Ero sivun ”Azealia Banks” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
mixtapen nimi samaksi kuin siitä kertovassa artikkelissa, Angel Hazen kappaleen nimen korjaus, muutama muukin korjaus aiempaan tekstiin ja yhden sekavan lauseen poisto (Rihannan albumilla Anti ei ensinnäkään n
Vuosiluvusta 212 kertovaan artikkeliin mennyt wikilinkki pois ja yhden lauseen muutos. Edelliseen yhteenvetoon täydennyksenä (kun muokkaus vahingossa tallentui ennen sen kirjoittamista loppuun), että Rihannan albumilla Anti ei ensinnäkään näyttäisi olevan kappaletta nimeltä KILO.
Rivi 3: Rivi 3:


==1991–2011: Lapsuus ja Miss Banks==
==1991–2011: Lapsuus ja Miss Banks==
Azealia Amanda Banks syntyi vuonna [[1991]] [[New York]]issa , [[Brooklyn]]issä. Ja hän eli kahden siskonsa ja äitinsä kanssa lapsuutensa. Hän kiinnostui näyttelemisestä ja laulamisesta ja kirjoitti aluksi muutamia [[R&B]]-tyylisiä lauluja. Banks lähetti 2 kappaletta ”Gimme Me Change” Ja ”Seventeen” Amerkikkalaiselle DJlle [[Diplo]]lle ja sai levytyssopimuksen joka myöhemmin irtisanottiin.
Azealia Amanda Banks syntyi vuonna [[1991]] [[New York]]issa , [[Brooklyn]]issä. Ja hän eli kahden siskonsa ja äitinsä kanssa lapsuutensa. Hän kiinnostui näyttelemisestä ja laulamisesta ja kirjoitti aluksi muutamia [[R&B]]-tyylisiä lauluja. Banks lähetti kappaleet ”Gimme Me Change” Ja ”Seventeen” amerkikkalaiselle DJ:lle [[Diplo]]lle ja sai levytyssopimuksen, joka myöhemmin irtisanottiin.


==2011–2012: Fantasea==
==2011–2012: Fantasea==


Banks julkaisi ensimmäisen singlensä [[212]] vuonna 2011 ja se sai paljon huomiota. Myöhemmin samana vuonna Banks julkaisi ensimmäisen ep:nsä 1991.
Banks julkaisi ensimmäisen singlensä 212 vuonna 2011 ja se sai paljon huomiota. Myöhemmin samana vuonna Banks julkaisi ensimmäisen ep:nsä 1991.


Joulukuussa 2011 Banks ilmoitti työskentelevänsä studioalbumiin parissa. Hän julkaisi nettiin kappaleen NEEDSUMLUV joka oli kunnianosoitus [[Aaliyah]]ille joka olisi täyttänyt julkaisupäivänä 33.
Joulukuussa 2011 Banks ilmoitti työskentelevänsä studioalbumiin parissa. Hän julkaisi nettiin kappaleen NEEDSUMLUV joka oli kunnianosoitus [[Aaliyah]]ille joka olisi täyttänyt julkaisupäivänä 33.

Versio 12. tammikuuta 2020 kello 18.34

Azealia Banks vuonna 2012.

Azealia Banks (s. 31. toukokuuta 1991 New York City, New York, Yhdysvallat)[1] on yhdysvaltalainen pop-laulaja ja rap-artisti. Hänet tunnetaan parhaiten hittikappaleestaan 212. Banks on myös tunnettu lukuisista riidoista muiden julkkisten kanssa.

1991–2011: Lapsuus ja Miss Banks

Azealia Amanda Banks syntyi vuonna 1991 New Yorkissa , Brooklynissä. Ja hän eli kahden siskonsa ja äitinsä kanssa lapsuutensa. Hän kiinnostui näyttelemisestä ja laulamisesta ja kirjoitti aluksi muutamia R&B-tyylisiä lauluja. Banks lähetti kappaleet ”Gimme Me Change” Ja ”Seventeen” amerkikkalaiselle DJ:lle Diplolle ja sai levytyssopimuksen, joka myöhemmin irtisanottiin.

2011–2012: Fantasea

Banks julkaisi ensimmäisen singlensä 212 vuonna 2011 ja se sai paljon huomiota. Myöhemmin samana vuonna Banks julkaisi ensimmäisen ep:nsä 1991.

Joulukuussa 2011 Banks ilmoitti työskentelevänsä studioalbumiin parissa. Hän julkaisi nettiin kappaleen NEEDSUMLUV joka oli kunnianosoitus Aaliyahille joka olisi täyttänyt julkaisupäivänä 33. Kesäkuussa 2012 Banks ilmoitti että hänen ensimmäinen mixtape Fantasy julkaistaan pian. Hän julkaisi Fantasyn jonka julkaisi 11. heinäkuuta 2012 ja hänen oli tarkoitus julkaista singlenä Esta Noche, mutta se peruutettiin koska Banksilla oli ristiriitoja kappaleen tuottajan kanssa.

2012–2015: Broke with Expensive Taste

Joulukuussa 2012 Banks julkaisi BBD:n joka meni albumille Broke with Expensive Taste ja saman vuoden lopulla Banks julkaisi albumin nimen.

Albumin ensimmäisenä singlenä oli tarkoitus olla Miss Amor ja B-Puolella Miss Camaraderie mutta kappaleita ei ikinä julkaistu tuntemattomista syistä. Maaliskuussa 2013 Banks julkaisi SoundCloudiin kappaleen Yung Rapunxel joka oli ensimmäinen single albumilta. Kesäkuussa hän julkaisi ATM Jam Pharrell Williamsin kanssa, mutta kappale poistettiin myöhemmin myynnistä ja albumilta joka päättyi Pharrelin ja Banksin välirikkoon. Banks julkaisi vuonna 2014 ”Heavy Metal And Reflective” ja ”Chasing Time”. Banks julkaisi Broke with Expensive Tasten syyskuussa 2014.

2015–2016: Slay-Z

Vuonna 2015 Banks julkaisi vielä ”ICE Princess” joka oli albumilta Broke with Expensive Taste. Kappaleen bonuksena oli tarkoitus olla ”Anna Wintour”, ”Skylar Diggins” ja ”Big Talk” jossa on mukana Rick Ross. Banks innostui tekemään uutta musiikkia ja julkaisi 2016 ”The Big Big Beat” joka sai paljon huomiota. Banks julkaisi albumin helmikuussa, 2016.

2015–2017: Love Beats Rhymes

Banks näytteli elokuvassa Love Beats Rhymes. Elokuvan kuvausten takia joutui perumaan muun muassa Suomen keikkansa vuonna 2015.

2015–2019: Business and Pleasure ja Fantasea II: The Second Wave

Banks sanoi olavansa kiinnostunut tekemään jatko-osaa vuoden 2014 Broke with Expensive Tastesta. Banks lupasi julkaista vuosina 2015-2016 Business and Pleasuren. 2017 Banks julkaisi kappaleet ”Chi Chi” ja ”Escapades” mutta jäi epäselväksi olivatko ne singlenä vai promootiosinglejä.

Banks julkaisi 2018 ”Anna Wintour” ja ”Treasure Island” singlenä Fantasea II: The Second Wavelle. 2018 Banks julkaisi ”Pyrex Princess” jonka oli tarkoitus tulla Business and Pleasurelle. Hän julkaisi ”Playhouse” vuonna 2019. Banks kertoi aikovansa julkaista mixtapen Yung Rapunxel: Pt.II.

Konfliktit

Angel Haze

Banks ajautui riitaan vuonna 2012 Angel Hazen kanssa koska Banks oli sitä mieltä että Haze leikkii että Brooklyn on hänen alueensa koska Angel Haze muutti Brooklyniin vasta 16-vuotiaana kun taas Banks on asunut siellä koko ikänsä. Riita ajautui niin pahaksi että Haze julkaisi mollauskappaleen ”On The EDGE” ja Banks ”No Problems”, lopulta Haze julkaisi vielä ”Shut The Fuck Up” -nimisen kappaleen.

Julkaisut

Albumit

Kiertueet

  • Mermaid Ball Tour (2012-2013)
  • Broke with Expensive Taste Tour (2014-2015)
  • North American Tour (2017)
  • Brasil Tour (2018)

Lähteet

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Azealia Banks