Ero sivun ”Nokkonen” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 25: Rivi 25:
}}
}}
[[Tiedosto:Illustration Urtica dioica0.jpg|thumb|right|200px|Nokkosen kuvaus.]]
[[Tiedosto:Illustration Urtica dioica0.jpg|thumb|right|200px|Nokkosen kuvaus.]]
'''Nokkonen''' eli '''isonokkonen''' (''Urtica dioica'') on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Nokkonen kuului ennen [[Urticales]]-lahkoon, mutta nykyään se kuuluu [[Rosales]]-lahkoon. Suomessa esiintyvät nokkosen [[alalaji]]t ovat [[etelännokkonen]] (''Urtica dioica'' ssp. ''dioica'') ja [[pohjannokkonen]] (''Urtica dioica'' ssp. ''sondenii'').Nokkonen sekoitetaan usein hyvin samannäköiseen [[valkopeippi]]in (''Lamium album'') ja [[rautanokkonen|rautanokkoseen]] (''Urtica urens''). Myös [[lehtopähkämö]] (''Stachys sylvatica'') muistuttaa lehdiltään nokkosta.
'''Nokkonen''' eli '''isonokkonen''' (''Urtica dioica'') on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Nokkonen kuului ennen [[Urticales]]-lahkoon, mutta nykyään se kuuluu [[Rosales]]-lahkoon. Suomessa esiintyvät nokkosen [[alalaji]]t ovat [[etelännokkonen]] (''Urtica dioica'' ssp. ''dioica'') ja [[pohjannokkonen]] (''Urtica dioica'' ssp. ''sondenii''). Nokkonen sekoitetaan usein hyvin samannäköiseen [[valkopeippi]]in (''Lamium album'') ja [[rautanokkonen|rautanokkoseen]] (''Urtica urens''). Myös [[lehtopähkämö]] (''Stachys sylvatica'') muistuttaa lehdiltään nokkosta.


Nokkosen [[lehti (kasvitiede)|lehtiä]] voidaan käyttää ruokana [[pinaatti|pinaatin]] tapaan. Nokkonen kuuluu [[kauppayrtti|kauppayrtteihin]].
Nokkosen [[lehti (kasvitiede)|lehtiä]] voidaan käyttää ruokana [[pinaatti|pinaatin]] tapaan. Nokkonen kuuluu [[kauppayrtti|kauppayrtteihin]].

Versio 16. elokuuta 2020 kello 15.07

Nokkonen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Nokkoskasvit Urticaceae
Suku: Nokkoset Urtica
Laji: dioica
Kaksiosainen nimi

Urtica dioica
L.

Katso myös

  Nokkonen Wikispeciesissä
  Nokkonen Commonsissa

Nokkosen kuvaus.

Nokkonen eli isonokkonen (Urtica dioica) on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Nokkonen kuului ennen Urticales-lahkoon, mutta nykyään se kuuluu Rosales-lahkoon. Suomessa esiintyvät nokkosen alalajit ovat etelännokkonen (Urtica dioica ssp. dioica) ja pohjannokkonen (Urtica dioica ssp. sondenii). Nokkonen sekoitetaan usein hyvin samannäköiseen valkopeippiin (Lamium album) ja rautanokkoseen (Urtica urens). Myös lehtopähkämö (Stachys sylvatica) muistuttaa lehdiltään nokkosta.

Nokkosen lehtiä voidaan käyttää ruokana pinaatin tapaan. Nokkonen kuuluu kauppayrtteihin.

Nokkosen polttavuus

Nokkosen polttama käsi.
Lähikuva nokkosen polttiaiskarvoista.

Nokkosen polttavuus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista polttiaiskarvoista, joiden pinta murtuu kosketettaessa, ja sisältä ryöpsähtää polttavaa muurahaishapon kaltaista nestettä. Herkille ihoalueille osuessaan neste voi olla kivuliasta. Nuoret nokkoset polttavat vain vähän, ja hansikkaiden kanssa poimittaessa kädet eivät vioitu. Polttavuus katoaa kuumennettaessa ja kuivattaessa[2]. Polttiaiskarvat sisältävät muun muassa asetyylikoliinia, histamiinia, serotoniinia, muurahaishappoa, etikkahappoa, sitruunahappoa, foolihappoa, pantoteenihappoa, biotiinia ja koliinia.

Käyttökohteet

Ravintoa

Nokkosen lehtiä käytetään nokkoskeittoon, nokkoslettuihin ja muihin ruokiin pinaatin tapaan. Sanotaan, että nokkosessa on vähemmän nitraattia kuin pinaatissa, mutta nitraattipitoisuus riippuu voimakkaasti kasvupaikasta. Siksi nokkosta ei suositella kerättäväksi kovin rehevistä kasvupaikoista, joskin nokkonen pitää typpipitoisesta eli rehevästä maasta, jota löytyy muun muassa navetan lähettyviltä. Kuitenkaan aivan navetan nurkalta ei kannata nokkosia poimia. Jos nokkonen kerätään puhtaasta paikasta, sitä ei tarvitse ryöpätä eikä keittää.

Nokkosen lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Myöhemmin kannattaa kerätä syötäväksi vain ylimpiä lehtiä. Kun nokkospuska on leikattu, sen latvat tuottavat taas uusia pieniä lehtiä, joten säännöllinen sadonkorjuu pitää nokkosviljelmän hyvälaatuisena.

Nokkosta voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla nopeasti ryöpätyt lehdet.

Kansanperinteen mukaan nokkonen auttaa reumatismiin, munuaiskiviin ja astmaan. Ainakin se on diureetti eli lisää virtsan eritystä, ja sisältää rautaa, kalsiumia, C-vitamiinia ja proteiinia.

Kuitua

Nokkosen varren kuiduista tehdään paperia ja kangasta. Nokkoskankaan käytöstä Suomessa on merkkejä myöhäisistä rautakauden hautalöydöistä astimilloin?. Nokkosta käytettiin pellavan tapaan kankaankudonnassa, sillä se on sitkeää ja kestävää ja pellavaakin kiiltävämpää. Vielä 1800-luvulla valmistettiin Euroopassa nokkoskangasta (saks. Nesseltuch, ruots. nättelduk) ja tätä varten viljeltiin nokkosta joko siemenestä tai juurakosta lisäämällä. Nokkoskankaan käyttö loppui lähes kokonaan puuvillan tultua markkinoille.[2][3] Nokkoskuitu on onttoa, joten sillä on hyvä lämmöneristysominaisuus.[4] Koska nokkoskuidun märkälujuus on hyvä, sitä käytettiin Suomessa tekstiilien lisäksi myös kalaverkoissa ja purjeissa.[5]

Tuholaiskarkote

Nokkosvettä ja nokkoskäytettä käytetään kasvimaalla lisäravinteena ja tuholaistorjuntaan (kirvojen ja muiden ohutihoisten tuholaisten torjuntaan). Nokkosvettä varten nokkosia haudutetaan kylmässä vedessä esimerkiksi saunan padassa, johon laitetaan 10 litraa vettä nokkoskiloa kohti. Uutteen annetaan valmistua 12-24 tuntia, ja sitä käytetään suihkuttamalla kasveille laimentamattomana lehtikirvojen torjuntaan. Nokkoskäyte valmistetaan vastaavaan tapaan mutta veden annetaan seistä aurinkoisessa paikassa puolestatoista kolmeen viikkoa. Käyte on valmista kun kuohuminen on loppunut. Siivilöity nokkoskäyte laimennetaan ainakin suhteessa 1:10 lannoitustarkoituksiin ja jopa 1:50 tuholaisten torjuntaan. Käyneen nokkosveden haju on erittäin epämiellyttävä.

Nokkosen lehdet ovat ensisijaista ravintoa monen perhoslajin, muun muassa nokkosperhosen toukille. Muita nokkosen lehtiä syöviä eliöitä ovat Bassaris gonerilla, Eupteryx aurata, Eupteryx cyclops, Eupteryx urticae ja amiraaliperhonen (Vanessa atalanta). Nokkosen loisena elää euroopanvieras (Cuscuta europaea).

Terveysvaikutukset

 Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu.
Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla.
Tarkennus: Teksti ei käsittele nokkosen terveyshaittoja, mutta antaa ohjeita poiminnasta

Toivo Rautavaaran mukaan nokkonen on kaikista luonnonvaraisista kasveistamme ruokakasvina tärkein, koska se kasvaa kaikkialla, se on hyvänmakuinen, helppokäyttöinen, siihen ei kyllästy, siinä ei ole sivumakuja, sen ensimmäinen sato on kerättävissä varhain keväällä, jolloin tuoreravinnon sato on niukin ja sen ravintoarvo on suuri. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaan samanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Siinä on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, 0,6 % rasvaa ja 2,3 % kivennäissuoloja (Fe, K, Ca, Mg jne.).[6]

Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkosta ei tarvitse ryöpätä pinaatin tavoin. Nokkonen kannattaa kerätä aurinkoisella ilmalla vähätyppisestä maasta (eli ei kompostin tai vastaavan vierestä). Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja.[7]

Lähteet

  • Oikarinen, Tapio: Yrtit ja kerhotoiminta. SDPL Yrttiprojekti 1993, Ylöjärvi. ISBN 952-90-4435-6
  • Raipala-Cormier, Virpi: Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja. WSOY 1998.
  • Rautavaara, Toivo: Mihin kasvimme kelpaavat. WSOY, Juva 1976.

Viitteet

  1. ↑ Maiz-Tome, L.: Urtica dioica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 9.10.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b Oikarinen 1993, s. 7.
  3. ↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 917. WSOY, 1958.
  4. ↑ Ekokankaat, Sirinä-Design, viitattu 28.7.2014]
  5. ↑ Nokkonen, Kukinto avoin yhtiö, viitattu 28.7.2014]
  6. ↑ Rautavaara 1976.
  7. ↑ Raipala-Cormier 1998.

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nokkonen&oldid=19100104”