Kolera

Koleran aiheuttava Vibrio cholerae -bakteeri elektronimikroskoopissa.

Kolera on tarttuva suolistotauti, jonka aiheuttaa Vibrio cholerae -bakteerin muodostama myrkky. Tartunnanlähteenä on yleensä ulosteen saastuttama juomavesi tai ruoka.

Tartunta ja aiheuttaja

Koleraa aiheuttaa Vibrio cholerae -bakteeri, josta tunnetaan yli 200 seroryhmää. Monet niistä aiheuttavat tauteja, mutta vain seroryhmät O1 ja O139 tiedetään aiheuttavan koleraa. Niistä yleisempi O1.

Kolerabakteeria tavataan monissa rannikkovesissä, missä se elää hankajalkaisissa. Ihmiseen se tarttuu useimmiten saastuneen veden kautta, mutta tauti voi tarttua myös raaoista äyriäisistä, hedelmistä, vihanneksista ja muista ruoista. Tauti tarttuu myös epäsuorasti bakteeria kantavan oksennuksen kautta. Koleraa esiintyy ainoastaan ihmisillä, eikä se tarvitse eläintä tai hyönteistä välittäjänä.

Kolerabakteeri alkaa ohutsuolessa erittämään koleratoksiinia. Osa siitä pääsee suolen soluihin, ja se aktivoi solupumppua säätelevän entsyymin toimintaa. Tämän seurauksena pumppu käytännössä jää päälle, mikä aiheuttaa suolikanavaan nestevirtauksen. Koleran seurauksena suolistossa saattaa virrata jopa litran nestettä tunnissa.

Taudinkuva

Koleran aiheuttamassa ripulissa sairastunut menettää nopeasti runsaasti nestettä kehosta. Koleraripuli muistuttaa ulkonäöltään riisitärkkelyksistä vettä.

Kolera on akuutti voimakkuudeltaan vaihteleva sisäinen sairaus. Suurin osa sairastuneista saa vain lieviä tai kohtalaisia ripulioireita, joita voi olla vaikea erottaa muista ripulin syistä. He kuitenkin levittävät kolerabakteereja ulosteessaan 7–14 vuorokauden ajan.

Noin joka kymmenes sairastunut saa vakavia oireita. Vakavammissa tapauksissa esiintyy voimakasta ripulia, oksentelua, pahoinvointia ja nopeasti ilmenevää nestevajausta. Koleran aiheuttama ripuli on äkillistä, ja se voi aiheuttaa vaarallista nestevajausta. Koleraripuli näyttää riisitärkkelyksiseltä vedeltä. Nopea kuivuminen voi aiheuttaa neste-elektrolyyttitasapainohäiriön, joka voi johtaa lihaskramppeihin tai šokkiin, jos verenpaine ja hapen määrä romahtavat. Vakavissa, hoitamattomissa tapauksissa muutaman tunnin nestevaje saattaa johtaa kuolemaan verenkierron äkillisen heikentymisen seurauksena.

Hoito ja rokote

Kolera voi aiheuttaa kuoleman tunneissa, joten se vaatii nopeaa hoitoa. Taudin hoitona käytetään kuivumisen estämistä, ja sitä varten voidaan käyttää yksinkertaista oraalista rehydraatioliousta. Hoidon ansiosta alle prosentti sairastuneista kuolee. Hoitamattomista ihmisistä noin puolet kuolee. Sitä varten on helppo valmistaa sokeri-suolaliuosta, jossa litraan keitettyä vettä sekoitetaan teelusikallinen suolaa ja ruokalusikallinen sokeria, ja sitä otetaan lusikallinen kerrallaan. Vaikeimmissa tapauksissa joudutaan käyttämään infuusioliuosta.

Kolerarokotteesta ei ole ollut hyötyä epidemioiden ehkäisemisessä. Sitä on annettu lähinnä lyhytaikaisena suojana riskialueille matkustaville, mutta joissain maissa kolerarokotusta ei suositella missään tilanteessa.

Levinneisyys

Koleraa esiintyy nykyään lähinnä köyhissä maissa, joissa sanitaatio on puutteellista ja joissa puhdasta juomavettä ei ole saatavilla. Lisäksi sitä esiintyy sodan tuhoamilla alueilla, joilla infrastruktuuri on epäkunnossa. Kehitysmaista erityisesti Afrikan ja Aasian maat ovat voimakkaasti infektoituneet, jossain määrin myös Väli- ja Etelä-Amerikan maat.

Sisällissodat, tulvat ja trooppiset hirmumyrskyt aiheuttavat usein epäsuoria tuhoja koleraepidemian takia. Zimbabwessa elokuussa 2008 alkanut kolera-aalto oli seuraavan tammikuun loppuun mennessä vaatinut yli 3 000 kuolonuhria. Sairastuneita oli jopa yli 57 000. Haitissa kuoli vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen koleraan 10 000 ihmistä.

Historia

Pandemiat

Kolera sai alkunsa luultavasti Intiasta, Gangesjoen suistosta, josta se levisi myöhemmin maailmalle. Tautia on saatettu kuvailla muutamia tuhansia vuosia vanhoissa teksteissä. Sanskritinkielisessä teksteissä 2 500 vuoden takaa kuvaillaan sairautta, jonka oireita ovat voimakas oksentelu, ripuli, riutuneet kasvot, huulten sinertyminen ja lihaskouristukset. Antiikin ja Persian lääkäreillä on myös kuvauksia koleraa vastaavista ripulitaudeista. Kolera ei kuitenkaan jätä jälkiä luustoon, joten varmoja lääketieteellisiä todisteita ei voida saada, vastaako kuvaukset nykyistä koleraa.

Vaikka koleraa on esiintynyt Bengalissa jo kauan, siitä tuli maailmanlaajuinen tauti vasta 1800-luvulla. Tutkijoilla ei ole varmaa selitystä sille, miksi tauti pysyi paikallisena niinkin kauan. Kolerabakteerissa saattoi tapahtua jokin geneettinen muutos, joka teki siitä tarttuvamman. Toisaalta liikenneyhteydet alkoivat vilkastua ja Intiakin liitettiin Britannian imperiumiin.

Koleran ensimmäinen pandemia alkoi vuonna 1817. Se alkoi Jessoresta ja levisi idässä Filippiineille ja lännessä Turkkiin asti. Siihen kuului satojatuhansia ihmisiä: Jaavan saarella kuoli yli 100 000 ihmistä ja Basrassa 18 000 kolmessa viikossa vuonna 1821. Kolera katosi kuitenkin nopeasti muualta maailmasta ja jäi jälleen paikalliseksi Bengaliin. Toinen pandemia, joka alkoi 1829, levisi myös Eurooppaan ja Amerikkaan.

1800-luvulla iski vielä kolme kolerapandemiaa, 1841–1862, 1864–1875 ja 1882–1896. Kolmatta pandemiaa pidetään kaikista tappavimpina, ja vuotta 1854 pidetään historian pahimpana koleravuotena. Seuraavat pandemiat eivät olleet niin rajuja, mutta nekin saivat aikaan poikkeuksellisia alueellisia epidemioita. Hampuri oli esimerkiksi yksi taudista pahiten kärsinyt eurooppalainen kaupunki, jossa vuonna 1892 kuoli 1,5 prosenttia kaupungin asukkaista. Japanissa puolestaan kuoli koleraan vuosien 1877–1879 aikana noin 90 000 ihmistä.

Kuudes pandemia kesti yli 20 vuotta 1899–1923, ja se vaikutti erityisesti Intiassa, Arabiassa ja Pohjois-Afrikan rannikolla. Egyptissä kuoli yli 34 000 ihmistä kolmessa kuukaudessa. Kuudes pandemia ei ehtinyt Amerikkaan asti, ja se aiheutti vain pieniä epidemioita eurooppalaisissa satamakaupungeissa. Kolera hävisi taas vuoden 1923 jälkeen lähes koko maailmasta.

Koleran seitsemäs pandemia sai alkunsa vuonna 1961. Se lähti tällä kertaa liikkeelle Indonesian Sulawesin saarelta. Se levisi 1960-luvun aikana Aasiassa, ja seuraavana vuosikymmenenä se pääsi jälleen Afrikkaan, missä sitä ei ollut ollut 70 vuoteen. Afrikka on kärsinyt seitsemännen pandemian aikana pahemmin kuin muiden pandemioiden aikana. Kolera palasi myös Amerikkaan, ja vuonna 1991 täysin yllättäen Perussa alkoi koleraepidemia. Sieltä se levisi naapurimaihin ja Keski-Amerikkaan. Seitsemäs pandemia näyttäisi levittäneen koleran kotoperäiseksi taudiksi moniin maailman maihin. Pandemia ei ole kuitenkaan pystynyt enää iskemään rikkaisiin läntisiin teollisuusmaihin.

Tutkimushistoria

John Snow löysi koleran ja juomaveden välisen yhteyden Lontoossa vuonna 1854. Robert Koch eristi koleraa aiheuttavan vibriobakteerin Kalkutassa vuonna 1883 ja oli ensimmäinen kolerabakteerin löytäjä mikrobiteorian aikakaudella. Häntä ennen kuitenkin jo italialainen Filippo Pacini oli vuonna 1854 nähnyt ja nimennyt kolerabakteerin.

Koleran hoidossa tehtiin läpimurtoja 1900-luvun alussa. Pioneereja olivat erityisesti englantilainen Leonard Rogers ja yhdysvaltalainen Andrew Sellards. Rogers onnistui puolittamaan kuolleisuusasteen 60 prosentista 30 prosenttiin käyttämällä nestekorvaajana paljon suolapitoisempaa liuosta, mitä aiemmin oli käytetty. Sellards puolestaan ehdotti natriumvetykarbonaatin lisäämistä suonensisäisiin liuoksiin. Rogers sai tämän ansiosta pudotettua kuolleisuuden 20 prosenttiin.

Yhdysvaltain laivaston lääkäri Robert A. Phillips kehitti aiempaa vielä huomattavasti tehokkaamman liuoksen, joka pudotti kuolleisuuden alle prosenttiin, kun sitä kokeiltiin 1960-luvun puolivälissä Bangkokissa, Taiwanissa, Manillassa ja Dhakassa. Seuraava kehitysaskel oli suunkautta annettava nestehoito. Dilip Mahalanabis osoitti kollegoidensa kanssa vuonna 1971 Länsi-Bengalissa, että uusi nestehoito pystyi pitämään kuolleisuuden entistäkin alempana.

Kolera Suomessa

Pääartikkeli: Kolera Suomessa

Kolera saapui Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 osana koleran toista pandemiaa. Tautia havaittiin kesäkuussa Viipurissa, ja elokuussa sitä tavattiin jo Helsingissä ja Turussa. Tuona kesänä koleraan sairastui lääkintöylihallituksen mukaan 1 258 henkilöä. Kuolleisuus oli yli 50 %. Kolmannen kolerapandemian aikana vuonna 1848 tautia tavattiin taas Suomessa. Tauti levisi Laatokan rantamilta Suomenlahden rannikkokaupunkeihin. Tällä kertaa tauti esiintyi myös sisämaassa, muun muassa Hämeenlinnassa. Sairastuneita arvioidaan olleen 1 747, ja kuolleisuus oli jälleen noin 50 %:n luokkaa.

Vuonna 1852 kolera iski uudestaan 6. kesäkuuta Helsingissä. Sairastuvuus oli siihenastisista epidemioista suurinta. Rannikkokaupungeista kolera levisi sisämaahan, ja sairastuneita arvioitiin olevan yli 5 000, joista noin puolet menehtyi. Krimin sota ylläpiti epidemiaa, ja sotilaita kuoli runsaasti sekä venäläisten (ilmoitettu 1 685 kolerakuolemaa) että Ahvenanmaata miehittäneiden englantilais-ranskalaisten joukkojen (arviolta tuhat henkeä) keskuudessa. Sotilailta epidemia levisi myös suomalaisen siviiliväestön keskuuteen. Kaikkiaan tämän koleraepidemian kuolonluku Suomen maaperällä arvioidaan olleen noin 7 000 henkeä.

Suomalaisen hygienian ja vesihuollon paraneminen lievensi seuraavia koleraepidemioita selvästi, vaikka tauti levisikin herkästi Venäjältä. Helsingissä oli lievä koleraepidemia vuosina 1871 ja 1872. Viidennen koleraepidemian aikaan Suomessa esiintyi vain hajatapauksia. Yhteensä tiedetään 73 koleratapausta vuosina 1892–1894. Koleran kuudennen epiedemian aikana Suomessa todettiin vuonna 1908 vain 19 koleradiagnoosia.

Lähteet

• Heikura, Pekka T.: Kolera kylvää yhä kuolemaa. Kemia, 2009, 36. vsk, nro 2, s. 12–15. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 24.3.2019.
• Huttunen, Jussi & Arstila, Matti: Suomalainen lääkärikeskus (1. osa). Espoo: Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-353023-X.
• Vuorinen, Heikki S.: Tautinen historia. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-095-3.

Aiheesta muualla

• Forsius, Arno: Kolera eli aasialainen kolera Kuvauksia lääketieteen historiasta. Viitattu 23.3.2020.
• Kolera on kulovalkean tavoin leviävä raju ripulitauti Punainen Risti. 30.8.2012. Viitattu 23.3.2020.
• Kolera Yle Vintti. ”Teoksesta: Ragnar Dahlberg: Professor Adolf Mobergs autobiografi. Historiska och litteraturhistoriska studier 3. 1927 suom. Siiri Teirilä Hyvä taival (1961).” Viitattu 23.3.2020.