Ero sivun ”Siloan piirtokirjoitus” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
12 merkkiä poistettu ,  10 kuukautta sitten
p
[[Jerusalem]] koki ennen näkemättömän kukoistuskauden 700-luvun lopulla eaa. Kaupunki laajeni huomattavasti ja siellä aloitettiin useita rakennusprojekteja. Taustalla on taloudellinen nousukausi, joka ilmeisesti liittyi [[Israelin kuningaskunta|Israelin pohjoisvaltion]] tuhoon ja [[assyria]]laisen vallan vakiintumiseen koko [[Syyra-Palestiina|Syyria-Palestiinan]] alueella. Jerusalemista tuli Palestiinan alueen merkittävin asutuskeskus, koska siihen asti suurin keskus [[Samaria (kaupunki)|Samaria]] oli menettänyt asemansa. On myös todennäköistä, että Israelin pohjoisvaltion asukkaita saapui pakolaisina Jerusalemiin. Jerusalemin asukasluku kasvoi merkittävästi, mutta pakolaiset myös toivat tietotaitoa ja varallisuutta kaupunkiin. Kuninkaana toimi [[Hiskia]] (716–687 eaa.), jonka pitkä hallituskausi heijastaa maan menestystä pohjoisvaltion tuhon jälkeisinä vuosikymmeninä.<ref name="raut">{{Kirjaviite | Tekijä = Pakkala, Juha (toim.) | Nimeke = Tekstejä rautakauden Levantista | Vuosi = 2014 | Luku = | Sivu = 63-66 | Selite = julkaistu lisenssillä Creative Commons (CC BY 4.0) | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Suomen Eksegeettinen Seura | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-951-9217-62-8 | www = https://helda.helsinki.fi/handle/10138/311758 | www-teksti = Helsingin yliopiston kirjasto | Tiedostomuoto = pdf }}</ref>
 
Hiskian ajan tunnetuin rakennusprojekti on niin sanottu [[Siloan tunneli]], joka tunnetaan myös nimellä Hiskian tunneli. Se liittyy kaupungin vesihuollon parantamiseen erityisesti piiritystilanteiden varalta. Noin puoli kilometriä pitkä tunneli johti makeaa vettä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalta [[Gihonin lähde|Gihonin lähteeltä]] Hiskian rakentamaan [[Siloan allas|Siloan altaaseen]] kaupunginmuurien sisäpuolella. Tunnelin rakentaminen on vaatinut paljon työvoimaa ja teknistä osaamista, koska se hakattiin kiveen maan alle. Tunnelia kaivettiin kahdesta suunnasta kunnes kaivajat kohtasivat. Kaivajien kohtaamisen ja samalla työn valmistumisen kunniaksi tunneliin on kaiverrettu [[piirtokirjoitus]]. Tunnelin pituuden ja syvyyden lisäksi piirtokirjoituksessa kuvataan miten eri suunnista tulevat kaivajat löysivät toisensa. Vaikka piirtokirjoituksessa ei mainita kuningas Hiskiaa, tunneli on perinteisesti yhdistetty juuri tähän kuninkaaseen. Tämän puolesta puhuu [[Vanha testamenttiTanak|Heprealaisen Raamatun]] kohta [[Toinen kuninkaiden kirja|2. Kun.]] 20:20 (ks. myös [[Toinen aikakirja|2. Aik]]. 32:30; [[Sirakin kirja|Sir.]] 48:17), jonka mukaan juuri hän rakensi Siloan vesialtaan ja siihen vettä johtavan tunnelikanavan. Kyseessä on ilmeisesti kuningasannaaleista säilynyt tieto, jonka historiallisuus on saanut vahvistusta piirtokirjoituslöydön ansiosta.<ref name="raut" />
 
==Piirtokirjoitus==
29 686

muokkausta

Navigointivalikko