Ero sivun ”Resitatiivi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p Käyttäjän DSP1976-1978 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Addbot tekemään versioon. |
Täydennetty tekstiä ja lisätty viitteet, sekä tehty ero taidemusiikin ja kirkollisen musiikin resitatiivin välillä |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
| ⚫ | '''Resitatiivi''' (it. recitativo, lat. sanasta recitare, esittää, lukea ääneen) on [[puhe]]en ja [[laulu]]n väliltä oleva ilmaisun muoto, jota käytetään [[ooppera]]ssa, mutta myös uskonnollisessa musiikissa. Resitatiivi on laulusävellys joka tarkkaa rytmiä noudattamatta jäljittelee puheen luonnollista kulkua. |
||
{{Korjattava}} |
|||
| ⚫ | |||
== '''Resitatiivi''' taidemusiikissa == |
|||
Resitatiivi on puheenomainen laulu, [[Ooppera|oopperassa]] osio joka enemmän puhutaan kuin lauletaan, eroaa musiikista muistuttaen luonnollisen puhetta ja sen rytmiä. Resitatiiviin liittyy yleensä soitinsäestys. ''Stile recitativon'', resitoivan tyylin, kehitti vuoden 1600 tienoilla Florentine Camerata, ja siitä tuli yksi varhaisen oopperan tärkeimmistä elementeistä. 1600-luvun loppupuolella resitatiivi alkoi vähitellen erottua aariasta omaksi laulumuodokseen. 1700-luvun italialaisissa oopperoissa (''opera seria)'' varsinaiset tapahtumat etenivät resitatiivien kautta, kun taas aarioiden tarkoituksena oli tunteiden välittäminen. Oopperassa resitatiivi esitetään vähäisellä musiikin säestyksellä, ja se toimii juonellisena siirtymänä. Teatterissa resitatiivit olivat suosittuja erityisesti Ranskassa 1600-luvulla lyyrisissä tragedioissa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esitt%C3%A4v%C3%A4t_taiteet:resitatiivi|nimeke=resitatiivi|tekijä=|julkaisu=|ajankohta=|julkaisija=|viitattu=19.4.2020}}</ref> Resitatiivit kuuluvat keskeisenä osana kirkollisiin [[Kantaatti|kantaatteihin]], [[Passio (musiikki)|passioihin]] ja [[Oratorio|oratorioihin]]. |
|||
Resitatiiveja on kahta lajia: ''recitativo secco'' (it. kuiva resitatiivi), jota säestää pelkkä [[basso continuo]], sekä [[Orkesteri|orkesterin]] säestämä ''recitativo accompagnato'' (it. säestetty resitatiivi), jota käytetään draamallisesti merkittävissä kohdissa. Myös ranskalainen barokkiooppera (tragédie lyrique) sisältää pitkiä resitoivia lauluosuuksia, mutta ne muistuttavat enemmän [[Monodia|monodiaa]] kuin resitatiivia. Läpisävelletyn oopperan syrjäytettyä numero-oopperan myös resitatiivi menetti asemansa oopperassa. Resitatiiveja esiintyi 1800-luvulla lähinnä opéra-comique -teoksissa ja 1900-luvulla uuklassisissa oopperoissa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://ranneliike.net/artikkelit/6511/1-oopperasanastoa|nimeke=Resitatiivi|tekijä=|julkaisu=|ajankohta=|julkaisija=|viitattu=19.4.2020}}</ref> |
|||
==Resitatiivin kirkollinen käyttö== |
==Resitatiivin kirkollinen käyttö== |
||
Nykyään länsimaisessa kirkollisessa kielenkäytössä ei käytetä sanaa resitatiivi, vaan puhutaan '''''kantillaatiosta''''', kantilloimisesta. |
|||
Resitatiiveja käytetään esimerkiksi [[jumalanpalvelus|jumalanpalveluksissa]] myös [[Luterilaisuus|luterilaisessa kirkossa]]. Myös [[kristinusko]]n ulkopuolella käytetään resitatiiveja. Näistä tunnetuin on ehkä [[islam|muslimien]] rukouskutsu, joka lauletaan [[moskeija]]n tornista. Resitatiiveja käytetään niin ikään uskonnollisessa musiikissa, kuten monissa uskonnollisen tekstin ympärille rakennetuissa [[oratorio]]issa. Kuuluisissa oratorio-teoksissa kuten [[Joseph Haydn|Haydnin]] ''Luominen'' tai [[Georg Friedrich Händel|Händelin]] ''Messias'' resitatiivi tarkoittaa sekä jumalanpalveluksissa kuullun tyyppistä julistavaa ilmaisua ja toisaalta hyvin hidasta laulua muistuttavaa ilmaisua, jossa sanat venytetään hyvin pitkiksi. Musiikissa resitatiivin nuotit on usein kirjoitettu, mutta muissa yhteyksissä resitatiivit improvisoidaan, tai sitten noudatetaan jotain tuttua sävelkulkua. |
|||
Länsimaisessa kirkollisessa sanastossa kantillointi tarkoittaa esimerkiksi [[Psalmien kirja|psalmin]], lukukappaleen tai rukouksen säestyksetöntä laulamista sävelmäkaavaa käyttäen. Myös ehtoollisen asetussanat voidaan kantilloida. [[Suomen evankelis-luterilainen kirkko|Suomen ev. lut. kirkossa]] kantillointisävelmät ovat Jumalanpalvelusten kirjassa.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=|Nimeke=Palvelkaa Herraa iloiten |
|||
Jumalanpalveluksen opas|Vuosi=2009|Sivu=130|Julkaisija=Kirkkohallitus |
|||
Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta}}</ref> Vuonna 1986 hyväksytyssä Jumalanpalveluksen oppaassa liturgisen puhelaulun nimitykseksi esitettiin resitoinnin tilalle kantillointia.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Reijo Pajamo, Erkki Tuppurainen|Nimeke=Kirkkomusiikki|Vuosi=2004|Sivu=455|Selite=Suomen musiikin historia|Julkaisija=Werner Söderström Osakeyhtiö. Helsinki ISBN 951-0-27707-x}}</ref> |
|||
Kantilloinnin juuret ovat juutalaisessa jumalanpalveluskäytännössä. Myös kristillisessä perinteessä jumalanpalvelustekstit on yleensä kantilloitu. Esimerkiksi [[Martti Luther|Martti Lutherin]] molempiin messuihin sisältyi suuri määrä kantilloitavia raamatuntekstejä ja rukouksia. Luterilaisessa perinteessä kantillointia alettiin korvata vähitellen lukemisella vasta valistuksen vaikutuksesta 1700-luvulla. Nykyisin kantillointi on jälleen yleistynyt myös luterilaisissa kirkoissa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Kantillointi#e2d6bfb2|nimeke=Kantillointi|tekijä=|julkaisu=|ajankohta=|julkaisija=|viitattu=19.4.2020}}</ref> |
|||
[[Ortodoksinen kirkko|Ortodoksisen kirkon]] sanastossa resitatiivi on puheen ja laulamisen välimuoto, laulava lukutapa, jolla ilmaistaan ortodoksisessa kirkossa eräitä jumalanpalvelusten tekstejä. Restatiivisen lukutavan eli resitoinnin tarkoitus on estää pyhien tekstien henkilökohtaista värittämistä omalla tunteenomaisella äänensävyllä tai henkilökohtaisilla painotuksilla ilman että lukija ei voi antaa teksteille omaa yksipuolista tulkintaansa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.ortodoksi.net/index.php/Resitatiivi|nimeke=Resitatiivi|tekijä=|julkaisu=|ajankohta=|julkaisija=|viitattu=19.4.2020}}</ref> |
|||
Resitointi on peräisin [[Juutalaisuus|juutalaisuudesta]] ja sitä käytetään myös muissa uskonnoissa. Esimerkki resitatiivista on myös islaminuskoisten ([[Muslimi|muslimien]]) rukouskutsu, joka lauletaan [[Minareetti|moskeijan]] tornista, minareetista. |
|||
<br /> |
|||
{{tynkä/Musiikki}} |
{{tynkä/Musiikki}} |
||
Versio 19. huhtikuuta 2020 kello 17.26
Resitatiivi (it. recitativo, lat. sanasta recitare, esittää, lukea ääneen) on puheen ja laulun väliltä oleva ilmaisun muoto, jota käytetään oopperassa, mutta myös uskonnollisessa musiikissa. Resitatiivi on laulusävellys joka tarkkaa rytmiä noudattamatta jäljittelee puheen luonnollista kulkua.
Resitatiivi taidemusiikissa
Resitatiivi on puheenomainen laulu, oopperassa osio joka enemmän puhutaan kuin lauletaan, eroaa musiikista muistuttaen luonnollisen puhetta ja sen rytmiä. Resitatiiviin liittyy yleensä soitinsäestys. Stile recitativon, resitoivan tyylin, kehitti vuoden 1600 tienoilla Florentine Camerata, ja siitä tuli yksi varhaisen oopperan tärkeimmistä elementeistä. 1600-luvun loppupuolella resitatiivi alkoi vähitellen erottua aariasta omaksi laulumuodokseen. 1700-luvun italialaisissa oopperoissa (opera seria) varsinaiset tapahtumat etenivät resitatiivien kautta, kun taas aarioiden tarkoituksena oli tunteiden välittäminen. Oopperassa resitatiivi esitetään vähäisellä musiikin säestyksellä, ja se toimii juonellisena siirtymänä. Teatterissa resitatiivit olivat suosittuja erityisesti Ranskassa 1600-luvulla lyyrisissä tragedioissa.[1] Resitatiivit kuuluvat keskeisenä osana kirkollisiin kantaatteihin, passioihin ja oratorioihin.
Resitatiiveja on kahta lajia: recitativo secco (it. kuiva resitatiivi), jota säestää pelkkä basso continuo, sekä orkesterin säestämä recitativo accompagnato (it. säestetty resitatiivi), jota käytetään draamallisesti merkittävissä kohdissa. Myös ranskalainen barokkiooppera (tragédie lyrique) sisältää pitkiä resitoivia lauluosuuksia, mutta ne muistuttavat enemmän monodiaa kuin resitatiivia. Läpisävelletyn oopperan syrjäytettyä numero-oopperan myös resitatiivi menetti asemansa oopperassa. Resitatiiveja esiintyi 1800-luvulla lähinnä opéra-comique -teoksissa ja 1900-luvulla uuklassisissa oopperoissa.[2]
Resitatiivin kirkollinen käyttö
Nykyään länsimaisessa kirkollisessa kielenkäytössä ei käytetä sanaa resitatiivi, vaan puhutaan kantillaatiosta, kantilloimisesta.
Länsimaisessa kirkollisessa sanastossa kantillointi tarkoittaa esimerkiksi psalmin, lukukappaleen tai rukouksen säestyksetöntä laulamista sävelmäkaavaa käyttäen. Myös ehtoollisen asetussanat voidaan kantilloida. Suomen ev. lut. kirkossa kantillointisävelmät ovat Jumalanpalvelusten kirjassa.[3] Vuonna 1986 hyväksytyssä Jumalanpalveluksen oppaassa liturgisen puhelaulun nimitykseksi esitettiin resitoinnin tilalle kantillointia.[4]
Kantilloinnin juuret ovat juutalaisessa jumalanpalveluskäytännössä. Myös kristillisessä perinteessä jumalanpalvelustekstit on yleensä kantilloitu. Esimerkiksi Martti Lutherin molempiin messuihin sisältyi suuri määrä kantilloitavia raamatuntekstejä ja rukouksia. Luterilaisessa perinteessä kantillointia alettiin korvata vähitellen lukemisella vasta valistuksen vaikutuksesta 1700-luvulla. Nykyisin kantillointi on jälleen yleistynyt myös luterilaisissa kirkoissa.[5]
Ortodoksisen kirkon sanastossa resitatiivi on puheen ja laulamisen välimuoto, laulava lukutapa, jolla ilmaistaan ortodoksisessa kirkossa eräitä jumalanpalvelusten tekstejä. Restatiivisen lukutavan eli resitoinnin tarkoitus on estää pyhien tekstien henkilökohtaista värittämistä omalla tunteenomaisella äänensävyllä tai henkilökohtaisilla painotuksilla ilman että lukija ei voi antaa teksteille omaa yksipuolista tulkintaansa.[6]
Resitointi on peräisin juutalaisuudesta ja sitä käytetään myös muissa uskonnoissa. Esimerkki resitatiivista on myös islaminuskoisten (muslimien) rukouskutsu, joka lauletaan moskeijan tornista, minareetista.
- ↑ resitatiivi tieteentermipankki.fi. Viitattu 19.4.2020.
- ↑ Resitatiivi ranneliike.net. Viitattu 19.4.2020.
- ↑ Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 130. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009.
- ↑ Reijo Pajamo, Erkki Tuppurainen: Kirkkomusiikki, s. 455. Suomen musiikin historia. Werner Söderström Osakeyhtiö. Helsinki ISBN 951-0-27707-x, 2004.
- ↑ Kantillointi evl.fi. Viitattu 19.4.2020.
- ↑ Resitatiivi ortodoksi.net. Viitattu 19.4.2020.