Ero sivun ”Timo Kämäräinen” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Timo taisi olla Olavi Uusivirran yhtyeessä vielä keväällä ja kesällä 2020 sillä Lauantain toivotut-coverlevyn tuottajana mainitaan Timo Kämäräinen ainakin Youtubessa ja kesällä Timo teki joitakin keikkoja Olavin kanssa. Timo on myös tuottanut joitakin levyjä
Rivi 8: Rivi 8:
Kämäräinen on esiintynyt ja levyttänyt useiden artistien ja yhtyeiden kanssa tyylilajien venyessä rockista ja jazzista nykymusiikkiin. Vuonna 2005 hän julkaisi rockjazzia sisältävän soololevyn ''Unea'', ja myös Beagon-yhtyeen ''Countryside''-levy julkaistiin samana vuonna. Beagon-yhtyeessä Kämäräinen laulaa, soittaa kitaraa, säveltää ja sanoittaa. Yhtyeeseen kuuluvat myös basisti Jape Karjalainen ja rumpali Olli Krogerus. Beagonin toinen albumi ''Traffic'' julkaistiin elokuussa 2007, minkä jälkeen yhtye jäi tauolle. Toinen sooloalbumi ''Pulpae'' julkaistiin tammikuussa 2010. Maaliskuussa 2012 julkaistiin TOOT TOOT -duon debyyttialbumi ''TOOT TOOT'', jossa Kämäräinen myös soittaa kitaraa ja laulaa vastaten lisäksi sävellyksistä ja sanoituksista. Rumpuja TOOT TOOTissa soittaa Olli Krogerus.

Vuosina 2002–2008 Kämäräinen soitti [[Ismo Alanko Säätiö]]ssä, ja vuosina 2013–2019 hän on soittanut [[Olavi Uusivirta|Olavi Uusivirran]] yhtyeessä, jolle hän on myös tuottanut kolme albumia. Vuonna 2019 hän soittaa Ellipsin eli [[Elli Haloo]]n yhtyeessä.<ref name = HS />
Vuosina 2002–2008 Kämäräinen soitti [[Ismo Alanko Säätiö]]ssä, ja vuosina 2013–2020 hän on soittanut [[Olavi Uusivirta|Olavi Uusivirran]] yhtyeessä, jolle hän on myös tuottanut kolme albumia. Vuonna 2019 hän soittaa Ellipsin eli [[Elli Haloo]]n yhtyeessä.<ref name = HS /><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.myhelsinki.fi/fi/n%C3%A4e-ja-koe/tapahtumat/olavi-uusivirta-duo| Nimeke = Olavi Uusivirta Duo | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 25.6.2020 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 24.10.2020 | Kieli = }}</ref>

Kämäräisen tuorein oma albumi on taiteilijanimellä Ihana Leijona julkaistu ''Mä voin loistavasti''. Tällä albumilla hän laulaa omia tekstejään, vaikka onkin sanonut instrumentaalimusiikin olevan hänelle luontaisinta. ”Tällä kertaa ensin tuli läjä tekstiä”, hän on todennut.<ref name = HS />

Timo on toiminut myös tuottajana mm. Olavi Uusivirralle ja Suvi Isotalolle<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.discogs.com/artist/709423-Timo-K%C3%A4m%C3%A4r%C3%A4inen?type=Credits&subtype=Production&filter_anv=0 | Nimeke = Timo Kämäräinen tuottajana | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 24.10.2020 | Kieli = }}</ref>

==Lähteet==
==Lähteet==
Rivi 22: Rivi 24:
[[Luokka:Suomalaiset kitaristit]]
[[Luokka:Suomalaiset kitaristit]]
[[Luokka:Suomalaiset laulaja-lauluntekijät]]
[[Luokka:Suomalaiset laulaja-lauluntekijät]]
[[Luokka:Suomalaiset musiikkituottajat]]
[[Luokka:Vuonna 1979 syntyneet]]
[[Luokka:Vuonna 1979 syntyneet]]
[[Luokka:Elävät henkilöt]]
[[Luokka:Elävät henkilöt]]

Versio 24. lokakuuta 2020 kello 00.53

Timo Kämäräinen kesällä 2019 Ellipsin keikalla.

Timo Kämäräinen (s. 29. huhtikuuta 1979 Sonkajärvi) on suomalainen kitaristi, laulaja, lauluntekijä ja tuottaja. Hän on toiminut tuottajana, sovittajana ja säveltäjänä useissa eri yhteyksissä.[1]

Tausta

Kämäräinen kävi koulua Iisalmessa, kunnes sai vanhemmiltaan luvan siirtyä Kuopion musiikkilukioon. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi hän jatkoi musiikkiopintoja Helsingissä Stadiassa ja vuodesta 2001 lähtien Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Hänen omissa yhtyeissään on ollut vahva rockjazzin tai progejazzin ote.[1]

Ura

Kämäräinen on esiintynyt ja levyttänyt useiden artistien ja yhtyeiden kanssa tyylilajien venyessä rockista ja jazzista nykymusiikkiin. Vuonna 2005 hän julkaisi rockjazzia sisältävän soololevyn Unea, ja myös Beagon-yhtyeen Countryside-levy julkaistiin samana vuonna. Beagon-yhtyeessä Kämäräinen laulaa, soittaa kitaraa, säveltää ja sanoittaa. Yhtyeeseen kuuluvat myös basisti Jape Karjalainen ja rumpali Olli Krogerus. Beagonin toinen albumi Traffic julkaistiin elokuussa 2007, minkä jälkeen yhtye jäi tauolle. Toinen sooloalbumi Pulpae julkaistiin tammikuussa 2010. Maaliskuussa 2012 julkaistiin TOOT TOOT -duon debyyttialbumi TOOT TOOT, jossa Kämäräinen myös soittaa kitaraa ja laulaa vastaten lisäksi sävellyksistä ja sanoituksista. Rumpuja TOOT TOOTissa soittaa Olli Krogerus.

Vuosina 2002–2008 Kämäräinen soitti Ismo Alanko Säätiössä, ja vuosina 2013–2020 hän on soittanut Olavi Uusivirran yhtyeessä, jolle hän on myös tuottanut kolme albumia. Vuonna 2019 hän soittaa Ellipsin eli Elli Haloon yhtyeessä.[1][2]

Kämäräisen tuorein oma albumi on taiteilijanimellä Ihana Leijona julkaistu Mä voin loistavasti. Tällä albumilla hän laulaa omia tekstejään, vaikka onkin sanonut instrumentaalimusiikin olevan hänelle luontaisinta. ”Tällä kertaa ensin tuli läjä tekstiä”, hän on todennut.[1]

Timo on toiminut myös tuottajana mm. Olavi Uusivirralle ja Suvi Isotalolle[3]

Lähteet

  1. a b c d Harri Uusitorppa: Kitaristi ottaa loikkia tuntemattomaan. Helsingin Sanomat, 27.4.2019, s. C 21. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.4.2019.
  2. Olavi Uusivirta Duo myhelsinki.fi. 25.6.2020. Viitattu 24.10.2020.
  3. Timo Kämäräinen tuottajana discogs.com. Viitattu 24.10.2020.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.