyvää poliittista, ylhäältä ohjattua keinoa, jonka avulla voitaisiin varmasti säilyttää pieni kieli pysyvästi osana suuremman kielen puhujien muodostamaa yhteiskuntaa, elleivät kielen puhujat jollain tavoin eristäydy, esimerkiksi eri elinkeinon harjoittajiksi tai eri yhteiskuntaluokaksi. Jopa ryhmään kohdistuva syrjintä ja eristäminen voi suojella ryhmän kieltä, koska se voi joskus saada ryhmän puolustuskannalle ja näin välttämään sekoittumista ja sulautumista muihin. Pitkiä aikoja suurten kielten puhujien yhteisöissä elävät pienemmät kieliryhmät ovatkin usein tavalla tai toisella eristäytyneitä. Esimerkiksi baskit uskoivat aiemmin, että jumala kiroaa baskin ja ulkomaalaisen (kenen tahansa muun) väliset avioliitot.

Maailman olojen ja erityisesti globalisaation vuoksi monen kielen kuoleminen on kuitenkin nykyisin lähes väistämätöntä. Jopa kielten kuolemien vauhdin hidastaminen on hyvin vaikeaa. Tämän vuoksi kieliä on pyritty tutkimaan, jotta kuolleesta kielestä jäisi tietoa jälkipolville. Näin kuolemisesta aiheutuvia haittoja saadaan minimoitua. Kielten kuolema on kuitenkin monien mielestä tragedia. Kieli ei ole pelkkä kommunikaation väline, vaan se on myös tärkeä osa puhujiensa identiteettiä, ja esimerkiksi sanojen merkitykset sisältävät vuosituhansien aikana kehittyneitä ja hioutuneita käsityksiä maailmasta. Kielen kuollessa kuolee kokonainen merkitysten maailma. Kielet ovat myös usein sopeutuneita ja kasvaneita alkuperäiseen ympäristöönsä. Klassisen esimerkin mukaan eskimokielet käsitteellistävät lunta paljon rikkaammin kuin lämpimien maiden kielet, joilla ei välttämättä ole edes sanaa lumelle. Esimerkki on osin virheellinen, sillä eskimokielessä lunta tarkoittavia sanoja on suunnilleen saman verran kuin meillä suomen kielessä. Sen sijaan eskimokielissä kuvataan jäätä hyvin vivahteikkaasti, kuten arvata saattaa.

Saamelaiskielten asema ei ole aivan vaaraton: useimmilla yhä elossa olevilla saamelaiskielillä on Suomessa vain satoja puhujia. Määrä on jatkuvasti vähenemässä, kun nykyiset sukupolvet opettelevat enemmistökieltä. Suomen kielitilanne on kuitenkin parempi kuin Venäjällä ja Ruotsissa, jossa harvinaisempia saamelaiskieliä osaa vain alle 10 ihmistä. Näistä akkalansaame kuoli vuonna 2003.

Kuolleen kielen myöhempi käyttö

Joskus kuollut kieli on ollut aikaisemmin niin merkittävän valtakunnan käytössä, että sitä käytetään edelleen esimerkiksi tieteellisissä, lainopillisissa tai kirkollisissa yhteyksissä. Esimerkiksi latina ja muinaiskreikka ovat kuolemisensa jälkeenkin olleet jatkuvassa käytössä muun muassa tieteellisten uudissanojen luomisessa. Heprea taas on esimerkki tapauksesta, jossa kuollut kieli on elvytetty uudelleen tavalliseen käyttöön miljoonien ihmisten äidinkieleksi.

Katso myös

• Uhanalainen kieli
• Luettelo kuolleista kielistä

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuollut kieli Wikimedia Commonsissa