Espoon historia

Tämä artikkeli käsittelee Espoon historiaa kivikaudelta aina nykypäivään asti.

Esihistoria

Espoo asutettiin jo kivikauden aikaan noin 8000 vuotta sitten. Koska suurin osa Espoosta oli vielä merenpinnan alapuolella, asutus keskittyi Pohjois-Espoon Nuuksion alueelle. Veden läheisyys tarjosi hyvät olosuhteet ja mahdollisuuden harjoittaa pyyntiä. Ihmiset eivät asuneet vielä kiinteästi, vaan liikkuivat vuodenaikojen mukaan riistan perässä. Tärkeitä riistaeläimiä olivat hirvet, hylkeet, karhut ja linnut. Myös kalastus oli tärkeä keino hankkia ravintoa.

Pronssikautisia asuinpaikkoja tunnetaan Espoosta hyvin vähän, mutta tuon ajan hautoja Espoossa on yli 70. Haudat sijaitsevat pääasiallisesti Etelä-Espoossa, joka oli tuolloin jo saaristoa. Varhaismetallikautisia asuinpaikkoja kuitenkin tunnetaan joitakin ja esimerkiksi Mikkelästä on löydetty asuinpaikan jäänteet.

Rautakautisia löytöjä Espoosta tunnetaan melko vähän. Espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat luultavasti peräisin savolais-karjalaisista muinaispuvuista, ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin Mikkelin seudulla. Espoolaisessa paikannimistössä on jälkiä alueen varhaisesta asutuksesta. Tästä esimerkkinä se, että Soukan alkuperäinen nimi on ollut Soukko.

Ruotsin vallan aika

Keskiaika

Espoon tuomiokirkon pääty.

Uudellemaalle muutti 1100- tai 1200-luvulta alkaen siirtolaisia Ruotsista. Todennäköisesti Espoossa oli jo suomenkielistä asutusta ennen ruotsalaisten tuloa. Siitepölyanalyysin avulla on voitu osoittaa, että Espoossa viljeltiin peltoja jo 1000-luvulla.

Espoossa oli keskiajalla noin 70 kylätonttia. Kylien jäänteiden läheisyydestä on löydetty muinaispeltoja ja useita kulkuväyliä. Espaby (jonka paikalle Espoon kartano myöhemmin perustettiin) oli todennäköisesti alueen vanhin ruotsinkielinen kylä. Espoon nimi viitannee joennimeen Espoonjoki (ruots. Esboån, alkujaan Espå / Espåå), jonka puolestaan arvellaan saaneen nimensä jokea reunustaneista haavoista (ruotsin kielen haavikkoa tarkoittava sana on äspe). Nimi mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1431. Alun perin nykyinen Gumbölenjoki oli nimetty Espoonjoeksi joen varrella sijainneen kylän mukaan. Kun sitten Södrikin kylän liepeille rakennettiin kirkko, Espoonjoeksi nimettiin Kirkkojärvestä Kauklahteen virtaava joki.

Espoon vaakunassa esiintyvä hevosenkenkä viittaa talonpoikien kyyditysvelvollisuuteen ja vaakunan kruunu edustaa kuninkaankartanoa. Espoossa on säilynyt monin paikoin Kuninkaantien keskiaikainen linjaus. Turun ja Viipurin välillä kulkevaa Kuninkaantietä voidaan pitää Suomen tärkeimpänä historiallisena maantienä ja se on ilmeisesti syntynyt jo 1340- tai 1350-luvulla.

1400-luvulla Espoosta tuli itsenäinen seurakunta. Aiemmin Espoo oli ollut Kirkkonummen alainen kappeliseurakunta. Espoon keskiaikainen kivikirkko rakennettiin 1480-luvulla talonpoikien aloitteesta. Vielä 1670-luvulle asti Espoon itäosat kuuluivat Helsingin pitäjään, minkä jälkeen ne liitettiin virallisesti osaksi Espoon seurakuntaa ja Raaseporin linnalääniä.

Uusi aika

1500-luvulla Espoo muuttui monien suurtilojen pitäjäksi. Ruotsin valtakunnan 1500-luvun lopulla käymä sota Venäjää vastaan houkutteli tilallisia perustamaan ratsutiloja verohelpotusten toivossa. Ratsutilallisten tehtävänä oli ylläpitää ratsumiestä valtakunnan käymissä sodissa. 1600-luvulla kruunun maita lahjoitettiin sodissa kunnostautuneille aatelisille ja Espoossa muutaman vuosikymmenen kuluessa maat jaettiin seitsemän aatelisperheen kesken.

1700-luvun alkupuoliskolla Suuri Pohjan sota ja Isoviha köyhdyttivät väestöä. Tänä aikana monet Espoon säätyläiset muuttivat Ruotsiin. Sveaborgin rakentaminen Helsingin edustalle vilkastutti Espoon liikennettä ja monet upseerit ostivat Espoosta itselleen huviloita. Linnan rakentamista varten kuljetettiin Helsinkiin tiiltä espoolaisista ruukeista. Samalla vuosisadalla maatalouden uutuudet kuten peruna ja hedelmät levisivät kartanoista myös talonpojille.

Venäjän vallan aika

Vuonna 1809 Suomi siirtyi Venäjän vallan alle Suomen sodan päätyttyä. Kun Helsingistä tuli autonomisen Suomen pääkaupunki vuonna 1812, Espoon liikenne vilkastui jälleen huomattavasti. Monet virkamiehet ja porvarit ostivat itselleen kesähuviloita Espoosta. 1800-luvulla espoolaisten tärkein elinkeino oli maatalous. Espoo oli tuolloin noin 4000 asukkaan maalaispitäjä, joka koostui 60 pienestä kylästä. Vuosisadan puolivälissä jopa 90% väestöstä oli ruotsinkielisiä. Pitäjän ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1873.

Teollistumisen aikana Espoohon nousi paljon tiilitehtaita. Vuonna 1903 avattiin Espoon läpi kulkeva rautatieyhteys Turusta Helsinkiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Nikolai II rakennutti Helsingin suojaksi linnoituksia, joista osa rakennettiin Espoon puolelle. Rakentamista varten Leppävaaraan perustettiin tuhansien venäläisten sotilaiden ja sotavankien leiri. Rakennustyömaalla työskenteli syksyllä 1916 myös ainakin 3000 kiinalaista sotavankia. Rakennustyöt keskeytyivät vuonna 1917, kun Venäjällä tapahtui vallankumous.

1900-luku

Saksalaisia sotilaita Leppävaarassa vuonna 1918.

Ennen Suomen sisällissodan alkua vuonna 1917 Espoossa oli kahdeksan työväenyhdistystä. Bolsevikkien innoittamana myös Espooseen perustettiin punakaarti. Sodan alkaessa Espoo jäi punaisten alueelle. Espoossa käytiin sodan loppuvaiheessa saksalaisten sotilaiden ja punakaartilaisten välillä Leppävaaran taistelu, jossa punakaartilaiset yrittivät estää saksalaisia etenemästä Helsinkiin. Lyhyen taistelun jälkeen punakaartilaiset joutuivat jättämään asemat ja näin Saksan joukot pääsivät jatkamaan etenemistään. Saksalaisten pommituksen yhteydessä osuman sai yksi suomalainen kansakoulu, mutta muuten sisällissodan aiheuttamat vauriot olivat Espoossa varsin pienet.

Tunnelityömaa Keilaniemessä maaliskuussa 2017.

Vuonna 1920 Espoo oli alle 9 000 asukkaan maalaiskunta, ja 70 prosenttia asukkaista oli ruotsinkielisiä. 75 prosenttia koko väestöstä elätti itsensä maataloustyöllä. Kauniainen erotettiin Espoon kunnasta vuonna 1920, mutta Espoon ja Kauniaisten välinen raja vahvistettiin vasta 1940-luvun lopulla. Espoo alkoi kasvaa voimakkaasti 1940- ja 1950-luvuilla ihmisten muuttaessa alueelle erityisesti Neuvostoliitolle menetetyiltä alueilta. Espoo kehittyi maatalousvaltaisesta maalaiskunnasta nopeasti kauppa-, palvelu- ja teollisuuskaupungiksi. Espoon sijainti Helsingin vieressä houkutteli pääkaupungissa työskenteleviä muuttamaan kasvavaan naapurikaupunkiin. Jo ennen toista maailmansotaa oli rantaradan asemien läheisyydessä useita esikaupunkialueita kuten Leppävaara ja Kilo sekä teollisuustaajamaksi muodostunut Kauklahti. Sen jälkeen kun uusi Jorvaksentie (nykyisen Länsiväylän edeltäjä) valmistui, alettiin myös sen läheisyyteen rakentaa pientaloja, varsinkin Westendiin. Sodan jälkeen Espooseen rakennettiin myös runsaasti rintamamiestaloja. Suuri väestönkasvu alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta 1950-luvun alussa, kun Asuntosäätiö alkoi rakentaa Tapiolaa ja samaan aikaan viereiseen Otaniemeen alettiin rakentaa Teknillisen korkeakoulun uutta kampusaluetta. Vuonna 1950 suomesta tuli enemmistökieli Espoossa. Vuonna 1963 Espoosta tuli kauppala. Tuolloin asukkaita oli 65 000. Espoosta tuli kaupunki vajaat kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1972. 1970-luvulla kaupunkiin rakennettiin Suvelan, Olarin, Matinkylän ja Kivenlahden asuinalueet. Keilaniemen tornitaloista ensimmäinen, Neste OY:n pääkonttori valmistui vuonna 1976.

Monet Suomen tärkeät kulkuväylät kulkevat Espoon halki. Suomen ensimmäinen moottoritie Turunväylä valmistui vuonna 1962. Myös Kehä I rakennettiin 1960-luvulla. Kehä II puolestaan otettiin käyttöön vuonna 2000. Länsimetroa alettiin rakentaa Espooseen vuonna 2010 ja sen ensimmäinen puolisko otettiin käyttöön 18. marraskuuta 2017. Uudisrakentaminen on Espoossa edelleen hyvin vilkasta.