Kuolema

Ihmisen ikäkaudet

• Alkio | Sikiö
• Syntymä | Lapsuus | Vauvaikä | Leikki-ikä | Kouluikä
• Nuoruus | Murrosikä
• Aikuisuus | Keski-ikä
• Vanhuus | Kuolema

Ihmisen pääkalloa ja kokonaista luurankoa pidetään kuoleman vertauskuvina.

Kuolema tarkoittaa eliön elintoimintojen päättymistä.

Kuoleman biologiaa

Lähtökohtaisesti kaikki elävät organismit kuolevat joskus. Normaalien solujen elinaika jatkuu noin 50 jakautumiskerran päähän. Niiden kromosomeissa olevat telomeerit lyhentyvät jokaisella jakautumiskerralla. Erilaistumattomat kantasolut, sukusolut ja eräät syöpäsolut kykenevät telomeraasientsyymin avulla ylläpitämään kromosomiensa vakiopituuden.

Eläimillä kuolema seuraa usein jonkin tärkeän elimen, kuten sydämen, toiminnan lakattua. Kasvit puolestaan voivat sopivissa olosuhteissa jatkaa elinkaartaan juurissaan ja versoissaan, jolloin voi olla tulkinnanvaraista, koska yksilö kuolee ja klooni jatkaa sen elämää. Yksisoluisten, jakautumalla lisääntyvien organismien kuolema on vielä vaikeampi määritellä.

On mahdollista että organismi kuolee, mutta osa sen soluista ja elimistä jää eloon ja voidaan siirtää uuteen isäntään, kuten elinsiirron tapauksessa. Elinsiirron yhteydessä yhä elävät kudokset on poistettava nopeasti kuolleesta isännästä, ennen kuin ne kuolevat puutteellisten elintoimintojen takia. Toisaalta organismin yksittäiset solut tai jopa elimet voivat kuolla, mutta organismi voi jäädä eloon. Monet yksittäiset solut elävät vain lyhyen aikaa, joten suurin osa organismin soluista uusiutuu jatkuvasti.

Lääketieteellinen ja juridinen kuolema

Kuoleman tilat
Pallor mortis Livor mortis Algor mortis Rigor mortis

Lääketieteessä kuolema tarkoittaa elimistön toimintojen pysyvää lakkaamista. Kuolinhetki voidaan määritellä verenkierron ja hengityksen loppumisena (sydänkuolema, kliininen kuolema) tai aivojen toiminnan loppumisena (aivokuolema). Kuoleman juridinen määritelmä vaihtelee jonkin verran eri valtioissa. Suomessa ihminen voidaan todeta kuolleeksi, kun sydän on lakannut sykkimästä ja joku seuraavista pätee: hengitys ja verenkierto ovat loppuneet, ruumis on tuhoutunut tai toissijaiset kuolemanmerkit ovat ilmaantuneet. Hengityksen ja verenkierron loppuminen todetaan esimerkiksi silloin, jos elvytyksestä huolimatta verenkierto ei käynnisty tai jos elvytykseen päätetään olla ryhtymättä toivottoman ennusteen vuoksi. Ruumiin tuhoutuminen tarkoittaa esimerkiksi palamista tai murskaantumista. Toissijaiset kuolemanmerkit ovat lautumien ja kuolonkankeuden (rigor mortis) ilmaantuminen sekä ruumiin jäähtyminen ja hajoaminen. Kuoleman toteaa lääkäri.

Kuolemaa sanotaan "luonnolliseksi", kun sitä ei ole edesautettu vaan kuoleman on sallittu tulla luonnollista tietä^selvennä omaa vauhtiaan. Kuoleman lähestyessä omaisten ja potilaan kanssa voidaan kuolevan papereihin merkitä hoitolinjaus: papereihin voidaan kirjoittaa kirjaimet ”SLK” eli ”sallitaan luonnollinen kuolema”, jolloin hoitohenkilökunta tietää, että omaiset tai kuoleva eivät halua voittaa muutamaa ylimääräistä elinpäivää raskailla hoidoilla.

Kuolemaa koskevia säännöksiä Suomen lainsäädännössä sisältyy lakiin ja asetukseen kuolemansyyn selvittämisestä sekä lakiin ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä.

Aivokuolema

Aivokuolema tarkoittaa aivotoiminnan peruuttamatonta lakkaamista, ja sille on ominaista aivosähkötoiminnan loppuminen ja refleksien puuttuminen. Aivokuoleman toteaa Suomessa lääkäri lain määräämällä tavalla. Aivokuoleman toteamiseksi potilaalle tehdään neurologinen tutkimus, jonka tavoitteena on osoittaa hengityksen pysyvä loppuminen sekä kipureaktion ja kaikkien aivohermojen toiminnan puuttuminen. Tarpeen vaatiessa voidaan tehdä aivosähkökäyrätutkimus (EEG) ja aivoverisuonten varjoainekuvaus, joista jälkimmäisellä voidaan osoittaa aivoverenkierron lakkaaminen.

Aivokuoleman toteamisen jälkeen kaikki hoito lopetetaan ja henkilö julistetaan kuolleeksi. Jos henkilöltä otetaan talteen elimiä elinsiirtoa varten, jatketaan aivokuolleen henkilön hoitoa tilapäisesti irrotushetkeen asti. Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa lailla vuonna 1970 hyväksyttiin aivokuolema yhdeksi kuoleman määritelmäksi.

Kuolleeksi julistaminen

Pääartikkeli: Kuolleeksi julistaminen

Tuomioistuin tai Digi- ja väestötietovirasto voi julistaa kadonneen henkilön kuolleeksi.

Tuomioistuin voi julistaa henkilön kuolleeksi välittömästi tai odotusajan kuluttua, joka on normaalisti 5 vuotta.

Digi- ja väestötietovirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto voi julistaa henkilön kuolleeksi kun tulee 100 vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana hän on syntynyt; ja viisi vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä jolloin hän ollut tiettävästi elossa.

Yleisimmät kuolinsyyt

Vuonna 2005

Syy	Yleisyys naisilla	Yleisyys miehillä
Iskeemiset sydäntaudit	24,4 %	24,7 %
Syövät	21,3 %	23 %
Aivoverisuonien sairaudet	11,2 %	7,5 %
Hengityselinten sairaudet	4,2 %	6 %
Muut verenkiertoelinten taudit	4,1 %	3,4 %
Dementia ja Alzheimerin tauti	12,1 %	5,3 %
Tapaturmat	5 %	10,7 %
Muut syyt	17,5 %	19,4 %

Syy	2010		2015		2017
	Yleisyys miehillä	Yleisyys naisilla	Yleisyys miehillä	Yleisyys naisilla	Yleisyys miehillä	Yleisyys naisilla
Verenkiertoelinten sairaudet	38,8 %	41,7 %	36,6 %	37,5 %	35,6 %	35,5 %
Kasvaimet	24,4 %	22,2 %	25,6 %	22,2 %	25,7 %	22,5 %
Dementia ja Alzheimerin tauti	7,4 %	16,4 %	10,5 %	22,2 %	11,4 %	23,6 %
Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset)	6,2 %	3,5 %	5,2 %	3,1 %	5,7 %	3,0 %
Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys	6,0 %	1,7 %	5,0 %	1,4 %	4,3 %	1,5 %
Hengityselinten sairaudet	4,8 %	3,0 %	4,5 %	3,0 %	4,7 %	3,1 %
Itsemurhat	2,8 %	0,9 %	2,2 %	0,7 %	2,3 %	0,8 %
Muut kuolemansyyt	9,7 %	10,5 %	10,5 %	10,1 %	10,4 %	10,0 %

Iäkkään henkilön voidaan sanoa kuolleen vanhuuteen. Tavallisia syitä tällöin ovat hiljainen sydäninfarkti tai oireeton keuhkokuume.

Kuoleman jälkeen

Kuollut voi haluta luovuttaa elimiään tai ruumiinsa tieteelliseen opetus- ja tutkimuskäyttöön.

Kuoleman henkilöitymä

Pääartikkeli: Kuolema (henkilöitymä)

Isolla alkukirjaimella kirjoitettu Kuolema on kuoleman henkilöitymä monissa elämää kuvaavissa mytologioissa. Kuolema on tällöin olento, joka vie ihmiseltä hengen tai vie ihmisen kuolleiden asuinsijoille. Kuolema on keskiajalta asti henkilöity usein ihmisen luurangoksi.

Kuolemanjälkeinen elämä uskonnoissa

Pääartikkeli: Kuolemanjälkeinen elämä

Ihmistä on kautta aikojen askarruttanut, miten hän kokee kuolemansa jälkeisen ajan. Fysiologisesti tarkastellen kuolema tarkoittaa elintoimintojen päättymistä. Jos katsotaan ajattelun ja kokemusten olevan aivojen elintoiminto, on kysymys kuoleman jälkeisistä kokemuksista triviaali, eikä eroa siitä, millaisena koemme ajan ennen syntymää. Kuitenkin kuolemaa voidaan pohtia ja sitä on kaikissa yhteisöissä, kaikkina aikoina myös pohdiskeltu ontologian, mystiikan, metafyysiikan ja spirituaalisuuden näkökulmasta.

Muinaissuomalaisilla vainaja jatkoi elämäänsä kuoleman jälkeen Tuonelassa tai Manalassa. Buddhalaisuudessa elämä ymmärretään kärsimykseksi, ja elämän kiertokulusta voi päästä pois vain pääsemällä nirvanaan. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa kuoltuaan ihmiset ja eläimet syntyvät uudestaan jonakin toisena elävänä.

Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ihminen on ainutkertainen, ja kuolemansa jälkeen hänellä on mahdollisuus pelastua tai joutua kärsimykseen. Kuolemanjälkeinen elämä ei kuulunut juutalaisuuteen vielä Vanhan testamentin aikaan. Vanhan testamentin uskonnossa Jumala palkitsee hyveelliset ihmiset jo tässä elämässä. Käsitykset kuitenkin muuttuivat ajan myötä, ja Uudessa testamentissa enää saddukeuksiksi kutsuttu oppineiden ryhmä pitää kiinni käsityksestä, jonka mukaan kuolemanjälkeistä elämää ei ole.

Katso myös

• Kuolintodistus
• Kuolemansyy
• Eutanasia
• Henkirikos
• Ruumis
• Kalmo
• Kuolemattomuus
• Hauta

Kirjallisuutta

• Clark, William R.: Kuoleman toiset kasvot: Vanhenemisen ja kuoleman biologiaa. (Sex and the origins of death, 1996.) Suomentanut Tiina Onttonen. Helsinki: Art House, 1998. ISBN 951-884-230-2.
• Enqvist, Kari: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8.
• Hakola, Outi & Kivistö, Sari & Mäkinen, Virpi (toim.): Kuoleman kulttuurit Suomessa. Gaudeamus Oy, 2014..
• Hinton, John: Kun ihminen kuolee. (Dying, 1967.) Suomentanut Eero Tuovinen. Taskutieto 58. Porvoo Helsinki: WSOY, 1970.
• Huttunen, Tiina & Kiiskinen, Cia & Tuominen, Riitta (toim.): Mikään ei häviä: Kirjoituksia kuolemankulttuurista. Valokuvat: Julia Weckman. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31369-6.
• Hänninen, Juha (toim.): Elämän loppu vai kuoleman alku: Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä. Helsinki: Duodecim, 2006. ISBN 951-656-208-6.
• Häyry, Matti & Häyry, Heta: Rakasta, kärsi ja unhoita: Moraalifilosofisia pohdintoja ihmiselämän alusta ja lopusta. Helsinki: Kirjayhtymä, 1987. ISBN 951-26-3126-1.
• Kiiskinen, Terhi & Pihlström, Sami (toim.): Kuoleman filosofia. Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta 1. Helsinki: Helsingin yliopisto, filosofian laitos, 2002. ISBN 952-10-0522-X.
• Kuparinen, Eero (toim.): Kun aika loppuu: Kuolema historiassa. Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 52. Turku: Turun yliopisto, yleinen historia, 1999. ISBN 951-29-1529-4.
• Laukkanen, Maj-Brita: Monikulttuurinen kuolema: Perustietoa eri uskontokuntiin kuuluvien hoitamisesta. Helsinki: Suomen mielenterveysseura: SMS-tuotanto, 2001. ISBN 951-9458-75-1.
• Lehikoinen, Heikki: Katkera manalan kannu: Kuoleman kulttuurihistoria Suomessa. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-317-2.
• Liimatainen, Ari (toim.): Sinä kuolet. Hyve-sarja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-26-5280-3.
• Pajari, Ilona ym. (toim.): Suomalaisen kuoleman historia. Helsinki: Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-014-1.
• Peräkylä, Anssi: Kuoleman monet kasvot: Identiteetin tuottaminen kuolevan potilaan hoidossa. Tampere: Vastapaino, 1989. ISBN 951-9066-36-5.
• Ruth, Jan-Erik & Heiskanen, Pirkko (toim.): Kuolema elämän keskellä. Helsingissä: Otava, 1985. ISBN 951-1-08588-3.
• Räikkä, Juha: Esseitä etiikasta. Kuopio: Unipress, 2006. ISBN 951-579-222-3.
• Tuomela, Raimo: ”Tieteellinen maailmankäsitys ja kuoleman ongelma”, Kuolema elämän keskellä. Toimittaneet Jan-Erik Ruth ja Pirkko Heiskanen. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08588-3. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

• Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kuoleman toteamisesta (27/2004).
• DeGrazia, David: The Definition of Death The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Kuolema. Ortodoksi.net.
• Hartikainen, Erkki (toim.): Kuolema. Elämänkäsitys, todellisuuskäsitys ja hyvä yhteiskunta. Peruskoulun elämänkatsomustieto 9. Suomen ateistiyhdistys.
• Simpanssit huomioivat kuolevan lajitoverin ihmisen tavoin. Helsingin Sanomat 27.4.2010.
• Hyväkin kuolema on elämän loppu. Ylen Elävä arkisto.
• Kuoleman rajalta elävien kirjoihin. Ylen Elävä arkisto.