Ottorino Respighi

Ottorino Respighi vuonna 1935.

Ottorino Respighi (9. heinäkuuta 1879 Bologna – 18. huhtikuuta 1936 Rooma) oli italialainen säveltäjä.

Respighi opiskeli Bolognassa viulunsoittoa ja sävellystä. Opettajista erityisesti Giuseppe Martucci (1856–1909) antoi hänelle herätteitä uuteen italialaiseen soitinmusiikkiin, vastapainoksi vallitsevalle italialaiselle oopperalle. Vuonna 1900 hän matkusti orkesterin muusikkona oopperavierailulle Pietariin, missä sai opetusta Nikolai Rimski-Korsakovilta, jonka luo hän palasi vielä uudestaan 1902. Rimski-Korsakov vaikutti ratkaisevasti hänen loistavaan, värikkääseen soitinnustaitoonsa. Respighi opiskeli jonkin aikaa myös Berliinissä, missä tutustui Max Bruchiin ja Ferruccio Busoniin. Vuodesta 1913 hän toimi sävellyksenopettajana Rooman Santa Cecilia –akatemiassa ja 1924–1926 sen johtajana.

Respighi meni 13. tammikuuta 1919 naimisiin itseään viisitoista vuotta nuoremman sävellyksenoppilaansa Elsa Olivieri-Sangiacomon kanssa. Hän muun muassa viimeisteli aviomiehensä keskeneräisen oopperan Lucrezia, perusti Respighi-säätiön ja oli läsnä edesmenneen säveltäjän 100-vuotistilaisuudessa 1979.

Muiden samaan sukupolveen kuuluneiden italialaissäveltäjien tavoin Respighi kaipasi uudistusta, joka avaisi näkymiä aikansa eurooppalaisiin virtauksiin. Hän ei kuitenkaan kuulunut kaikkein radikaaleimpiin uudistajiin. Respighin ensimmäiseen ja parhaaseen luomiskauteen liittyvät hänen yhteytensä ranskalaiseen impressionismiin, sekä mieltymys Richard Straussin innoittamaan tietoiseen soinnilliseen sensualismiin ja välittömään ilmaisuun.

Respighin musiikin runollisuus, joka ilmenee jo oopperassa Semirama (ensiesitys Bolognassa 1910), löysi lopullisesti viimeistellyn muotonsa sinfonisessa runossa Fontane di Roma (Rooman suihkulähteet, 1916), joka saavutti suuren menestyksen Arturo Toscaninin johdolla. Teoksessa on kuultavissa loistavien sointikuvien rinnalla intiimejä, herkkiä jaksoja, jonkalaisia hän kehitteli edelleen myöhemmissä, kevyemmin ja pidättyvämmin luonnehdituissa teoksissaan kuten I pini di Roma (Rooman pinjat, 1924) tai Trittico Botticelliano (Botticelli-triptyykki, 1927). Respighia on hyvin osuvasti luonnehdittu italialaisen maiseman sävelmaalariksi.

Silloinkin kun Respighi käytti luomistyönsä lähteinä gregoriaanista kirkkolaulua tai renessanssimusiikkia, hän piti kiinni ensimmäisten menestysteostensa tyylistä eikä sen vuoksi tullut seuranneeksi myöhempää yleiseurooppalaista kehitystä. Hän pysytteli tuotannossaan kapea-alaisena, mutta taidoiltaan tunnustettuna säveltäjänä. Hänen soitinmusiikkiansa, kamarimusiikki mukaan luettuna, on pidetty yleisesti kiinnostavampana kuin näyttämömusiikkia.

Respighi vieraili Helsingissä vuonna 1933. Sinfoniakonsertin lisäksi hän johti Suomalaisessa Oopperassa oopperansa Maria Egyptiläinen.

Tunnetuimmat teokset

Orkesteriteoksia

• Sinfonia drammatica, P102 (1913-14)
• Fontane di Roma, P106 (Rooman suihkulähteet, sinfoninen runo) (1914-16)
• Pini di Roma, P141 (Rooman pinjat, sinfoninen runo) (1923-24)
• Feste romane, P157 (Roomalaisia juhlia, sinfoninen runo) (1928)
• Antiche danze ed arie per liuto I, P109 (Antiikin tansseja ja aarioita) (vapaita sovituksia 1500-1600 -lukujen säveltäjien luuttumusiikista) 1.sarja (1917)
• Antiche danze et arie per liuto II, P138 2. sarja (1923)
• Rossiniana, P148 (Rossinin pianokappaleista) (1925)
• Vetrate di chiesa, P150 (Kirkon lasimaalauksia, 4 sinfonista impressiota) (1925)
• Trittico botticelliano, P151 (Botticelli-triptyykki) (1927)
• Impressioni brasiliane, P153 (Brasilialaisia impressioita), sarja (1927)
• Gli uccelli, P154 (Linnut) (sovituksia 1600-1700-luvun cembalokappaleista) (1927)
• Metamorphoseon modi XII, P169 (1930)
• Antiche danze et arie per liuto III, P172, 3.sarja jousille (1931)

Oopperoita

• Re Enzo, P55 (Kuningas Enzo) (1905)
• Semirâma,P94 (Semiramis) (1910)
• La bella dormente nel bosco, P176 (Prinsessa Ruusunen) (1916-21/1933)
• Belfagor, P137 (1921-22)
• La campana sommersa, P152 (Uponnut kello) (1925-26)
• Maria egiziaca, P170 (Maria egyptiläinen) (1931-32)
• La fiamma, P175 (Liekki) (1933)
• Lucrezia, P180 (1935-36, täydentänyt Elsa Respighi)

Baletteja

• La boutique fantasque, P120 (Noiduttu leikkikalukauppa) (Rossinin musiikkiin) (1919)
• La pentola magica, P129 (Taikapata) (1920)
• Belkis, Regina di Saba, B171 (Belkis, Saban kuningatar) (1931)

Konserttoja ja muita teoksia soolosoittimelle ja orkesterille

• Pianokonsertto, a-molli, P40 (1902)
• Fantasia slava, P50 (Slaavilainen fantasia), pianolle ja orkesterille (1903)
• Concerto all’antica, P75 viululle ja orkesterille (1908)
• Adagio con variazioni, P133 sellolle ja orkesterille (1920)
• Concerto gregoriano, P135 viululle ja orkesterille (1921)
• Toccata, P156 pianolle ja orkesterille (1924)
• Concerto in modo misolidio, P145 pianolle ja orkesterille (1925)
• Poema autunnale, P146 (Syksyinen runoelma), viululle ja orkesterille (1926)
• Concerto a cinque, P174 pianolle, oboelle, trumpetille, viululle, kontrabassolle ja jousiorkesterille (1933)

Kamarimusiikkia

• Sonaatti viululle ja pianolle, h-molli, P110 (1917)
• Quartetto dorico, P144 (1924) jousikvartetille

Yksinlauluja

• Cinque canti all’antica, P71 (1906), viisi laulua mezzosopraanolle ja pianolle
• Sei melodie per canto e pianoforte, P89 (1909), kuusi yksinlaulua
• Sei liriche, P90 (1909), kuusi laulua mezzosopraanolle ja pianolle
• Sei liriche, P97 (1912), kuusi laulua mezzosopraanolle ja pianolle
• Quattro rispetti toscani, P103 (1915), neljä laulua sopraanolle ja pianolle
• Deitá silvane, P107 (1917), viisi laulua sopraanolle ja pianolle
• Cinque liriche, P108 (1917), viisi yksinlaulua
• Due liriche, P123 (1919), kaksi yksinlaulua
• Quattro liriche, P132 (1921), neljä yksinlaulua
• Due liriche, P165 (1930), kaksi yksinlaulua

Aiheesta muualla

• Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Ottorino Respighi (koko sävellystuotanto listattuna)
• Ottorino Respighi International Music Score Library Project (englanniksi)