Ero sivun ”Sastamalan kirkko” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muutosta koossa ,  1 vuosi sitten
p (→‎Kirkon rakentaminen: ääkköskorjaus, lyöntivirhe, sanamuutos asiallisempaan suuntaan)
Perimätiedon mukaan kirkon rakensivat munkit, joiden luostarirakennukset sijaitsivat samalla mäellä. Munkkiveljet kuuluivat todennäköisesti [[Dominikaanit|Dominikaaniveljeskuntaan]], joka tuli tänne Ruotsista. He toivat muuraustaidon tullessaan ja vastasivat sekä suunnittelusta että toteutuksesta.<ref name=meurman/>
 
Kaivauksilla havaittu neliön muotoinen kivijalka liittynee perimätietona tunnettuun Luukkaan kappeliin, joka oli sisämitoiltaan 7 x 7 metriä ja jonka seinien paksuus oli 1,4 metriä. Kirkon seinästä voi päätellä, että Luukkaan kappeli rekennettiinrakennettiin ensin, ja kirkko sitten. Kappelin eteläseinää käytettiin hyväksi, kun kirkon pohjoisseinää muurattiin. Kirkon seinästä löydettiin hirrenpätkä, joka oli jäänyt sinne kappelin purkamisen yhteydessä 1700-luvulla. Hirsi oli veistetty männystä, joka kaadettiin syksyllä 1496 tai keväällä 1497. Tämä tieto saattaa kertoa Luukkaan kappelin todellisen iän. Sastamalan kirkon muita puuhirsiä ajoittamalla on todettu siinä käytetyn kahden aikaisemman kirkon puutavaraa. Seurakunnalla on voinut olla käytössään aikajärjestyksessä kolmaskin puukirkko, ennen kivikirkon rakentamista. Kaivauksilla havaittiin kirkon sisältä myös toisen rakennuksen kivijalka, joka oli yhteydessä pohjoispuolella olevaan Luukkaan kappeliin. Tämä on voinut olla kyseinen kolmas kirkko tai luostarirakennus.<ref name=rekrak/>
 
Kirkko rakennettiin alun perin korkeaksi ja jyrkkäkattoiseksi. Molemmat päädyt ovat olleet kiviseinää, joka on tukenut kattoa. Ainakin pohjoisella kiviseinällä oli ollut suuri valkoinen risti. Myöhemmissä vaiheissa kirkon rakenteita on muutettu suuresti johtuen sen heikoista perustuksista. Luukkaan kappelin itäpuolelle on 1400-luvulla rakennettu holvikaarinen sakasti.<ref name=meurman/><ref name=rek98/>
Rekisteröitymätön käyttäjä

Navigointivalikko