Ero sivun ”Haluatko historiankirjoittajaksi?” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p →Vastaanotto: - w, viitataan henkilöön koko nimellä |
|||
| Rivi 52: | Rivi 52: | ||
== Vastaanotto == |
== Vastaanotto == |
||
Suomen sukututkimusseuran lehdessä ilmestyi 2003 Anneli Mäkelä- |
Suomen sukututkimusseuran lehdessä ilmestyi 2003 [[Anneli Mäkelä-Alitalo]]n kirja-arvostelu.<ref name="mv">{{Lehtiviite | Tekijä =Mäkelä-Alitalo, Anneli. | Otsikko =[Kirja-arvostelu] / Mäkelä-Alitalo, Anneli. | Julkaisu =Genos : Suomen sukututkimusseuran aikakauskirja. | Ajankohta =2003 | Vuosikerta =74 | Numero =1 | Sivut =60-62 | Julkaisupaikka =Helsinki | Selite =Arvosteltu teos: Haluatko historiankirjoittajaksi? / Jussi T. Lappalainen. Helsinki, 2002 | Tunniste = | Pmid = | Issn =0016-6898 | Viitattu =14.1.2015 }}</ref> Arvostelu on pääpiirteissään myönteinen, mutta kritiikin aihettakin on. Mäkelä-Alitalon mukaan kirjassa on ”puolisen tusinaa” kirjoitusvirhettä ja siitä uupuu tarpeelliset hakemistot ja sanasto. Hän myös huomioi historiantutkimuksen olevan hyvin sukupuolittunut. Lappalaisen kirjassa mainitaan suuri joukko hänen virkaveljiä, mutta näistä vain kaksi on naisia. Vastaavasti hän mainitsee, että kansikuvan nainen viitannee alan tulevaisuuteen. |
||
Arvostelussa myös huomautetaan, että Lappalainen vaikuttaa laittavan omat mielipiteensä kaikkien kirjoittajien ja tutkijoiden näkemykseksi, sillä verukkeella, että hänellä on vuosikymmenien kokemus alalla, vaikka tutkijoiden näkemykset vaihtelevat. Lappalaisen näkemyksestä<ref>Lappalainen, s. 82</ref>, että miltei kuka tahansa oppii lukemaan vanhoja asiakirjoja on kirjoittaja erimielinen.<ref name="mv"/> Osa kirjassa mainituista arkistotiedoista ovat Alitalon mukaan vanhentuneita. |
Arvostelussa myös huomautetaan, että Lappalainen vaikuttaa laittavan omat mielipiteensä kaikkien kirjoittajien ja tutkijoiden näkemykseksi, sillä verukkeella, että hänellä on vuosikymmenien kokemus alalla, vaikka tutkijoiden näkemykset vaihtelevat. Lappalaisen näkemyksestä<ref>Lappalainen, s. 82</ref>, että miltei kuka tahansa oppii lukemaan vanhoja asiakirjoja on kirjoittaja erimielinen.<ref name="mv"/> Osa kirjassa mainituista arkistotiedoista ovat Mäkelä-Alitalon mukaan vanhentuneita. |
||
Arvostelu on kuitenkin suotuisa kokonaisuudessaan ja lopussa kolmanneksi viimeisessä kappaleessa mainitaan, että ”Olennaista kuitenkin on, että Jussi T. Lappalaisen opaskirjaa seuraten voi kasvaa laadukkaaksi ja hyväksi historiankirjoittajaksi”. Kirjan sanotaan olevan myös ”rakenteeltaan selkeä ja valaisevasti otsikoitu”. |
Arvostelu on kuitenkin suotuisa kokonaisuudessaan ja lopussa kolmanneksi viimeisessä kappaleessa mainitaan, että ”Olennaista kuitenkin on, että Jussi T. Lappalaisen opaskirjaa seuraten voi kasvaa laadukkaaksi ja hyväksi historiankirjoittajaksi”. Kirjan sanotaan olevan myös ”rakenteeltaan selkeä ja valaisevasti otsikoitu”. |
||
Versio 29. syyskuuta 2020 kello 16.52
| Haluatko historiankirjoittajaksi? | |
|---|---|
 Kansikuva, Kansallisarkiston vanha tutkijainsali. Kuvan henkilö on Maria Virtanen. |
|
| Kirjailija | Jussi T. Lappalainen |
| Kieli | suomi |
| Genre | tietokirjallisuus |
| Kustantaja | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002 |
| Ulkoasu | nidottu |
| Sivumäärä | 203 |
| ISBN | 951-746-410-X |
| Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, ISSN 0355-1768 ; 895 | |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Haluatko historiankirjoittajaksi? on vuonna 2002 ilmestynyt Jussi T. Lappalaisen kirjoittama opaskirja historiantutkimukseen. Kirjassa käydään laajasti läpi alan perusteita.
Sisältö
Kirjassa käydään läpi historiantutkimuksen tekemistä alusta julkaisemiseen saakka. Alussa kirjassa tarkastellaan esimerkkejä muun muassa historiallisena pidetyistä teoksista, mutta joiden paikkansapitävyyttä on vaikea todentaa. Esimerkkinä käytetään Kalle Päätalon kirjan Nuoruuden savotat kohtaa, jossa kolme nuorta miestä on "Kijannan maatallousjuhlilla", ja siinä kuvataan heidän ruokailuaan juhlissa. Kun osanottajalta Kurtti-Reinolta kysyttiin tapahtumasta, hän ei kuitenkaan tunnustanut olleensa koko tapahtumassa paikalla.[1]
Sen jälkeen kirjassa siirrytään lähdekritiikkiin, joka jaotellaan ulkoiseen ja sisäiseen lähdekritiikkiin. Seuraavana on vuorossa vanhempien tutkimusten arviointi. Kirjassa todetaan aiemman tutkimuksen suhteen:
»Suuri väärinkäsitys olisi kuitenkin uskoa, että uudempi tutkimus aina kaikessa olisi vanhempaa etevämpi. Usein on niin, että myöhempi tutkija panee paremmaksi vain omalta suppealta näkökannaltaan ja muutoin toistaa uskollisesti edeltäjien vääristymät.[2]»
Luvussa historiallinen päättely käydään läpi miten esimerkiksi ottaa huomioon aikakauden ideologiat, jotka voivat vaikuttaa lähdeaineistossa. Esimerkkinä noituus, jota ei pidetä totena, mutta se vaikutti 1600-luvun noitavanoissa.[3]
Kirjan loppupuoliskolla keskitytään tiedon esittämiseen tapoihin (asetelmat taulukot kaaviot ja kuviot), ja tätä seuraa kirjoittamiseen ja kielenhuoltoon käsittelevät osiot joissa varoitetaan maneereista ja muista ohdakkeista joihin kirjoittaessa voi törmätä.
Viimeinen luku on kuvien sijoittelusta ja tutkimuksen viimeistelystä. Tämän jälkeen kerrotaan tutkimuksen julkaisusta ja neuvotaan suhtautumisesta arvostelijoihin.[4]
Kirjassa on kolmetoista lukua.[5]
- Historia – "tosi tarina"? 9
- Aiempi tutkimus 23
- Tehtävä 38
- Metodi ja teoria 55
- Lähdetyö 66
- Mittaaminen 85
- Jäsennys 101
- Historiallinen päättely 111
- Yksityiskohtien merkitys 129
- Havainnollistaminen 135
- Tekstin työläs synnyttäminen 158
- Sano se suomeksi 175
- Lopussa kiitos seisoo 189
Sitaatti:
»Historiantutkijan ja alalla maallikon erottaa selvimmin toisistaan siinä, että maallikko ottaa esittävissäkin lähteissä olevat menneisyyden jäljet enemmän tosissaan kuin historiantutkija. Aina väitetään, että kun savolainen avaa suunsa, niin vastuu siirtyy kuulijalle. Mutta historiankirjoittajalla on pysyvä vastuu jopa vakaan hämäläisen sanomista tai kirjoittamista: perusteellisesti punnitsematta hän ei saa uskoa ketään eikä mitään.
Jos maallikko saa käsiinsä vanhan kartan, jossa nykyinen meren saari onkin piirretty niemeksi, hän saattaa uskoa, että jossakin vaiheessa kannas on kaivettu auki salmeksi – vai onko aallot sen huuhtoneet pois? Historiantutkija sen sijaan muistaa heti, että maannousun takia meren saarilla pikemminkin on taipumus päinvastoin muuttua niemiksi. Hän rupeaa epäilemään, katsoo kartan ulkoasua ja yleistä tarkkuutta, koettaa selvittää sen syntyajan, tekijän sekä tämän asiantuntemuksen ja tarkoituksen. Hän toisin sanoen koettaa sijoittaa kartan kokonaisuuteen ja siitä päätellä paperin todistusvoiman – ja saattaa tulla lopputulokseen, että kartan tekijä on katsonut saaren suuntaan kohdista, joista salmi ei erotu, ja viitsimättä kävellä pitemmälle piirtänyt saaren mantereeseen kiinni. Historiankirjoittajan tällaista päättelyä sanotaan ulkoiseksi ja sisäiseksi lähdekritiikiksi, joihin myöhemmin tarkemmin palataan.[6]»
Vastaanotto
Suomen sukututkimusseuran lehdessä ilmestyi 2003 Anneli Mäkelä-Alitalon kirja-arvostelu.[7] Arvostelu on pääpiirteissään myönteinen, mutta kritiikin aihettakin on. Mäkelä-Alitalon mukaan kirjassa on ”puolisen tusinaa” kirjoitusvirhettä ja siitä uupuu tarpeelliset hakemistot ja sanasto. Hän myös huomioi historiantutkimuksen olevan hyvin sukupuolittunut. Lappalaisen kirjassa mainitaan suuri joukko hänen virkaveljiä, mutta näistä vain kaksi on naisia. Vastaavasti hän mainitsee, että kansikuvan nainen viitannee alan tulevaisuuteen.
Arvostelussa myös huomautetaan, että Lappalainen vaikuttaa laittavan omat mielipiteensä kaikkien kirjoittajien ja tutkijoiden näkemykseksi, sillä verukkeella, että hänellä on vuosikymmenien kokemus alalla, vaikka tutkijoiden näkemykset vaihtelevat. Lappalaisen näkemyksestä[8], että miltei kuka tahansa oppii lukemaan vanhoja asiakirjoja on kirjoittaja erimielinen.[7] Osa kirjassa mainituista arkistotiedoista ovat Mäkelä-Alitalon mukaan vanhentuneita.
Arvostelu on kuitenkin suotuisa kokonaisuudessaan ja lopussa kolmanneksi viimeisessä kappaleessa mainitaan, että ”Olennaista kuitenkin on, että Jussi T. Lappalaisen opaskirjaa seuraten voi kasvaa laadukkaaksi ja hyväksi historiankirjoittajaksi”. Kirjan sanotaan olevan myös ”rakenteeltaan selkeä ja valaisevasti otsikoitu”.
Vuonna 2010 Kaisa Kyläkoski kirjoitti lyhyesti kirjasta ja sanoi kirjan olevan teknisesti ajan tasalla ja kirjassa selostetaan maalaisjärkisesti ja uskottavasti.[9]
Kirjaan on viitattu 17 tutkimuksessa.[10]
Lähteet
- ↑ Lappalainen, s. 10
- ↑ Lappalainen, s. 31
- ↑ Lappalainen, s. 119
- ↑ Lappalainen, s. 201
- ↑ Lappalainen, s. 6–7
- ↑ Lappalainen, s. 13 ja 15
- ↑ a b Mäkelä-Alitalo, Anneli.: [Kirja-arvostelu] / Mäkelä-Alitalo, Anneli.. (Arvosteltu teos: Haluatko historiankirjoittajaksi? / Jussi T. Lappalainen. Helsinki, 2002) Genos : Suomen sukututkimusseuran aikakauskirja., 2003, 74. vsk, nro 1, s. 60-62. Helsinki: ISSN 0016-6898.
- ↑ Lappalainen, s. 82
- ↑ Kyläkoski, Kaija: Kirja tarpeeseen, hitusen myöhässä (Kyläkosken blogi historiasta ja historiankirjoituksesta.) Kaija Kyläkosken blogi. 16.11.2011. sukututkijanloppuvuosi.blogspot.fi. Viitattu 14.1.2015.
- ↑ Haluatko historiankirjoittajaksi? (Haku kirjasta: haluatko historiankirjoittajaksi? – ja siihen viittaavat tutkimukset tai artikkelit) Google Scholar. 14.1.2016. Viitattu 14.1.2016.