Ero sivun ”Yrjö Tuominen” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
→Elämäkerta: Maininta Jussi-palkinnosta + viite |
|||
| Rivi 7: | Rivi 7: | ||
Yrjö Tuominen esiintyi yli 50 elokuvassa. Erityisen hyvin hänet muistettaneen Väinö Suomisen roolista 1940-luvun [[Suomisen perhe|Suomiset-elokuvissa]] sekä vuodesta 1938 lähtien ''Suomisen perhe'' -kuunnelmasarjassa. Eine Laine tulkitsee samassa elokuvasarjassa Väinön äidin, Sofia Suomisen osan. Tuomisen elokuvaura alkoi vuonna 1924 patruunan pelitoverin roolilla [[mykkäelokuva]]ssa ''[[Myrskyluodon kalastaja]]''. Vuonna 1929 hänellä oli keskeinen osa mykkäelokuvassa ''[[Juhla meren rannalla]]''. Tuomisen elokuvaura jatkui neljän mykkäfilmin jälkeen äänielokuvassa ''[[Tukkipojan morsian]]'' (1931).<ref name=elo /> Yli miljoona katsojaa saaneessa kartanokomediassa ''[[Siltalan pehtoori (vuoden 1934 elokuva)|Siltalan pehtoori]]'' hän tulkitsee kamreeri Suvantoa. Rooli on Tuomiselle tyypillinen hyvin toimeentulevan, rennon ja elokuvan draamallisia jännitteitä tasaavan miehen osa. Hänet nähdään myös muun muassa klassikkoelokuvissa ''[[Pohjalaisia (vuoden 1936 elokuva)|Pohjalaisia]]'' (1936), ''[[Asessorin naishuolet (vuoden 1937 elokuva)|Asessorin naishuolet]]'' (1937) ja ''[[Seitsemän veljestä (elokuva)|Seitsemän veljestä]]'' (1939). |
Yrjö Tuominen esiintyi yli 50 elokuvassa. Erityisen hyvin hänet muistettaneen Väinö Suomisen roolista 1940-luvun [[Suomisen perhe|Suomiset-elokuvissa]] sekä vuodesta 1938 lähtien ''Suomisen perhe'' -kuunnelmasarjassa. Eine Laine tulkitsee samassa elokuvasarjassa Väinön äidin, Sofia Suomisen osan. Tuomisen elokuvaura alkoi vuonna 1924 patruunan pelitoverin roolilla [[mykkäelokuva]]ssa ''[[Myrskyluodon kalastaja]]''. Vuonna 1929 hänellä oli keskeinen osa mykkäelokuvassa ''[[Juhla meren rannalla]]''. Tuomisen elokuvaura jatkui neljän mykkäfilmin jälkeen äänielokuvassa ''[[Tukkipojan morsian]]'' (1931).<ref name=elo /> Yli miljoona katsojaa saaneessa kartanokomediassa ''[[Siltalan pehtoori (vuoden 1934 elokuva)|Siltalan pehtoori]]'' hän tulkitsee kamreeri Suvantoa. Rooli on Tuomiselle tyypillinen hyvin toimeentulevan, rennon ja elokuvan draamallisia jännitteitä tasaavan miehen osa. Hänet nähdään myös muun muassa klassikkoelokuvissa ''[[Pohjalaisia (vuoden 1936 elokuva)|Pohjalaisia]]'' (1936), ''[[Asessorin naishuolet (vuoden 1937 elokuva)|Asessorin naishuolet]]'' (1937) ja ''[[Seitsemän veljestä (elokuva)|Seitsemän veljestä]]'' (1939). |
||
Tuominen sai roolisuorituksestaan elokuvassa ''[[Ristikon varjossa]]'' vuonna 1945 parhaan miessivuosan [[Jussi (palkinto)|Jussi-palkinnon]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Terttula, Eugen | Nimeke = Mitä Missä Milloin 1952 | Vuosi = 1951 | Sivu = 334 | Luku = Jussi-patsaan saajat 1944–50 | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Julkaisupaikka = Helsinki}}</ref> |
|||
Omana aikanaan suosituimpiin radio-ohjelmiin kuuluneen ''Suomisen perhe'' -kuunnelmasarjan isä Väinö Suominen henkilöityi Yrjö Tuomiseen niin vahvasti, että hänen siunaustilaisuutensa täpötäydessä [[Vanha kirkko (Helsinki)|Helsingin vanhassa kirkossa]] 25. lokakuuta 1946 radioitiin suorana lähetyksenä ja kuunnelmasarjassa esitettiin samana päivänä jakso ''Kun isä on poissa''. Tuomisen kuoltua hänen tilalleen ei otettu uutta näyttelijää, vaan perhe jatkoi isättömänä.<ref> Paavo Oinonen: ''Pitkä matka on Tippavaaraan. Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945–1964,'' s. 112–113. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. </ref> Yrjö Tuominen on haudattu [[Hietaniemen hautausmaa]]lle.<ref> Voitto Viro: ''Vanha hautausmaa. Helsingin Hietaniemen hautausmaan opas'' (2. painos), s. 171. Helsinki: Otava, 1993. </ref> |
Omana aikanaan suosituimpiin radio-ohjelmiin kuuluneen ''Suomisen perhe'' -kuunnelmasarjan isä Väinö Suominen henkilöityi Yrjö Tuomiseen niin vahvasti, että hänen siunaustilaisuutensa täpötäydessä [[Vanha kirkko (Helsinki)|Helsingin vanhassa kirkossa]] 25. lokakuuta 1946 radioitiin suorana lähetyksenä ja kuunnelmasarjassa esitettiin samana päivänä jakso ''Kun isä on poissa''. Tuomisen kuoltua hänen tilalleen ei otettu uutta näyttelijää, vaan perhe jatkoi isättömänä.<ref> Paavo Oinonen: ''Pitkä matka on Tippavaaraan. Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945–1964,'' s. 112–113. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. </ref> Yrjö Tuominen on haudattu [[Hietaniemen hautausmaa]]lle.<ref> Voitto Viro: ''Vanha hautausmaa. Helsingin Hietaniemen hautausmaan opas'' (2. painos), s. 171. Helsinki: Otava, 1993. </ref> |
||
Versio 6. heinäkuuta 2020 kello 22.08
Emil Yrjö Tuominen (20. huhtikuuta 1892 Vaasa – 13. lokakuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.[1]
Elämäkerta
Tuominen syntyi vaasalaisen rautatieläisen perheeseen. Hän opiskeli Tampereen ruotsinkielisessä teknisessä opistossa, ja sai työpaikan Tampereen pellavatehtaasta konepiirtäjänä. Samoihin aikoihin hän aloitti iltanäyttelijänä Tampereen Työväen Teatterissa ja vuonna 1919 hän sai kiinnityksen Tampereen Teatteriin, mutta säilytti edelleen konepiirtäjän toimensa. Lopulta teatteri kuitenkin vei ja Tuominen siirtyi Helsinkiin Kansan Näyttämölle, jossa myös hänen tuleva vaimonsa Eine Laine työskenteli. Neljän Kansan Näyttämö -vuoden jälkeen Tuominen siirtyi Kansallisteatteriin. Eroon päättyneestä avioliitosta Eine Laineen kanssa syntyi yksi tytär.
Yrjö Tuominen esiintyi yli 50 elokuvassa. Erityisen hyvin hänet muistettaneen Väinö Suomisen roolista 1940-luvun Suomiset-elokuvissa sekä vuodesta 1938 lähtien Suomisen perhe -kuunnelmasarjassa. Eine Laine tulkitsee samassa elokuvasarjassa Väinön äidin, Sofia Suomisen osan. Tuomisen elokuvaura alkoi vuonna 1924 patruunan pelitoverin roolilla mykkäelokuvassa Myrskyluodon kalastaja. Vuonna 1929 hänellä oli keskeinen osa mykkäelokuvassa Juhla meren rannalla. Tuomisen elokuvaura jatkui neljän mykkäfilmin jälkeen äänielokuvassa Tukkipojan morsian (1931).[1] Yli miljoona katsojaa saaneessa kartanokomediassa Siltalan pehtoori hän tulkitsee kamreeri Suvantoa. Rooli on Tuomiselle tyypillinen hyvin toimeentulevan, rennon ja elokuvan draamallisia jännitteitä tasaavan miehen osa. Hänet nähdään myös muun muassa klassikkoelokuvissa Pohjalaisia (1936), Asessorin naishuolet (1937) ja Seitsemän veljestä (1939).
Tuominen sai roolisuorituksestaan elokuvassa Ristikon varjossa vuonna 1945 parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon.[2]
Omana aikanaan suosituimpiin radio-ohjelmiin kuuluneen Suomisen perhe -kuunnelmasarjan isä Väinö Suominen henkilöityi Yrjö Tuomiseen niin vahvasti, että hänen siunaustilaisuutensa täpötäydessä Helsingin vanhassa kirkossa 25. lokakuuta 1946 radioitiin suorana lähetyksenä ja kuunnelmasarjassa esitettiin samana päivänä jakso Kun isä on poissa. Tuomisen kuoltua hänen tilalleen ei otettu uutta näyttelijää, vaan perhe jatkoi isättömänä.[3] Yrjö Tuominen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[4]
Lähteet
- Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Tammi, 1967.
Viitteet
- ↑ a b Yrjö Tuominen Elonet.fi. Viitattu 9.7.2013.
- ↑ Terttula, Eugen: ”Jussi-patsaan saajat 1944–50”, Mitä Missä Milloin 1952, s. 334. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
- ↑ Paavo Oinonen: Pitkä matka on Tippavaaraan. Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945–1964, s. 112–113. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.
- ↑ Voitto Viro: Vanha hautausmaa. Helsingin Hietaniemen hautausmaan opas (2. painos), s. 171. Helsinki: Otava, 1993.
Aiheesta muualla
- Yrjö Tuominen Elonetissä.