Rannikkotykistö

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rannikkotykistö Wikimedia Commonsissa

1800-luvulta peräisin oleva rannikkotykki Suomenlinnassa Helsingissä.

Yhdysvaltalainen järeä rannikkotykki vuonna 1931.

152 mm rannikkotykki Färösundissa Ruotsissa.

Saksalaiset tykkimiehet lataavat rannikkotykkiä Finnmarkissa Norjassa vuonna 1943.

Rannikkotykistö on meritse (tai muuten vesitse) tapahtuvien hyökkäysten torjuntaan tarkoitettu rannikolle sijoitettu asejärjestelmä. Rannikkotykistö on ollut osa asevoimia useimmissa Euroopan maissa, Saksassa, Skandinavian maissa, Venäjän keisarikunnassa ja Neuvostoliitossa. Rannikkotykistö on osa rannikkopuolustusta, johon osallistuvat merivoimat ja liikkuvat rannikkojoukot (muun muassa rannikkojääkärit) ilmavoimien tukemina.

Rannikkotykistön kulta-aikaa erillisenä aselajina oli 1900-luvun alku. Sen rungon muodostivat kiinteät, suurikokoiset, pitkäkantamaiset tykit ja kanuunat, jotka ampuivat räjähtäviä ammuksia. Tykkeihin liittyi monimutkainen järjestelmä liikkuviin maaleihin tähtäämiseksi. Suomessa tätä kehitysvaihetta edustaa muun muassa Helsingin edustalla Kuivasaaressa sijaitseva 12-tuumainen (305 mm) rannikkotykki (ks. Suomenlinnan Rannikkotykistökilta) ja vastaavat tykit Örössä. Toisen maailmansodan jälkeen kiinteän tykistön alttius ilma- ja ohjushyökkäyksille on vähentänyt sen merkitystä. Tykistön etu verrattuna ohjuksiin on sen edullisuus. Lisäksi tykistöä voidaan käyttää myös varoitustulen antamiseen. Kuitenkin kiinteiden asemien haavoittuvuus ja staattisuus, pieni kantama verrattuna ohjuksiin (joiden kantama jopa yli 200 km) ja suhteellinen tehottomuus ovat johtaneet siihen, että kiinteän rannikkotykistön aika on loppumassa.

Lähteet

• http://search.eb.com/eb/article?tocId=9024515&query=coastal%20artillery&ct=