Ero sivun ”Petulia” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p →Juoni: kh |
p →Tuotanto: kh |
||
| Rivi 66: | Rivi 66: | ||
Joidenkin arvioijien [[Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö|”hyperaktiiviseksi”]] luonnehtimassa elokuvassa käytetään monia [[Ranskalaisen elokuvan uusi aalto|Ranskan uuden aallon elokuvan]] keinoja kuten [[hyppyleikkaus]]ta, nopeita ajallisia siirtymiä välähdyksenomaisine [[takauma (narratologia)|takaumineen]] ja tulevaa ennakoivine ''flashforwardeineen''. ''Petulia'' oli [[Nicolas Roeg]]in viimeinen pelkästään kuvaajan roolissa tekemä elokuva, ja myöhempien Roeg-ohjausten (esim. ''[[Kauhunkierre]]'', 1973) perusteella voi päätellä monien elokuvan ratkaisujen olevan yhtä paljon Roegin kuin Lesterinkin käsialaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.screeningthepast.com/2012/12/the-art-of-falling-apart-petulia-and-the-fate-of-richard-lester/ | Nimeke = The Art of Falling Apart: Petulia and the Fate of Richard Lester| Tekijä = Danks, Adrian| Ajankohta = | Julkaisu = Screening the Past| Viitattu = 7.6.2019 }}</ref><ref name=nyt68/> |
Joidenkin arvioijien [[Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö|”hyperaktiiviseksi”]] luonnehtimassa elokuvassa käytetään monia [[Ranskalaisen elokuvan uusi aalto|Ranskan uuden aallon elokuvan]] keinoja kuten [[hyppyleikkaus]]ta, nopeita ajallisia siirtymiä välähdyksenomaisine [[takauma (narratologia)|takaumineen]] ja tulevaa ennakoivine ''flashforwardeineen''. ''Petulia'' oli [[Nicolas Roeg]]in viimeinen pelkästään kuvaajan roolissa tekemä elokuva, ja myöhempien Roeg-ohjausten (esim. ''[[Kauhunkierre]]'', 1973) perusteella voi päätellä monien elokuvan ratkaisujen olevan yhtä paljon Roegin kuin Lesterinkin käsialaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.screeningthepast.com/2012/12/the-art-of-falling-apart-petulia-and-the-fate-of-richard-lester/ | Nimeke = The Art of Falling Apart: Petulia and the Fate of Richard Lester| Tekijä = Danks, Adrian| Ajankohta = | Julkaisu = Screening the Past| Viitattu = 7.6.2019 }}</ref><ref name=nyt68/> |
||
Yläluokkaan sijoittuvan tarinan taustalla nähdään |
Yläluokkaan sijoittuvan tarinan taustalla nähdään tuon ajan sanfranciscolaisen [[hippiliike|hippiliikkeen]] ilmentymiä. Yöelämäkohtauksissa esiintyvät lyhyesti [[Big Brother and the Holding Company]] mukanaan myös [[Janis Joplin]] sekä [[Grateful Dead]], jonka jäseniä esiintyy myös avustajina joissakin kohtauksissa.<ref name=nyt68/> |
||
==Vastaanotto ja myöhempi arvostus== |
==Vastaanotto ja myöhempi arvostus== |
||
Versio 29. tammikuuta 2020 kello 01.05
| Petulia | |
|---|---|
| Ohjaaja | Richard Lester |
| Käsikirjoittaja |
Lawrence B. Marcus John Haase Barbara Turner |
| Perustuu | John Haasen romaaniin Me and the Arch Kook Petulia |
| Säveltäjä | John Barry |
| Kuvaaja | Nicolas Roeg |
| Leikkaaja | Antony Gibbs |
| Pukusuunnittelija | Tony Walton |
| Pääosat |
Julie Christie George C. Scott Richard Chamberlain Shirley Knight |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö | Warner Bros. |
| Levittäjä |
Warner Bros.-Seven Arts Netflix |
| Ensi-ilta | 1968 |
| Kesto | 105 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Petulia on The Beatles -elokuvillaan maineeseen nousseen Richard Lesterin ohjaama brittiläinen romanttinen draamaelokuva vuodelta 1968. Se perustuu John Haasen romaaniin Me and the Arch Kook Petulia.
Juoni
Kalifornian San Franciscoon sijoittuvassa tarinassa mieleltään epävakaa englantilaistaustainen seurapiirinainen Petulia (Julie Christie) jättää komean mutta väkivaltaisen miehensä (Richard Chamberlain), miljonääri-isänsä (Joseph Cotten) varoilla elävän tyhjäntoimittajan, ja antautuu sekavaan suhteeseen avioeron keskellä olevan lääkäri Archien (George C. Scott) kanssa. Sivujuonina ovat Petulian ongelmat meksikolaisen adoptiopoikansa kanssa ja Archien etääntynyt suhde sekä vaimoonsa (Shirley Knight) että omiin kouluikäisiin poikiinsa.[1][2][3]
Rooleissa
| Julie Christie | … | Petulia Danner |
| George C. Scott | … | tohtori Archie Bollen |
| Richard Chamberlain | … | David Danner |
| Arthur Hill | … | Barney |
| Shirley Knight | … | Prudence ”Polo” Bollen |
| Pippa Scott | … | May |
| Kathleen Widdoes | … | Wilma |
| Roger Bowen | … | Warren |
| Richard Dysart | … | motellivirkailija |
| Ruth Kobart | … | nunna |
| Ellen Geer | … | nunna |
| Lou Gilbert | … | herra Howard |
| Nate Esformes | … | herra Mendoza |
| Maria Val | … | rouva Mendoza |
| Vincent Arias | … | Oliver |
| Eric Weiss | … | Michael |
| Kevin Cooper | … | Stevie |
| Joseph Cotten | … | Mr Danner |
| Austin Pendleton | … | sairaalan harjoittelija |
| Howard Hesseman | … | hippi (kreditoimaton) |
Tuotanto
Joidenkin arvioijien ”hyperaktiiviseksi” luonnehtimassa elokuvassa käytetään monia Ranskan uuden aallon elokuvan keinoja kuten hyppyleikkausta, nopeita ajallisia siirtymiä välähdyksenomaisine takaumineen ja tulevaa ennakoivine flashforwardeineen. Petulia oli Nicolas Roegin viimeinen pelkästään kuvaajan roolissa tekemä elokuva, ja myöhempien Roeg-ohjausten (esim. Kauhunkierre, 1973) perusteella voi päätellä monien elokuvan ratkaisujen olevan yhtä paljon Roegin kuin Lesterinkin käsialaa.[4][3]
Yläluokkaan sijoittuvan tarinan taustalla nähdään tuon ajan sanfranciscolaisen hippiliikkeen ilmentymiä. Yöelämäkohtauksissa esiintyvät lyhyesti Big Brother and the Holding Company mukanaan myös Janis Joplin sekä Grateful Dead, jonka jäseniä esiintyy myös avustajina joissakin kohtauksissa.[3]
Vastaanotto ja myöhempi arvostus
Elokuva sai teattereissa huonosti katsojia, mutta tuotti tekijöilleen joitakin palkintoehdokkuuksia: käsikirjoituksesta Lawrence B. Marcusille (Writers Guild of America) sekä rooleista Shirley Knightille (Laurel Award) ja George C. Scottille (New York Film Critics Circle ja National Society of Film Critics).[5]
Yhdysvaltalainen elokuvakriitikko Roger Ebert antoi Petulialle täydet neljä tähteä ja kirjoitti sen muistuttavan Antonionin Kuumetta (1962) ja Resnais’n elokuvaa Viime vuonna Marienbadissa (1961) siinä, ettei sekään tarjoa katsojalle valmista positiivista tunnetta koettavaksi vaan antaa katsojan välillä ärsyyntyneenäkin muodostaa oma käsityksensä tarinasta. Petulia herätti hänessä epätoivon ja surun tunteita ilman, että elokuvassa olisi silti yhtään mitään vikaa[6]. Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esitysten 1985 ja 1992 alla sen olevan Lesterin maineikkain ohjaustyö, toisaalta lohduttoman pessimistinen, toisaalta tolkuttoman vauhdikas nopeine leikkauksineen ja temppuilevine kuvauksineen. ”Lesterin näkemys 1960-luvun lopun etsinnästä on ristiriitainen ja särmikäs, hänen elokuvansa täyttyy sarjoista irrallisia kohtauksia, tilanteita ja tunnelmia. Hän kuvaa kommunikaatiokatkosta ja vieraantumisen dramatiikkaa, rakastamisen sietämätöntä vaikeutta ja seksin esineellistymistä.”[1][7]
The New York Timesin kriitikot valitsivat Petulian vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[8]
Lähteet
- ↑ a b Fränti, Mikael: Helsingin Sanomat, 22.11.1985, s. 45. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Talaskivi, Paula: Viikon elokuvia: Englannistakin "Punahilkka", San Franciscosta "Petulia". Helsingin Sanomat, 19.11.1968, s. 10. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ a b c Kehr, Dave: New DVD's: Richard Lester's 'Petulia' The New York Times. 4.7.2006. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Danks, Adrian: The Art of Falling Apart: Petulia and the Fate of Richard Lester Screening the Past. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Petulia Internet Movie Databasessa. (englanniksi), Awards.
- ↑ Ebert, Roger: Petulia **** rogerebert.com. 1.7.1968. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Fränti, Mikael: Elokuva: Petulia. Helsingin Sanomat, . Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.